Arabikevat tai arabien kevat ( arab. ??????? ???????? ‎, al-Thawr?t al-?Arabiyyah ) on mielenosoitusten , kansannousujen ja vakivaltaisuuksien aalto, joka alkoi Tunisian vallankumouksesta vuodenvaihteessa 2010?2011. Arabikevat oli vastareaktio paikoilleen pysahtyneille ja itsevaltaisille hallituksille. Arabikevaan pohjimmaisena syyna olivat tavallisen kansan huonot elinolosuhteet, ^[1] muun muassa tyottomyys ^{[2] [3]} ja ruoan hintakriisi. Olot huononivat vaestonkasvun myota. Korruptio ja mielivalta vaikeuttivat elamaa. Kansa syytti tasta salaisen poliisin avulla pystyssa pidettya hallintoa. Kapinallisissa oli eri mielipidesuuntia lansimielisista islamisteihin . Heita yhdisti taysi kyllastyminen valtaapitavaa eliittia kohtaan. ^[4]

Kapinoinnin syyt [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Professori Olivier Roy katsoo, etta arabikevaan moottorina toimi korkeasti koulutettu tyytymaton nuoriso. ^{[5] [6]} Kapinointia auttoivat nykyaikainen tiedonvalitys: matkapuhelimet, televisio ja internet. Arabikevat levisi nopeasti maasta toiseen.

Maallisten tahojen alkujaan aloittamassa arabikevaassa ^[6] nakyi kansannousuja hyvaksikayttaneiden islamistien nakyva nousu politiikkaan ^{[7] [8]} korvaamaan perinteista arabinationalismia ^[9] seka eri islamilaisten suuntausten valinen valtataistelu.

Ulkomaat eivat aiheuttaneet arabikevatta, vaikka sen yhtena syyna onkin (esimerkiksi tutkija Seymour M. Hershin mukaan) se, etta Yhdysvallat ja Saudi-Arabia tukivat sunnalaisia aarijarjestoja ja Muslimiveljeskuntaa , jotta ?iiojen ja erityisesti Iranin vaikutusvalta ei alueella paasisi kasvamaan. ^[10] Arabikevaan aktivistit vastustivat ainakin osin myos lantta, joka oli tukenut esimerkiksi Egyptin vanhaa hallintoa. ^lahde?

Mielenosoitukset eivat olleet arabimaissa tuntemattomia ennen arabikevatta. Hajanaisia mielenosoituksia esiintyi 2000-luvulla, mutta viranomaiset onnistuivat kukistamaan ne. Esikuvina saattoivat olla Iranin mielenosoitukset 2009 ja Kirgisian vallankumous 2010. Vuosina 2007?2008 oli laaja ruuan hintakriisi , joka koyhdytti arabeja ja synnytti tyytymattomyytta hallituksia kohtaan. Arabiyhteiskuntien rakennemuutos ja nuorisotyottomyys synnytti vanhaan valtaan kielteisesti suhtautuvan nuorison. On perusteltua ajatella, etta arabikevaan liikehdinnan perimmainen syy on koyhyydessa. ^[1]

Edeltavia protesteja islaminuskoisissa maissa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kuwaitissa oli vuonna 2005 "sininen vallankumous", jossa osoitettiin mielta naisten aanioikeuden puolesta. Naiset saivat aanioikeuden, mutta valta ei vaihtunut. Iranissa vuonna 2009?2010 "vihrea vallankumous", jossa protestoijat pitivat vaalitulosta vaarennettyna. Mutta ehdokas Mousavin kannattajat eivat saaneet tahtoaan lapi. Tunisian Gafsan kaivosalueella oli kuukausia kestavia protesteja vuonna 2008. Egyptissa tyovaesto protestoi vuodesta 2004. Egypti kukisti vuoden 2008 protestin ja lakon soluttautumalla ja mellakkapoliisin avulla. Tassa protestissa osanottajat olivat nuoria tyovaen- ja keskiluokkaisia. Algeriassa oli monia protesteja vuosina 2008 ja 2010. Lansi-Saharassa perustettiin 2010 sahrawien protestileiri, jonka Marokon turvallisuusjoukot hajottivat ja tuhosivat.

