Ymparistonsuojelu on ihmisen elinympariston ja elavan luonnon seka biodiversiteetin suojelua ihmisen toiminnan aiheuttamilta haitoilta ja vahingollisilta ymparistomuutoksilta .

Ymparistonsuojelun tavoitteena on ratkaista, lievittaa ja ennaltaehkaista ymparistoongelmia . Ymparistonsuojelun yleisten tavoitteiden voidaan katsoa olevan luonnonympariston suojeleminen, ihmisen hyvinvoinnin turvaaminen ja kestavan kehityksen edistaminen. Ymparistonsuojelulla pyritaan luomaan terveellinen, turvallinen, viihtyisa ja esteettinen ymparisto seka turvaamaan luonnonvarojen kestava kaytto, luonnon monimuotoisuus , luonnon tarjoamat biodiversiteetista riippuvaiset tarkeat ekosysteemipalvelut ja tulevien sukupolvien oikeudet hyvaan ymparistoon. ^[1]

Ymparistonsuojelu perustuu myos luonnon itseisarvon kunnioittamiseen. Muut eliot omaavat intresseja ja siksi voidaan katsoa niilla olevan subjekteina tai tietoisina ja tuntevina olentoina oikeuksia. ^[2]

Ymparisto rakentuu luonnonymparistosta seka rakennetusta ja sosiaalisesta ymparistosta. Niinpa ymparistonsuojelu on monialaista ja siina tulee ottaa huomioon monta tekijaa: eliot ja ekosysteemit , fysikaalis-kemialliset olosuhteet, rakennettu ymparisto ja infrastruktuuri seka yksilot ja yhteiskunnat. Ymparistonsuojelu ei ole siis vain synonyymi luonnonsuojelulle , vaan laajempi kokonaisuus. ^[3]

Ensimmaiset ymparistolait ovat vanhaa perua: jo heprealaisessa Raamatussa tulee esille niin kutsuttu tilanhoitajaetiikka , jossa ihmisen tehtavaksi katsotaan luomakunnan varjelu. Keskiajan Lontoossa rajoitettiin kivihiilen polttoa ja Venetsiassa kiellettiin lailla 1418 rikin kaytto esimerkiksi noituudessa. Yksi merkittava ymparistonsuojelun keino on luonnontilaisten alueiden rauhoittaminen: ensimmainen kansallispuisto perustettiin Yhdysvalloissa Yosemitenlaaksoon vuonna 1864. Voimakas ymparistoliikehdinta sai alkunsa ydinkokeiden , otsonikadon , ymparistomyrkkyjen ja luonnonvarojen ehtymisen aiheuttamasta huolesta 1960-luvulla. Rion kestavaa kehitysta koskenut ymparistokokous 1992 ja Pariisin ilmastosopimus 2015 ovat olleet ymparistonsuojelun merkittavimpia virstanpylvaita. 2000-luvulla suurimmaksi ymparistouhiksi ovat nousseet ilmastonmuutos ja luontokato .

Suomessa, kuten useissa muissakin maissa, ymparistonsuojelu oli aluksi maisemansuojelua. Venajan tsaari Aleksanteri I vieraili 1802 Punkaharjulla ja maisemista vaikuttuneena rauhoitti alueen luonnon. Tutkimusmatkailija Adolf Erik Nordeskiold vaati, etta Suomessa oli sailytettava alkuperaista luontoa jalkipolville. Ensimmainen metsalaki astuikin voimaan 1884 ja ensimmaiset kansallispuistot perustettiin 1938. Ensimmainen luonnonsuojelulaki kirjattiin 1923 ja vesiensuojelulaki 1963. Ymparistoministerio perustettiin 1983. ^[4]

Ymparistonsuojelun tarpeellisuuden taustalla on usein taloudellisen toiminnan ulkoisvaikutukset , eli toiminnan sivuvaikutuksena syntyvat haitat (esim. paastot), jotka kohdistuvat paaosin muihin kuin toiminnasta hyotyviin osapuoliin. Ympariston suojeleminen edellyttaa talloin tavalla tai toisella puuttumista haitalliseen toimintaan. Ongelmaksi muodostuu oikean toimenpiteista paattamisen menettelyn valitseminen, mihin taysin ongelmatonta ratkaisua ei ole pystytty osoittamaan. ^[5]

Demokraattisissa maissa yhteiskunnan toimenpiteista paatetaan demokraattisesti, siis pohjimmiltaan enemmistovallan periaatteiden mukaisesti. Tahan liittyy kuitenkin eraita ongelmia ^[5] :

