Mita tapahtuu, kun maailman merien karhentama mies palaa tapaamaan vanhaa, dementoitunutta isaansa, lapsuutensa painajaista? Elokuva palkittiin kolmella Jussi-patsaalla vuonna 1993.
Veikko Aaltosen
elokuvaohjaajan ura alkoi poikkeuksellisella nosteella: seka esikoiselokuva
Tuhlaajapoika
etta sita seurannut
Isa meidan
saivat kiitosta ja palkintoja niin kotimaista kuin muualtakin.
Molempien teemat pyorivat maskuliinisen vallankayton, poikkeavan seksuaalisuuden ja miesten valisen luottamuksen ymparilla.
Isa meidan kertoo Juhanista, joka palaa aikuisena merilta autioituvaan kotikylaansa. Kotitalo on tyhjillaan ja dementoitunut isa istuu hoitolaitoksessa pyoratuolissa.
Juhani haluaa tasoittaa tilit isan kanssa: isa on kayttanyt hanta seksuaalisesti hyvakseen lapsena, eivatka muistot jata Juhania rauhaan.
Holhottavan isan uusavuttomuus vertautuu lapsi-Juhanin avuttomuuteen, valtasuhteet kieppuvat kovuuden ja herkkyyden aallokossa.
Aaltosen valitsemat aiheet olivat rankkoja, ja ne olivat nousseet 1990-luvun alussa vahvasti esiin lehdistossa ja kirjallisuudessa.
Aaltonen oli ensimmainen kotimainen elokuvaohjaaja, joka kasitteli pedofiliaa, sadomasokismia ja seksuaalista alistamista uskottavasti ja moralisoimatta.
Hannu Kivioja
, joka oli naytellyt rankkaa roolia myos
Tuhlaajapojassa
, sai Juhanin roolista ansaitsemansa Jussi-palkinnon.
Vahintaan yhta hienon roolityon tekee isa-Einoa esittava
Martti Katajisto
, jonka edellisesta suuresta elokuvaroolista oli kulunut jo yli 30 vuotta.
Muissa keskeisissa rooleissa nahdaan
Elina Hurme
ja
Heikki Kujanpaa
.
Psykologisesti ja visuaalisesti vaikuttava elokuva on kuvattu vakevin piirroin mustavalkofilmille: kuvaaja
Olavi Tuomi
palkittiin myos Jussilla.
Tuotannon kolmannen Jussin sai Veikko Aaltonen ohjauksesta. Han vastaa myos elokuvan kasikirjoituksesta ja leikkauksesta.
Martti Katajisto on elokuvan isa.
Martti Katajisto elokuvassa Isa meidan.
Kuva: Yle Kuvapalvelu
Martti Katajisto,Veikko Aaltonen,Isa meidan
- Isa meidan (1993) Paaosissa Hannu Kivioja, Martti Katajisto, Elina Hurme, Heikki Kujanpaa, Matti Onnismaa, Aino Aaltonen, Vieno Saaristo, Elli Castren. Ohjaus, kasikirjoitus ja leikkaus Veikko Aaltonen. Tuotanto Villealfa Filmproductions.