Niilin suisto
vihreana kolmiona satelliittikuvassa. Suiston rinnakkaisnimi
delta
tulee historioitsija
Herodotokselta
, joka havaitsi Niilin suiston olevan kreikkalaisen
delta
-kirjaimen muotoinen.
[1]
Suisto
eli
delta
on
joen
virtauksen kuljettaman maa-aineksen muodostama, usein viuhkamainen alue
joensuussa
.
[2]
Jokisuisto monine suuhaaroineen laskuveden aikaan.
Jokisuisto syntyy, kun joen juokseva vesi tuo joensuuhun kerrostuvaa maa-ainesta eli
sedimenttia
. Joen virtauksen hidastuessa sedimentti laskeutuu ja kerrostuu joen pohjaan eika kulkeudu merivirtojen tai
vuoroveden
mukana pois. Joki haarautuu samalla useiksi
suuhaaroiksi
. Sedimentin kasautuminen on suiston alajuoksulla voimakkaampaa kuin suiston ylajuoksulla. Karkein sedimentti jaa ylemmas, ja hienoin aines kulkeutuu kauemmas merelle.
[1]
Jokisuistot jaetaan neljaan tyyppiin. Lakustrisen suiston maa-aines kasautuu joen manterenpuoleiseen pohjaan, kuten jarveen tai sisamereen. Laguunisuisto sijaitsee rannikkoalueen ylaosassa, ja sen eteen on syntynyt saaria. Mannerjalustasuisto syntyy
mannerjalustan
matalan rannikkoveden ylle. Mannerjalustanreunasuisto laskee sedimenttinsa mannerjalustan ulkoreunalle ja laajenee reunan yli.
[1]
Muodoltaan suisto voi olla teravakarkinen, viuhkamainen tai pidentynyt eli ”linnunjalkamainen”. Suiston muotoon vaikuttaa moni asia, kuten veden syvyys, valuma-alueen rakenne, vuoroveden korkeuden vaihtelu, aallot ja rannikon virtaukset.
[1]
Nykyiset jokisuistot ovat geologisesti melko nuoria. Ne alkoivat muodostua noin 7000 eaa., kun merenpinta oli noussut viimeisimman
jaakauden
jaljilta 25 metria nykyista merenpinnan tasoa alemmalle tasolle ja merenpinnan nousu alkoi hidastua. Suiston kehittymista edesauttaa myos se, etta rannikon merenpohja on tektonisesti vakaata ja matalaa.
[1]
Suiston alajuoksulla elavat eliolajit ovat tottuneet seka makeaan etta suolaiseen veteen.
[1]
Jokisuistot ovat tarjonneet varhaisille ihmisyhteisoille ja korkeakulttuureille tarkean kalan ja riistan lahteen seka viljavaa viljelysmaata. Nykyisin suistoista saadaan paljon
fossiilisia polttoaineita
.
[1]
Suistoja uhkaa nykyisin veden ja sedimentin tulon vaheneminen joen vedenkayton ja
patoamisen
vuoksi, seka merenpinnan nousu.
[1]
Maapallon suurimpia jokisuistoja ovat
Amazonin
,
Gangesin
?
Brahmaputran
,
Mekongin
,
Jangtsen
ja
Lenan
suistot. Jokisuistoja on kaikilla mantereilla ja ilmastovyohykkeilla.
[1]
Suisto voi muodostua myos sisamaahan paatymatta mereen tai muuhun sellaiseen. Suurin tallainen on
Botswanassa
etelaisessa Afrikassa, sijaitseva
Okavangon suisto
.
Suomen ja Pohjoismaiden laajin jokisuisto on
Kokemaenjoen
suisto
Porissa
.
[3]
Siella joen suuhaaroista kaytetaan nimitysta
juopa
, ja naiden valiin jaavat saaret ovat nimeltaan
luotoja
, esimerkiksi
Kirjurinluoto
ja
Pormestarinluoto
. Myos
Kymijoki
muodostaa suiston
Kotkan
-
Ruotsinpyhtaan
alueelle.
lahde?
Deltoiksi voidaan kutsua myos nykyisia tai entisia jaatikkojokien suistoja, joita esiintyy joko nykyaan tai aiemmin jaatikoityneilla alueilla.
Jaatikoityneilla alueilla, kuten Suomessa, myos nykyaan kuivana olevalla maalla voi esiintya jaatikon sulamisvesista jaakauden aikana syntyneita suistoja, joiden materiaali on yleensa
harjuainesta
, kuten
soraa
tai
hiekkaa
. Naita jaatikkojokien suistoja nimitetaan deltoiksi, jos ne ovat kerrostuneet alun perin veteen ja
sandureiksi
, jos ne ovat kerrostuneet alun perin kuivalle maalle.
[4]
Jos veteen kerrostuvan deltan pinta saavuttaa vedenpinnan ja jatkaa kerrostumistaan, kyseessa on
sandurdelta
.
[5]
- ↑
a
b
c
d
e
f
g
h
i
Penland, Shea & Kulp, Mark A. (toim. Finkl, Charles W & Makowski, Christopher): ”Deltas”,
Encyclopedia of Coastal Science
, s. 684?691. Springer, 2019.
ISBN 978-3-319-93805-9
.
- ↑
Suisto syntyy siirtomaasta
Tieteen Kuvalehti
. 1.9.2009. Viitattu 19.5.2018.
- ↑
Kokemaenjoki-LIFE 2006 - 2012 > Kokemaenjoen suisto
www.ymparisto.fi
. Viitattu 2.9.2019.
- ↑
Deltat ja sandurit
Maaperakartan kayttopas
. GTK. Viitattu 25.12.2013.
- ↑
Litmanen, Tanja: ”3.1.1 Glasifluviaalinen delta ja sandurdelta”,
Paajarven alueen geomorfologia ja deglasiaatiovaiheet Lopen Pernunnummella
, s. 19. Maantieteen pro gradu-tutkielma. Turku: Turun yliopiston maantieteen ja geologian laitos, 2012.
Teoksen verkkoversio
(viitattu 18.10.2020).