Arabikevat puhkeaa esiin Tunisiassa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Tunisian vallankumouksessa pakotettiin maan pitkaaikainen presidentti Zine el-Abidine Ben Ali lahtemaan maasta ^[11] 14. tammikuuta 2011 . ^[12] Kansannousu alkoi korruptioon kyllastyneen katukauppias Mohamed Bouazizin 17. joulukuuta 2010 tekemasta polttoitsemurhasta. Kansannousun perimmaisina syina olivat hintojen nousu, keskiluokan tyytymattomyys valtaeliitin rikastumiseen, poliittisten vaikutusmahdollisuuksien puute ^[13] ja tyottomyys. ^[14] Tiedonvalitys, muun muassa internet ja Al Jazeera -tv-kanava auttoivat mielenosoitusten organisoinnissa.

Hallitusten erilaiset suhtautumistavat [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Hallituksen vastaus kansan mielenosoituksiin ja mellakoihin vaihteli maittain. Joissain maissa hallitus kaatui heti tai suostui neuvotteluihin, joissain maissa se kaytti vakivaltaa mielenosoitusten hajottamiseen. Arabikevatta on usein verrattu ^{kenen mukaan?} kommunismin kaatumiseen Ita-Euroopassa 1989 , mutta monet tarkkailijat (esimerkiksi Jean-Marie Guehenno) nakevat vallankumouksissa huomattavia erojakin. Arabikevat vertautuu myos Iranin vallankumouksen , jossa ajatollah Khomeinin johtamat fundamentalistit syoksivat ?aahin vallasta ja perustivat islamilaisen tasavallan . ^[15]

Kapinoinnin leviaminen [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kun Tunisian hallitus kaatui tammikuussa 2011, tarkkailijat ennustivat onnistuneen kansannousun rohkaisevan muiden arabimaiden oppositioita ja synnyttavan pitkaaikaisia levottomuuksia Lahi-itaan. ^[16] Tama johtui siita, etta muissakin arabimaissa oli samoja ongelmia kuin Tunisiassa. ^[17]

Tunisian vallankumouksen innoittamat mielenosoitukset levisivatkin lahes kaikkialle arabimaailmaan . Monissa arabimaissa autoritaarinen hallinto oli estanyt yhteiskunnan ja talouden kehittymisen. Algeriassa mielenosoitukset alkoivat jo vuoden 2010 lopussa, ^[18] ja tammikuussa arabikevat oli levinnyt esimerkiksi Libanoniin ja Jemeniin .

Arabikevat Egyptissa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaartikkeli: Egyptin vallankumous 2011

Egyptin kansannousu alkoi 25. tammikuuta 2011 , kun Kairon Tahririn aukiolle ensimmaista kertaa kokoontui hallitusta vastustavia ihmisia osoittamaan mieltaan yksinvaltaa vastaan. ^[19] Mielenosoitukset johtivat nopeaan vallanvaihtoon, kun 18 paivaa kestaneiden mielenosoitusten jalkeen maan presidentti Hosni Mubarak pakotettiin eroamaan. ^[20] Armeija nosti valiaikaisen presidentin valtaan ja lupasi vapaat vaalit. Islamilaiset voittivat presidentin- ja parlamentinvaalit. Uusi presidentti Mohammed Mursi oli lahtoisin Muslimiveljeskunnasta . Mursin hallinto heratti laajaa vastustusta talouden jatkuvan alamaen ja islamisaatiopyrkimyksen vuoksi. Armeija ja hallinto kiistelivat siita, etta Mursi oli tayttanyt parlamentin vastoin perustuslakia. Mursi suostui hajottamaan parlamentin. Mursin vastustajat jarjestivat jattimaisia mielenosoituksia, ehka jopa armeijan tuella. Armeija vaati Mursia suostumaan opposition vaatimukseen, etta muiden kuin islamilaisten puolueiden edustajia tulisi ottaa hallitukseen. Mursi suostui vaatimuksiin vasta viime minuuteilla. ^lahde?

