Ikaalisten kauppalan perustaminen

Wikiaineistosta
(Ohjattu sivulta Ikaalisten kauppala )

Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus [ muokkaa ]

pienemman kauppalan perustamisesta Turun ja Porin laanissa olevaa Ikaalisten kirkonkylaan.

Annettu Helsingissa, 21 paiw. Huhtikuuta 1858.

ME ALEKSANDER Toinen, Jumalan Armosta, Keisari ja Itsevaltias koko Venajanmaan yli seka Suomen Suuriruhtinas, y. m., y.m., y. m.

Teemme tiettavaksi: Syyskuun 18 paivana 1856 annetun Armollisen Asetuksemme toimeen panemisesta, sikali kuin se koskee kaupungin perustamista Turun ja Porin laanissa olevaan Ikaalisten pitajaan, olemme Me, siita tehdyn alamaisen esityksen johdosta ja miettiessamme kaupungin tassa luonnostaan osaksi kurjassa ja harvaan asutussa paikkakunnassa vasta pitemman ajan perasta saattavan paasta mihinkaan kuntoon, seka kuin mita kysymyksessa olevalla uudella kaupungilla on tarkoitettu, nimittain etta Ikaalisten pitajalle ja sen ymparistolle valmistettaisiin maatavaroiden myontipaikka ja tilaisuutta saada valttamattomia tarpeitansa, silla tavalla myoskin ennatetaan, etta varsinaisitta kaupungin oikeuksitta oleva kauppala perustetaan sanottuun pitajaan, Armossa hyvaksi katsoneet saataa etta sopivaan paikkaan Ikaalisten kirkonkylassa pitaa Ruunulle ostettaman tarpeellinen maan-ala pienemman kauppalan perustamiseksi, joka oikeusasiainsa suhteen kuulukoon seudun Kihlakunnanoikeuden alaan ja hallitus-hoitonsa puolesta laanin Kuvernoorin ja paikkakunnan Ruununpalvelijain huomaan. Tahan tulevaan kauppalaan, joka Ikaalisten aluudessa on Laaninlaakarin asuntopaikkana oleva, ja johon apteekki myoskin on laitettava, asettautukoon Kuvernoorin kirjallisesti annettavalla luvalla nelja eli viisi hyvamaineista henkea, jotka todistuksilla saattavat nayttaa taitavansa tyydyttavasti kirjoittaa, lukua laskea ja kauppias-kirjoja hoitaa, jos vaan Ruunulle vuotuisesti maksavat mita Suomeen asetettu Senaattimme Kuvernoorin esityksesta maaraa, ollen heilla oikeus ostaa paikkakunnan tuotteita, seka avonaisessa puodissa kaupaksi pitaa kotomaisia ja omassa maassa ostamiansa ulkomaan tavaroita. Myoskin on jokaisella hyvamaineisella ja ammatissaan oppineella kasityolaisella valta sinne asumaan muuttaa ja, nyt voimassa olevien ammatti-asetusten estamatta, joko avuksensa otetuilla kisalleilla ja oppipojilla eli niita paitsi kasityotansa harjoittaa, kuin vaan Ruunulle maksaa sen erinaisen elatuskeinoilija-veron, jonka paljous elatuskeinon ja liikkeen suuruuden mukaan Kuvernoorilta maarataan. Jokainen asianomaisella luvalla kauppalaan asettautuva saakoon myoskin kauppalata varten ostetusta maasta maara-vuosiksi itsellensa arennille hankkia tarpeellisen tonttipaikan, Kuvernoorilta, aluuden jakoa myoten tontteihin, toreihin y. m. maarattavia ehtoja vastaan; jota paitsi maanpaikan asianomaisessa jarjestyksessa otetuilla ammattimiehilla on oikeus kauppalaan asettautua ja ammattiansa siella samalla oikeudella ja ehdoilla kuin maallakin harjoittaa, niinkuin myos maalaisetkin siella saavat myoda ja kaupaksi tarjota kaikkia semmoisia tavaroita ja tuotteita, joilla asetusten mukaan maalla saadaan kauppaa kayda.

Sielun hoidon ja kirkko-kurin suhteen tuleepi kauppala kuulumaan Ikaalisten pitajaan, oikeudella sen emakirkkoa viljella, seka siella olevalta papiskunnalta kohtuullista palkintoa vastaan saada papillista palvelusta: Ja luetaan kauppala myoskin Ikaalisten pitajan vaivaishoitokuntaan.

Jota kaikki asianomaiset alamaisuudessa noudattakoot. Helsingissa, 21 paiv. Huhtikuuta 1858.

Keisarillisen Majesteetin Oman Paatoksen mukaan ja Hanen Korkeassa Nimessaan,

Suomeen asetettu Senaattinsa:

L. G. v. HAARTMAN.

A. L. BORN.

ROBERT TRAPP.

B. FEDERLEY.

V. FURUHJELM.

Carl Bjorkman.

Asetus Ikaalisten kauppalan perustamisesta. [ muokkaa ]

Suomen asetuskokoelma 370/1971.

Annettu Helsingissa 7 paivana toukokuuta 1971.

Sisaasiainministerin esittelysta maarataan, etta Ikaalisten kunnan alueesta, josta osa ennestaan on ollut kauppalana, perustetaan 1 paivasta tammikuuta 1972 lukien kauppala, jonka nimena on Ikaalinen.

Helsingissa 7 paivana toukokuuta 1971.

Tasavallan Presidentti

URHO KEKKONEN

Sisaasiainministeri Artturi Jamsen