Brumairekuun 18. paivan vallankaappaus
oli
Napoleon Bonaparten
liittolaisineen
Ranskassa
9.?10. marraskuuta 1799 toteuttama sotilasvallankaappaus, jossa maata hallinnut
direktoriohallitus
syrjaytettiin ja korvattiin
uudella konsulihallinnolla
. Tapahtuma oli ratkaiseva vaihe Napoleonin valtaannousussa ja sita on monesti pidetty
Ranskan suuren vallankumouksen
paattymishetkena. Tapahtumasta kaytetty nimi tulee siita, etta
Ranskan vallankumouskalenterin
mukaan kaappauksen alkamispaiva (9. marraskuuta) oli 18. brumairekuuta vuonna VIII.
[1]
Kaappauksen suunnittelivat
Emmanuel Joseph Sieyes
ja
Charles Maurice de Talleyrand
yhdessa Egyptin sotaretkelta vastikaan palanneen kenraali Bonaparten kanssa.
[1]
Puoli vuotta aiemmin direktorion jaseneksi valittu Sieyes oli avainasemassa Ranskan politiikassa. Han halveksi voimassa olevaa
vuoden III perustuslakia
ja uskoi ainoastaan sotilaallisen kaappauksen pelastavan tasavallan
jakobiinien
tai monarkistien valtaantulolta. Han oli aluksi taktisista syista tehnyt yhteistyota parlamentin jakobiinivahemmiston kanssa, mutta Bonaparten palattua 15. lokakuuta Ranskaan Sieyes saattoi ryhtya valmistelemaan kaappausta. Suunnitelman taakse saatiin varakkaita rahoittajia.
[2]
Brumairekuun 18. paivana Ranskan lainsaadantoelimen ylahuone eli
vanhojen neuvosto
paatti Sieyesin ehdotuksesta kokoontua seuraavana paivana yhdessa alahuoneen eli
viidensadan neuvoston
kanssa
Pariisin
ulkopuolella
Saint-Cloudin palatsissa
ollakseen turvassa vaitetylta jakobiinien salaliitolta. Tarkoituksena oli saada parlamentti paikkaan, jossa Bonaparten komentamat joukot voisivat painostaa sita kenenkaan puuttumatta asiaan.
[1]
Hanen veljensa
Lucien Bonaparte
oli hieman aiemmin jarjestetty viidensadan neuvoston puhemieheksi ja myos vanhojen neuvoston puhemies saatiin mukaan juoneen.
[2]
Samana paivana kaappaushankkeessa mukana olleet Sieyes ja
Roger Ducos
erosivat direktoriosta ja
Paul de Barras
painostettiin eroamaan, mika esti viisijasenisen direktorion toiminnan. Kenraali
Jean Moreaun
joukot pidattivat kaappausta vastustaneet direktorit
Gohier’n
ja
Moulinin
.
Kun neuvostot kokoontuivat Saint-Cloudissa 10. marraskuuta, niita ”suojelivat” eli tosiasiassa piirittivat Bonaparten komentamat 4 000?5 000 miehen suuruiset joukot.
[2]
Bonaparte kavi puhumassa kummassakin neuvostossa erikseen. Varsinkin viidensadan neuvostossa han kohtasi myrskyisia solvauksia ja pakeni paikalta, mutta Sieyes, Lucien Bonaparte seka
Joachim Murat
ottivat tilanteen hallintaansa ja maarasivat krenatoorit hajottamaan viidensadan neuvoston kokouksen. Vanhojen neuvosto joutui pakon edessa hyvaksymaan direktorion ja itsensa hajottamisen seka kolmesta konsulista muodostuneen tilapaisen hallituksen nimittamisen ylinta valtaa kayttamaan. Konsuleiksi nimettiin Bonaparte, Sieyes ja Ducos.
[1]
Sieyes oli kuvitellut kykenevansa kayttamaan Bonapartea valikappaleenaan ja nousevansa itse kaappauksen jalkeen Ranskan johtajaksi. Tassa han kuitenkin erehtyi.
[3]
Napoleon onnistui pian keskittamaan vallan itselleen ajamalla lapi
vuoden VIII perustuslakina
tunnetun valtiosaannon, jossa hanelle luotiin erityinen ensimmaisen konsulin asema. Kaksi muuta konsulia jaivat lopulta ilman todellista valtaa.
Nimitys ”brumairekuun 18.” muodostui myohemmin kasitteeksi ja
Karl Marx
kaytti sita kuuluisasti teoksensa
Louis Bonaparten brumairekuun kahdeksastoista
nimessa. Marx rinnasti Napoleonin veljenpojan
Louis Bonaparten
syyskuussa 1851 Ranskassa toteuttaman vallankaappauksen vuoden 1799 tapahtumiin.
- ↑
a
b
c
d
Coup of 18?19 Brumaire
(englanniksi)
Encyclopædia Britannica Online Academic Edition
. Viitattu 8.4.2013.
- ↑
a
b
c
Knut Mykland (suom. Heikki Eskelinen):
Otavan suuri maailmanhistoria 13: Suuret vallankumoukset
, s. 188?191. Otava, Helsinki 1985.
- ↑
Mykland 1985, s. 197.