Niinpa 3. heinakuuta 2013 armeija syrjaytti Mursin hiljentaakseen mielenosoitukset. Armeija pyrki estamaan pidatyksin Muslimiveljeskunnan toiminnan. Tama puolestaan enteili uusia levottomuuksia islamistien ja maallisempien tahojen valilla. ^[21] Mursin tukijoiden ja vastustajien valilla oli vakivaltaisuuksia, ^[22] . Valiaikaisena presidenttina oli ollut kesasta 2013 alkaen armeijan tukema Adli Mansur . Muslimiveljeskunta yritti protestein palauttaa Mursin takaisin presidentiksi. Poliisi ja armeija kukistivat Muslimiveljeskunnan protestit tappaen, pidattaen ja tuomiten kuolemaan monia liikkeen johtajia. Muslimiveljeskunnan kiellonkin jalkeen oli levottomuuksia liikkeen kannattajien ja vastustajien valilla. Vuonna 2014 vallan kaapannut kenraali Abdel Fattah al-Sisi voitti presidentinvaalit. ^[23]

Libyan, Jemenin ja Algerian levottomuudet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaartikkeli: Libyan sisallissota

Libyassa tilanne ajautui sisallissotaan ja lopulta Muammar Gaddafin kiinniottamiseen ja surmaamiseen. ^[24] Syyrian ja Jemenin levottomuudet jatkuivat tammikuusta 2011 lahtien koko vuoden. ^[25] Algeriassa presidentti Bouteflika onnistui hillitsemaan mielenosoitukset lakkauttamalla poikkeustilan ja lupaamalla uudistuksia, ja niinpa vallankumousta ei maassa tapahtunut. Myos Bahrainissa jarjestettiin laajoja mielenosoituksia Saudi-Arabian lahetettya joukkoja maahan. Bahrainiin julistettiin poikkeustila, joka kesti 11 viikkoa. ^{[26] [27]} Saudi-Arabiassa ?iiavahemmisto piti pienia mielenosoituksia, joten maassa kiellettiin kaikki mielenosoitukset. ^{[28] [29]}

Viela Gaddafin kukistumisen jalkeenkin Libyassa syntyi vuonna 2012 vakivaltaisuuksia eri suuntauksia edustavien asejoukkojen kesken. ^[30] Hallitus ei kyennyt valvomaan maata, vaan se oli suurelta osin keskenaan riitelevien heimojen hallussa, ja Libya saattaa ajan mittaan ajautua uuteen sisallissotaan. ^{[31] [32]} Kevaalla 2014 Libyassa tuli vallankaappauksella valtaan kenraali Khalifa Haftar , joka ilmoitti taistelevansa islamisteja ja aariryhmia vastaan. ^[33]

Syyrian sisallissota [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaartikkeli: Syyrian sisallissota

Syyriassa arabikevat vaihtui kesaan 2012 mennessa veriseksi sisallissodaksi, jossa hallituksen ja protestoijia tukeneiden sotilaiden armeijat taistelivat keskenaan. Lisaksi hallitusta vastaan taisteli aari-islamilaisia taistelijoita, joiden pelattiin aloittavan erillisen kamppailun maltillisempien kapinallisten kanssa. ^{[34] [35]}

Arabikevaan seuraukset [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Monien maiden tilanne on pysynyt epavakaana arabikevaan jalkeen.

YK laski arabikevaan hinnaksi alueen maille yli 500 miljardia euroa. Sodat ja levottomuudet ovat lisanneet valtioiden velkaa, tyottomyytta, korruptiota ja koyhyytta. Laskelma huomioi myos tapahtumien heijastevaikutukset, kuten pakolaisten kasvaneen maaran ja turismin vahentymisen. Menetykset ovat noin kuusi prosenttia arabimaiden vuosien 2011?2015 bruttokansantuotteesta. ^[36]

