Dorgon

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dorgon
多爾袞
Kiinan ensimmaisen luokan prinssi Rui
Valtakausi 1643 ? 1650
Edeltaja Kiinan hallitsijana
Chongzhen ,
Mant?urian hallitsijana
Hong Taiji
Seuraaja Qing Shunzhi
Syntynyt 17. marraskuuta 1612
Yenden, nyk Fushun , Liaoning
Kuollut 31. joulukuuta 1650  (38 vuotta)
Kratahotun, nyk. Chengde , Hebei
Suku Aisin Gioro
Isa Nurhaci
Aiti Abahai

Dorgon ( kiin. 多爾袞 , mant?uksi ; nimi merkitsee mant?un kielella mayraa ) [1] ( 17. marraskuuta 1612 ? 31. joulukuuta 1650 ) oli mant?ulainen prinssi ja Kiinaa hallinneen Qing-dynastian alkuvaiheessa merkittava hallitsijanvallan kayttaja.

Syntypera [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Dorgon syntyi mant?ujen hallitsija Nurhachin neljantena­toista poikana. [2] Nurchachi nimitti hallitsija­sukuaan Myohemmaksi Jin-dynastiaksi katsoen olevansa Kiinaa vuosina 1122?1234 hallinneen Jin-dynastian seuraaja, mutta hanen seuraajansa Hong Taiji nimesi dynastian myohemmin uudelleen Qing-dynastiaksi . [2] Dorgonin aiti oli Nurhachin ensisijainen puoliso Abahai. Ajige ja Dodo olivat hanen tays­veljiaan ja Hong Taiji hanen veli­puolensa. Dorgon oli Nurhacin pojista vaikutus­valtaisimpia, ja hanella oli keskeinen osa mant?ujen valloittaessa Ming-dynastian paa­kaupungin Pekingin vuonna 1644. Hong Taijin hallitsessa Dorgon osallistui moniin sotilaallisiin toimiin kuten Mongolian ja Korean valloitukseen.

Valtaannousu [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Sen jalkeen kun Hong Taiji vuonna 1643 kuoli, Dorgon joutui osalliseksi kruunun­perimysta koskeneeseen valta­taisteluun Hong Taijin vanhinta poikaa Hoogea vastaan. Riita paatyi sovittelu­ratkaisuun ? molemmat luopuivat vaatimuksiin ja Hong Taijin yhdeksas poika Fulin nousi valtaistuimelle; hanesta tuli keisari Shunzhi . Koska Shunzhi oli silloin vasta kuusi­vuotias, Dorgon nimitettiin holhooja­hallitsijaksi ja hanesta tuli tosi­asiallinen hallitsija. Han sai arvonimen "Keisarin seta ja hallitseva prinssi" (皇叔父攝政王), mika myohemmin muutettiin muotoon "keisarin isa ja hallitseva prinssi" (皇父攝政王). Huhujen mukaan Dorgon olisi rakastunut keisari Shunzhin aitiin Dowager Xiaozhuangiin ja salaa mennyt hanen kanssaan naimisiinkin, mutta tasta ei ole todisteita.

Dorgon hallitsijana (1643?1650) [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Prinssihallitsija Dorgon keisarillisine vallanmerkkeineen. Han hallitsi keisarin tavoin vuodesta 1643 kuolemaansa saakka 1650, jonka aikana mant?ut valloittivat lahes koko Kiinan.

Tunnustaakseen Dorgonin arvo­aseman kruunun pysyessa Hong Taijin jalkelaisten suku­linjassa neuvoston jasenet valitsivat Hong Taijin yhdeksannen pojan, Fulinin, uudeksi keisariksi, mutta paattivat, etta Dorgonin ja Nurhat?in veljen­poika Jirgalangin oli kaytettava valtaa niin kauan kuin silloin vasta viisi­vuotias Fulin oli ala­ikainen. [3] Fulin kruunattiin virallisesti Kiinan keisariksi 8. lokakuuta 1643, jolloin hanelle samalla annettiin kiinalainen hallitsija­nimi Shunzhi . [4]

Helmikuun 17. paivana 1644 Jirgalang, joka oli kyvykas sotilas­johtaja mutta jota valtion asioiden hoito ei nayttanyt kiinnostavan, luovutti mieli­hyvin vallan kaikkiin virallisiin asioihin nahden Dorgonille. [5] Sen jalkeen kun saman vuoden touko­kuun 6. paivana paljastui, etta Hooge oli juonitellut Dorgonin hallitusta vastaan, Hooge menetti keisa­rillisen prinssin arvonimensa ja muut juonessa mukana olleet teloitettiin [6] Dorgon vaihtoi valtion hallinnossa Hoogen kannattajat omiin tukijoihinsa. [7] Kesakuun alussa 1644 Qing-hallitus ja armeija olivat jo taysin hanen valtansa alaisia. [8]

