Akvarelli eli vesivarimaalaus on maalaustaiteen laji, jossa kaytetaan vesiohenteisia lapikuultavia vareja . Varipigmenttien sideaineena kaytetaan arabikumia , maalauspohjana on yleensa valkoinen tai vaaleasavyinen paperi. ^[1]

Akvarellista tuli itsenainen taidelaji Englannissa 1700-luvulla, jolloin maisemamaalauksessa suosittiin akvarellia. ^[1]

Akvarellivarien tyyppisia vesiliukoisia vareja kaytettiin jo esihistoriassa. Vesivarien kehitykseen ovat vaikuttaneet muiden muassa Albrecht Durer ja William Turner . Kehityksen tuloksena nykyisinkin kaytettavat kuultavat vesivarit eriytyivat peittavista guassivareista. ^[2] Varhaisin tunnettu eurooppalainen akvarellisti on italialainen renessanssimaalari Raffaello Santi (1483?1520). Ruotsalainen Carl Larsson oli tunnettu 1800-luvun lopun akvarellisti, jonka toille on tunnusomaista herkka lyijykynaviiva vesivarin alla.

Vesivareja valmistetaan seka nappeina etta tuubivareina. Varipigmenttien sideaineena niissa kaytettyja liima-aineita ovat tragantti , dekstriini tai arabikumi. Varien liukenevuutta parannetaan lisaamalla niihin esimerkiksi glyseriinia tai hunajaa, ja kiinnittyvyytta haransappiliuoksella. ^[3]

Ihanteellisen akvarellipaperin pinta kestaa tyostoa ja se myos imee vetta sopivasti. Riittavan tukevan paperin pintarakenne voi olla karhea tai silea. Merkitysta on myos paperin paksuudella, jota kuvaa paperin grammapaino per nelio. Kevyehkoon ja vahan vetta kayttavaan tyohon sopii alle 200-grammainen paperi, markaan ja voimakasvariseen tyoskentelyyn taas kay vahintaan 300-grammainen paperi. Paksuimmat yli 600 gramman paperit kuivuvat hitaasti ja kestavat runsasta tyostoa. ^[3]

Puuvillalumppu on akvarellipaperin tavallisin raaka-aine. Ennen teollisesti valmistettujen paperien tuloa suosittiin lujempaa ja kovempaa pellavaa, jolla varit myos nayttavat voimakkaammilta. Puuvillapaperi on parhaimmillaan tehty lumpusta. Kaytossa pehmenneet kuidut imevat parhaiten vetta, mutta paperien materiaalina on useimmiten ennestaan kayttamaton puuvillalinters. Halvimmissa papereissa on myos happovapaata puukuitua. ^[3]

Hyvassa akvarellipaperissa on myos seka massa- etta pintaliimaus. Paperimassaan sekoitetun liiman ansiosta vareja voidaan tyostaa pesemalla pois, pinnan liimaus taas pitaa maalatut siveltimenvedot muodossaan. Jo pelkat kuidut riittavat pitamaan paperin koossa, joten liimaus liittyy vain tyostettavyyteen. ^[3]

Paperi voi myos olla koneella tai eriasteisesti kasin tehtya. Kasin viiralla tehty paperi on lujinta, koska kuidut asettuvat sattumanvaraisimmin. Kasin tehdyssa paperissa ei myoskaan ole kuitusuuntaa, vaan se on tasalaatuista. Koneellisesti tehdyista parhaana pidetaan rumpuviirapaperia (mould-made), joka jaljittelee kasin tehtya. Paperimassa liikkuu hitaasti, joten kuidut asettuvat jonkin verran satunnaisemmin, ja reunat ovat kasin tehdyn tapaan rosoiset. Nopeasti toimivalla tasoviirakoneella tehdyissa papereissa reunat ovat leikattuja ja selkea kuitusuunta vahentaa paperin lujuutta. ^[3]

Akvarellisiveltimet ovat pehmeampia kuin peittavissa maalaustekniikoissa. Arvostetuin materiaali siveltimissa on naata . Sen erikoisuutena on karva, jonka keskikohta on karkea ja tyvea paksumpi. Muodon ansiosta vetta ja siis myos vesivaria tarttuu naadankarvaan runsaasti, joten yhdella vedolla voi maalata pidempaan. Karvan muodon ansiosta siveltimessa on myos terava karki, jolloin samalla siveltimella voidaan samalla kertaa maalata seka suuria pintoja etta tarkkoja yksityiskohtia. ^[3]

