Yoldiameri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yoldiavaihe alkoi, kun vetaytyvan jaatikon reuna avasi salmen Keski-Ruotsin poikki (toisin kuin kuva nayttaa, Tanskan salmien kautta ei tuolloin ollut meriyhteytta)
Yoldiasimpukan ( Portlandia arctica ) fossiilinen kuori

Yoldiameri (aantyy Joldiameri) oli nykyisen Itameren varhaisvaihe, joka syntyi noin 11 600 vuotta sitten, kun Baltian jaajarvi yhdistyi Atlanttiin Keski-Ruotsin poikki syntyneen salmen kautta jaatikon vetaytyessa alueelta pohjoiseen. Yoldiameri on saanut nimensa tuon ajan kerrostumista Keski-Ruotsissa loydetyn kylman suolaisen veden yoldiasimpukan [1] ( Portlandia arctica , aiemmin Yoldia arctica ) mukaan. [2]

Yoldiavaiheen alussa laaja mannerjaatikko peitti viela Suomea. Jaatikon raja oli alussa Etela-Suomessa salpausselkavyohykkeessa. Kolmas Salpausselka ja Sisa-Suomen reunamoreenit syntyivat Itameren Yoldiavaiheessa.

Yoldiameren syntyessa Baltian jaajarven pinta laski akkia noin 25 metria. Atlanttiin yhdistava salmi oli nykyisessa Narken maakunnassa Ruotsin nykyisten suurten jarvien seuduilla, Billingenin vuoren pohjoispuolella. Tata kautta virtasi ensin makeaa vetta valtamereen ja myohemmin suolaista vetta Yoldiamereen. Suolainen vesi ehti Suomen rannikolle vasta 300 vuotta salmien avautumisen jalkeen. Jaan painamana maanpinta Keski-Ruotsissa, samoin kuin Suomessa, oli silloin nykyista alempana. Vaikka valtameren pintakin oli viela nykyista alempana, rantaviivan suhteellinen taso Itameren pohjoisosissa oli 100?180 metria nykyista rantaa korkeammalla. Etelassa maa ei ollut vastaavasti painunut, ja Tanskan salmet olivat kuivilla. Yoldiameren suolapitoisuus vaheni Narken salmen kaventuessa ja madaltuessa maankohoamisen takia huomattavan nopeasti; maa kohosi silloin paljon nopeammin kuin nyt. Yoldiameri oli siis alussa makeavetinen, keskivaiheilla murtovetta ja loppuvaiheessa makeavetinen.

Etela- ja Keski-Suomi olivat laajalti Yoldiameren alla, mutta laajoja maa-alueita nousi vauhdilla meresta, alkujaan saaristoina. Yoldiameren rannan korkeus nykyiseen verrattuna vaihteli merenpinnan yleisen tason (ajan) mukaan ja maankohoamisen (paikan) mukaan. Etelaisella Itamerella Yoldian ranta oli 55 metria nykyista ylempana, Helsingissa 80 metria ja Laukaassa 160 metria. Eras tunnetuimpia sailyneita Yoldia-meren rantaviivan patkia on Nurmijarvella, entisen Roykan sairaalan alueella. Muinaisranta on suojelualue ja merkitty erikseen. Helsingissa tallainen muinaisranta sijaitsee mm. Jakomaessa Jakomaenkalliolla (60 metria nykyisen merenpinnan ylapuolella). [3]

Yoldiameren synty noin 11 600 vuotta sitten liittyy kylman dryaskauden paattymiseen ja samalla jaakauden loppumiseen. Jaa vetaytyi nopeasti pohjoiseen, koivu alkoi vallata etelasta alaa ja ihmisia liikuskella meresta kohonneella Suomen alueella. 10 000 vuotta sitten mannyt valtasivat metsat. [4] Yoldiameren viela melko kylmaa preboreaalikautta sanotaan myos varhaiseksi lampokaudeksi. lahde?

Ancylusjarvi [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Yoldiameri-vaihe paattyi maankohoamisen seurauksena jolloin yhteys valtamereen katkesi ja Itameri muuttui noin 10 600 vuotta sitten Ancylusjarveksi . [4] Yoldiameren ja Ancylusjarven noin 500 vuotta kestanytta valivaihetta kutsutaan Echineismereksi .

Katso myos [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. Palmen, Ernst & Nurminen, Matti (toim.):  Elainten maailma, Otavan iso elaintietosanakirja. 5. Sydan?Oljykala , s. 2092. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-02059-5 .
  2. Perttila, Matti: Baltic Sea Development Baltic Sea Portal . Arkistoitu 22.1.2010. Viitattu 21.11.2017. (englanniksi)
  3. Jakomaen muinaisrantakivikon luonnonsuojelualueen hoito- ja kayttosuunnitelma [ vanhentunut linkki ] Helsingin kaupunki
  4. a b Saari, Veli: Keski-Suomen luonnon historia finnica.fi . 2001. Arkistoitu 7.7.2009. Viitattu 23.5.2012.