Japanin historia

• Paleoliittinen kausi
• J?mon-kausi
• Yayoi-kausi
• Yamato-kausi
  • Kofun-kausi
  • Asuka-kausi
• Nara-kausi
• Heian-kausi
• Kamakura-kausi
  • Kenmu-restauraatio
• Muromachi-kausi
  • Nanboku-ch?-kausi
  • Sengoku-kausi
• Azuchi-Momoyama-kausi
  • Nanban-kaupan kausi
• Edo-kausi
  • Bakumatsu
• Meiji-kausi
• Taish?-kausi
  • Japani I maailmansodassa
• Sh?wa-kausi
  • Miehitetty Japani
• Heisei-kausi
• Reiwa-kausi

Edo-kausi ( jap. 江?時代 , Edo-jidai ), tunnetaan myos nimella Tokugawa-kausi , on Japanin historian ajanjakso, joka kasittaa vuodet 1600 ? 1868 . Ajanjakson tunnusomaisinta oli Edon tai Tokugawa-sh?gunaatin hallinto, jonka virallisesti perusti 1603 ensimmainen sh?gun Tokugawa Ieyasu . Ajanjakso paattyi Meiji-restauraatioon ja vallan palauttamiseen viimeiselta sh?gunilta Tokugawa Yoshinobulta keisarille. Edo-kausi toi Japaniin yli 250 vuoden rauhan jakson, joka on yksi maailman historian pisimmista sodattomista aikakausista. ^[1] Edo-kausi tunnetaan myos Japanin modernin ajan alkuna.

Ieyasun lantisista daimioista Sekigaharan taistelussa saavuttama voitto antoi hanelle lahes kaiken vallan Japanissa. Han tuhosi pian lukuisia daimioiden sukuja, alensi toiset ja jakoi sotasaaliin suvulleen ja liittolaisilleen. Ieyasu ei saanut lantisia daimioita taydellisesti valtaansa, mutta sh?gunin tittelin omaksuminen vakautti liittolaisjarjestelmaa. Vahvistettuaan valtansa perustaa, Ieyasu asetti poikansa Tokugawa Hidetadan sh?guniksi 1605 . Toyotomit olivat edelleen huomattava uhka, ja Ieyasu kayttikin seuraavan vuosikymmenen heidan havittamisekseen. Vuonna 1615 Tokugawan armeija tuhosi Toyotomin linnoituksen Osakassa . Tokugawa-kausi toi Japaniin 250 vuotta kestavan vakaan kauden. ^[2]

Vuosisatojen kehitys Kamakura-sh?gunaatin tasapainoisesta yhteiselosta keisarillisen hovin kanssa johti sotilasluokan, bushin , nousuun hallinnon huipulle. Uuden bakufun toteuttaja Tokugawa Ieyasu hyotyi suuresti Oda Nobunagan ja Toyotomi Hideyoshin saavutuksista. Vaikka Ieyasu oli jo vaikutusvaltainen, han hyotyi siirrosta rikkaalle Kant?n alueelle. Ieyasu yllapiti 2,5 miljoonan kokun maaomaisuutta seka uutta paamajaa Edossa , joka oli strategisesti sijoittunut linnakaupunki. Hanen hallinnassaan oli myos 2 miljoonaa kokua seka 38 vasallia. Hideyoshin kuoleman jalkeen Ieyasu riisti Toyotomin suvulta vallan. ^[2]

Ieyasu kannusti Hideyoshin tavoin ulkomaankauppaa, mutta oli myos epaluuloinen ulkomaalaisia kohtaan. Han tahtoi tehda Edosta paasataman, mutta kuultuaan eurooppalaisten pitavan Ky?sh?n satamista ja Kiinan hylattya suunnitelmat virallisesta kaupasta, han siirtyi kontrolloimaan olemassa olevaa kauppaa ja salli vain maarattyjen satamien kasitella tiettyja tuotteita. ^[3] Edo-kauden alkuun osuvat Nanban-kaupan kauden viimeiset vuodet, joiden aikana vuorovaikutus eurooppalaisten kanssa oli kiihkeaa seka taloudellisesti etta uskonnollisesti. Edo-kauden alussa Japani rakennutti ensimmaiset valtamerenkayntiin sopivat lansimaalais-tyyliset sotalaivansa, kuten San Juan Bautista , 500-tonnisen galeoni tyyppisen laivan, jossa japanilainen Hasekura Tsunenagan johtama lahetysto matkasi ensin Amerikkoihin ja myohemmin Eurooppaan. Bakufu toimeksiantoi noin 350 punaisen sinetin laivan , kolmemastoisen ja aseistetun laivan teon. Laivoja oli tarkoitus kayttaa aasialaiseen kaupankayntiin. Japanilaiset seikkailijat, kuten Yamada Nagamasa kayttivat naita aluksia ympari Aasian . ^lahde?