Vuoden 1644 alussa, kuuri kun Dorgon ja hanen neuvon­antajansa olivat pohtineet, miten he voisivat hyokata Ming-dynastiaa vastaan, talon­poikais­kapinat lahestyivat vaaralli­sesti Pekingia . Samana vuonna 24. huhti­kuuta kapinallis­johtaja Li Zicheng mursi Pekingin muurit, minka jalkeen keisari Chongzhen hirttaytyi kukkulalla Kielletyn kaupungin takana. [9] Kuultuaan uutisen Dorgonin kiinalaiset neuvon­antajat Hong Cnehgcou ja Fan Wencheng (1597?1666) kehottivat mant?u­prinssia kayttamaan tilaisuutta hyvakseen, selittamaan kostavansa kaatuneen Ming-hallituksen puolesta ja vaatimaan Taivaan mandaattia Qingille. [10] [11] Viimeinen este Dorgonin yritykselle vallata Peking oli Ming-kenraali Wu Sangui , jonka johtama varus­kunta oli Shanhain portilla Kiinan muurin ita­paassa. [12] Jouduttuaan mant?ujen ja Li Zichengin sota­voimien valiin Wu Dorgonilta apua rosvojen karkotta­miseksi ja Ming-dynastian palauttamiseksi valtaan. [10] Kun Dorgon pyysi Wuta toiminaan sen sijaan Qingin hyvaksi, Wulla ei ollut muuta mahdolli­suutta kuin hyvaksya. [13] Wu Sanguin parhaiden sotilaiden tuella, jotka taistelivat kapinallisia vastaan tunteja ennen kuin Dorgon lopulta paatti sekaantua asiaan ratsu­vakensa avulla, Qing sai ratkaisevan voiton Li Zichengista Shanhaiguanin taistelussa 27. toukokuuta. [14] Lin voitetut joukot tekivat viela Pekingiin ryosto­retkia, kunnes Li poistui paa­kaupungista 4. kesa­kuuta kaiken vieden mennessaan niin paljon tavaraa kuin pystyi kuljettamaan. [15] [16]

Asettuminen paakaupunkiin [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Pyorea vallitus Taivaan alttarin ymparilla, jossa keisari Shunzhi suoritti uhreja 30. lokakuuta 1644, kymmenen paivaa ennen kuin hanet virallisesti julistettiin Kiinan keisariksi. Tama seremonia merkitsi hetkea, jolloin Qing-dynastia sai Taivaan mandaatin.

Kun kapinalliset joukot olivat kuusi viikkoa kohdelleet Pekingin vaestoa huonosti, nama asettivat vanhimpien ja virkamiesten muodostaman lahetyston tervehtimaan vapauttajiaan 5. kesakuuta. [17] He hammastyivat, kun he eivat tavanneetkaan Wu Sanguita ja Ming-suvun perillista vaan Dorgonin, ratsastavan mant?un, jonka otsa­tukka oli ajeltu, esittaytyvan prinssihallitsijana. [18] Kesken taman mullis­tuksen Dorgon asettui Wiyingin palatsiin (武英殿), ainoaan rakennukseen, joka oli lahes vahingoittu­maton sen jalkeen, kun Li Zicheng oli sytyttanyt 3. kesakuuta sytyttanyt palatsin rakennus­ryhman tuleen. [18] Sota­joukkoja oli kielletty tekemasta ryostoja; heidan kurin­alaisuutensa teki siirtyman Qing-dynastian alaisuuteen "huomattavan helpoksi." [19] Samaan aikaan kun Dorgon vaitti tulleensa kostamaan Mingin puolesta, han kuitenkin maarasi teloi­tettaviksi kaikki Ming-suvun vallan­tavoittelijat, mukaan luettuna kaikki viimeisen Ming-keisarin jalkelaiset, seka heidan kannattajansa. [20]

Kaksi paivaa kaupunkiin saapumisensa jalkeen, 7. kesakuuta, Dorgon antoi erityisia julistuksia paa­kaupungin lahiseudun virka­miehille. Han vakuutti, etta jos paikalliset asukkaat suostuvat antautumaan, ajamaan otsatukkansa pois ja sitovansa hiuksensa palmikoksi, virka­miesten sallittaisiin jaada virkoihinsa. [21] Hanen oli peruutettava maarayksensa kolme viikkoa myohemmin, kun Pekingin ymparilla puhkesi talon­poikais­kapinoita, jotka uhkasivat Qingin valtaa seudulla. [22] [23]

