Brands Hatch
|
|
Sijainti
|
Kent
,
Englanti
|
Katsojakapasiteetti
|
150 000
|
Suurimmat tapahtumat
|
DTM
,
F3
,
A1GP
,
WTCC
,
BTCC
,
British Superbike Championship
|
Grand Prix -rata
|
Radan pituus
|
3,703 km
|
Mutkia
|
9
|
Rataennatys
|
1.09,593
(
Nigel Mansell
, 1986,
F1
)
|
Indy-rata
|
Radan pituus
|
1,929 km
|
Mutkia
|
6
|
Rataennatys
|
0:38,032
(Scott Mansell, 2004, EuroBOSS)
|
Formula 1
|
Kilpailun pituus
|
71?80 kierrosta
|
Ensimmainen GP
|
Britannian Grand Prix 1964
|
Viimeinen GP
|
Britannian Grand Prix 1986
|
Grand Prix’ita ajettu
|
14
|
Eniten voittoja
|
Niki Lauda
(3)
|
Infobox OK
|
Brands Hatch
on
moottorirata
Kentissa
Englannissa
. Ensimmaiset kilpailut radalla ajettiin jo
1920-luvulla
. Rata sijaitsee varsin makisessa maastossa, mika erottaa sen muun muassa toisesta tunnetusta brittiradasta,
Silverstonesta
.
[1]
Radalla kilpaillaan niin autoilla kuin moottoripyorillakin. Brands Hatchin on omistanut vuodesta 2004 lahtien entisen F1-kuljettaja
Jonathan Palmerin
johtama MotorSport Vision.
Formula 1
-kilpailuja Brands Hatchissa ajettiin 1960-luvulta 1980-luvulle,
[2]
ja sen paluuta on arvuuteltu usein, viimeksi vuosituhannen vaihteessa.
[3]
Muita tunnettuja radan entisia tapahtumia ovat Formula Ford Festival ja MM-sarjan ulkopuolinen F1-kilpailu
Race of Champions
.
Kolminkertainen F1-mestari
Jack Brabham
piti Brands Hatchia kuljettajan nakokannalta ehkapa Britannian parhaana ratana. Se on myos monien muiden kuljettajien ja katsojien suosiossa.
[4]
Rata on pysynyt melko muuttumattomana 1960-luvulta lahtien. Siihen tehdyt muutokset ovat olleet melko pienia moneen muuhun rataan verrattuna. 1960-luvulta lahtien radasta on ollut kaksi muotoa: pitempi Grand Prix -rata (3,703 km) ja lyhyempi Indy-rata (1,929 km).
[5]
Radat ovat neljanteen mutkaan asti samat, mutta GP-radan kaantyessa mutkassa vasemmalle, Indy-rata kaantyy oikealle mutkaan, joka on GP-radan yhdeksas mutka.
[6]
Indy-rata on sen muotoinen, etta katsojat nakevat kerralla lahes koko radan. Grand Prix -radalla ajettiin muun muassa
Formula 1
-sarjan osakilpailuja. Rata alkaa hieman oikealle kaartavalta Brabham-suoralta,
[7]
joka on kallellaan oikealle. Ensimmainen mutka on oikealle kaantyva Paddock Hill,
[7]
joka on melko jyrkassa alamaessa.
[4]
Radan katsojakapasiteetti on nykyaan 150 000,
[8]
ja radalla on kolme paakatsomoa.
[9]
Paikka, jolla rata sijaitsee, oli alun perin laheiseen Brands Hatch -tilaan kuulunut sienipelto. Sita kaytettiin armeijan harjoituspaikkana. Vuonna 1926 Ron Argentin johtama pyorailijoiden ryhma sattui pysahtymaan pellolle, huomasi maaston suotuisat muodot ja pyysi tilan omistajalta lupaa saada kayttaa tilaa harjoitteluun. Omistaja hyvaksyi ehdotuksen, ja alueesta tuli suosittu ajopaikka pyorailijoille, jotka kayttivat maatalouskoneiden maahan uurtamia reitteja hyvakseen. Ensimmainen varsinainen kilpailu ajettiin vuonna 1928, kun pyorailijat kilpailivat maastojuoksijoita vastaan nelja mailia (6,4 km) pitkalla reitilla. Juoksijat voittivat.