"Kristitty ongelma" oli Ky?sh?n kristittyjen daimioiden seka heidan eurooppalaisten kanssa kaymansa kaupan kontrollointi. Vuoteen 1612 saavuttaessa sh?gunin palkollisten ja Tokugawan mailla asuvien oli kasketty luopua kristinuskosta . Lisaa rajoituksia tuli vuonna 1616 (ulkomaisen kaupankaynnin rajoittaminen Nagasakiin ja Hiradoon , joka on saari Ky?sh?sta koilliseen), 1622 (120 lahetyssaarnaajan ja kaannynnaisen teloitus), 1624 ( espanjalaisten karkotus) ja 1629 (tuhansien kristittyjen teloitukset). Vuoden 1635 suljetun maan kasky kielsi ketaan japanilaista lahtemasta Japanista ja lahteneita koskaan palaamasta. Vuonna 1636 hollantilaiset rajoitettiin Dejimaan , pienelle keinotekoiselle saarelle, joka siis ei ollut todellista japanilaista maaperaa, Nagasakin satamassa. ^[3]

Sh?gunaatti piti katolilaisia vakavina hairion aiheuttajina, mika johti katolilaisten vainoon. Vuosina 1637?1638 kaytiin Shimabaran kapina , missa tyytymattomat katolilaiset samurait ja talonpojat kapinoivat bakufua vastaan, ^[4] ja Edo kutsui hollantilaiset alukset pommittamaan kapinallisten tukikohtaa. ^[3] Tapahtuma merkitsi kristillisen liikehdinnan loppua, vaikkakin jotkut katoliset kristityt selviytyivat maan alla, niin kutsuttuina Kakure Kirishitanina . ^lahde?

Paaartikkeli: Sakoku

Pian taman jalkeen portugalilaiset karkotettiin lopullisesti maasta, heidan lahettilaansa teloitettiin ja kaikki kansalaiset kaskettiin rekisteroitymaan buddhalaisessa tai ?intolaisessa temppelissa. Hollantilaiset ja kiinalaiset rajoitettiin Dejiman saarelle ja erityiseen Nagasakin kaupunginosaan. Kaikki lansimaiset kontaktit oli vuoteen 1641 mennessa rajoitettu sakokun nojalla Nagasakiin, lukuun ottamatta joidenkin syrjaisten daimioiden Korean ja Ry?ky?-saarien kanssa harjoittamaa kaupankayntia. ^[3]

Vuoteen 1650 mennessa kristinusko oli lahes kokonaan havitetty Japanista, ja ulkopuolinen poliittinen, taloudellinen ja uskonnollinen vaikutus Japaniin oli erittain rajoitettua. Seuranneen ajanjakson aikana ainoastaan Kiinalla ja Hollannin Ita-Intian kauppakomppanialla oli oikeus vierailla Japanissa kaupankaynnin merkeissa ja silloinkin he paasivat vain Dejiman satamaan Nagasakissa . Muut Japanin rannoille saapuvat eurooppalaiset teloitettiin ilman oikeudenkayntia. ^lahde?

Paaartikkeli: Tokugawa-sh?gunaatti

Historioitsijat kutsuvat kehittynytta poliittista jarjestelmaa bakuhaniksi. Sana tulee termien bakufu ja han , joka tarkoittaa feodaaliklaania tai feodaalialuetta, yhdistamisesta. Sana kuvaa kauden hallintoa ja yhteiskuntaa. Bakuhanissa kansallinen valta kuului sh?gunille ja alueellinen valta daimiolle. Systeemi loi uuden yhtenaisyyden feodaaliseen rakenteeseen, jolla oli yha suurempi byrokratia hajautetun ja keskushallinnon viranomaisten johtamiseen. Tokugawat vahvistuivat ensimmaisen hallintovuosisatansa aikana: maan uudelleen jako antoi heille melkein 7 miljoonaa kokua, tarkeimpien kaupunkien hallinnan seka maan verotusjarjestelman, jotka toivat heille huomattavat tulot. ^[2]

Tokugawat eivat ainoastaan lujittaneet valtaansa uudelleen yhdistettyyn Japaniin, vaan heilla oli ennennakematon valta myos keisariin , hoviin, kaikkiin daimioihin seka uskonnollisiin yhteisoihin. Keisaria pidettiin ylimpana poliittisena oikeutuksena naennaisesti keisarillisen perheen vasallina toimivalle sh?gunille. Tokugawat auttoivat keisarillista perhetta saavuttamaan entisen loistonsa uudelleenrakentamalla sen palatsit ja luovuttamalla sille uusia maita. Taatakseen laheiset suhteet keisarilliseen perheeseen, Ieyasun pojan tytar Tokugawa Masako naitettiin keisarille 1620 . ^lahde?

Daimioiden useat luokat taydensivat feodaalihierarkiaa. Lahimpana Tokugawia olivat shinpanit eli "sukua olevat suvut", joihin kuuluivat 23 daimiota Tokugawan maiden reunalla. Nama daimiot olivat suoraan sukua Ieyasulle. Shinpanilla oli lahinna kunnia-arvonimia ja neuvonantajan virkoja bakufussa. Toisena hierarkiassa olivat " fudait " eli suvut, jotka olivat saaneet maita Tokugawien maiden lahelta palkkioksi uskollisesta palveluksestaan. 1700-luvulle tultaessa tallaisia pienempia, suurimmillaan 250 000 kokua olevia haneja hallitsi 145 fudaita. Tarkeimmissa bakufun virastoissa tyoskenteli suuremmaksi osaksi fudai luokan jasenia. 97 hania muodostivat kolmannen ryhman tozaman (ulkopuoliset vasallit), jotka olivat entisia Tokugawan vastustajia tai uusia liittolaisia. Tozamat sijaitsivat lahinna saariston ulkoreunoilla ja yhteensa heidan hallinnassaan oli melkein 10 miljoonaa kokua tuottavaa maata. Koska tozamamiin luotettiin vahiten daimioista, heita kohdeltiin varoen ja anteliaasti, vaikkakin pois suljettiin hallituksen tarkeimmista viroista. ^[2]