Dorgon tervehti Shunzhia Pekingin porteilla 19. loka­kuuta 1644, ja 30. loka­kuuta kuusi­vuotias monarkki suoritti uhreja Taivaalle ja Maalle Taivaan alttarilla. [24] Fulinin virallinen kruunaus­seremonia suoritettiin 8. marras­kuuta, jolloin nuori keisari vertasi Dorgonin saavutuksia Zhoun herttuan, muinais­ajan kunnioitetun hallitsijan saavutuksiin. [25] . Seremonian aikana Dorgonin virallinen arvonimi "Prinssi­hallitsija" muutettiin muotoon "Seta Prinssi­hallitsija" ( Shufu shezheng wang 叔父攝政王), missa mant?un­kielinen setaa tarkoittava sana merkitsi korkeampaa arvo­asemaa kuin keisa­rillinen prinssi. [26] Kolme paivaa myohemmin Dorgonin kanssa­hallitsija Jirgalang, jolla hanellakin oli ollut prinssi­hallitsijan arvo, alennettiin "avustavaksi seta prinssi­hallitsijaksi" ( Fu zheng shuwang 輔政叔王). Ke­sa­kuussa 1645 Dorgon maarasi, etta hanesta oli kaikissa virallisissa asia­kirjoissa kaytettava nimitysta "Keisallinen seta prinssihallitsija" ( Huang shufu shezheng wang 皇叔父攝政王), mika oli askel sita kohti, etta valta­istuin olisi siirtynyt hanelle. [26]

Tutkintohuoneita Pekingissa. Vahvistaakseen Kiinan johtavissa piireissa asemansa laillisina hallitsijoina Qing-dynastia palautti kayttoon keisarillisen tutkinto­jarjestelman lahes heti asetetuttuaan Pekingiin vuonna 1644.

Yksi ensimmaisista maarayksista, jonka Dorgon antoi asetettuan Pekingiin oli kaupungin koko pohjois­osan tyhjentaminen, jotta sinne voitiin asuttaa hanen kahdeksaan lippu­kuntaan jakautuneet sota­joukkonsa. Keltaiset lippu­kunnat saivat kunnia­paikan palatsin pohjois­puolelta, kun taas Valkoiset lippu­kunnat saivat sijansa sen it­apuolelta, Punaiset lansi­puolelta ja Siniset etela­puolelta. [27] Tama jako vastasi jarjestysta, joka oli ollut kaytannossa mant?ujen kotimaassa ja jonka mukaan "kullekin lippu­kunnalle oli annettu kiintea maan­tieteellinen paikka paa­ilman­suuntien mukaan." [28] Huolimatta verojen alennuksista ja laaja-alaisista muutoksen toteuttamiseksi suunnitelluista rakennus­ohjelmista monet kiinalaiset siviilit asuivat viela vuonna 1648 kaupunkiin vastikaan saapuneiden lippu­kuntien keskuudessa, ja ryhmien valilla oli viela viha­mielisyytta. [29] Myos maa­talous­maa paa­kaupungin ulko­puolella erotettiin ja annettiin Qing-joukoille. [29] Entisista maan­omistajista tuli nyt vuokra­viljelijoita, joiden oli maksettava vuokraa poissa­oleville lippu­kuntiin kuuluville mant?uille. [29] Tama maan­kayton muutos aiheutti hajaannusta ja karsimysta useiden vuosi­kymmenien ajan. [29]

Vuonna 1646 Dorgon maarasi myos, etta tutkinnot hallitusten virka­miesten valitsemiseksi oli otettava uudestaan kaytantoon. Siita lahtien sellaiset pidettiin saannollisesti kolmen vuoden valein, samoin kuin Ming-kaudellakin oli tehty. Ensimmaisessa Qing-hallinnon aikana, vuonna 1646 pidetyssa tutkinnossa ehdokkailta, joista useimmat olivat kotoisin Pohjois-Kiinasta, kysyttiin, kuinka mant?ut ja Han-kiinalaiset voisivat tyoskennella yhdessa yhteisen asian hyvaksi. [30] Vuoden 1649 tutkinnossa kysyttiin, kuinka mant?ut ja Han-kiinalaiset voitaisiin yhdistaa siten, etta heilla olisi sama mieli ja etta he tyosken­teli­sivat yhdessa ilman erotusta. [31] Shunzhin aikana tutkinnon lapais­seiden luku­maara kussakin tutkinnossa oli suurin, minka se Qing-dynastian aikana sai, kunnes vuonna 1660 otettiin kayttoon pienemmat kiintiot. [32] [33] [34]

Kiinan valloitus [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Qing-dynastian loppuajoilta peraisin oleva laattapainoteos, joka esittaa Yangshoun joukkoteloitusta toukokuussa 1645. Dorgonin veli, prinssi Dodo oli maarannyt taman joukkoteloituksen pakottaakseen muut Etela-Kiinan kaupungit antautumaan. Tata joukko­teloitusta kayttivat 1800-luvun lopulla Qing-dynastiaa vastustaneet vallan­kumoukselliset propaganda-aseena heratellakseen Han-kiinalaisessa vaestossa mant?ujen vastaista mieli­alaa. [35]

