Tämä on lupaava artikkeli.

Valkovuokko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Valkovuokko
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa: Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Kladi: Putkilokasvit Tracheophyta
Kladi: Siemenkasvit Spermatophyta
Kladi: Koppisiemeniset Angiospermae
Kladi: Aitokaksisirkkaiset
Lahko: Ranunculales
Heimo: Leinikkikasvit Ranunculaceae
Alaheimo: Ranunculoideae
Tribus: Anemoneae [1]
Suku: Vuokot Anemone
Laji: nemorosa
Kaksiosainen nimi

Anemone nemorosa
L.

Katso myos

  Valkovuokko Wikispeciesissa
  Valkovuokko Commonsissa

Valkovuokko ( Anemone nemorosa , syn. Anemonoides nemorosa ) on monivuotinen , Euroopassa laajalle levinnyt leinikkikasvi . Suomessa valkovuokko liitetaan aitienpaivaan ja kukinnan edistymista seurataan leskenlehden ja sinivuokon tavoin kevaan ensimmaisiin kuuluvana kukkivana luonnonkasvina. Valkovuokko on Suomessa rauhoitettu Kainuun , Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa [2] .

Valkovuokko on Uudenmaan maakuntakukka. [3] Se sisaltaa muiden leinikkikasvien tavoin myrkyllisia yhdisteita. [4]

Ulkonako ja koko [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Valkovuokko kuvattuna Otto Wilhelm Thomen teoksessa "Flora von Deutschland, Osterreich und der Schweiz" Gera (1885).
Valkovuokon hedelmisto koostuu pahkyloista.

Monivuotinen valkovuokko kasvaa 8?30 senttimetria pitkaksi. Varsi on pysty, harvakarvainen tai kalju ja haaraton. Juurakko on ruskea, pitka ja haaroittuva, minka ansiosta valkovuokko leviaa helposti. Varhain kuihtuvia, pitkaruotisia aluslehtia on yksi tai kaksi. Aluslehdet kasvavat juurakosta joko yksittain tai muutaman lehden ryhmina. Aluslehtien lapa on kolmeosainen ja jopa 15 cm levea. Lehdykat ovat leveahkoja, kaksi- tai kolmejakoisia tai -halkoisia seka hampaisia. Varsilehdet ovat aluslehtia pienempia, ja ne ovat varressa tavallisesti kolmen lehden kiehkurana. Ruoti on lyhyt, tavallisesti 1?2 cm pitka. Valkovuokon kukka , joka on valkoinen, joskus punertava tai jopa punainen, sijaitsee yleensa yksittain varren latvassa. Kukkapera on 2,5?7,5 cm pitka, ja kukka 2,5?4 cm levea. Kukan keha on teriomainen . Kehalehtia on tavallisimmin kuusi tai seitseman kappaletta. Ne ovat ulkopinnaltaan kaljuja tai joskus tyviosasta vahakarvaisia. Heteet ovat keltaisia. Suomessa valkovuokko kukkii touko-kesakuussa. Hedelmisto koostuu nuokkuvista 4?5 mm pitkista pahkyloista , jotka ovat karvaisia ja lyhytotaisia . [4] Pahkylat kypsyvat jo keskikesalla, minka jalkeen koko kasvi kuihtuu pois. [5]

Suomessa kasvavat myos valkovuokon lahisukulaiset keltavuokko ( A. ranunculoides ) ja alppivuokko ( A. trifolia ). Naista valkovuokko muistuttaa erityisesti alppivuokkoa. Molempien kukka on valkoinen, mutta alppivuokolla kukinnon heteet ovat valkoiset. Tarkein ero lajien valilla loytyy lehdista; alppivuokon lehdet muodostuvat kolmesta ehyesta, sahalaitaisesta lehdykasta, eivatka ne ole valkovuokon tapaan liuskoittuneet. Suomessa alppivuokko on kuitenkin hyvin harvinainen, eika sita ole tavattu kuin Asikkalassa ja Hollolassa . [6] Keltavuokko on erotettavissa valkovuokosta helposti kukkien varin perusteella, mutta kukattomien yksiloiden erottaminen toisistaan voi olla vaikeaa.

Valkovuokon ja alppivuokon ( A. nemorosa × trifolia ) seka valkovuokon ja keltavuokon risteymia eli ternivuokkoja ( A. nemorosa × ranunculoides ) esiintyy lajien yhteisilla kasvupaikoilla. [7]

Talvehtiminen [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Valkovuokko on ruohokasvi . Kuten useimmilla ruohokasveilla, valkovuokon maanpaalliset osat kuolevat talven aikana. Kuten kielolla , valkovuokon talvehtiva osa on maavarsi .

