Legenda vale-Helsingista, Vuosaaren pelloille synnytetysta ? tai paremminkin sytytetysta ? harhautuskaupungista, on yksi sitkeasti elavista sodan aikaisista myyteista.

Tarina vaihtelee hieman kertojasta riippuen, mutta ydinviesti on se, etta Helsingin itapuolelle luotiin valojen ja hamaysammuntojen avulla valekaupunki, jota yolla hyokanneet Neuvostoliiton lentokoneet erehtyivat pommittamaan. Nain varsinainen kaupunki pelastui.

Legenda liittyy Helsingin suurpommituksiin, joista on kulunut huomenna tiistaina 6. helmikuuta tasan 80 vuotta. Helsinkia oli sodan aikana pommitettu useasti, mutta helmikuussa 1944 Neuvostoliiton pommikoneet iskivat ennenkokemattomalla voimalla. Kaupunkiin tehtiin kolmena yona yhteensa 2000 pommituslentoa.

Jotta suuruusluokka hahmottuisi, Helsingin pommituksia voi verrata samaan aikaan kaynnissa olleisiin Saksan kaupunkien pommituksiin. Esimerkiksi Kolnin kaupungin tuhoamiseen riitti tuhannen lentokoneen hyokkays. Neuvostoliiton ja Saksan kaupunkeja pommittaneiden Britannian ilmavoimien valilla oli tosin eroja, mutta palataan niihin hieman myohemmin.

Joskus tutkimusaiheet loytyvat melkein omasta pihapiirista. Historiantutkija Ville Jalovaara asuu Ita-Helsingissa ja lenkkeilee usein Vuosaaren kartanon ohi. Kartanon pihamaalla on muistomerkki 80 vuoden takaisista tapahtumista.

Jalovaara oli kuullut hamayspatterista ja kokoista, joilla viholliskoneita oli harhautettu. Han halusi kuitenkin selvittaa tarkemmin, mita kotikaupunginosassa oli sodan aikana tapahtunut. Paikallishistoria laajeni lopulta kirjaksi Helsinki 1944. Taistelu paakaupungista. Siina Jalovaara selvittaa juurta jaksaen suurpommitusten kulun ja liittaa tapahtumat osaksi toisen maailmansodan ratkaisuvaiheita. Myos valekaupungin arvoitus ratkeaa.

Roosevelt ja Churchill antavat Stalinille vapaat kadet paattaa Helsingin kohtalosta

Helsingissakin voi olla melko arktista. Lunta tupruttaa tuulen kanssa ja pakkasta on toistakymmenta astetta, kun kahlaamme sodan aikaisen Helsingin korkeimmalle paikalle, Kapylan Taivaskalliolle.

? Tallaisella saalla ei toisen maailmansodan aikaan lahdetty pommituslennoille, sanoo historioitsija Ville Jalovaara.

Taivaskalliolla sijaitsi yksi Helsingin turvaksi rakennetuista ilmatorjunta-asemista. Siita muistona on yha vanha ilmatorjuntatykki. Vastaavanlaisia ilmatorjunta-asemia oli kehana ympari Helsinkia. Paikka on tallentunut valokuvaan, jossa nuori Lasse Poysti ruuvaa sytyttimia kranaatteihin kevattalvella 1944. Kuva on lavastettu, mutta Poysti oli oikeastikin mukana torjumassa suurhyokkayksen kolmatta ja viimeista pommitusta 26.?27. helmikuuta.

Avaa kuvien katselu

Tasan 80 vuotta sitten tammikuu oli tuhruinen. Kirkkaita tahtioita ei vuoden 1944 alkuun sattunut, lunta tuprutti tai oli pilvista. Helsinki sai jatkaa arkeaan niin rauhassa kuin se sodan aikana oli mahdollista. Tietamatta, etta kaupungin tuhoamiskasky oli jo annettu.

? Stalin antoi Helsingin pommituskaskyn joulukuun puolivalissa, mutta vasta helmikuun alussa saa oli suotuisa usean sadan lentokoneen operaatiolle, Jalovaara sanoo.

Oikeastaan Helsingin kohtalo oli sinetoity jo tatakin aiemmin, kaukana Teheranissa. Jalovaara osoittaa, kuinka Helsingin pommitukset eivat olleet irrallinen, sattumanvarainen yksityiskohta erillaan muusta maailmansodasta. Pienen pohjoisen kaupungin tragedia liittyy oleellisesti niin Stalingradin taisteluun kuin Normandian maihinnousuunkin.