Dorgonin valta­kaudella Qing alisti valtaansa melkein koko Kiinan ja karkotti lojalistisen Etelaisen Mingin vasta­rinta­liikkeen kauas Kiinan lounaisiin osiin. Kukistettuaan Qingin vastaiset kapinat Hebeissa ja Shandongissa kesalla ja syksylla 1644 Dorgon lahetti armeijansa karkottamaan Li Zichemgin tarkesta Xianin kaupungista, jossa han yllapiti paamajaansa paettuaan Pekingista kesakuun alussa 1644. [36] . Qing-armeijoiden painostuksen alaisena Lin oli pakko poistua Xianista helmi­kuussa 1645, ja saman vuoden syys­kuussa, oleskeltuaan valilla useissa maa­kunnissa, han joko teki itse­murhan tai hanet surmasi joukko talon­poikia, jotka olivat liittyneet itsep­uolustuk­seen tana aikana, jolloin rosvoja oli kaikkialla. [37]

Valloitettuaan Xianin Qing-hallinto aloitti huhti­kuussa 1645 sotatoimet Jianganin rikasta kauppa- ja maa­talous­seutua vastaan Jangtsen alajuoksun varrella, jonne Ming-dynastian prinssi Fu oli kesakuussa 1644 perustanut oman valta­piirinsa. [38] [39] Fu oli kruunattu Kiinan keisariksi 19. kesa­kuuta 1644. [40] [41] Eri­puraisuutensa vuoksi Etelainen Ming ei kuitenkaan voinut yllapitaa tehokasta vasta­rintaa. [42] Qing-sotajoukot levittaytyivat etelaan ja valtasivat Xuzhoun kaupungin Huai -joen pohjois­puolella touko­kuun alussa 1645 ja saapuivat pian Yangzhouhun , Etelaisen Mingin pohjoisen puolustus­linjan tarkeimpaan kaupunkiin.. [43] Shi Kefa puolusti kaupunkia urhoollisesti ja kieltaytyi antautumasta, mutta viikon kestaneen taistelun jalkeen mant?ujen tykisto valloitti kaupungin 20. toukokuuta. [44] Dorgonin veli Dodo maarasi Yangshoun koko vaeston surmattavaksi. [45] Tarkoituksensa mukaisesti tama joukko­teloitus sai muutkin Jiangnanin kaupungit antautumaan Qingille. [39] [46] Niinpa Nanking antautui taistelutta 16. kesakuuta sen jalkeen, kun sen viimeiset puolustajat olivat saaneet Dodon lupaamaan, ettei han tekisi kaupungin asukkaille vahinkoa. [47] Pian sen jalkeen Qing sai Ming-keisarin vangituksi, ja tama kuoli Pekingissa seuraavan vuonna. Jiangnanin tarkeimmat kaupungit kuten Suzhou ja Hangzhou valloitettiin heina­kuun alussa 1645, minka jalkeen Qingin ja Etelaisen Mingin valtapiirin raja oli saatu tyonnetyksi Qiantang -joen etelapuolelle. [48] [49]

Mies San Franciscon Chinatownissa noin vuonna 1900. Kiinalainen tapa kayttaa palmikkoa oli saanut alkunsa Dorgonin heinakuussa 1645 antamasta maarayksesta, joka teki sen pakolliseksi kaikille miehille. Mant?uilla tama hiusmalli oli ollut kaytossa jo sita ennen.

21. heinakuuta 1645, sen jalkeen kun Jiangnan naytti olevan pakotettu rauhaan, Dorgon antoi ajan oloihin nahden varsin huonosti sopivan maarayksen, jonka mukaan kaikkien kiinalaisten oli ajettava otsa­tukkansa pois ja sidottava jaljelle jaaneet hiuksensa niska­palmikoksi samalla tavalla kuin mant?ut olivat tehneet. [50] [51] [52] Maarayksen noudattamatta jattamisesta seurasi kuolemanrangaistus . [53] Tama symbolista alistumista merkitseva toimen­pide auttoi mant?uja erottamaan kannattajansa vihollisistaan. [50] Han-kiinalaiset virka­miehet ja oppineet kuitenkin pitivat uutta hius­mallia hapeallisena ja alentavana, koska se oli vastoin kungfutse­laisuuden saantoa, jonka mukaan keho oli pidettava koskemattomana, kun taas suuri yleiso samasti hiusten leikkaamisen mies­kunnon menetykseen. [54] Koska maarays yhdisti kaikkiin yhteis­kunta­luokkiin kuuluvat kiinalaiset Qing-hallintoa vastaan, se vaikeutti huomattavasti Qing-dynastian valloitus­hankkeita. [55] [56] [54] Kun Jiadingin ja Songjiangin vaesto uhmasi maaraysta, entinen Ming-kenraali Li Chendong (李成東; k. 1649) pani naissa maa­kunnissa toimeen joukko­teloitukset, Jiadingissa 24. elokuuta ja Songjiangissa 22. syys­kuuta. [57] . Jianguin piti myos puoliaan Qing-armeijaa vastaan 83 paivan ajan. Kun kaupungin muurit lopulta murrettiin 9. lokakuuta 1645, entisen Ming-armeijan upseerin Liu Liangzuo (劉良佐; k. 1667) johtama sota­vaen­osasto surmasi kaupungin koko vaeston, noin 74 000?100 000 henkea. [58] Nama joukkoteloitukset tekivat lopun vastarinnasta Qingia vastaan Jangtsen alajuoksun seudulla. [59] Osa vakaumuksellisista lojalisteista ryhtyi erakoiksi siina toivossa, etta vaikka eivat voineetkaan menestya sotilaallisesti, heidan vetaytymisensa maailmasta vahintaankin symboloisi heidan jatkuvaa uhmaansa vierasta hallitusvaltaa vastaan. [59]