• Arrow'n paradoksin mukaisesti ei voida edes teoriassa yhtaaikaisesti tayttaa kaikkia demokraattisen paatoksenteon ihanteita, jostain joudutaan aina tinkimaan.
• Ihmisten preferenssit muuttuvat. Ei voida taata, etta nykyisten preferenssien mukaisesti tehty paatos on kokonaisoptimin mukainen tai edes ihmisten tulevien preferenssien mukainen.
• Tulevat sukupolvet eivat voi osallistua paatoksentekoon, mutta saattavat joutua karsimaan tehdyista vahingoista.
• Jos paatetyilla toimenpiteilla on kielteisia taloudellisia vaikutuksia, jotka jakautuvat jokseenkin tasaisesti kansantalouteen, karsivat varakkaat niista rahassa mitattuna eniten. Heita on kuitenkin useimmissa yhteiskunnissa vahemmisto. Pienituloisen enemmiston tekemat paatokset voivat johtaa taloudellisen arvon summan kannalta haitallisiin paatoksiin koska he eivat joudu karsimaan niiden suurimpia haittoja.

Paatoksenteon hankaluuksien takia on muodostunut kaksi paasuuntausta ymparistolakien saatamisen selitykseksi: Arthur Pigoun yleishyodyllisyysteorian mukainen nakemys on, etta julkisen vallan tavoitteena on markkinahairioiden korjaaminen ja sosiaalisen hyvinvoinnin kasvattaminen. Intressiryhmateorian mukaan eri intressiryhmat pyrkivat vaikuttamaan julkishallintoon, jotta sen saadokset olisivat itselleen mahdollisimman hyodyllisia. Todellisuudessa julkishallinnossa lienevat vaikuttamassa molemmantyyppiset voimat.

Lisaksi ymparistoongelmien ratkaisua haittaa paamies?agentti-ongelma : vaikka katsottaisiin etta julkisen vallan toimia ohjaa tavoite yleishyodyllisyydesta, ovat saadosten tekijat ja valvojat useimmiten eri tahoja kuin ne jotka tekevat varsinaiset toimenpiteet ympariston suojelemiseksi (esim. suodatininvestoinnit paastojen vahentamiseksi). Valvojalla on saatavilla vain epataydellinen informaatio toimenpiteista ja kaytettavissaan epataydellinen kontrolli toimijoiden ohjaamiseksi. ^[5]

Valtio ja kunnat pyrkivat ohjaamaan ymparistonsuojelua monin keinoin. Merkittavin keino poliittisessa ohjauksessa ovat erilaiset lait ja saadokset.

Yleishyodylliselta kannalta markkinoiden toimintaan puuttuville saadoksille on kolme yleista perustetta: epataydellinen kilpailu, epataydellinen informaatio ja ulkoisvaikutukset. Naista ulkoisvaikutukset koskevat eniten ymparistonsuojelua, useimmat saasteet on nahtavissa haitallisena ulkoisvaikutuksena.

Julkisen vallan ymparistonsuojelulliset toimenpiteet voidaan jakaa neljaan paakategoriaan: saadosohjaukseen, suunnitteluohjaukseen, taloudelliseen ohjaukseen seka tieto-ohjaukseen ja ymparistokasvatukseen. Taloudellisen ohjauksen keinot taas puolestaan jakautuvat useampaan tyyppiin. ^{[5] [6]}

• Saadosohjauksessa ymparistoa suojellaan erilaisin valtion saatamin laein, asetuksin ja ymparistonormein. Hallinto esimerkiksi paattaa uhanalaisten lajien suojelusta, paattaa, mika on sallittu maara saastuttamista tai muuta haittaa aiheuttavaa toimintaa. Monissa tilanteissa suora saately voi kuitenkin aiheuttaa suuremmat yhteiskunnalliset kustannukset, koska veron avulla hyodynnetaan markkinamekanismia toiminnan sopeuttamisessa. Suora saately voi esimerkiksi reagoida ympariston muutoksiin hitaasti. Lisaksi haittaveron ansiosta syntyy kannustin vahentaa saastuttamista aina kun taas suoraan saadellyn saastemaaran alitukseen ei ole kannustinta.
• Suunnitteluohjauksessa julkinen valta, kuten valtio ja kunnat, ohjaavat ja suunnittelevat maankayttoa ja rakentamista esimerkiksi yleis- ja asemakaavoilla , joilla voidaan esimerkiksi sijoittaa ymparistoa kuormittavat kohteet paikkoihin, joista niista on mahdollisimman vahan haittaa. Ymparistoministerio tekee myos laajoja pitkan tahtaimen strategioita, kuten Itameren suojeluohjelma tai metsien suojeluohjelma Metso .
• Taloudellinen ohjaus kattaa kaikki toimenpiteet jotka perustuvat ymparistohaitan aiheuttajan taloudellisen tilanteen muuttamiseen riippuen ymparistohaitan suuruudesta. Siihen lukeutuvat mm. ^[5] :

• Verot ja maksut , erityisesti ns. haittaverot .
• Tukiaiset , joilla voidaan esimerkiksi kannustaa investoimaan puhdistuslaitteisiin. Myos esimerkiksi tuulivoimaa tuetaan voimakkaasti, mika on kasvattanut sen kapasiteettia huomattavasti meilla ja maailmalla 2000-luvulla.

