”Kari Kontio on vetanyt mua turpaan, yrittany nussia mun vaimoa, haukkunut mut julkisella paikalla sadan ihmisen lasnaollessa, hommannut mulle potkut toista. Kontio on tehnyt mulle kaiken halpamaisen mita ihmiselle vaan voi tehda”, sanoo Kontion kaveri. ”Silti ma vaan diggaan sita jatkaa.” ”Kontio on paska jatka”, toteaa toinen. ”Silti ma sanoisin sita mun parhaaksi kaveriksi.” ”Kontio edustaa mulle jotain fantasian ja epatodellisen sekoitusta. Ne sen paskatemput ei jotenkin vaan kosketa mua. Ne on yleensa jotenkin niin absurdeja juttuja.” ”Kontion elamassa ei ole eroa valheen ja toden valilla. Sen kaytoksen patologiset mittasuhteet viittaa siihen, etta se olisi psykopaatti. Silta se voisi kuulostaa, mutta ei se ole.” ”Kontio on pohjimmiltaan mahdottoman herttainen. Aarimmaisyydet on valtavia: se voi olla nyrkit pystyssa ja seuraavassa hetkessa kyyneleet silmissa.” ”Kontio on ainutlaatuinen tyyppi. Silla on jotain pimeita alueita, juttuja sen persoonassa, joiden kanssa se tappelee. Se tuntee helvetin, se elaa niiden demonien kanssa.” ”Kontio ei ole missaan nimessa paha ihminen. Hyvyys ja pahuus on vain niita suuria juttuja joiden kanssa se pelaa.”
    ”Kari Kontio on taiteilija.” Soitan Kari Kontiolle Ouluun ja kysyn sopisiko haastattelu. Kontio tiedustelee motiiveitani, ja mina kerron niista.

Elama on taideteos

”Jos Ernest Hemingway elaisi nyt, han olisi kuin Kari Kontio. Silla olisi samantyyppinen maailmankuva. Kontion koko elama on taideteos. Se valittaa sen taiteensa medioiden kautta”, Kontion kaveri selittaa. Kari Kontion Lajinsa viimeinen -kirja on ajankuva 80-luvun Helsingista. Romaanin paahenkilon nimi on Kari , tapahtumat ja henkilot ovat tunnistettavia. Kysyn Kontion kaverilta onkoLajinsa viimeinen totta. Kaverin mielesta kysymys on typera. ”Kari Kontio on tavallaan itsekin fiktiota.” Paatan perehtya Kari Kontion fiktiivisen elamaan. ”Tekisi mieli kusaista Neron haudalle”, Kari Kontio kirjoitti syksylla 1983 Ylioppilaslehteen Pentti Saarikosken muistokirjoituksessa. Ja synnytti valtavan kohun, laskelmoidusti. Kontio halusi sukupolvikonfliktin ja sai sen. 60-lukulainen kultturieliitti vittuuntui itsekeskeiseen kukonpoikaan, joka kesken yleisen muistohyssyttelyn heitti Nerosta alatyylin kommentteja yrittamattakaan perustella vaitteitaan. Kari Kontio huomattiin. Ja siihen han oli pyrkinytkin. Aatehistoriaa Oulussa opiskellut Kontio oli muuttanut edellisena vuonna Helsinkiin. Punavihrean Napapiiri-mielipidelehden kautta han loi suhteita. Han paasi piireihin. Han tapasi Teppo Turkin .
    Kaupunkiin syntyi klubeja. Alymysto vauhkosi kansalaisyhteiskunnasta ja ruohonjuuritasosta. Vihrea liike teki uutta politiikkaa.
    Kekkosesta oli tullut vihannes. Syksylla 1983 Kontio aloitti Ylioppilaslehden toimittajana. Kimmo Pietinen oli paatoimittaja, Timo Harakka oli toimitussihteeri ja kirjoittajia olivat mm. Dan Steinbock , Tuomas Nevanlinna , Asser Korhonen , Sara Heinamaa , Ilkka Tuomi .
    Selailen sen ajan Ylkkareita. Taitto on kummallinen ja minusta on hassua, etta lehden kirjoittajat tekevat vuorotellen juttuja toisistaan.
    Aikalainen selittaa minulle, etta lehti oli postmoderni. ”Lehden taitto oli itsetarkoitukselliseti kokeileva. Lehden ei pitanyt nayttaa lehdelta.” ”Meilla oli ajatus, etta suuret kertomukset ovat kuolleet. Media on muuttunut sitaateiksi ja palasiksi. Media oli meille itsetarkoitus. Media ei ollut mitaan totuudenvalittamista, vaan luomisprojekti.” ”Se oli analyyttista narsismia. Journalismi on aina narsismia ja meista oli moraalitonta yrittaa peittaa sita. Neutraalisuuden teeskentely vitutti meita.” ”Maailma oli avoin ja mahdollisuuksia taynna. Meilla oli eksistentiaalinen ajatus, etta olemme tekojemme kautta olemassa.” ”Kontio otti tosissaan sen ajatuksen, etta elama itsessaan on taideteos, konstruktio. Lehtikirjoitukset ovat vain sen isomman projektin osia. Niiden kautta jaa ne jaljet, jotka muodostavat sen teoksen.”
    Jatkan jaljittamista. Kontio teki 1984 itsestaan haastattelun Ylkkariin Christine Schildt -salanimella. ”Poikana han (Kontio) kertoo miettineensa paljon sita ryhtyisiko isona profeetaksi vai taikuriksi ja paatyneensa nyt ajattelemaan itseaan taiteilijana lahinna sen takia, etta silloin on mahdollista olla molempia”, Kontio kirjoittaa itsestaan hienostuneen suomenruotsalaisnaisen kynalla. ”Ma teen teen tilateosta omasta elamastani. Ma teen ristiriitaisia tekoja, jotka on kaikki tietoisia, vaikka ei aina rationaalisia”, Kontio lausuu haastattelussa. Kari Kontio-tilateos viehattaa minua yha enemman. Soitan teokselle – tai sen tekijalle – Ouluun ja han kertoo muuttavansa seuraavalla viikolla Helsinkiin.