Nankingin kukistuttua kaksi Mingin hovin jasenta perusti uudet Etelaisen Mingin hallitukset. Toisen perusti Fujianin rannikkoseudulle Zhu Yujian, joka oli Ming-dynastian perustajan Zhu Yuanzhangin jalkelainen yhdeksannessa polvessa ja otti keisariksi julistauduttuaan nimen Longwu ; toisen taas perusti Zhu Yihai eli prinssi Lu Zhejiangin alueelle. [60] Nama kaksi eivat kuitenkaan onnistuneet toimimaan yhdessa, minka vuoksi heidan menestymisen mahdollisuudet olivat entistakin pienemmat. [61] Heinakuussa 1646 Etela-Kiinassa kaytiin viela taistelu, jossa prinssi Bolo hajotti prinssi Lun hovin Zhejiangissa ja aikoi hyokata Longwun hoviin Fujianiin. [62] Zhu Yujian vangittiin ja 6. lokakuuta lopulta teloitettiin Tingzhoussa , Fujianin lansiosassa. [63] Hanen ottopoikansa Koxinga pakeni Taiwanin saarelle. [63] Marraskuussa Ming-dynastian viimeisestkin vasta­rinnan pesakkeet saatiin kukistetuiksi. [64]

Johan Nieuhofin maalaama Shang Kexin muotokuva. Shang Kexi valtasi Kantonin etelaisen Mingin lojalisteilta vuonna 1650. Han oli yksi Han-kiinalaisista kenraaleista, joiden johdolla Qing valloitti etela-Kiinan. Maan etelaosissa han kuitenkin lopulta osallistui Qingin vastaisiin kapinoihin vuonna 1673.

Vuoden 1646 lopulla Kantonin maakunnassa ilmaantui viela kaksi Etelaiseen Ming-dynastiaan kuuluvaa monarkkia, jotka hallitsivat nimilla Shaowu ja Yongli . [64] Koska hovi­puvuista oli puutetta, Shaowun hovin oli hankittava niita teattereista. [64] Nama kaksi Ming-hallitusta taistelivat toisiaan vastaan tammikuun 20. paivaan 1647 saakka, jolloin LI Chendongin johtama pieni Qing-armeijan osasto valtasi Kantonin, surmasi Shaowun ja karkotti Yonglin hovin Nanningiin Guangxiin . [65] Toukokuussa 1648 Li kuitenkin jalleen kapinoi Qingia vastaan, ja samanaikainen toisen Ming-kenraalin kapina auttoi Yonglia saamaan jalleen hallintaansa suurimman osan Etela-Kiinaa. [66] Nama lojalistien hankkeet loppuivat kuitenkin lyhyeen. Uudet Qing-armeijat saivat pian vallatuksi takaisin Huguangin (nykyisen Hubein ja Hunanin ), Jiangxin ja Quandongin maakunnat vuosina 1649 ja 1650. [67] Keisari Yonglin oli jalleen paettava. [67] Lopulta 24. marraskuuta 1650 Shang Kexin johtamat Qing-sotavoimat valloittivat Kantonin ja surmasivat suuren osan kaupungin asukkaista, kaikkiaan 70 000 henkea. [68]

Silla valin, lokakuussa 1646, prinssi Hooge , Hong taijin pojan, joka oli havinnyt kiistan vallan­perimyksesta vuonna 1643, johti Qing-armeijoita, jotka saavuttivat Sichuanin, missa heidan tehtavana oli tuhota kapinallis­johtaja Zhang Xianzhongin hallitus. [69] Zhang sai surmansa 1. helmikuuta 1647 taistelussa Qingia vastaan lahella Xichongia keskeisessa Sichuanissa. [69] Samana vuonna 1646 viela pohjoisempana muslimi­johtaja, joka kiinalaisissa lahteissa tunnetaan nimella Milayin (米喇印), kapinoi Qing-hallintoa vastaan Gansussa . Han liittoutui pian toisen muslimin, Ding Guodongin (丁國棟) kanssa. [70] He julistivat aikovansa palauttaa Ming-dynastian valtaan, valloittivat Gansussa useita kaupunkeja, muun muassa maa­kunnan paa­kaupungin Lanzhoun . [70] Nama kapinallis­johtajat olivat halukkaita yhteis­tyohon muidenkin kuin muslimien kanssa, mika viittaa siihen, etteivat he toimineet yksin­omaan uskonnollisista vaikuttimista. [70] Meng Qiaofang (孟喬芳; 1595?1654) vangitsi ja surmasi seka Milayinin etta Ding Guodongin vuonna 1648, ja vuonna 1650 muslimi­kapinalliset oli saatu kukistetuiksi taisteluissa. [71] [72]

