Professori
(lyhenne
prof.
,
[1]
lat.
professor
, sanoista
pro
’edessa’ ja
fateri
’tunnustaa’) on
yliopiston
korkein opetus- ja tutkimustehtava seka
suomalainen arvonimi
. Yliopiston professoreilla on seka tutkimus- ja opetustehtavia etta hallinnollisia tehtavia.
Professorin odotetaan tekevan
tutkimustyota
, jonka lisaksi tehtaviin kuuluu opettaminen. Tutkimuksen tavoitteet ja tekotavat vaihtelevat aloittain; luonnontieteiden metodit poikkeavat selvasti esimerkiksi yhteiskuntatieteiden menetelmista. Tekniikan alueella on myos huomattavan paljon tutkimusta, jossa yritysmaailma on mukana. Tutkimuksen rahoitus on yleensa haettava yliopiston ulkopuolisista lahteista. Suomessa tallaisia ovat muun muassa
Suomen akatemia
ja
Tekes
. Myos erilaiset saatiot rahoittavat tutkimusta. Tutkimukseen liittyy julkaisuiden tekeminen seka toimiminen lehtien ja konferenssien ohjelmatoimikunnissa.
Professorit opettavat tyypillisesti maisteri- ja jatko-opintotason kursseja, koska naissa on lahin tuntuma tutkimukseen. Vaikka tavallisesti kandidaattitason opetuksesta paaosin huolehtivat yliopisto-opettajat ja lehtorit, professorit vastaavat opintokokonaisuuksien sisallosta. Professorien opetustehtaviin kuuluvat myos opinnaytetoiden ohjaukset ja arvioinnit. Tutkimusprofessoreilla ei aina ole opetusvelvollisuutta, mutta he voivat silti ohjata opinnaytetoita.
Opetus- ja tutkimustehtavien lisaksi professoreilla on usein hallinnollisia tehtavia.
Yleensa yliopistojen professorit ovat suorittaneet
tohtorin
tutkinnon, mutta tama ei ole ehdoton edellytys ? erityisesti taiteellisilla aloilla, joissa valinta tapahtuu taiteellisten nayttojen perusteella, on professoreita, joilla ei ole tohtorintutkintoa. Eri yliopiston patevyysmaarittelyt ovat yleensa hyvin samankaltaisia ympari maailman, vaikka niissa voi olla painotuseroja yliopiston tai tehtavan luonteen takia. Esimerkiksi
Helsingin yliopistossa
professorin tehtavaan valittavalta edellytetaan nykyisin tohtorin tutkintoa, korkeatasoista tieteellista patevyytta, kokemusta tieteellisen tutkimuksen johtamisesta, kykya antaa korkeatasoista tutkimukseen perustuvaa opetusta ja ohjata opinnaytteita, seka nayttoja edustamansa tutkimusalan kansainvalisesta yhteistyosta.
[2]
Professorilta voidaan vaatia myos kaytannon kokemusta alaltaan. Taiteiden alalla tieteellisen tutkimuksen asemasta arvioidaan taiteellista toimintaa.
On huomattava, etta patevyys arvioidaan aina haettavan professuurin kuvausta vasten. Arvioinnin tekevat yleensa yliopiston ulkopuoliset henkilot, joilla on professorin patevyys.
Suomessa on yli 2 300 professoria ja yli 600 apulaisprofessoria (2021?2022).
[3]
Professorin nimike ei ole kaikissa maissa yhta selkeasti yliopiston ylimpaan opetus- ja tutkimustehtavaan liitetty kuin Suomessa. Joitakin epavirallisia tai osittain suosittuja kaannoksia:
On huomattava, etta naidenkin nimikkeiden merkitys vaihtelee englanninkielisten maiden kesken, jopa maiden sisalla. Hieman tulkinnasta riippuu, voisivatko
engl.
reader
tai
engl.
senior lecturer
tarkoittaa vanhempaa
tutkijaa
,
apulaisprofessoria
tai
yliopistonlehtoria
. Joka tapauksessa ne viittaavat juuri professorin alapuolella olevaan korkeaan asemaan yliopistossa.
