Douglas DC-8
NASA Dryden DC-8
Alkuperamaa	Yhdysvallat
Valmistaja	Douglas Aircraft Company
Ensilento	30.5.1958
Esitelty	18.9.1959 Delta Air Lines ja United Airlines
Tila	alle 10 yksiloa kaytossa rahti- ja yksityisliikenteessa
Valmistusmaara	556
Valmistusvuodet	1958?1972
Infobox OK

Douglas DC-8 eli DC-8 on nelimoottorinen, kapearunkoinen, pitkan ja keskipitkan toimintamatkan matkustajalentokone , jota valmisti yhdysvaltalainen Douglas Long Beachin tehtailla Kaliforniassa , Yhdysvalloissa , vuosina 1959?1972. ^[1] Konetyyppi oli Boeing 707:n pahin kilpailija. DC-8:n eri versioita valmistettiin 556 kappaletta. ^[2] Tammikuussa 2020 saannollisessa kaupallisessa kaytossa oli enaa 4 DC-8-koneyksiloa, kaikki rahtikoneita. Taman lisaksi 5 muuta koneyksiloa on valtiollisessa tai jarjestokaytossa, joihin kuuluu mm. yksi Finnairin kaytossa aiemmin ollut kone. ^[3]

Tahan artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lahteita, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolahteista. Voit auttaa Wikipediaa lisaamalla artikkeliin tarkistettavissa olevia lahteita ja merkitsemalla ne ohjeen mukaan.

DC-8 oli Douglasin lentokonetehtaan ensimmainen matkustajalentokone, johon asennettiin suihkumoottorit. DC-8-konetta alettiin suunnitella vuonna 1955, sen ensilento tapahtui vuonna 1958 ja liikennointi aloitettiin vuonna 1959. DC-8:n pahin kilpailija Boeing 707 ehti kuitenkin liikenteeseen jo vuonna 1958. Tama vuoden 'myohastyminen' oli merkittava takaisku Douglasille, silla Boeing 707 ehti vallata markkinat, mika heikensi DC-8:n kysyntaa.

DC-8 Series 10 oli alkuperainen versio, jota valmistettiin vain 28 kappaletta Deltalle ja United Airlinesille. DC-8 Series 20 oli samanlainen, mutta siina oli tehokkaammat moottorit ja suurempi kantavuus. Naita koneita valmistettiin 34 kappaletta.

Kansainvalisia reitteja varten suunniteltiin DC-8 Series 30 ja DC-8 Series 40 . Series 30:ssa oli kolmanneksen suurempi polttoainekapasiteetti seka vahvistettu runko ja laskeutumisteline. Series 40:ssa oli samanlainen, mutta siina oli tehokkaammat ja hiljaisemmat Rolls-Roycen moottorit. Malli ei kuitenkaan ollut kovin suosittu.

DC-8 Series 50 oli lyhytrunkoinen malli, jossa oli tehokkaat moottorit. Tama malli oli melko suosittu ja sita valmistettiin 88 kappaletta.

DC-8 Super 60 teki ensilentonsa 1966 ja tama malli osoittautui suosituksi. Tama versio oli huomattavasti pidempi kuin Series 50. Sen suurin matkustajakapasiteetti oli 259, ja se oli suurin kapearunkoinen matkustajakonetyyppi, kunnes Boeing 757 -300 tuli markkinoille 1999. Super 60 oli myos suurin matkustajakone jumbojetin eli Boeing 747 :n tuloon saakka. Tata mallia valmistettiin 88 kappaletta.

DC-8 Super 70 on Super 60:sta kehitetty malli, jossa on uudenaikaisemmat moottorit.

DC-8:sta oli myos rahtiversioita (F) seka CF-malleja, joita voitiin muuttaa matkustaja- ja rahtikayton valilla. Muun muassa Finnairilla oli DC-8-62CF-koneita vuodesta 1969 alkaen .

DC-8 oli aikanaan toiseksi suosituin matkustajalentokonetyyppi Boeing 707:n jalkeen. DC-8 on osoittautunut myos tekniselta kestavyydeltaan erinomaiseksi, monilla koneilla on lennetty yli 100 000 tuntia, ja ne ovat edelleen liikenteessa.