Kuolema [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Dorgon kuoli vuonna 1650 metsastys­retkella Kharahotunissa, nykyisessa Chengdessa , Hebeissa . Hanelle myonnettiin postuumisti arvonimi Keisari Yi ( kiin. 義皇帝 ) ja temppelinimi "Chengzong" (成宗), vaikka han ei missaan vaiheessa ollutkaan keisarina. Keisari Shunzhi jopa kumartui Dorgonin ruumis­arkun edessa kolme kertaa hanen hautajaisissaan.

Arvonalennus ja -palautus [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vuonna 1651 Dorgonin kilpailijat, joita johti aikaisempi kanssahallitsija Jirgalang , toimittivat keisari Shunzhille pitkan muistion, jossa lueteltiin suuri joukko Dorgonin tekemia rikoksia kuten keltaisen mekon hallussa­pito, mika oli ehdottomasti varattu vain keisarille, salajuoni valta­istuimen anastamiseksi keisari Sunzhilta nimittamalla itseaan "keisarin isaksi", prinssi Hoogen murha ja Hoogen jalkavaimojen otto itselle. Keisari Shunzhi riisti postuumisti Dorgonilta hanen arvo­nimensa ja jopa kaivoi hanen ruumiinsa pois haudasta ja ruoski sita julkisesti. On arveltu, etta Shunzhi vihasi Dorgonia ja piti hanta uhkana valta­istuimelle. Dorgonin maine kuitenkin palautettiin keisari Kangxin aikana. Vuonna 1778 keisari Qianlong myonsi Dorgonille postuumisti nimen zhong (忠; "lojaali"), joten Dorgonin postuumi arvonimi kokonai­suudes­saan kuului siita lahtien: "Ruizhongin ensimmaisen luokan prinssi" (和碩睿忠親王).

Dorgonilla ei ollut poikia, vain yksi tytar. Han kuitenkin adoptoi veljen­poikansa Dorbon, veljensa Dodon viidennen pojan, joka taten peri Dorgonin prinssillisen arvonimen.

Perhe [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • Puolisot:
    • Ensisijaiset puolisot:
      • Borjigit (博爾濟吉特氏), khort?in-mongoli , Jisang'a'erzhain (吉桑阿爾寨) tytor ja Bumbutain eli Xiao Yu Erin tytar. Sai kuolemansa jalkeen Dorgonilta arvonimen "Suuri puoliso Jingxiaozhonggong" (敬孝忠恭元妃). Dorgonin kuoltua ja saatuaan postuumisti keisarin tittelin Borjigit sai postuumisti arvonimen Keisarinna Chengzongyi (成宗義皇后).
      • Tunggiya (?佳氏), Jurchen-heimoa Jianzhousta (建州), keisarillisen virkamies Menggetun (蒙格圖). tytar
      • Borjigit (博爾濟吉特氏), Zha'ermang (?爾莽)-mongoliheimoa, Gendu'ertaijin (根杜爾台吉) tytor.
      • Borjigit (博爾濟吉特氏), khort?in-mongoli, Labuxixitaijin (拉布希西台吉) tytar.
      • Borjigit (博爾濟吉特氏), khort?in-mongoli, Suonuobutaijin (索諾布台吉) tytar ja keisarinna Dowager Xiaozhuangin tytar. Alun perin prinssi Hoogen puoliso , jonka kanssa Dorgon solmi avioliiton taman aviomies oli havinnyt Dorgonille valtataistelussa ja menehtynyt.
      • Yi Ae-suk (李愛淑), Korean Joseon-dynastian prinsessa, Yi Gae-eumin (李愷胤) tytar.
    • Toissijaiset puolisot :
      • Gongqite (公齊特氏), Chaha'er (察哈爾) -heimosta, isa tuntematon.
      • Borjigit (博爾濟吉特氏), tuntemattomasta mongoliheimosta, isa tuntematon.
      • Ji'ermote (濟爾莫特氏), syntypera tuntematon.
      • Yi (李氏), korealainen, Si-seon (李世?) tytar.
  • Lapset:
    • Donggo (東莪), Dorgonin ja Yi Ae-sukin tytar.
    • Dorbo (多爾博), Dorgonin veljen Dodon viides poika, jonka Dorgon adoptoi ja joka peri Dorgonin arvonimet
Käännös suomeksi
Kaannos suomeksi
Tama artikkeli tai sen osa on kaannetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperainen artikkeli: en:Dorgon