Levinneisyys [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Valkovuokko on eurooppalainen laji, jota tavataan Pohjois- Espanjasta ja Britteinsaarilta Lansi- Venajalle ja -Ukrainaan. Pohjoisessa lajia tavataan Fennoskandiaan keskiosiin asti, etelassa levinneisyysalue rajoittuu Keski- Italiaan , Pohjois- Kreikkaan ja Bulgariaan . [5]

Suomessa valkovuokkoa tavataan Etela- Lapissa saakka. Etelaisessa Suomessa valkovuokko on erittain yleinen ja esiintyy laajoina kasvustoina. Toukokuussa etela- ja lounaisrannikon valoisat sekametsat ovat taynna valkovuokkoja. Erittain runsaasti lajia kasvaa hemiboreaalisella kasvillisuusalueella Suomen etelarannikolla, erityisesti Ahvenanmaalla , Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla . Valkovuokko kasvaa myos koko etelaboreaalisella alueella harvinaistuen etelasta pohjoiseen mentaessa. Jyvaskylan korkeudelle tultaessa laji on jo harvinaisempi kuin etelassa, vaikkakaan se ei ole mikaan harvinaisuus. Suomenselan suoalueilla ja Kainuussa sita ei enaa tavata, vaikkakin Pohjanlahden rannikolta loytyy viela pari esiintymaa. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa , jotka ovat kasvillisuudeltaan joko keski- tai pohjoisboreaalista aluetta, laji on jo harvinainen ja siksi myos rauhoitettu. [8]

Elinymparisto [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Valkovuokkoja Radziejowicen lahella Puolassa, huhtikuun puolivalissa.
Polytys

Valkovuokko viihtyy ravinteikkaalla maalla valoisissa tuoreissa metsissa, lehtoniityilla, hakamailla ja myos ihmisten muokkaamassa ymparistossa, kuten puutarhoissa, puistoissa ja ojanvarsilla. [4] Suomessa laji on runsaimmillaan harmaalepan ( Alnus incana ) vallitsemissa lehdoissa , joissa se muodostaa laajoja yhtenaisia kasvustoja. [9]

Kaytto [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Valkovuokkoa on jo kauan siirretty luonnosta puutarhojen kaunistukseksi. Monet nykyisin luonnonvaraiset valkovuokkoesiitymat ovatkin peraisin siirtoistutuksissa, varsinkin pohjoisessa. Esimerkiksi Oulun valkovuokkokasvustot ovat peraisin huviloille jo 1800-luvulla tuoduista kasveista. [10] Nykyaankin valkovuokkoa kasvatetaan puutarhakasvina ja sita on myos laajasti jalostettu kaupalliseen kayttoon. [5] Kansanlaakinnassa murskattua tuoretta kasvia on kaytetty reumaattisten vaivojen ja nivelsaryn hoitoon. [11] Valkovuokkoja on usein poimittu aideille aitienpaivina . [12]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • Halkka, Karttunen, Kokko: Kotimaan luonto-opas . WSOY, Helsinki 2004.
  • Leinonen, Matti & Nyberg, Teuvo & Veistola, Simo:  Koulun biologia: Metsat ja suot . Otava, 2007.
  • Oulun kasvit. Piimaperalta Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Vare, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ymparistovirasto, julkaisu 2/2005. Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio . Toim. Hamet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ryttari, Terhi: Alppivuokko . Teoksessa Uhanalaiset kasvimme . Toim. Terhi Ryttari ja Taina Kettunen. Suomen ymparistokeskus, Helsinki 1997, s. 60.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet . Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat ? Reader's Digest Ab, Helsinki 1982.
  • Vantaan luonto: Kasvit . Toim. Ranta, Pertti & Siitonen, Mikko. Vantaan kaupunki, Vantaa 1996.

Viitteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. ↑ Stevens, P. F.: Ranunculaceae Angiosperm Phylogeny Website . Viitattu 5.4.2021.
  2. ↑ Luonnonsuojeluasetus Finlex . Edita Lakitieto Oy. Arkistoitu 22.4.2021. Viitattu 5.4.2021.
  3. ↑ Leinonen, Nyberg & Veistola 2007, s. 157.
  4. ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 71.
  5. ↑ a b c Den virtuella floran: Vitsippa (myos levinneisyyskartat) (ruots.) Viitattu 3.11.2011.
  6. ↑ Ryttari 1997, s. 60.
  7. ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 71?72.
  8. ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Valkovuokon levinneisyys Suomessa . Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 3.11.2011.
  9. ↑ Vantaan luonto: kasvit 1996, s. 97.
  10. ↑ Oulun kasvit 2005, s. 432.
  11. ↑ Suomen terveyskasvit 1982, s. 323.
  12. ↑ Valkovuokkoja kerataan yha aidille www.yle.fi . 10.5.2012. Yle. Viitattu 13.5.2012.

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Taksonitunnisteet
Noudettu kohteesta ” https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Valkovuokko&oldid=22387690 ”