Daimio-sukujen hallitsemiseksi saadettiin lait. Lait kattoivat henkilokohtaisen kaytoksen, avioliiton, pukeutumisen seka sallitun aseistuksen ja sotajoukkojen maaran, valtameripurjehdukseen sopivien laivojen seka kristinuskon kieltamisen seka tiluksien (han) linnojen maaran rajoittamisen yhteen. Sankin k?taina tunnetun jarjestelman mukaan heidan perheidensa tuli asua Edossa ja daimioiden itsensa taytyi vuoden valein muuttaa Edon ja provinssinsa ( jap. 藩 , han ) valilla. Edoa lahella olleet daimiot joutuivat muuttamaan puolivuosittain. ^[5] Lait myos maarittelivat bakufun saadoksien olevan kansallisia lakeja. Vaikka daimioita ei sinansa verotettu, heilta saannollisesti vaadittiin osallistumista armeijan ja logistiikan tukemiseen seka julkisten toiden, kuten linnojen, teiden, siltojen ja palatsien, rakentamiseen. Useat saannokset ja veronkannot eivat vain vahvistaneet Tokugawaa, mutta myos heikensivat daimioiden varallisuutta heikentaen naiden keskushallinnolle muodostavaa uhkaa. Hanit , jotka olivat aikaisemmin sotilaallisesti keskittyneita alueita, muodostuivat paikallishallinnon yksikoiksi. Daimioilla oli taysi hallinta omaan alueeseensa ja monimutkainen jarjestelma palkollisia, byrokraatteja ja tavallisia ihmisia. Uskollisuus juurrettiin uskonnollisista perustoista, vaikkakin Nobunaga ja Hideyoshi olivat heikentaneet sita, lapi useiden hallintamekanismien. ^[2]

Vastikaan perustetun Tokugawa-hallinnon ensimmainen paamaara oli rauhoittaa pitkien sisaisten konfliktien runnoma maa. Uuden hallinnon luoma kungfutselaiseen yhteiskuntajarjestyksen perustuva vallan tasapaino kesti (melko) vakaana seuraavat 250 vuotta. Suurin osa samuraista menetti maaomaisuutensa, kun kaikki maan omistukset keskitettiin noin 300 daimiolle . Samuraille annettiin vaihtoehdoiksi luopua miekastaan ja ryhtya talonpojiksi tai muuttaa feodaaliherransa kaupunkiin ja ryhtya palkolliseksi. Vain muutamat maasamurait sailyivat pohjoisen rajaprovinsseissa tai suoraan sh?gunin alaisuudessa. Naita niin kutsuttuja hatamotoja oli 5 000. ^lahde?

Yksilolla ei ollut laillisia oikeuksia Tokugawa-kauden Japanissa. Perhe oli pienin oikeussubjekti ja perheen statuksen ja etuoikeuksien vaaliminen oli erittain tarkeaa kaikilla yhteiskuntaluokilla. ^[3] Yhteiskunta jaettiin neljaan luokkaan: samuraihin, joita vuonna 1700 oli noin 6?7 prosenttia 30 miljoonan vaestosta, talonpoikiin (yli 80% vaestosta), kasityolaisiin seka kauppiaisiin. Vain talonpojat asuivat maalla. Muu vaesto asui daimioiden linnojen ymparille kehittyneissa kaupungeissa, jokainen tiukasti omalla alueellaan. Alimman luokan muodostivat kauppiaat, koska heidan ei katsottu tuottavan mitaan. Jarjestelman ulkopuolelle jai muutama ryhma: hovivaki ( kuge ), papit, laakarit seka luokkien ulkopuoliset. ^[6] Kioton keisarillisen hovin jalkelaisista muodostuva kuge saavutti sotaa edeltaneen loistonsa, mutta ei juurikaan minkaanlaista poliittista vaikutusvaltaa. ^lahde?

Kauppiaiden alapuolella olivat niin kutsutut etat ja hinin'it , joiden ammatit rikkoivat buddhalaisia tabuja . Etat olivat teurastajia, nahkureita seka haudankaivajia. Hinit olivat kaupunginvartioita, katusiivoojia seka teloittajia. Toisen ryhman muodostivat viihdyttajat seka prostituoidut. Sana eta tarkoittaa likaista ja hinin epainhimillista. Sanat heijastavat muiden luokkien kasitysta siita, etteivat etat tai hininit olleet edes ihmisia. Joskus eta -kylat jatettiin virallisista kartoista pois. ^[7]