Joissakin maissa, kuten Saksassa, professorin nimiketta kayttavat myos ammattikorkeakoulujen
yliopettajaa
vastaavassa
tehtavassa olevat henkilot. Koska ammattikorkeakoulu (
saks.
Fachhochschule
) kaannetaan usein
university of applied sciences
, tama voi aiheuttaa sekaannusta.
Yleisesti ottaen yliopistossa oleva professori ilman maareita viittaa samantasoiseen tehtavaan kuin Suomen professori. Maareiden merkitys riippuu maasta ja joskus yliopiston iastakin, joten kaannosten kanssa on syyta olla varovainen. Lisaksi sana on joissain maissa kaytossa kohteliaana puhuttelumuotona kenesta tahansa opettajasta ja esimerkiksi ranskan kielen sana
professeur
tarkoittaa opettajaa ottamatta kantaa siihen, onko kyseessa ala-asteen vai yliopiston opettaja.
Professorin virka eli professuuri oli ainoa valtion virka, jonka tayttamisesta oli oma yksityiskohtainen lakinsa.
[5]
Professorin virantayttoasiat saattoivat kaytannossa muodostua monimutkaisiksi ja kestivat jopa useita vuosia. Nopeimmillaankin ne kestivat yleensa vahintaan puoli vuotta. Vuoden 2010 yliopistolainuudistuksessa virantayttolaki kumottiin ja virat muutettiin tyosuhteiksi, yhtena perusteena nopeuttaa professuurien tayttamista. Jatkossakin professorin tyotehtavaa hakeneista pitaa pyytaa vahintaan kahden asiantuntijan mielipide. Muuten tayttoprosessi voi vaihdella jonkin verran yliopistojen kesken.
Professorin tyotehtavan tayttaminen alkaa tehtavaalueen tarkentamisella. Lisaksi tassa vaiheessa paatetaan siita, kaytetaanko kutsumenettelya vai normaalia hakuprosessia. Kutsumismenettelya voidaan kayttaa, jos kutsuttava henkilo on kiistatta pateva. Tama ilmaus tarkoittaa kaytannossa sita, etta kutsuttavalla on erityisia ansioita alalla, eika ole todennakoista, etta hakijaksi loytyisi hanta ansioituneempi henkilo. Koska kutsumismenettely on hieman nopeampi kuin normaali hakuprosessi, sita voidaan kayttaa myos silloin, jos tyotehtava on maaraaikainen.
Riippumatta siita, taytetaanko professuuri kutsumenettelylla vai normaalilla hakuprosessilla, valitaan hakijoiden patevyyden arvioijiksi vahintaan kaksi asiantuntijaa, joiden tulee itse olla professorin patevyyden saavuttaneita. Asiantuntijat ovat yleensa koti- tai ulkomaisten yliopistojen tai tutkimuslaitosten professoreita. Tieteellista patevyytta arvioitaessa otetaan huomioon koko tieteellinen toiminta, joka kattaa tieteelliset luottamustehtavat ja tunnustukset, tutkimusprojektien johtamiset, opinnaytetoiden ohjaukset ja erityisesti hakijan julkaisut. Julkaisuista riittavan maaran tulee edustaa viran maariteltya alaa. Asiantuntijat antavat tieteellisen toiminnan lisaksi lausunnon myos kaytannollisesta perehtyneisyydesta alaan.
Opetustaito mitataan perinteisesti opetusnaytteen avulla. Kuitenkin yha useammat yliopistot vaativat opetustaidon nayttamiseksi hakijoilta
opetusportfolion
tekemista, jotta opetustaidon arviointi ei jaisi yhden esiintymisen varaan, ja asiantuntijat voisivat ottaa tahankin patevyysalueeseen kantaa.
Ennen vuotta 2010 ehdollepanoviranomainen (esim.
tiedekuntaneuvosto
) asetti asiantuntijoiden arvioiden perusteella kolme parasta patevaksi todettua hakijaa ehdolle virkaan paremmuusjarjestyksessa, minka jalkeen virkanimityksen teki
yliopiston kansleri
tai yliopiston hallitus. Nykyisin yliopistot paattavat nimityksessa noudatettavasta menettelysta itse.