Sturm und Drang

Ylkkari-intellektuellien Sturm und Drang -rockbandissa Tuomas Nevanlinna soitti kitaraa, Ilkka Tuomi syntikoita, Asser Korhonen koskettimia ja koska Kontion asenne oli rock, han oli solisti. Timo Harakka soitti saksofonia, mutta sai lahtea koska ”toottaili vahan mita sattuu”.
    Sturm und Drang ei saavuttanut kaupallista menestysta, mutta samanniminen poikkitaiteellinen performance kevaalla 1984 Vanhalla ylioppilastalolla houkutteli paikalle uusia tuulia haistelevat kulttuuripiirit.
    Kontio ajoi happeningin huipentuessa moottoripyoralla alasti Vanhan juhlasaliin ja lausui Adolf Hitlerin puheita flyygelin saestyksella. Seuraavana vuonna Sturm und Drang -performancen lahtokohtana oli Tuomas Nevanlinnan havainto, etta kaupunkeja aina vaan rakennetaan, mutta ne eivat koskaan valmistu.
    Teema oli Vanha remonttiin ja tarkoituksena oli muuttaa koko ylioppilastalo rakennustyomaaksi nostureilla ja rakennustelineilla. ”Se oli puhdasta dekonstruktiota. Ajatus oli, etta ne asiat, joilla rakennetaan eivat ole enaa missaan jarjestyksessa. Kun kaikki elementit on otettu irti tarkoituksestaan, ne eivat enaa tarkoita mitaan.” ”Siina oli eksistentiaalisia ulottuvuuksia. Yhdistimme teknologian ja lampaan. Asetimme mikrofonin kokonaiseen kuolleeseen lampaaseen ja kaytimme sita bassorumpuna. Siita lahti hieno saundi kun sita liipasi pesismailalla.” Alaston Kontio ja Lauri Nykopp roikottivat lammasta lavalla ja Anu Pesonen laimi sita pesisstagalla. Yleison joukosta rynni joku lavalle ja vaati ”saatanan fasisteja” ja ”vitun narsisteja” keskeyttamaan esityksen.
    Esitys ei keskeytynyt. Eika sita olisi voinutkaan keskeyttaa, silla jarjestajien mukaan varsinainen performance ei edes ollut Vanhalla vaan media-universumissa. ”Me manipuloitiin media tahan projektiin. Koko jutun idea oli, etta me nimenomaan tehtiin mediatapahtumaa, ei mitaan muuta.”

Aaaaaaaaaaaaaat!