Yleistyneet uuskungfutselaisuuden sovellukset myotavaikuttivat sosiaalisen ja poliittisen jarjestaytymisen siirtymiseen feodaalinormeista luokka- ja suurryhmaorientoituneihin kaytantoihin. Laillisuusperiaate vahitellen korvasi kansan tai kungfutselaisen miehen hallintaoikeuden. Uusia lakeja kehitettiin ja perustettiin uudet hallinnolliset kaytannot. Uusi teoria hallinnosta ja uusi nakemys yhteiskunnasta ilmestyivat oikeuttamaan bakufun laajemman hallinnon. Jokaisella ihmisella oli oma erityinen paikkansa yhteiskunnassa ja hanen odotettiin tekevan tyota elamantehtavansa eteen. Ne joille oli annettu tehtavaksi johtaa, oli johdettava ihmisia hyvantahtoisesti. Hallitus oli kaikkivoipa, mutta vastuuntuntoinen ja humaani. Vaikkakin luokkajarjestelmaan oli vaikuttanut uuskungfutselaisuus, se ei ollut taydellinen kopio siita. Kiinalaisessa mallissa sotilaat ja papisto olivat hierarkian pohjalla, mutta Japanissa jotkut naiden luokkien jasenista muodostivat hallitsevan eliitin. ^lahde?

Tokugawa-kauden taloudelliseen kehitykseen kuuluivat kaupungistuminen , tuotteiden kasvanut laivaliikenne, huomattava valtion sisaisen ja alun perin myos ulkomaisen kaupan kasvu seka kaupan ja kasityoteollisuuden ero. Rakennustuotanto, pankit seka kauppiaiden yhdistykset kukoistivat. Han-viranomaiset valvoivat yha suuremmissa maarin kasvavaa maataloustuotantoa ja maalaisten kasitoiden leviamista. 1700-luvun puolivalissa, Edon asukasluku oli ylittanyt miljoonan ja seka Osakassa etta Kiotossa oli kummassakin yli 400 000 asukasta. Myos moni muu linnan ymparille kehittynyt kaupunki kasvoi. Osakasta ja Kiotosta kehittyi kiireisia kaupan ja kasitoiden tuotannon keskuksia Edon ollessa ruoan ja valttamattomien urbaanien kuluttajatuotteiden keskus. ^[8] Riisi oli talouden pohja, koska daimiot kerasivat talonpoikien verot riisina. Riisi myytiin fudasashi -markkinoilla Edossa. Saadakseen rahaa, daimiot myivat termiineilla riisia, jota ei ollut viela korjattu. ^[9]

Huolimatta yrityksista rajoittaa omaisuutta ja osaksi poikkeuksellisen rauhan ajan, kaupunkilaisten ja maalaisten tavanomainen ansiotaso kasvoi huomattavasti Tokugawa-kaudella. Kehittynyt viljelytekniikkaa, liikennetta, asumista ja viihdetta oli saatavilla, kuten enemman vapaa-aikaa, ainakin kaupunkilaisille. Lukutaito oli esiteolliselle yhteiskunnalle korkea ja kulttuuriset arvot maariteltiin uudelleen ja levitettiin samurai- ja ch?nin -luokkien joukossa. Vaikka killat muodostuivat uudelleen, ne eivat kyenneet rajoittamaan taloudellisia aktiviteetteja ja kaupankaynti levisi ja rahatalous kehittyi. Vaikka hallitus rajoitti kauppiaita raskaasti ja piti heita tuottamattomina ja koronkiskureina, olivat samurait, jotka vahitellen olivat eronneet siteistaan maaseudulle, erittain riippuvaisia kauppiaista ja artesaaneista kulutustavaroiden, taiteellisten mielenkiintojen ja lainojen muodossa. Talla tavalla ch?nin -sotilasluokan viekas kumous tapahtui. ^[10]

Sh?gunin yrittajaluokalle saatamat poliittiset rajoitukset herattivat vastustusta. Hallituksen ihanne maatalousyhteiskunnasta ei kohdannut taloudellisen levinneisyyden todellista tilannetta. Hallinnon valtava byrokratia oli kehittynyt, mutta pysahtynyt koska se oli ristiriidassa uuden ja kehittyvan sosiaalisen jarjestyksen kanssa. Tilannetta pahensi vaeston huomattava kasvu Tokugawa-kauden ensimmaisella puoliskolla. Vaikka laajuus ja kasvunopeudet ovat epavarmoja, vuonna 1721 , jolloin ensimmainen koko maan kattava vaestonlaskenta suoritettiin, oli ainakin 26 miljoonaa aatelitonta henkiloa ja 4 miljoonaa samuraiperheiden jasenta ja palvelijaa. Kuivuus seka sita seuranneet satojen epaonnistumiset ja nalanhata aiheuttivat kaksikymmenta suurta nalanhataa vuosien 1675 ja 1837 valilla. Maanviljelijoiden levottomuus kasvoi ja 1700-luvun lopussa, suuret mielenosoitukset veroja ja ruokapulaa vastaan olivat yleisia. Hiljattain maattomiksi joutuneet perheet ryhtyivat torppareiksi, kun taas syrjaytetyt koyhat maalaiset muuttivat kaupunkeihin. Vauraiden perheiden varakkuuden huvetessa, muut siirtyivat keraaman maata ja uusi, varakas maata viljeleva luokka muodostui. Ihmiset, jotka hyotyivat monipuolistivat tuotantoa ja palkkasivat tyolaisia, muiden jaadessa tyytymattomiksi. Monet samurait kokivat kovia ja joutuivat tekemaan kasitoita ja palkkatoita kauppiaille. ^[10]