DC-8 on alatasoinen yksitaso, jossa on ulokepalkkityyppinen siipirakenne ja sivuvakaaja, saadettava korkeusvakaaja seka puolimonokokkityyppinen (osin itsekantava) runkorakenne seka sisaanvedettavat kolmipistelaskutelinee t (kolmipyorateline). Ohjaamossa on ratti-poljintyyppiset kaksoisohjaimet. Siivekkeet ja sivuperasin ovat hydraulitoimiset, varajarjestelmanaan mekaaninen , aerodynaaminen tehostinlaipasto, jolla konetta voidaan ohjata (ts. ohjainpintoja liikuttaa) hydraulivian sattuessa (toimivat kevittimina, mutta ilman hydrauliikkaa ohjaaminen on silti huomattavaa lihasvoimaa vaativaa). Kolmipistelaskutelineistossa on 10 pyoraa : kussakin paatelineessa on kaksi tandempyorastoa ja ohjattavassa nokkatelineessa yksi kaksoispyorasto. Paapyorissa on Bendixin valmistamat monilevyjarrut seka Hydro-Aire Hytrol- luistonestojarjestelma . Laskutelineiden ulos- ja sisaanotto, jarrut ja nokkapyoraohjaus ovat hydraulitoimiset. Finnairin varustelussa moottoreina oli nelja Pratt and Whitney JT3D-3B- aksiaalivirtaussuihkumoottoria (varhainen ohivirtausmoottori), jotka kehittavat kukin 18 000 paunan tehon, Spear-Airin koneessa puolestaan JT4A, joka oli suora suihkumoottori. Moottorit sijaitsevat siipien alla olevissa moottorikehdoissa. Moottoreissa on suihkujarrut , ja sisempien moottoreiden suihkujarruja voi kayttaa myos lentojarruina , mika ei nykykoneissa ole tavallista. Useimmissa edelleen lentavissa yksiloissa moottorit on vaihdettu uudempiin ohivirtausmoottoreihin. ^[4]

Polttoainesailiot (8 tai 9 kpl, Finnairilla 9) sijaitsevat siipien rakenteen sisalla, jarjestelman kokonaiskapasiteetin ollessa 9 sailiolla 91 880 litraa. Hydraulijarjestelma toimii kahden moottorikayttoisen, neljan sahkokayttoisen seka yhden kasipumpun varassa. Hydraulitehoa kayttavat ohjaimet, pyorajarrut, laskutelineet, nokkapyoraohjaus seka suihkujarrut. Moottoreista otetaan vuodatusilmaa, jota kaytetaan jaanestoon, paineistukseen (huomaa, etta jarjestelma eroaa nykykoneista: vuodatusilmaa ei syoteta matkustamoon, vaan silla pyoritetaan neljaa alkujaan freonikayttoista kompressoria, jotka paineistavat matkustamon ulkoilmalla), moottorien kaynnistykseen, sadeveden poistoon seka puhdasvesijarjestelmassa. Sahkojarjestelmana on nelja 30 kilovolttiampeerin , 200/115 voltin ja 400 hertsin kolmivaihegeneraattoria , jotka on kytketty moottoreihin planeettavaihdeperiaatteella toimivilla ns. vakiokierroslaitteilla (pitavat generaattorin pyorimisnopeuden vakiona tehoasetuksesta riippumatta), ja ovat normaalisti keskenaan rinnanytketyt . Tasavirtaa (28 VDC) saadaan neljalla 50 ampeerin tasasuuntaajalla . Koneessa on lisaksi 24 voltin ja 5 ampeeritunnin nikkeli-kadmiumakku . Ilmastointijarjestelma paineistaa ja lammittaa ohjaamoa ja matkustamoa seka koneen alapinnan rahtiosastoja, tosin rahtitilan lammitys on epasuoraa. Siipien etuosia, sivuvakaajaa, ilmastoinnin seka moottorien ilmanottoaukkoja seka eraita muita moottorirakenteita suojaa vuodatus-paineilmatoiminen jaanehkaisyjarjestelma. Ohjaamon tuulilasi ja ikkunat seka pitotjarjestelman staattisen- ja patopaineen aukot seka sakkausvaroitus- ja lentoarvotallenninanturit seka vedentyhjennyssalot ovat sahkolammitetyt. Sadeveden poisto toimii paineilmalla ja kemiallisen vedenpoistoaineen avulla. ^[5]

DC-8-muunnelmien ominaisuudet

	Series 50	Super 60			Super 70
		DC-8-61	DC-8-62	DC-8-63	DC-8-71	DC-8-72	DC-8-73
Moottorit	4 kpl 80,1 kN Pratt & Whitney JT3D3	4 kpl 80,1 kN Pratt & Whitney JT3D-3B	4 kpl 84,5 kN Pratt & Whitney JT3D-7	4 kpl 84,5 kN Pratt & Whitney JT3D-7	4 kpl 97,9 kN CFM International CFM562C5
Siipien karkivali, m	43,41	43,41	45,23	45,23	43,41	45,23	45,23
Pituus, m	45,87	57,12	47,98		57,12	47,98	57,12
Korkeus, m	12,91	12,92	12,92	12,92	12,92	12,92	12,92
Siipien ala, m²	aiemmin 257,6, myohemmin 266,5	267,9	271,9	271,9	267,9	267,9	271,9
Suurin suositeltu nopeus, km/h	933	965	965	965	887 1)	887 1)	887 1)
Toimintamatka enimmaiskuormalla, km	9 205	6 035	6 035	6 035			8 950
Enimmaistoimintamatka, km	11 260	11 260	11 260	11 260
Paino tyhjana, kg	60 020	67 538	64 366	75 500			75 500
Suurin lentoonlahtopaino, kg	147 415	147 415	151 950	162 025			162 025
Matkustajamaara	179	259-269			259-269
Valmistettu maara, kpl	295 2)	262