Kontio paasi 1984 teatterikorkeakoulun ohjaajalinjalle ja hanesta tuli Jouko Turkan suosikki. Valmistuttuaan han kirjoitti kokemuksistaan Kausi helvetissa -kirjan. Turkka suuttui ja Juha Turkka lupasi hakata Kontion lattajalaksi.
    Tuomas Nevanlinna ja Kontio kirjoittivat ”posthaavikkolaisen” mukahistoriallisen romaanin Kirjava lehma. Kontio oli 1987 Ylioppilaslehden eduskuntavaaliehdokkaana. Massivisessa, elitistisessa kampanjassa levitettiin ympari kaupunkia vaalijulisteita, joissa Kontio tuijotti ylaruumis paljaana, rintakarvat porholla, suoraan kameraan. Kuvan alla oli lakoninen teksti ”ihminen ei ole kauppatavara”. Kontio tappeli ja Kontio oli loopeissa. Kari Kontio eli elamaansa media-universumissa, taiteellinen projekti jatkui. Kaikki tiesivat Kontion, kaikilla oli hanesta mielikuva. Kontio lahinna keskittyi saamaan kenkaa eri tyopaikoista. ”Silla oli kaikki baanat avoinna. Kaikki hyysasi sita. Sille tarjottiin duunia vaikka mista, mutta se mokasi ne kaikki”, kaveri muistelee. 1992 ilmestyi Lajinsa viimeinen, joka sai loistavat arvostelut. Kontio muutti takaisin Ouluun ja keskittyi ryyppaamaan. Eras Kontion frendi loytaa ryyppaamisesta filosofista merkitysta. ”Kontion vapaus ja anarkismi on siina, etta kun se huomaa, etta se mita se on tavoitellut on ihan paskaa, se lopettaa. Tavallinen ihminen ajattelee silloin, etta pitaa vaan yrittaa jaksaa. Me muut eletaan protestanttisessa tyomoraalissa, jossa on pakko suorittaa.” Nyt syksylla Kontio jatkoi Ernest Hemingway -projektiaan Hesarin Nyt-liitteessa tilittamalla alkoholismiaan. Joku on merkinnyt kirjastosta lainaamani Lajinsa viimeinen -kirjaan pienella a-kirjaimella kaikki kohdat, joissa mainitaan alkoholi. Kirjaimet hairitsevat lukemista ja kumitan ne pois.

Kolmiulotteinen Kari Kontio

”Terve, ma olen Kari Kontio”, Kontio esittelee itsensa saapuessaan Ylkkarin toimitukseen. Hakellyn. Han on paljon pienempi kuin se Kontio, jonka olen paassani rakentanut seuraamistani jaljista.
    ”Mihin mentaisiin”, kysyn ja Kontio ehdottaa kebab-ravintolaa. ”Olen lopettanut juomisen sen Hesari jutun jalkeen”, Kontio toteaa. ”Ma en saa mitaan aikaan, jos ma en kerro julkisuudessa, etta nain ma nyt teen.” Hesari-juttu on vaikuttanut minuunkin: sen takia kinusin paatoimittajalta haastattelua varten ”kohtuuden rajoissa” rajattoman piikin. Menemme kebabille. ”Ma olen samaan aikaan tiedotusvalineiden tekija, kuluttaja ja kohde. Musta on esimerkiksi ihan yhdentekevaa mita sina minusta kirjoitat. Mina vain suurenen siella media-universumissa.” En jaksa miettia istuuko edessani Kari Kontio vai Kari Kontio -tilataideteos. Silla ei kai ole mitaan valia. ”Ylkkarissa meidan keskeinen teema oli pirstoa tiedotusvaline maailman nakoiseksi. Luoda itse se todellisuus, jota me sitten lehdessa raportoidaan. Se oli sukua yhteiskunnalliselle taideliikkeelle. Tehdaan juttuja, ja sitten meilla on media, joka niita juttuja kasittelee.” ”Meidan Ylkkari-porukka oli hyvin itseriittoisten nuorten miesten jengi. Meista leivottiin jotain nuoria vihaisia miehia, mutta ei me vihasia oltu – meista oli vain mukava heilua.” ”Meidan keinot oli helvetin elitistisia. Ei meilla ollut mitaan esimerkiksi demareita vastaan. Me vain yritimme opettaa niita, koska ne oli hallitseva luokka. Kysymys oli vastuun kantamisesta. Me lahdettiin siita, etta me ollaan niiden ylapuolella. Olemme ankaria, mutta oikeudenmukaisia opettajia.” ”Ma en ole koskaan tehnyt yhtaan julkista juttua loukatakseni ketaan. Ma olen tehnyt hirveen pahoja tekoja sahlatessani paissani, mutta kun ma teen jotain suunniteltua, mulla ei koskaan ole pahoja aikomuksia.” ”Meilla oli aikoinaan kokeilu postmodernin Hemingway-myytin rakentamisesta: piti rakentaa itsensa tuhoava mies ja sen tuotanto. Kaikki paattyisi muistelmiin ja lopulta elamakertaan. Minun piti kirjoittaa itseni sisaan siihen rakenteeseen, kolmiulotteiseksi.” Kontio kertoo katselleensa aamuteeveesta, miten Turkka – hanen vanha oppi-isansa – oli selittanyt, etta Suomessa ei kukaan uskalla taistella ylivoimaista vihollista vastaan. ”Mutta mina olen ainakin yrittanyt. Ma oon vetany matsia vaikka kenen kanssa. Viimeksi viinan kanssa ja potkahtihan se perseelleen, kun ma oikein latasin sita turpaan.” Alkoholismin lisaksi Kontiota vaivaa myos paha kala-allergia. ”Ainoa asia, joka saisi minut hammastymaan, olisi jos Kari Kontiosta tulisi kalaravintolan kokki”, toteaa Kontion kaveri. ”Muuten han pystyy edelleen tekemaan ihan mita vaan itse haluaa.”

Marko Junkkari
Kuva: Nico Backstrom