Edo-kauden aikana Japani tutki yha suuremmissa maarin lansimaisia tieteita ja tekniikoita. Naita kutsuttiin yleisesti nimella rangaku , kirjaimellisesti hollantilaiset opinnot , joita saatiin hollantilaisilta kauppiailta Dejimassa . ^[11] Tutkimuksen paaasiallisia aihealueita olivat muun muassa maantieto, laaketiede, luonnontieteet, tahtitiede, taide, kielet, fyysiset tieteet kuten sahkoisen ilmion tutkimus ja mekaaniset tieteet, kuten japanilaisten kellojen kehitys osoittaa. ^lahde?

Vaikka Japani pystyi hankkimaan ja jalostamaan monenlaista tieteellista tietoa, lannen nopea teollistuminen 1700-luvulla loi ensimmaista kertaa Japanin ja lannen valille materiaalisen kuilun seka teknologian etta armeijoiden valille. Ennen Edo-kautta lannen ja Japanin valilla ei ollut tallaista kuilua. Kuilu pakotti lopulta Tokugawan hallinnon luopumaan eristaytymisesta seka edesauttoi Tokugawan hallinnon loppua.

Armeija ja laivasto modernisoitiin. Vuonna 1855 Nagasakiin perustettiin merisotakoulu. Koulun oppilaita lahetettiin ulkomaisiin merisotakouluihin useiksi vuosiksi, mika aloitti tulevien johtajien, kuten amiraali Enomoto , perinteen koulutuksen hankkimisesta ulkomailta. Tokugawa-sh?gunaatin lopussa vuonna 1867, sh?gunaatin japanilaisella laivastolla oli jo kahdeksan lansimaalaistyylista sotahoyrylaivaa. ^lahde?

Kukoistava uuskungfutselaisuus oli suurin henkinen kehitys Tokugawa-kaudella. Buddhalaiset papit olivat pitaneet kungfutselaiset opinnot toiminnassa, mutta Tokugawa-kaudella kungfutselaisuus nousi pinnalle. Tama ajatusmalli kasvatti maallista katsontakantaa ihmisen ja yhteison suhteisiin. Uuskungfutselaisuuden eettinen humanismi, rationalismi ja historiallinen perspektiivi miellytti virkamiesluokkaa. 1600-luvun puolivaliin tultaessa, uuskungfutselaisuus oli Japanin hallitseva juridinen filosofia ja oli suoraan osallisena etnosentrisen kokugaku -koulukunnan kehitykseen. ^[12]

Buddhalaisuus ja ?into olivat edelleen tarkeita Tokugawa-kauden Japanissa. Buddhalaisuus ja uuskungfutselaisuus toimivat sosiaalisen kayttaytymisen standardeina. Vaikka buddhalaisuus ei ollut poliittisesti yhta vahva kuin aikaisemmin, ylaluokka oli omaksunut buddhalaisuuden. Kristinuskon kielto hyodytti buddhalaisuutta kun bakufu vuonna 1640 maarasi jokaisen rekisteroitymaan temppelissa. Tokugawa-yhteiskunnan jaykka erotus haneihin , kyliin, osastoihin ja talouksiin auttoivat vahvistamaan uudelleen paikallisia ?into-yhteyksia. ?intolaisuus tarjosi henkista tukea poliittiselle johdolle ja oli tarkea side yksilon ja yhteison valilla. ?intolaisuus myos auttoi sailyttamaan kansallisenidentiteetin tunnun. ?intolaisuus muotoutui lopulliseen muotoonsa uuskungfutselaisen rationalismin ja materialismin vaikutuksesta. Kokugaku-liike syntyi naiden kahden uskomusjarjestelman vuorovaikutuksesta. Kokugaku tuki keisarikeskeista nationalismia modernissa Japanissa ja [[?intolaisuus|?intolaisuuden elpymista kansallisena uskontona 1700- ja 1800-luvuilla. ^[12]

Samurai-luokan jasenet pitivat kiinni bushi perinteista uudistuneella mielenkiinnolla Japanin historiaa kohtaan ja kungfutselaisten opetushallintomiesten johdolla johti bushid?n kasitteen syntymiseen. Myos toinen erityinen elintapa, ch?nind? , ilmestyi. Ch?nind?, kaupunkilaisten tavat, oli erityinen kulttuuri, joka muodostui suurissa kaupungeissa kuten Osakassa , Kiotossa ja Edossa . Se kannusti pyrkimyksia bushid?n ominaisuuksissa ? ahkeruudessa, rehellisyydessa, kunniassa, uskollisuudessa seka vaatimattomuudessa ? yhdistaen samalla ?intolaisia, uuskungfutselaisia seka buddhalaisia uskomuksia. Myos matematiikan, tahtitieteen, kartanpiirustuksen, tekniikan seka laaketieteen opiskelua rohkaistiin. ^[12]