Huom:

¹⁾ Super 70 -sarjan suurin taloudellinen matkanopeus 850 km/h.

²⁾ Series 50:ta valmistettiin 1950-luvun lopun ja 1960-luvun lopun valilla. Naita koneita on viela joitakin liikenteessa.

Suomessa eri DC-8 versioita ovat kayttaneet Finnair , Kar-Air ja Spear Air . Viimeiset DC-8 koneet poistuivat Suomen ilma-alusrekisterista 1980-luvun puolivalissa. ^lahde? Suomen posti on julkaissut 1. marraskuuta 1963 DC-8-aiheisen postimerkin. ^lahde?

• Finnair , DC-8-62CF ja DC-8-62
• Kar-Air , 1 kpl DC-8-51 ja 1 kpl DC-8-62
• Spear Air , 2 kpl DC-8-32 (OH-SOA ja OH-SOB)

1960-luvulle tultaessa suihkukoneteknologia oli kehittynyt niin nopeasti, etta Finnairille oli kannattavaa aloittaa varsinainen oma Atlantin ylittava suihkukoneliikenne. Kone-ehdokkaita tarkoitukseen oli kaksi, B707-300 ja DC-8, joista Finnair paatyi SAS:in esimerkkia seuraten marraskuussa 1966 tilaamaan kaksi DC-8-62CF:aa. Myohemmin tilattiin viela kolmas DC-8-yksilo. Koneiden hankinta mahdollisti ensi kertaa mm. valilaskuttomat Pohjois-Amerikan lennot. Ensimmainen DC-8, OH-LFR, joka myohemmin rekisteroitiin uudelleen OH-LFT:ksi sekaannusten valttamiseksi yhtion Convair OH-LRF:n kanssa, saapui Suomeen 8. helmikuuta 1969, paallikkona DC-8-ryhmapaallikko, projektivastuulentaja Per-Erik ^[6] "Erkki" Ehanti, peramiehina Kyosti Karhila ja Jarl Arnkil seka koulutettavina kapteenit Mauri Maunula ja Veikko Pekkola. Seuraavat koneet lennettiin Suomeen maaliskuussa 1969 (OH-LFS, kapteeni Ehanti, peramies Arnkil, rekisteritunnukseksi vaihtui OH-LFV sekaannusten valttamiseksi Caravelle OH-LSF:n kanssa) ja joulukuussa 1970 (OH-LFY). OH-LFR/LFT aloitti matkustajalennot maaliskuun lopulla 1969 charter-asussa 185 matkustajapaikalla Las Palmasin reitilla, jonne nyt voitiin operoida valilaskutta. Liikenne uudella lippulaivareitilla AY101 (myoh. AY005) New Yorkiin alkoi 15. toukokuuta 1969, aluksi valilaskullisena Koopenhaminan ja Amsterdamin kautta, suorana 1975 alkaen. ^[7] Niin kutsutun MNPS-navigointilaitemaarityksen (Minimum Navigation Performance Specifications, suunnistustarkkuuden vahimmaisvaatimukset) tultua voimaan samana vuonna, OH-LFT ylitti 21. lokakuuta 1969 ^[8] ensimmaisena liikennelentokoneena Atlantin ilman suunnistajaa inertiasuunnistuslaitteiden (Delco Carousel) ja lyhytaaltoradioiden avulla. ^[7] Pakollisiksi inertiasuunnistuslaitteet tulivat Atlantilla 1977 (MNPS tuli pysyvaksi ja laajennettiin koskemaan kaikkia Atlantin lentoja) alkaen, ja lisahuomautuksena mainittakoon, etta suurimmassa osassa Atlantin ilmatilaa on edellytetty myos GPS- laitteita vuodesta 2016, jolloin vanhat MNPS-maaraykset poistuivat kaytosta. ^[9] DC-8 tyollisti myos Finnairin koulutusorganisaatiota: tammi-toukokuun 1969 aikana tyyppiin koulutettiin 400 teknikkoa ja 33 lentajaa. ^[10] Kar-Airin ainoa oma DC-8, OH-KDM, toimitettiin 20. kesakuuta 1972. Merkittavin ero Finnairin laivastoon oli, ettei inertiasuunnistuslaitteita alkuvaiheessa ollut. ^[11]