Liikehdinnan tulos on pettymys niille, jotka uskoivat lansimaisen demokratian nopeaan leviamiseen alueelle. ^[37] Arabikevaan muutokset eivat useinkaan tuoneet parempaa yhteiskuntaa, ^[38] . ^[39] ainoastaan pysyvan levottomuuden. Monet ihmiset ovat tyytymattomia valtaan nousseisiin hallituksiin, koska ne eivat pystyneet parantamaan talouden huonoa tilaa. ^{[40] [41]} Esimerkiksi Jemen suistui epavakauteen, kun arabikevaan kansanousu levisi sinne vuonna 2011 ja pitkaaikaisen diktaattorin Ali Abdullah Salehin oli luovuttava vallasta. Jemenin uusi hallitus ei ole onnistunut ulottamaan valtaansa koko maahan. Tata tyhjiota on tayttanyt esimerkiksi terroristiverkosto al-Qaida. ^[42] . Syyria ajautui arabikevaan takia pitkaan, tuhoisaan sisallissotaan , jossa oli monia osapuolia, ja johon ulkomaat sekaantuivat. Libyassa puhkesi lyhyt sisallissota , jonka jalkeenkin vakivalta jatkui maassa.

Kapinat ovat pitkittyessaan lisanneet siirtolaisuutta Pohjois-Afrikasta Eurooppaan. Yli 700 siirtolaista kuoli vuonna 2013 yrittaessaan Valimeren yli Eurooppaan, ^[43] ja pakolaisvirta on sen jalkeenkin jatkunut.

Arabimaiden vapaissa vaaleissa islamilaiset puolueet ovat menestyneet hyvin, esimerkiksi Egyptin muslimiveljeskunta ja Tunisian Ennahda -puolue. Aaripuolueet ovat hyvin organisoituneita, ja vaesto odottaa mieluummin saavansa tyopaikkoja, rahaa ja turvallisuutta kuin vapauksia. Varsinkin maaseudun vaki ja kouluttamattomat kannattavat islamisteja. Islamilaiset ryhmat selittavat, etta islam on ratkaisu maan ongelmiin. ^[4] He tuomitsevat vallasta syostyn hallituksen sen vuoksi, etta se yritti modernisoida maata lansimaalaiseen tapaan. ^[1] Islamilaisesta nakokulmasta koko arabikevat -nimitys on eurooppalaisten keksima. ^[39]

Liberaalit toivoivat, etta arabikevat tuo yksilonvapaudet ja tasa-arvon arabimaihin. Erityisesti naisten aseman odotettiin paranevan. Vaikka naisilla oli keskeinen rooli arabikevaassa, se ei laajentanut heidan oikeuksiaan. Esteena olivat patriarkaaliset asenteet ja islamistien nousu. ^[44] Lansimaisen yhteiskunnan sijasta monissa maissa halutaankin rakentaa islamilainen valtio. Lansimaisissa tulkinnoissa pidetaan islamia ja demokratiaa yhteensopimattomina, vaikka Turkki on jo pitkaan yhdistanyt niita omassa politiikassaan. Islamilaiset puolueet voivat lopulta omalla tavallaan edistaa demokratiaa, silla niiden piirissa on voimakas muisto siita, etta vallasta syosty edellinen hallitus ei kuunnellut kansaa. ^[1]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Arabikevat Wikimedia Commonsissa

• Arabikevaan historiaa maa maalta ja kasite kasitteelta Ylen Elava arkisto.
• Yle Uutisten teemasivut kansannousuista
• Arabikevat Ylen Elavassa arkistossa

Kirjallisuutta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Timo Behr & Mika Aaltola: The Arab Uprising: Causes, prospects and implications , FIIA Briefing Paper 76 (2011), Ulkopoliittinen instituutti .
• Lilly Korpiola & Hanna Nikkanen : Arabikevat . Avain, 2012. ISBN 978-951-692-912-8
• Paivi Syrjanen & Tiina Aalto, Mita missa milloin 2012. Otava, 2011. ISBN 978-951-125-293-1 , artikkeli "Arabimaissa kuohuu" - Jaakko Hameen-Anttila, s. 183 - 189
• Naser Khader ja Stig Matthiesen:  Verta vuotava sydan - arabikevat ja sen hiipuminen . Suomentanut Aino Paasky. Kirjataimi, 2016. ISBN 978-952-93-6665.
• Lilly Korpiola, Sanna Raita-aho:  Arabikevaan jalkeen - arjen ja apokalypsin valissa . Helsinki: kustannusosakeyhtio Tammi, 2017. ISBN 978-951-31-9297-6 .