Ammattitaitoa painotettiin, etenkin taiteissa. Ensimmaista kertaa, kaupunkilaisilla oli varaa ja vapaa-aikaa uuden massakulttuurin tukemiseen. Heidan nautinnon etsintansa tuli tunnetuksi nimella ukiyo (kelluva maailma), muodin ja populaariviihteen ideaalinen maailma. Ammattimaiset viihdyttajat ( geishat ), musiikki, suositut kertomukset, kabuki ja bunraku (nukketeatteri), runous, rikas kirjallisuus ja taide, joka esimerkillisesti ilmentyi kauniissa puupainoksissa, jotka tunnetaan ukiyo-ena , olivat kaikki osa tata kukoistavaa kulttuuria. Myos kirjallisuus kukoisti ja kauden tunnettuja taitajia olivat muun muassa naytelmakirjailija Chikamatsu Monzaemon (1653?1724) seka runoilija Matsuo Bash? (1644?1694). ^[13] Ukiyo-e puupainoksia alettiin tuottaa 1600-luvun lopussa, mutta ensimmaisen monivarisen painatuksen tuotti Harunobu vuonna 1764. Seuraavan sukupolven painotaiteilijat, kuten Torii Kiyonaga ja Utamaro , loivat elegantteja ja joskus syvallisiakin oivalluksia kurtisaaneista. 1800-luvulla huomattavin taiteilija oli romanttisten ja sentimentaalisten maisemapainatusten luoja Hiroshige . ^lahde?

Paaartikkeli: Bakumatsu

Tokugawa-kauden loppu tunnetaan myos nimella jap. 幕末 , Bakumatsu . Kauden lopun syysta on monia teorioita, mutta yleensa syyna pidetaan Yhdysvaltojen laivaston kommodori Matthew Perryn pakottamaa Japanin rajojen avaamista. Perry komensi neljan laivan armadaa, jotka ampuivat Tokionlahdelta. Armadan toimintamatkan tukkimiseksi rakennettiin useita keinotekoisia saaria. Nykyaan saaret tunnetaan Odaiban alueena. ^lahde?

Tokugawat eivat lopullisesti romahtaneet pelkastaan sisaisiin epaonnistumisiin. Ulkomaiset tunkeutumiset nopeuttivat monimutkaista poliittista kamppailua bakufun ja sen kriitikoiden liittouman valilla. Tokugawan tuhosi lopulta Bakufun vastaisen liikkeen jatkuvuus 1800-luvun puolivalissa. Alkujaan Tokugawa yritti rajoittaa perheiden omaisuuden keraantymista ja vaalia "takaisin maaperaan" -politiikkaa, jossa viljelija, perimmainen tuottaja, oli yhteison ideaalinen henkilo. ^[10]

Lansimaisten tunkeutumiset lisaantyivat 1800-luvun alkupuolella. Venalaiset tunkeutuivat Karafutolle , jonka nimi venalaisen ja neuvostoliittolaisen hallinnon alla oli Sahalin , seka etelaisimmille Kuriileille , joita japanilaiset pitavat Hokkaid?n pohjoisimpina saarina. Brittilainen sota-alus vieraili Nagasakin satamassa etsiessaan hollantilaista vihollisalusta vuonna 1808 ja muita sota-aluksia ja valaanpyytajia nahtiin Japanin aluevesilla 1810- ja 1820-lukujen kuluessa yha useammin. Valaanpyytajia ja kauppiaita saapui Yhdysvalloista . Vaikka Japani teki pienia myonnytyksia ja salli joitakin maihinnousuja, yritti maa silti pitaa kaikki ulkomaalaiset ulkona ja kaytti joskus myos vakivaltaa tavoitteensa toteuttamiseksi. Rangakusta tuli ratkaisevaa ei ainoastaan ulkomaalaisten "barbaarien" ymmartamisessa vaan myos lansimaisen tiedon kayttamisessa lansimaalaisten torjunnassa. ^[10]

1830-luvulle tullessa ilmassa oli yleisen kriisin tuntua. Nalanhadat ja luonnonkatastrofit olivat tehneet suurta tuhoa ja levottomuudet johtivat talonpoikien kapinaan viranomaisia ja kauppiaita vastaan Osakassa 1837. Kapina jatti dramaattiset jaljet, vaikka se kesti vain paivan. Tilannetta yritettiin parantaa perinteisin keinoin, jotka yrittivat parantaa moraalista rappiota, kuin itse ongelmaa. Sh?gunin neuvonantajat kannattivat sotaisan hengen palauttamista, ulkomaankaupan ja kontaktien rajoittamista, rangakun tukahduttamista, kirjallisuuden sensuroimista seka hallinnon ja samurai-luokan ylellisyyden poistamista. Toiset yrittivat syosta Tokugawan vallasta ja omaksuivat sonn? j?in poliittisen opin (kunnioita keisaria, karkota barbaarit), joka vaati yhtenaisyytta keisarillisen vallan alla ja vastusti ulkomaalaisten tunkeutumista. Bakufu seurasi huolestuneena lansimaiden siirtokuntia Kiinassa ensimmaisen oopiumisodan jalkeen (1839?1842). Lisaa uudistuksia maarattiin, etenkin taloudelliselle sektorille, vahvistamaan Japania lansimaista uhkaa vastaan. Japani kieltaytyi muodostamasta diplomaattisuhteita lasnaoloaan Australaasiassa kasvattavan Yhdysvaltojen kanssa, kun kommodori James Biddle ilmestyi Edon satamaan kahden sotalaivan kanssa heinakuussa 1846. ^[10]