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • Jerry Dennerline: ”The Shun-chih Reign”,  Cambridge History of China, Vol. 9, Part 1: The Ch'ing Dynasty to 1800 , s. 73?119. Cambridge: Cambridge University Press, 2002. ISBN 0-521-24334-3 . Teoksen verkkoversio .
  • Mark C. Elliott:  The Manchu Way: The Eight Banners and Ethnic Identity in Late Imperial China . Stanford University Press, 2001. ISBN 0-8047-4684-2 . Teoksen verkkoversio .
  • Benjamin A. Elman:  A Cultural History of Civil Examinations in Late Imperial China . University of California Press, 2001.
  • ”The Social Roles of Literati in Early to Mid-Ch'ing”,  Cambridge History of China, Vol. 9, Part 1: The Ch'ing Dynasty to 1800 , s. 360?427. Cambridge: Cambridge University Press, 2002. ISBN 0-521-24334-3 .
  • Antonia Finnane: ”Yangzhou: A Central Place in the Qing Empire”,  Cities of Jiangnan in Late Imperial China , s. 117?50. SUNY Press. Teoksen verkkoversio .
  • Baoli Gong (??利):  ?治事典 ("Events of the Shunzhi reign") . Peking: Zijincheng chubanshe 紫禁城出版社, 2010. ISBN 978-7-5134-0018-3 .
  • Ping-ti Lo:  The Ladder of Success in Imperial China: Aspects of Social Mobility, 1368?1911 . New York: Columbia University Press, 1962. ISBN 0-231-05161-1 .
  • Philip A. Kuhn:  Soulstealers: The Chinese Sorcery Scare of 1768 . Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press, 1990. ISBN 0-674-82152-1 .
  • E. S. Larsen, Tomoo Numata:  Eminent Chinese of the Ch'ing Period (1644?1912) . Washington D.C.: United States Government Printing Office, 1943.
  • Frederick W. Mote:  Imperial China, 900?1800 . Harvard University Press. ISBN 0-674-44515-5 . Teoksen verkkoversio .
  • Susan Naquin:  Peking: Temples and City Life, 1400?1900 . University of California Press, 2000. ISBN 0-520-21991-0 .
  • Robert Oxnam:  Ruling from Horseback: Manchu Politics in the Oboi Regency, 1661?1669 . University of Chicago Press. ISBN 0-226-64244-5 . Teoksen verkkoversio . [ vanhentunut linkki ]
  • Evelyn S. Rarski:  The Last Emperors: A Social History of Qing Imperial Institutions . University of California Press, 1998. ISBM 0-520-22837-5. Teoksen verkkoversio .
  • Morris Rossabi:  From Ming to Ch'ing: Conquest, Region, and Continuity in Seventeenth-Century China , s. 167?199. Yale University Press, 1979. ISBN 0-300-02672-2 . Teoksen verkkoversio .
  • Gertraude Roth Li:  History of China, Vol. 9, Part 1:The Ch'ing Dynasty to 1800 , s. 9?72. Cambridge University Press, 2002. ISBN 0-521-24334-3 . Teoksen verkkoversio .
  • Lynn Struve: ”The Southern Ming”,  Cambridge History of China, Volume 7, The Ming Dynasty, 1368?1644 , s. 641?725. Cambridge: Cambridge University Press. ISBN 0-521-24332-7 .
  • Frederic Wakeman: ”Localism and Loyalism During the Ch'ing Conquest of Kiangnan: The Tragedy of Chiang-yin”,  Conflict and Control in Late Imperial China , s. 43?85. Center of Chinese Studies, University of California, Berkeley, 1975.
  • Romantics, Stoics, and Martyrs in Seventeenth-Century China. Journal of Asian Studies , 1984, 43. vsk, nro 4, s. 631?65. doi : 10.2307/2057148 .
  • Frederic Wakeman:  The Great Enterprise: The Manchu Reconstruction of Imperial Order in Seventeenth-Century China , s. 34. University of California Press, 1985. ISBN 0-520-04804-0 .
  • Historical Trauma: Anti-Manchuism and Memories of Atrocity in Late Qing China. History and Memory , 2004, 16. vsk, nro 2, s. 67?107.
  • Zarrow, Peter (kaant.): ”Qianlong's inscription on the founding of the Temple of the Happiness and Longevity of Mt Sumeru (Xumifushou miao)”,  New Qing Imperial History: The Making of Inner Asian Empire at Qing Chengde , s. 185?87. RoutledgeCurzon, 2004b.

Viitteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. ↑ Mark Elliott:  The Manchu Qay: The Eight Banners and Ethnic Identity in Late Imperial China , s. 242. Stanford University Press, 2001. ISBN 9780804746847 . Teoksen verkkoversio .
  2. ↑ a b John H. Fairbank, Edwin E. Reischauer:  China, Tradition and Transformation , s. 211-216. Houghton Miffin Company, 1989. 0-04-374006-5.
  3. ↑ Dennerline, 2002, s. 78
  4. ↑ Chao-ying Fang:  Eminent Chinese of the Ch'ing Period (1644?1912) , s. 255. United States Government Printing Office, 1943.
  5. ↑ Wakeman, 1985, s. 299
  6. ↑ Wakeman, 1985, s. 300, alaviite 231.
  7. ↑ Dennerline, 2002, s. 79
  8. ↑ Roth Li, 2002, s. 71
  9. ↑ Mote, 1999, s. 809
  10. ↑ a b Wakeman, 1985, s. 304
  11. ↑ Dennerline, 2002, s. 81
  12. ↑ Wakeman, 1985, s. 290
  13. ↑ Wakeman, 1985, s. 308.
  14. ↑ Wakeman, 1985, s. 311?312
  15. ↑ Wakeman, 1985, s. 313
  16. ↑ Mote, 1999, s. 817
  17. ↑ Wakeman, 1985, s. 313.
  18. ↑ a b Wakeman, 1985, s. 314?315
  19. ↑ Naquin, 2000, s. 289.
  20. ↑ Mote, 1999, s. 818.
  21. ↑ Wakeman, 1985, s. 416; Mote, 1999, s. 828
  22. ↑ Wakeman, 1985, s. 420?422
  23. ↑ Baoli Gong:  Shunzhi shidian ?治事典 ["Events of the Shunzhi reign"] , s. 84. Peking: Zijincheng chubanshe 紫禁城出版社 ["Forbidden City Press"], 2010. ISBN 978-7-5134-0018-3 . kiina
  24. ↑ Wakeman, 1985, s. 857-858.
  25. ↑ Wakeman, s. 858-860
  26. ↑ a b Wakeman, 1985, s. 860?861 ja alaviite 31 sivulla 861
  27. ↑ Kartat teoksissa Naquin, 2000, s. 356, ja Elliott, 2001, s. 103
  28. ↑ Robert B. Oxnam:  Ruling from Horseback: Manchu Politics in the Oboi Regency, 1661?1669 . University of Chicago Press, 1975. ISBN 0-226-64244-5 .
  29. ↑ a b c d Naquin, 2000, s. 289?291
  30. ↑ Elman, 2002, s. 389
  31. ↑ Elman, 2002, s. 389?390
  32. ↑ Iona D. Man-Cheong: ”Taulukko 1.1”,  The Class of 1761: Examinations, State, and Elites in Eighteenth-Century China , s. 7. Stanford University Press, 2004. ISBN 0-8047-4146-8 .
  33. ↑ Wakeman, 1985, s. 954
  34. ↑ Elman, 2001, s. 169
  35. ↑ Zarrov, 2004a
  36. ↑ Wakeman, 1984, s. 483, 501
  37. ↑ Wakeman, 1985, s. 501?507.
  38. ↑ Wakeman, 1985, s. 521
  39. ↑ a b Struve, 1988, s. 657
  40. ↑ Wakeman, 1985, s. 346
  41. ↑ Struve, 1988, s. 644
  42. ↑ Wakeman, 1985, s. 523?545
  43. ↑ Wakeman, 1985, s. 522, 657
  44. ↑ Struve, 1988, s. 657.
  45. ↑ Finnane, 1993, s. 131
  46. ↑ Zarrow, 2004a
  47. ↑ Struve, 1988, s. 660.
  48. ↑ Struve, 1988, s. 660
  49. ↑ Wakeman, 1985, s. 580
  50. ↑ a b Wakeman, 1985, s. 647
  51. ↑ Struve, 1988, s. 662
  52. ↑ Dennerline, 2002, s. 87
  53. ↑ Kuhn, 1990, s. 12
  54. ↑ a b Wakeman, 1985, s. 648?650
  55. ↑ Sturve, 1988, s. 662?663
  56. ↑ Wakeman, 1975, s. 56
  57. ↑ Wakeman, 1975, s. 78
  58. ↑ Wakeman, 1975, s. 83
  59. ↑ a b Wakeman, 1985, s. 674.
  60. ↑ Struve, 1988, s. 665?666
  61. ↑ Struve, 1988, s. 667?674
  62. ↑ Struve, 1988, s. 675.
  63. ↑ a b Struve, 1988, s. 676.
  64. ↑ a b c Wakeman, 1985, s. 737.
  65. ↑ Wakeman, 1985, s. 738.
  66. ↑ Wakeman, 1985, s. 765?766.
  67. ↑ a b Wakeman, 1985, s. 767.
  68. ↑ Wakeman, 1985, s. 767?768.
  69. ↑ a b Yingcong Dai:  The Sichuan Frontier and Tibet: Imperial Strategy in the Early Qing , s. 17?18. University of Washington Press. ISBN 978-0-295-98952-5 . Teoksen verkkoversio .
  70. ↑ a b c Rossabi, 1979, s. 191
  71. ↑ Larsen, Numata, 1943, s. 572
  72. ↑ Rossabi, 1979, s. 1992
Kansainvaliset
Kansalliset
Noudettu kohteesta ” https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Dorgon&oldid=21377390 ”