Teheranin konferenssi marraskuussa 1943 on yksi sodan merkkihetkista. Saksan vastaisen liittouman johtajat Josif Stalin, Franklin Roosevelt ja Winston Churchill tapasivat ensimmaista kertaa. Stalingradin jalkeen Saksan tappio alkoi nayttaa varmalta ja paaaiheeksi nousi maihinnousu Ranskaan. Samalla kolmikko pohti sita, mita tehda Suomelle. Lopputulos oli se, etta Stalin sai vapaat kadet paattaa, miten Suomi irrotettaisiin sodasta. Tuhoamalla paakaupungin, han jarkeili.

Avaa kuvien katselu

Sodan alussa kaupunkien pommituksilta oli pidattaydytty, silla sita pidettiin moraalittomana sotarikoksena, jossa siviilit karsivat. Pitkaan jatkuneen sodan myota pelisaannot olivat kuitenkin raaistuneet. Saksa oli pommittanut Englannin kaupunkeja, minka Britannian ilmavoimat oli kostanut tuhoamalla Hampurin, Kolnin ja monia muita saksalaiskaupunkeja.

? Tassa vaiheessa Saksan kaupunkien pommitukset olivat lahes joka oisia, eika moraalista paheksuntaa juurikaan esiintynyt, Jalovaara sanoo.

Venalaislahteen mukaan Stalin tosin olisi pohtinut Helsingin pommittamisen inhimillista hintaa. Jalovaara kuitenkin epailee lahteen luotettavuutta.

? Vaikea kuvitella, etta miehella, joka oli tapattanut valtavia maaria omia kansalaisiaan, olisi ollut lukkarinrakkautta suomalaisia kohtaan.

Paakaupungin pommittamisen uskottiin rapauttavan taistelutahtoa. Nain oli kaynyt toisessa Saksan rinnalla sotineessa maassa Bulgariassa. Sen jalkeen, kun lansiliittoutuneet olivat pommittaneet paakaupunki Sofiaa, bulgarialaisten taistelutahto romahti ja maan hallitus lamaantui. Tie erillisrauhaan oli auki. Ehka sama taktiikka toimisi Suomessakin.

”Kun piti pommittaa Turkua, paadyttiin Tukholmaan”

Helmikuun 6. paivana Helsingissa vihdoin oli ”mita kaunein aurinkoinen talvisaa”. Kaupungin paalle oli tosin noussut merisumua, minka vuoksi ilmatorjunta erehtyi luulemaan, ettei hyokkaysta tanaankaan tulisi. Kello 19.22 rajahtivat ensimmaiset pommit. Ilmahalytys oli ehditty antaa vain puolta tuntia aiemmin.

Helsinkilaisten suojautumiseen vaikutti kiireen ohella se, ettei moni uskonut halytysta. Edellisesta pommituksesta oli jo aikaa ja turhia halytyksia oli ollut useita. Jalovaara kertoo surullisen tapauksen Kaisaniemesta, jossa kaksi luistelemassa ollutta nuorta tyttoa ei hakeutunut tarpeeksi nopeasti suojaan ja menehtyi sirpaleisiin. Sattumalta kaupungissa ollut marsalkka C.G.E. Mannerheim sen sijaan ehti pommisuojaan.

Ensimmainen suurpommitus kesti koko yon. Kun helsinkilaiset kompivat ulos suojistaan, he saattoivat todeta monen rakennuksen karsineen. Kaupunkiin laskettiin osuneen reilut 300 pommia, jotka onnistuivat tuhoamaan 15 kivitaloa. Kuolonuhreja oli 103.

Mitaan Hampurin tai Kolnin kaltaista tuhoa ensimmainen suurpommitus ei kuitenkaan aiheuttanut. Ylivoimainen enemmisto pommeista tippui kaupungin ulkopuolelle tai mereen. Kaksi seuraavaa pommitusta eivat onnistuneet senkaan vertaa, silla yllatysmomentti oli kaytetty ja ilmatorjunta paremmassa valmiudessa.