Kommodori Matthew Calbraith Perryn saapuessa heinakuussa 1853 Edonlahdelle neljalla laivalla, bakufu ajautui yhteenottoon. Valtuuston puheenjohtajana Abe Masahiro oli vastuussa amerikkalaisten kasittelysta. Koska hanella{{Selvenna<Kenella? Abella?}} ei ollut ennakkopaatosta asiasta, Abe yritti tasapainotella valtuuston jasenten ja ulkomaalaisten halujen seka ulkomaalaiset pois maasta haluavan keisarin ja sotaa tahtovien daimioiden valilla. Koska Abe ei loytanyt yksimielisyytta, han paatyi kompromissiin ja avasi Japanin ulkomaankaupalle mutta valmistautui samaan aikaan sotaan. Maaliskuussa 1854 solmittu Sopimus rauhasta ja ystavyydesta eli Kanagawan sopimus avasi kaksi satamaa amerikkalaisille aluksille, jotka tarvitsivat varusteita ja tarvikkeita, takasi hyvan kohtelun haaksirikkoutuneille amerikkalaisille merimiehille ja salli Yhdysvaltojen konsulin asettua Izun niemimaalla sijaitsevaan merisatamaan Shimodaan . Kaupallinen sopimus, joka avasi enemman alueita amerikkalaisten kaupalle, pakotettiin bakufulle viisi vuotta myohemmin. ^[10]

Bakufulle koitunut vahinko oli huomattava. Kiistely hallituksen linjauksesta oli epatavallinen ja kasvatti yleista bakufuun kohdistuvaa kritiikkia. Fudaiden tyrmistykseksi Abe oli uusien liittolaisten toivossa neuvotellut shinpan - ja tozama -daimioiden kanssa. Tama heikensi bakufua entisestaan. Ansei-uudistuksissa (1854?1856) Abe yritti vahvistaa hallintoa pyytamalla sota-aluksia ja aseistuksia Hollannista ja maaraamalla uusien satamapuolustusten rakentamisen Vuonna 1855 Nagasakiin perustettiin hollantilaisten johtama merisotakoulu ja Edoon lansimaistyylinen sotilasakatemia. Seuraavana vuonna hallitus kaannatti lansimaisia kirjoja japaniksi. Aben vastustus fudain piirissa syveni. Fudait vastustivat bakufun neuvostojen avaamista tozama-daimioille ja valtuuston puheenjohtajana toiminut Abe korvattiin 1855 Hotta Masayoshiilla . ^[10]

Toisinajattelijoiden johdossa oli Tokugawa Nariaki , joka oli kauan sitten omaksunut sotilaallisen uskollisuuden keisaria kohtaa seka ulkomaalaisvastaiset ajatukset, ja joka oli asetettu kansallisen puolustuksen johtoon 1854. Mito-koulukunnalla, joka perustui uuskungfutselaisuuteen seka ?into-periaatteisiin, oli omat tarkoitusperansa keisarillisen instituution entisoinnissa, lannen torjumisessa seka maailman keisarikunnan perustamisessa taivaallisen Yamato-dynastian johdolla. ^[10]

Tokugawojen viimeisten vuosien aikana, lansimaiset kontaktit kasvoivat myonnytysten lisaantyessa. Uusi Yhdysvaltojen kanssa vuonna 1859 solmittu sopimus salli yha uusien satamien avaamisen diplomaattisille edustajille, valvomattoman kaupan neljassa lisasatamassa seka ulkomaalaisten asutukset Osakassa ja Edossa. Sopimuksen mukaan ulkomaalaiset olivat kotimaidensa eivatka Japanin lakien alaisia. Tokugawa Nariakin vastustettua uutta sopimusta ja Hottan menetettya keskeisien daimioiden tuen, Hotta haki keisarillista valtuutusta. Hovin virkamiehet panivat merkille bakufun heikkouden ja hylkasivat Hottan pyynnon ja siten yhtakkia aiheuttivat Kioton ja keisarin mukaan tulemisen Japanin sisaiseen politiikkaan ensimmaista kertaa vuosisatoihin. ^[10]

Sh?gunin kuollessa ilman perillista, Nariaki vetosi hoviin oman poikansa Hitotsubashi Keikin puolesta. Keiki oli myos shinpan- ja tozama-daimioiden suosikki sh?guniksi. Fudait kuitenkin voittivat valtataistelun ja uudeksi sh?guniksi nousi Tokugawa Yoshitomi . ^[14] Voittanut osapuoli pidatti Nariakin, ja Keikin teloitti sopimusta vastustaneen, sonn? j?i -liikkeeseen kuuluneen Yoshida Sh?inin ja allekirjoitti sopimukset Yhdysvaltojen ja viiden muun valtion kanssa ja paatti siten yli 200 vuoden eristaytymisen. ^[10]

Paaartikkeli: Meiji-restauraatio

Viimeisten vallassaolovuosiensa aikana bakufu yritti kaikin keinoin saada takaisin asemansa, vaikka sen osallistuminen modernisaation ja ulkomaisiin valtoihin teki siita lansimaalaisvastaisen mielipiteen maalitaulun kautta maan. Iemochin kuoltua 1867 Keiki valittiin uudeksi sh?guniksi ja han vaihtoi valtaan noustessaan nimekseen Tokugawa Yoshinobu. Han toimi asemassaan vuoteen 1868 asti, jolloin valta siirrettiin sh?gunilta keisarille. Tokugawa-sh?gunaatin ja sen vastustajien valienselvittely laajeni samana vuonna Boshin-sodaksi . Tapahtumia, jotka johtivat vallan siirtymiseen sh?gunilta keisarille kutsutaan Meiji-restauraatioksi , jota puolestaan seurasi Meiji-kausi . ^lahde?