Luonnonkuiduista myos oravan ja harankarva ovat suosittua sivellinmateriaalia. Pehmea oravankarva pidattaa vetta hyvin, mutta ei ole yhta napakan tuntuinen kuin naadankarva. Harankarva on karkeampaa. Halvimpia ovat poninkarvasiveltimet, jotka sopivat parhaiten suurpiirteiseen maalaamiseen. ^[3]

Luonnonkuitujen ohella akvarellisiveltimia tehdaan myos keinokuidusta, joka tuntuu jantevalta ja tasmalliselta maalatessa. Hyvissa keinokuituisissa akvarellisiveltimissa on yleensa naadankarvasivellinta vastaava muoto, joten samalla siveltimella voi maalata niin pintaa kuin ohutta viivaa. Karvat eivat kuitenkaan pidata varia ja vetta yhta hyvin kuin luonnonkarva. ^[3]

Akvarellivarit ovat enimmakseen kuultavia, vaikka esimerkiksi kadmiumpigmentit ovat melko peittavia. Akvarellin maalaaminen on perinteisesti aloitettu vaaleista savyista, jolloin tyoskentelya on jatkettu tummemmilla, mutta muukin jarjestys soveltuu hyvin, varsinkin jos aluksi maalatut tummat varit eivat ole helposti poishuuhtoutuvia. Kuivuttuaan vesivarimaalaus vaalenee jonkin verran. ^[3]

Valokohdat luodaan laimentamalla varia vedella, jolloin maalauspohja kuultaa lapi, tai jattamalla maalauspohja paljaaksi. Vaaleita savyja ei siis sekoiteta valkoisen varin avulla, kuten peittavissa akryyli -, guassi - tai oljymaalauksissa . Lapikuultavassa maalauksessa valkoisella taitettu valokohta olisi sameampi ja vahemman valovoimainen kuin muut varit, joten se ei kohoa. Akvarellin ilmavuus menetetaan helposti, jos peitevareja ja akvarellitekniikkaa kaytetaan yhdessa. Harkitusti tyoskennellen tulos voi silti olla onnistunut, kuten Hugo Simbergilla . ^[3]

Maalauspohjana on useimmiten valkoinen akvarellipaperi, mutta pohjana voi olla myos pergamentti , papyrus , pohjustettu maalauskangas ^[1] tai esimerkiksi kananmunan kuori. Akvarelli tehdaan usein lyijykynaluonnoksen paalle. Lyijykynaviivat voidaan joko jattaa valmiiseen kuvaan, tai pyyhkia pois pyyhekumilla .

Katso myos: Laveeraus

• 
  Albrecht Durer , Johannisfriedhof , noin 1489.
• 
  Antoon van Dyck , Englantilainen maisema 1635, vesivari, guassi seka muste, 18.9×26.6 cm.
• 
  William Blake , kuvitusta Danten Jumalaiseen naytelmaan , 1824 - 1827. Lyijykyna, tussi ja vesivari.
• 
  Carl Ludvig Engel , Turun tuomiokirkko , 1814.
• 
  Camille Corot , Tutkielma pyhaa Sebastiania varten, 1867.
• 
  Anders Zorn , Salomonin tyttaret , 1888.
• 
  Winslow Homer , Pilvien varjoja , 1890.
• 
  Paul Cezanne , Poika punaisessa liivissa , noin 1890.
• 
  Gwen John: Cat Cleaning Itself , lyijykyna ja akvarelli 1904?1908.
• 
  Carl Larsson, Kesaaamu , 1908.
• 
  August Macke , Nainen divaanilla , 1914.
• 
  Margret Hofheinz-Doring, Tulva , 1962. Markaa maralle-tekniikkaa tussi- ja akvarellimaalauksessa.
• 
  Eduard Tomek, Alaston , 1965.

• Alla prima

• Paunila, Marjukka & Ukkonen, Paivi: Akvarellimaalaus . Kustannus Oy Taide 2005, ISBN: 978-951-608-051-5
• Isacsson, Arne: Akvarellimaalaus , Tammi 1983.
• Zetterberg, Nisse: Akvarellimaalaus. Tarvikkeet ja tekniikka , Otava 1977.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta akvarelli Wikimedia Commonsissa