Tahan artikkeliin tai sen osaan on merkitty lahteita , mutta niihin ei viitata. Ala poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisatty. Voit auttaa Wikipediaa lisaamalla artikkelille asianmukaisia viitteita . Lahteettomat tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa .

Taimi on nuoren kasvin itiopolvi , joka kehittyy siemenen alkiosta. Taimen kehitys alkaa siemenen itamisesta . Tavanomainen nuori taimi koostuu kolmesta paaosasta: alkeisjuuresta, alkeisvarresta ja sirkkalehdista . Koppisiemenisten kaksi luokkaa on jaoteltu perinteisesti sirkkalehtien maaran mukaan; yksisirkkaisilla on yksi teranmuotoinen sirkkalehti ja kaksisirkkaisilla kaksi pyoreaa sirkkalehtea. Paljassiemenisilla on enemman vaihtelua. Esimerkiksi metsamantyjen taimilla voi olla jopa kahdeksan sirkkalehtea. Osalla koppisiemenisista ei ole yhtakaan sirkkalehtea.

Alkeissilmu on siemenalkion osa, joka kehittyy versoksi , jolla on taimen ensimmaiset varsinaiset lehdet. Useimmilla siemenilla, kuten auringonkukansiemenilla , alkeissilmu on pieni kartiomainen rakenne, jolla ei ole lehtirakennetta. Alkeissilmu ei kasva ennen kuin sirkkalehdet ovat kasvaneet maanpinnan ylapuolelle. Tata kutsutaan epigeeiseksi itamiseksi. Kuitenkin muun muassa harkapavun siementen lehtirakenne nakyy siemenen alkeissilmussa. Nama siemenet kehittyvat siten, etta alkeissilmu kasvaa maan lapi ja sirkkalehdet pysyvat maanpinnan alla. Tata kutsutaan hypogeeiseksi itamiseksi.

Valoisassa kasvavat kaksisirkkaisten taimet kehittavat lyhyet alkeisvarret, ja aukenevat sirkkalehdet paljastavat epikotyylin . Tata kutsutaan fotomorfogeneesiksi. Pimeassa kasvavat taimet kehittavat pitkat alkeisvarret, ja niiden sirkkalehdet pysyvat kiinni alkeisvarren ymparilla karjenpuoleisessa koukussa. Tata kutsutaan etioloitumiseksi . Etioloituneet taimet ovat kellertavan varisia, koska lehtivihrean synteesi ja viherhiukkasten kehittyminen riippuvat valosta. Nama taimet avaavat sirkkalehtensa ja muuttuvat vihreiksi, kun ne altistuvat valolle.

Luonnollisessa tilanteessa taimen kehitys alkaa etioloitumisesta, jonka aikana taimi kasvaa maan lapi ja yrittaa paasta valoon mahdollisimman ripeasti. Tana aikana taimen sirkkalehdet ovat tiukasti kiinni ja muodostavat karjenpuoleisen koukun, joka suojaa verson karkikasvusolukkoa vaurioilta taimen tunkeutuessa maan lapi. Monilla kasveilla siemenen kuori peittaa sirkkalehdet, mika tarjoaa lisasuojaa.

Kun taimi murtaa maanpinnan ja paasee valoon, sen kehitys siirtyy fotomorfogeneesivaiheeseen. Sirkkalehdet aukenevat, kun ne altistuvat valolle (halkaisten siemenen kuoren auki, jos se on yha olemassa) ja tulevat vihreiksi, jolloin niista tulee taimen ensimmaiset yhteyttavat elimet. Tata ennen taimet elevat siemeneen varastoituneen energian turvin. Sirkkalehtien aukeneminen paljastaa verson karkikasvusolukon ja alkeissilmun, joka koostuu taimen ensimmaisista varsinaisista lehdista.

Taimet aistivat valoa valoreseptoreiden avulla: fytokromilla punaista valoa ja kryptokromilla sinista valoa. Naiden valoreseptoreiden ja niiden signaalitransduktio-osien mutaatiot johtavat taimen valo-olosuhteiden vastaiseen kehittymiseen, mika voi ilmeta muun muassa pimeassa kasvaneiden tainten fotomorfogeneesina.

Kun taimi alkaa yhteyttaa, se ei ole enaa riippuvainen siemenen energiavaroista. Karkikasvusolukko alkaa kasvaa kasvattaen juuria ja versoa . Ensimmaiset varsinaiset lehdet kasvavat, ja ne voi usein erottaa pyoreista sirkkalehdista lajiriippuvaisten muotojensa avulla. Taimen kasvaessa ja kasvattaessa lisaa lehtia sirkkalehdet vanhenevat ja putoavat. Myos mekaaniset arsykkeet, kuten tuuli ja muut fyysiset kontaktit, vaikuttavat tainten kasvuun. Tata kutsutaan thigmomorfogeneesiksi.