? Jos kaikki pommit olisivat osuneet kohteisiinsa, Helsingin keskusta olisi tuhoutunut taysin. Tuhansia olisi todennakoisesti saanut surmansa. Nyt vain 4-5 prosenttia pommeista osui maaliin, Jalovaara sanoo.

Maara kuulostaa niin pienelle, etta se vaikuttaa suorastaan ihmeelta. Miten on mahdollista, etta 19 pommia kahdestakymmenesta ei osu Helsingin kokoiseen maaliin?

Jalovaara muistuttaa, etta lentaminen oli 80 vuotta sitten vallan toisenlaista kuin tana paivana. Toisin kuin Briteilla, venalaiskoneissa ei esimerkiksi ollut tutkia, joiden avulla olisi voinut suunnistaa. Lentajat valmistautuivat pommituksiin opettelemalla ulkoa Suomen etelarannikon karttoja. Silti eteneminen yon pimeydessa neljan kilometrin pommituskorkeudessa oli enemman tai vahemman sattumanvaraista. Ei ollut lainkaan tavatonta, etta pommittajat erehtyivat kaupungeissa.

? Kun piti pommittaa Turkua, muutama kone paatyi Tukholman ylle. Helsingin pommituksen aikana Neuvostoliiton koneita lenteli ties missa, Lohjalla ja Lahdessa.

Neuvostoliiton mukaan koneet hakivat toissijaisia maaleja, mutta Jalovaara epailee niiden vain yksinkertaisesti harhautuneen.

Myos kokemattomuus selittaa Neuvostoliiton nakokulmasta huonoa lopputulosta.

? Kyseessa oli ensimmainen kerta, kun Neuvostoliitto pommitti sadoilla koneilla isoa kaupunkia. Oli taidonpuutetta.

Jalovaaran mukaan Neuvostoliiton ilmavoimat ei parjannyt vertailussa Brittien tai Yhdysvaltain kanssa: seka kalusto, aseistus etta taito olivat heikompia.

Avaa kuvien katselu

Kokot, joita ei koskaan sytytetty

Ville Jalovaaran mukaan tarkein selitys Helsingin pelastumiseen oli kuitenkin tehokas ilmatorjunta. Helsinkia lahestyvien lentokoneiden eteen ammuttiin niin kutsuttua sulkutulta. Sen lapi lentaminen olisi suurella todennakoisyydella merkinnyt koneen tuhoutumista.

? Kaupungin paalle ammuttiin niin paljon kranaatteja, ettei sinne mielellaan lentanyt. Oli helpompaa viskata pommit vahan aikaisemmin ja lahtea takaisin.

Sulkutulen tarkempaa ampumista juuri koneiden eteen helpottivat tutkat, joita oli saatu Saksalta hieman ennen suurhyokkayksen alkua.

Mutta entapa jutun alussa kerrotun vale-kaupungin rooli ihmepelastumisessa? Poltettiinko Vuosaaressa kokkoja, jotka harhauttivat Neuvostoliiton pommittajia pudottamaan lastinsa vaaraan paikkaan?

? Toisen pommituksen aikana oli valonheitinharhautusta. Venalaiset tekivat myos itselleen harhautuksen: kun oli pienta pilvipeitetta, niin ne tiputtivat pommeja samaan kohtaan Helsingin itapuolelle. Maastoon syttyi tulipaloja ja ne luulivat, etta kaupunki on siina.

Kokot rakennettiin Jalovaaran mukaan vasta toisen pommitusyon jalkeen. Niita ei todennakoisesti kuitenkaan koskaan sytytetty.

? Kokkoja tehtiin ja ne olivat valmiudessa. Sodan ajan lahteista ei kuitenkaan loydy tietoa, etta kaskya niiden sytyttamisesta olisi annettu. Sotapaivakirjat ja taisteluraportit ovat muuten hyvin tarkkoja, joten en usko etta se olisi jaanyt kirjaamatta. Pikemminkin on viitteita siita, etta kokot olivat metsassa suurpommitusten jalkeen, valmiudessa, jos uusia pommituksia tulisi.

Enaa Neuvostoliitto ei kuitenkaan Helsinkia pommittanut. Se ei ollut saavuttanut suurpommituksilla tavoitetta Suomen sotamoraalin lannistamisesta. Painopiste siirtyi jalleen rintamalle ja neuvottelut erillisrauhasta saivat odottaa kesan 1944 taistelujen lopputulosta.