Suomalaiset internointileirit toisen maailmansodan jalkeen syntyivat syksylla 1944 Liittoutuneiden valvontakomission vaatimuksesta. Valirauhansopimuksessa Suomi sitoutui katkaisemaan suhteensa Saksaan. Talla tarkoitettiin alun perin vain saksalaisten sotilaiden internoimista , mutta valvontakomission britit vaativat myos siviilien eristamista. Niinpa noin 500 Saksan ja Unkarin kansalaista suljettiin internointileireille syyskuussa 1944. Leirit olivat toiminnassa kesaan 1947 asti. ^[1]

Internointileireja oli kahdeksan: Uotin parantola Lempaalassa , Raapialan kartano Hameenlinnassa , Tyynelan lepokoti Oitissa , Pienviljelysneuvojaopisto Hyvinkaalla , Maamieskoulu Loimaalla , Luonnonmaan kylpyla Paimiossa , Koulukeskus Pohjankurussa , Knipnasin sairaala Tammisaaressa ja Palaavien suomalaisten leiri Hangossa . ^[1]

Aluksi leireille internoitiin Suomessa olleet Saksan ja Unkarin kansalaiset. Myohemmin niille vietiin myos heidan suomalaissyntyiset aviopuolisonsa ja aitien mukana lapset. Suomalaissyntyisia internoituja oli 170. Internoidut menettivat omaisuutensa Neuvostoliitolle. Valtaosa internoiduista vapautui maaliskuussa 1946, mutta vasta kesalla 1947 viimeiset 14 karkotettiin Saksaan, Neuvostoliiton miehitysvyohykkeelle. ^[1]

Suomen hallitus aikoo kevaalla 2014 laatia lakiesityksen, etta internoiduille maksettaisiin korvauksia eristysajalta takautuvasti. Tama perustuu siihen, etta internointi katsotaan ihmisoikeuksien vastaiseksi. ^[1]

• Saksalaissaatavat

• Mikko Maattala, Vihollisina vangitut. Internointileirit neuvostosuhteiden valikappaleina 1944?1947 , Atena 2011. ISBN 9789517967594