OH-LFT lensi viimeisen Finnair-lentonsa marraskuussa 1981 reitilla Helsinki-Las Palmas-Helsinki ^[12] , josta se paatyi Ranskan ilmavoimien (1981-2004) ja Air Transport International-yhtion (2005-2013) ^[13] kautta vuonna 2015 ^[14] Samaritan's Purse-jarjestolle, jonka laakintakoneena lentaa edelleen rekisteritunnuksella N782SP. 2020-luvulla koneella on lennetty muun muassa avustuslentoja Ukrainaan. ^[12] OH-LFV puolestaan vaihdettiin DC-10:n tultua kayttoon 1975 Ranskasta ostettuun matkustaja-DC-8:aan OH-LFZ, ja Ranskaan paatyi myos OH-LFY kuusi vuotta myohemmin. DC-8:lla operoitiin myos huhtikuussa 1976 Seura-lehden lukijamatka maailman ympari, Erkki Ehannin toimiessa paallikkona -- toinen vastaava toteutettiin 1996 DC-10:lla. DC-8:lla tehty matka oli yhtion historian ensimmainen suihkukoneella: vuosina 1964-1968 oli tehty seitseman vastaavaa matkaa ^[15] Kar-Airin DC-6:lla. Kokonaan DC-8 poistui Finnairilta 1984 ja sen kokonaan omistamalta Kar-Airilta 1987 (tosin koneella lennettiin vuodet 1985-87 vain tilauslentoja, muun muassa presidentti Koiviston valtiovierailu Intiaan). Suomen jatti viimeisena OH-LFZ, joka siirrettiin ensin Kar-Airille ja myytiin Yhdysvaltoihin vuonna 1987. Yhtiot tekivat jo 1960-luvulta yhteistyota DC-8-operoinnissa, ja valtaosa Kar-Airin DC-8-lentajista paatyi Finnairille. Kar-Airin OH-KDM myytiin helmikuussa 1985 AirXport-yhtiolle, joka romutti sen Brysselin lentoasemalla toukokuussa 1986. ^[16] Spear Airin DC-8-operointi tapahtui niin ikaan Finnairin elakelaisten turvin. ^[7] Tilauslentojen osalta konetyypin suorin korvaaja oli Airbus A300 , joka poistui Finnairilta lopullisesti vasta vuonna 2004. Suomen Ilmailumuseossa on nayttelyesineena (ei lentokuntoisena) Finnairin kayttama DC-8- lentosimulaattori .

Paaartikkeli: Luettelo Douglas DC-8:n onnettomuuksista

Valmistetuista 556 koneesta 83 eli noin 14,9 prosenttia on vuoden 2018 loppuun mennessa tuhoutunut onnettomuuksissa, terroriteoissa ja muissa tapahtumissa. ^[17] Vertailun vuoksi saman aikakauden ja kokoluokan koneista vastaava osuus on Boeing 707:lla noin 20,0 prosenttia ^[18] ja Convair 990 Coronadolla 29,7 prosenttia. ^[19]

DC-8:n toistaiseksi pahin onnettomuus tapahtui Jeddassa 11. heinakuuta 1991, kun kanadalaisen Nationairin operoiman Nigeria Airwaysin lennon 2120 rengas puhkesi lahtokiidon aikana ja syttyi tuleen hangatessaan kiitotiehen. Kun laskutelineet nostettiin, palo paasi koneen sisaan tuhoamaan muun muassa hydrauliletkuja. Palo poltti lopulta matkustamon lattian puhki. Kun kone lahestyi Jeddaa ja laskutelineet laskettiin, lattiassa olleesta reiasta alkoi putoilla penkkeja ja ruumiita, ja ilmavirta alkoi repia aukon reunoilta kappaleita irti. Miehisto menetti lopulta koneen hallinnan noin kolmen kilometrin paassa lentokentalta. Se syoksyi maahan, ja kaikki 261 koneessa ollutta saivat surmansa. ^[20]

• Boeing 707 , Convair 880 , Convair 990

• Berger, Rolf:  Maailman lentokoneet , s. 66. Suomentanut Vaisanen, Hannu. Hameenlinna: Karisto Oy, 2010. ISBN 978-951-23-5212-8 . (suomeksi)
• Eden, Paul; Moeng, Soph (toim.):  The encyclopedia of world aircraft . Enderby, Leicester: Silverdale Books, 2002. ISBN 1-85605-705-4 . (englanniksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Douglas DC-8 Wikimedia Commonsissa