[10]
Parin vuoden kuluttua myos moottoripyorailijat alkoivat kayttaa jonkin verran rata-aluetta. Tuolloin silla ajettiin vastapaivaan.
[5]
Rata toimi 1930-luvulla, mutta toisen maailmansodan aikana siella sailytettiin armeijan ajoneuvoja, joten alue pommitettiin huonoon kuntoon. Vasta sodan jalkeen sita ryhdyttiin kehittamaan kunnon moottoriradaksi.
[10]
Brands Hatch Stadium Ltd. perustettiin vuonna 1947 pyorittamaan rataa, ja vuonna 1950 mailin pituinen rata paallystettiin autoille sopivaksi. Formula 3 -autot kilpailivat ensimmaista kertaa radalla, joka muistutti nykyista Indy-rataa ilman Druids-mutkaa, huhtikuussa 1950. Vuonna 1953 Universal Motor Racing Club alkoi jarjestaa Brands Hatchilla kilpa-ajokoulua. Vuosina 1953 ja 1954 rataan lisattiin Druids-mutka ja rataa alettiin kiertaa myotapaivaan.
[10]
Vuonna 1950- ja 1960-luvun vaihteessa rataa laajennettiin, ja Grand Prix -versio muodostui. Maa-alue myytiin 1960-luvun alussa Grovewood Securitiesille, ja John Webb laitettiin Motor Circuit Developmentsin johtoon pyorittamaan rataa. 1970-luvun puolivalissa radan neljatta mutkaa, South Bankia, tiukennettiin ja kaarteen nimeksi muutettiin Surtees autourheilija
John Surteesin
mukaan. Moni muukin radan mutka nimettiin uudestaan, lahinna brittilaisten kuljettajien mukaan. Naita olivat muun muassa
Graham Hill
Bend,
Clark
ja
Stirling's
. Lisaksi varikkotieta pidennettiin, ja sen alkuun lisattiin pieni mutka.
[10]
1970-luvun puolesta valista lahtien radasta on ollut myos
rallicross
-versio.
[11]
Brands Hatchissa ajettiin 1960-luvulta 1980-luvulle
Formula 1
-sarjan Grand Prix -kilpailuja. Rata vuorotteli
Silverstonen radan
kanssa
Britannian Grand Prix'n
isannoinnista siten, etta Brands Hatchilla ajettiin parillisina vuosina ja Silverstonessa parittomina.
[7]
Lisaksi vuosina 1983 ja 1985 Brands Hatchissa ajettiin
Euroopan Grand Prix
.
Radalla on ajettu myos maailmanmestaruussarjan ulkopuolisia F1-kilpailuja, kuten
Race of Champions
[12]
ja Silver City Trophy.
[13]
Race of Champions (eri kuin
Mestareiden kisa
,
engl.
Race of Champions
) ajettiin ensimmaisen kerran vuonna 1965 ja vimeisen kerran vuonna 1983. Kilpailu ajettiin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta joka vuosi. Viimeisen kilpailun voitti
Williams
-kuljettaja
Keke Rosberg
.
[14]
Se jai historiaan lisaksi siksi, etta se oli viimeinen maailmanmestaruussarjan ulkopuolinen Formula 1 -kilpailu.
[15]
Brands Hatchilla on jarjestetty 1970-luvulta lahtien kansallisten
Formula Ford
-sarjojen kauden kohokohta,
Formula Ford Festival
. Sen ovat voittaneet muun muassa
Eddie Irvine
,
Johnny Herbert
ja
Roland Ratzenberger
.