Lampotila ja valovoima vaikuttavat taimen kasvuun; vahassa valossa (noin 40 lm /m²) paivan ja yon lampotilanvaihtelu 28 °C/13 °C on otollinen (Brix 1972). ^[1] 14 tuntia lyhyempi valoisa aika aiheuttaa kasvun pysahtymisen, kun taas vahintaan 16 tunnin matalavalovoimainen valoisa aika mahdollistaa jatkuvan kasvun. Taimen ollessa jatkuvan kasvun tilassa ja valovoiman ollessa pieni kasvu nopeutuu hieman, kun valoisa aika on yli 16 tuntia. Kun valoisa aika on pitka ja valovoima suuri (10 000-20 000 luumenia/m²) kuiva-aineen tuotanto lisaantyy, ja valoisan ajan kasvu 15 tunnista 24 tuntiin voi kaksinkertaistaa kuiva-aineen kasvun (Pollard and Logan 1976, Carlson 1979). ^{[2] [3]}

Brown ja Higginbotham tutkivat hiilidioksidirikastuksen ja typen lisaamisen vaikutusta valkokuusen ja amerikanhaavan kasvuun vuonna 1986. ^[4] Taimet kasvatettiin saadellyissa olosuhteissa joko tavallisessa tai hiilidioksidilla rikastetussa ilmassa (350 tai 750 fl/L) kayttaen ravinneliuoksia , joiden typpipitoisuudet olivat joko korkeita, keskitasoisia tai matalia (15.5, 1.55 ja 0.16 mM). Taimet leikattiin, punnittiin ja mitattiin alle sadan paivan valein. Typen lisaaminen vaikutti vahvasti biomassan kertymiseen, pituuteen ja lehtialaan molemmilla lajeilla. Alhainen typensaanti kasvatti juurten painon suhdetta merkittavasti ainoastaan valkokuusella. CO2-rikastus sadan paivan ajan kasvatti valkokuusentainten lehtia ja kokonaisbiomassaa huomattavasti suurella typensaannilla, juurten painon suhdetta keskitason typensaannilla ja juurten biomassaa alhaisella typensaannilla.

Yksivuotisten tainten kuolleisuus on tyypillisesti korkea, ja paasyyna on kuivuus. Talloin juurilla ei ole mahdollisuutta kehittya tarpeeksi yllapitaakseen yhteytta riittavan kosteaan maaperaan taimen tappavan vesipulan estamiseksi. Hiukan paradoksisesti Eis (1967a) havaitsi kuitenkin, etta seka kivennaisveden etta roskaisen kasvualustan vaikutuksesta tainten kuolleisuus oli suurempaa kosteissa elinymparistoissa (lietemailla seka aralioiden ja alvejuurten alueilla) kuin kuivissa elinymparistoissa ( kanukoiden ja sammalten alueilla). ^[5] Eis kommentoi, etta ensimmaisesta kasvukaudesta selvinneilla kuivien elinymparistojen taimilla oli yleensa paljon paremmat selviamismahdollisuudet kuin kosteiden ja markien elinymparistojen taimilla, koska halla ja kilpailu harvemman kasvillisuuden kanssa tulevat selviamisen paatekijoiksi myohempina vuosina. Eisin dokumentoima vuosittainen kuolleisuus on valaiseva esimerkki.

Taimet ovat erityisen alttiita tuholaisille ja taudeille, ^[6] mika aiheuttaa osaltaan korkean kuolleisuuden. Merkittavimpia taimia vahingoittavia tuholaisia ja tauteja ovat taimipolte, orastoukat, etanat ja kotilot . ^[7]

Taimet usein siirtoistutetaan ^[8] ensimmaisten varsinaisten lehtien kasvaessa. Taimelle tarjotaan varjoa, jos alue on kuiva tai kuuma. Kaupallisesti saatavissa olevaa vitamiinihormonitiivistetta saatetaan kayttaa siirretyn taimen ?okin valttamiseen. Tiiviste voi sisaltaa tiamiinihydrokloridia , 1-naftaleenietikkahappoa ja indolivoihappoa .

• 
  Muutaman paivan vanhan mannyntaimen siemen suojaa yha sirkkalehtia.
• 
  Eras taimi
• 
  Metsatammen taimi itamassa tammenterhostaan .
• 
  Kaksisirkkainen taimi juurineen.

• Verso
• Idatys

• PH Raven, RF Evert, SE Eichhorn (2005): Biology of Plants , seitsemas painos, WH Freeman and Company Publishers, New York,   ISBN 0-7167-1007-2