• 1600: Sekigaharan taistelu . Tokugawa Ieyasu voittaa Lansi-Japanin klaanien liittoutuman ja perustaa ylivallan, joka kattaa suurimman osan Japania
• 1603: Keisari nimittaa Tokugawa Ieyasun sh?guniksi, joka siirtaa hallituksen Edoon ja perustaa Tokugawojen sh?gunaattidynastian
• 1605: Tokugawa Ieyasu eroaa sh?gunin virasta ja hanen poikansa Tokugawa Hidetada perii viran
• 1607: Korean Yi-dynastia lahettaa lahetyston Tokugawa sh?gunaatin luo
• 1611: Ry?ky?-saarista tulee Satsuman vasalleja
• 1614: Tokugawa Ieyasu kieltaa kristinuskon Japanissa
• 1615: Osakan saarto . Tokugawa Ieyasu piirittaa Osakan linnaa , jonka kaikki puolustajat olivat Toyotomi-klaanille uskollisia. Tokugawasta tulee maan ylin auktoriteetti.
• 1616: Tokugawa Ieyasu kuolee
• 1623: Tokugawa Iemitsusta tulee kolmas sh?gun
• 1633: Tokugawa Iemitsu kieltaa ulkomaanmatkustuksen ja ulkomaisten kirjojen lukemisen
• 1635: Tokugawa Iemitsu virallistaa pakollisen oleskelupaikanvuorottelujarjestelman ( sankin k?tai ) Edossa
• 1637: Yliverotettujen talonpoikien Shimabaran kapina (1637?38)
• 1638: Tokugawa Iemitsu kieltaa laivanrakennuksen
• 1639: Kaskyt, joilla kansallinen eristaytyminen perustellaan ( Sakoku rei), viimeistellaan. Kaikkia lansimaalaisia hollantilaisia lukuun ottamatta kielletaan saapumasta Japaniin
• 1641: Tokugawa Iemitsu kieltaa kaikki ulkomaalaiset paitsi kiinalaiset ja hollantilaiset Japanista
• 1650: Rauhan aikana kehittyi uudenlainen, jalo, lukutaitoinen sotilas, joka noudattaa bushid?ta ("sotilaan tie")
• 1700: Kabuki ja ukiyo-e yleistyvat
• 1707: Fuji purkautuu
• 1774: Sugita Genpaku ja Maeno Ry?taku julkaisevat anatomiaa kasittelevan Kaitai shinshon . Teos on ensimmainen kokonainen lansimaista laaketiedetta kasitteleva kaannos japaninkielelle.
• 1787: Matsudaira Sadanobusta tulee vanhempi sh?gunaatin neuvonantaja, ja han aloittaa Kansei-uudistukset
• 1792: Venalainen lahettilas Adam Laxman saapuu Nemuroon itaiseen Ezoon (nykyinen Hokkaid? ).
• 1804: Venalainen lahettilas Nikolai Rezanov saapuu Nagasakiin , mutta epaonnistuu yrityksessaan solmia kauppasuhteet Japanin kanssa
• 1837: Oshio Heihachiron kapina
• 1841: Tenp?-uudistukset
• 1854: USA pakottaa Japanin allekirjoittamaan kauppasopimuksen, joka avaa Japanin uudelleen ulkomaalaisille kahden vuosisadan sulkeutumisen jalkeen
• 1855: Venaja ja Japani muodostavat diplomaattisuhteet
• 1864: Brittilaiset, ranskalaiset, hollantilaiset ja amerikkalaiset sotalaivat pommittavat Shimonosekia ja avaavat lisaa japanilaisia satamia ulkomaalaisille
• 1868: Tokugawa Yoshinobu eroaa, Tokugawojen dynastia paattyy ja keisarin valta palautetaan, mutta paakaupunki pysyy Edossa

• Olavi K. Falt, Kai Nieminen, Anna Tuovinen ja Ilmari Vesterinen:  Japanin kulttuuri . 3. p. 2002. Otava, 1994. ISBN 951-1-12746-2 .
• Marius B. Jansen:  Making of Modern Japan . Harvard University Press, 2000. ISBN 0-674-00991-6 .
• Japan A Country Studies . 1992 5th ed. 1. printing. Librafy of Congress. (englanniksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Edo-kausi Wikimedia Commonsissa

• Openhistory: Tokugawa-kausi (englanniksi)
• Japan-guide: Edo-kausi (englanniksi)

Tama artikkeli tai sen osa on kaannetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperainen artikkeli: en:Edo period