[16]
Vuonna 1986 John Foulston osti Brands Hatchin lisaksi
Oulton Parkin
ja
Snettertonin
radat Grovewood Securitiesilta ja perusti Brands Hatch Leisure -yhtion eli BHL:n. Seuraavana vuonna yhtio hankki myos
Cadwell Park
-radan, ennen kuin Foulston kuoli testatessaan McLarenin IndyCar-autoa
Silverstonen
radalla. BHL:n omistajuus siirtyi hanen vaimolleen Marylle, mutta yhtiota johti John Webb vuoteen 1990 asti, kunnes Foulstonin tytar Nicola otti ohjat kasiinsa.
Noihin aikoihin muutama tunnettu sarja, kuten
Formula 3000
ja Superbike World Championship, kilpailivat radalla. Vuonna 1988 radalla ajetussa Formula 3000 -kilpailussa tapahtui paha onnettomuus, kun
Johnny Herbert
kolaroi
Gregor Foitekin
kanssa noin 240 km/h vauhdissa. Muita kuljettajia osuivat heihin, ja autoja kimpoili reunasta reunaan. Polyn laskeuduttua Herbertin jalat sojottivat rikkoutuneen keulan lapi.
[17]
Hanen molemmat nilkkansa murtuivat.
[18]
Onnettomuudessa mukana olleista sairaalaan joutuivat Herbertin lisaksi muun muassa
Olivier Grouillard
ja Foitek.
[17]
Kukaan ei kuitenkaan kuollut kolarissa, mutta se kyseenalaisti radan turvallisuuden, ja F3000 kaansi selkansa Brands Hatchille vuonna 1991.
[13]
Vuonna 1988 Westfield- ja Graham Hill -kaarteista tehtiin teravampia ja Dingle Belliin lisattiin hidastemutka. 1990-luvun lopussa rata-alueen viihtyisyytta parannettiin. 2000-luvun alussa Dingle Bellin hidastemutka poistettiin, ja tilalle tullut mutka sai nimekseen Sheene's.
[10]
Vuonna
1999
radan kerrottiin palaavan Britannian GP:n tapahtumapaikaksi vuodeksi 2002.
[19]
Foulston myi BHL:n yhdysvaltalaiselle Octagonille 120 miljoonalla punnalla.
[20]
Se kuitenkin epaonnistui parantamaan rataa suunnitellusti GP-kilpailua varten ja paatti vuokrata Silverstonen radalle GP-oikeudet.
[21]
Moni talli vastusti Brands Hatchiin siirtymista turvallisuuden ja tilan puutteen takia.
[22]
Vuonna 2003 tehtiin historiaa, kun yhdysvaltalaisen
Champ Car
-sarjan kilpailu ajettiin Brands Hatchissa. Yleioa kertyi paikan paalle 40 000.
[23]
Taloudellisten paineiden alla Octagon myi nelja rataa, mukaan lukien Brands Hatchin, MotorSport Vision -yhtiolle vuonna 2004.
[24]
Sita johti entinen F1-kuljettaja
Jonathan Palmer
.
[25]
Vuonna 2008 Palmer kertoi, ettei han haaveile Brands Hatchin palaamisesta F1-kalenteriin.
[26]
Brands Hatchia pidetaan nykyaan melko turvattomana ainakin F1-kilpailuja ajatellen.
[22]
Mutkien ulosajoalueet ovat pienet, ja ne ovat lahinna pelkkaa hiekkaa, kun taas uusimmissa moottoriradoissa ne ovat asfalttipintaiset ja tilavat. Lisaksi rata on kovin ahdas.
[22]
Suuret korjauskustannukset ovat radan omistajan Jonathan Palmerin mukaan olleet paasyy siihen, ettei rata ole palannut F1-kilpailun nayttamoksi.
[26]
Brands Hatchin radalla on sattunut joitain kuolemaan johtaneita kolareita niin autokilpailuissa kuin moottoripyorakilpailuissakin. Kuolonkolareita on sattunut seka pienissa etta isoissa luokissa. George Crossman, Tony Flory ja Stuart Duncan kuolivat 1960-luvun puolessa valissa,
[13]
ja F1-kuljettaja
Jo Siffert
sai surmansa lokakuussa 1971 MM-sarjan ulkopuolisessa Race of Champions -kilpailussa. Siffertin kolarin takia radan turvallisuutta parannettiin huomattavasti vuodeksi 1972.