Suomen yliopistot ovat osittain siirtymassa perinteisesta tayttotavasta niin sanottuun urapolku- eli tenure track -tapaan, joka on yleinen Yhdysvalloissa. Perusidea on palkata henkilo professoria alempaan tehtavaan, josta tiettyjen valivaiheiden kautta voi paatya professoriksi. Jokaisen vaiheen loppupuolella henkilon ansiot arvioidaan, ja mikali ne eivat riita seuraavaan vaiheeseen siirtymiseen, tehtavan hoito paattyy. Toisaalta jos ansiot riittavat, henkilo siirtyy seuraavalle tasolle ylospain, kunnes han saa vakinaisen paikan professorina.
Tasojen maara jarjestelmassa voi vaihdella. Tasot voivat olla esimerkiksi seuraavat:
[6]
[7]
- assistant professor 1. kausi (2?4 vuotta)
- assistant professor 2. kausi (4 vuotta)
- associate professor (4 vuotta)
- full professor eli professori, vakituinen.
Henkilo sijoitetaan sopiville tasolle saavutustensa perusteella, eli tarpeeksi ansioitunut henkilo voidaan nimittaa suoraan professoriksi, joka tassa jarjestelmassa on ainoa vakinainen tehtava. Kolmea alimman tason nimiketta ei ole virallisesti suomennettu. Vain ylimman tason saavuttaneita pidetaan professoreina yliopistolain tarkoittamassa mielessa
[8]
.
Perinteinen kaytanto on ollut, etta johtavalla professorilla on ollut ns. oppituoli, jonka haltijana han on vastannut tietyn alan opetuksesta ja tutkimuksesta yliopistossa. Muut samassa yksikossa olevat professorit tukivat tata toimintaa, ja olivat siis apulaisprofessoreita. Myos taysia ”ylimaaraisia” tai henkilokohtaisia professoreita voi olla samalla oppialueella, mutta oppituolin haltija oli silti alan johtava professori. Tamantyyppinen kaytanto on vielakin olemassa monissa maissa.
Suomessa viimeinenkin jaanne edella olevasta kaytannosta poistui vuonna
1998
, kun apulaisprofessuurit lopetettiin
1. elokuuta
, ja kayttoon jai useiksi vuosiksi vain professorin nimike. Samalla luovuttiin kaytannosta, jossa professorit nimitti
tasavallan presidentti
ja professorien nimittaminen siirtyi kokonaan yliopistolle. Apulaisprofessorien nimittaminen oli aiemminkin ollut yliopiston vastuulla. Apulaisprofessorin nimike tuli uudelleen kayttoon urapolun myota.
Professorin tehtava voi olla myos osa-aikainen. Historian pitkaaikaisin professori on
Joel Hildebrand
, joka toimi
UC Berkeleyn
fysikaalisen kemian
professorina vuosina 1913-1981.
[9]
Professori on myos useissa maissa kaytossa oleva
arvonimi
tai opettajan nimitys.
Professori emeritus
(myos muodossa
emeritusprofessori
) eli
taysinpalvellut professori
on professuurista elakkeelle jaanyt miesprofessori. Elakkeelle jaaneesta naisprofessorista kaytetaan nimitysta
professori emerita
.
Latinankieliset
maareet
emeritus
ja
emerita
ovat epavirallisia, ja niita on tarpeen kayttaa vain, jos titteliin yhdistetaan oppiaine, elakkeella olevan professorin erottamiseksi virassa istuvasta professorista. Muutoin pelkka ”professori” on titteliksi riittava myos elakkeella olevasta professorista.
Vuonna 1968 perustettu
Taiteen keskustoimikunta
nimitti viiden vuoden maaraaikaiseen virkasuhteiseen taiteilijaprofessorin virkaan etevia luovaa tyota tekevia taiteilijoita. Taiteilijaprofessorin virassa saattoi olla enintaan kymmenen henkiloa vuosittain. Vuoden 2010 lakimuutoksella taiteilijaprofessorin virat muutettiin taiteilija-apurahoiksi. Taiteilijaprofessorin nimiketta voi kuitenkin kayttaa kymmenvuotisen apurahan saaja. Taiteilija-apurahat myontaa opetus- ja kulttuuriministerion alainen
Taiteen edistamiskeskus
.
[10]