• Paastokauppa tarkoittaa myytavia paastokiintioita. Se eroaa haittaveroista siina, etta julkinen valta ei paata paastojen hintaa vaan sallitun paastomaaran. Paastokiintioita saa kaupata muille, mika haittaverojen tavoin ohjaa paastot siihen tuotantoon ja toimintaan, jossa niista on vahiten haittaa. Jos markkinatoimijoilla on kaytettavissaan kaikki olennainen informaatio, Pigoun vero ja paastooikeuksien markkinahinta muodostuvat yhta suuriksi. Ulkoisvaikutusten osalta jarjestelmat ovat ekvivalentit. Ero on siina, etta jos paastooikeudet on jaettu ilmaiseksi, niista saa rahallista hyotya niita myyneet yritykset. Vero puolestaan menee yhteiskunnalle ja muiden verojen alentamiseen jos budjetti oletetaan vakioksi. ^[7]
• Korvausvastuu , eli vahinkojen aiheuttaja maarataan korvaamaan aiheuttamansa vahingot niiden karsijoille. Korvausvastuu toimii huonosti useimpien ulkoisvaikutusten kohdalla, mutta sopii hyvin riskialttiiseen toimintaan, joka aiheuttaa ymparistohaittoja vain onnettomuuksien yhteydessa.

• Tieto-ohjauksella ja ymparistokasvatuksella pyritaan kehittamaan ihmisten ymparistotietoisuutta kertomalla ongelmien syista, seurauksista ja ratkaisuista, esimerkiksi kertomalla ihmisille kestavasta kehityksesta, kierratyksesta, ilmastonmuutoksesta tai ruokahavikista. Tarkeimpia ymparistokasvattajia ovat koulut ja jarjestot. Myos medialla on suuri merkitys. ^[8]

Vaikka Pigou ja Marshal ehdottivat paastojen verottamista tehokkaimmaksi keinoksi torjua ulkoishaittoja jo vuosikymmenia ennen ymparistoliikkeen nousua, on valtioiden paaasiallinen keino puuttua paastoihin silti ollut maaraykset ja rajoitukset ^[7] . Sittemmin verotuksen vaihtoehdoksi on kehitetty kaupattavien paastooikeuksien jarjestelma, joka tietyin edellytyksin johtaa myos tehokkaaseen lopputulokseen. Empiiriset tutkimukset kaytossa olevista julkisen vallan toimenpiteista ovat osoittaneet taloudelliset ratkaisut rajoituksia ja maarayksia paasaantoisesti huomattavasti edullisemmaksi tavaksi rajoittaa saasteita. ^{[9] [5]}

Paaartikkelit: Suomen ymparistopolitiikka ja Euroopan unionin ymparistopolitiikka

Vuonna 2000 voimaan astunut ymparistonsuojelulaki maarittelee ymparistonsuojelun tavoitteiksi seuraavat asiat:

• ehkaista ympariston pilaantumista seka poistaa ja vahentaa pilaantumisesta aiheutuvia vahinkoja,
• turvata terveellinen ja viihtyisa seka luonnontaloudellisesti kestava ja monimuotoinen ymparisto,
• ehkaista jatteiden syntya ja haitallisia vaikutuksia,
• edistaa luonnonvarojen kestavaa kayttoa, seka
• torjua ilmastonmuutosta ja tukea muuten kestavaa kehitysta. ^[10]

Eurooppa on sitoutunut 1970-luvun alusta alkaen toimimaan ympariston hyvaksi: Euroopassa on toteutettu toimia ilman- ja vedenlaadun suojelemiseksi, luonnonvarojen ja biologisen monimuotoisuuden sailyttamiseksi seka jatteiden ja haitallisia vaikutuksia aiheuttavien toimien hallitsemiseksi niin kansallisella kuin kansainvalisella tasolla. Euroopan unionin ymparistopolitiikka perustuu nakemykseen siita, etta tiukat ymparistovaatimukset edistavat innovointia ja liiketoimintamahdollisuuksia.

• Ymparistofilosofia
• Ymparistolupa
• Ymparistovaikutusten arviointimenettely

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ymparistonsuojelu Wikimedia Commonsissa

• Lisaa luettavaa aiheesta Kirjallisuutta ymparistonsuojelusta on Wikiaineistossa