[13]
Elokuussa 2008 moottoripyorailija
Craig Jones
kuoli kaatuessaan kesken Supersport-luokan kilpailun.
[27]
Viimeisin kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui 19. heinakuuta 2009, kun 18-vuotias
Henry Surtees
kuoli F2-kilpailussa. Kisan puolivalissa ulosajaneen Jack Clarken autosta irronnut takarengas osui suoraan Surteesin paahan, jolloin han menetti tajuntansa ja ajoi ulos seuraavassa mutkassa. Surtees kuoli myohemmin sairaalassa saamiinsa vammoihin.
[28]
GP-radan kierrosennatyksen 1.09,593 ajoi
Nigel Mansell
Williams
-
Honda
-autolla heinakuussa 1986, jolloin ajettiin radan viimeinen F1-kilpailu. Lyhyen Indy-radan kierrosennatyksen 38,032 sekuntia ajoi
Scott Mansell
vuonna 2004. Han ajoi ennatyksen
Benetton B197
-autolla
EuroBOSS-sarjassa
vuonna 2004.
[29]
Vertailun vuoksi mainittakoon, etta vuoden 1964 Britannian GP:ssa nopein kierros oli 1.38,800
[30]
ja vuonna 1968 jo 1.29,700.
[31]
Vuoden 1974 kisassa taas nopein kierros oli 1.21,100
[32]
eli yli 17 sekuntia nopeampi kuin kymmenen vuotta aiemmin. Autojen kehityksesta johtunut kierrosaikojen pieneneminen jatkui, ja 1980-luvulle tultaessa F1-autot ajoivat kilpailukierroksen runsaassa minuutissa ja kymmenessa sekunnissa.
[33]
Huomattakoon, etta aika-ajoissa ajettiin vielakin kovempaa,
[34]
[35]
mutta kierrosennatykseen kelpuutetaan vain kilpailussa ajetut ajat.
Lisaksi radalla jarjestetaan paivia, jolloin kuka vain voi kayda ajamassa radalla maksua vastaan.
[36]
[37]
Sinitaustaiset kilpailut olivat
Euroopan GP:ita
(vuodet 1983 ja 1985), muut
Britannian GP:ita
.
Tulosten lahde:
[2]
Kaudella
2024
|
|
Aikaisemmilla kausilla
|
|
1950-luku
|
1950
|
1951
|
1952
|
1953
|
1954
|
1955
|
1956
|
1957
|
1958
|
1959
|
1960-luku
|
1960
|
1961
|
1962
|
1963
|
1964
|
1965
|
1966
|
1967
|
1968
|
1969
|
1970-luku
|
1970
|
1971
|
1972
|
1973
|
1974
|
1975
|
1976
|
1977
|
1978
|
1979
|
1980-luku
|
1980
|
1981
|
1982
|
1983
|
1984
|
1985
|
1986
|
1987
|
1988
|
1989
|
1990-luku
|
1990
|
1991
|
1992
|
1993
|
1994
|
1995
|
1996
|
1997
|
1998
|
1999
|
2000-luku
|
2000
|
2001
|
2002
|
2003
|
2004
|
2005
|
2006
|
2007
|
2008
|
2009
|
2010-luku
|
2010
|
2011
|
2012
|
2013
|
2014
|
2015
|
2016
|
2017
|
2018
|
2019
|
2020-luku
|
2020
|
2021
|
2022
|
2023
|
2024
|
Radat
|
Silverstone Circuit
(1950?1954, 1956, 1958, 1960, 1963, 1965, 1967, 1971, 1973, 1975, 1977, 1979, 1981, 1983, 1985, 1987?)
Aintree Racecourse
(1955, 1957, 1959, 1961?1962)
Brands Hatch
(1964, 1966, 1968, 1970, 1972, 1974, 1976, 1978, 1980, 1982, 1984, 1986)
|