Solovetskin luostari
on historiallinen
ortodoksisen kirkon
luostari
Venajan
Arkangelin alueella
lantisella
Vienanmerella
sijaitsevilla
Solovetskin saarilla
. Luostarikokonaisuus liitettiin
Unescon maailmanperintoluetteloon
vuonna 1992.
[1]
Paaluostarikokonaisuus on kolmiosainen. Keskella on suljettu kirkkojen ja muiden luostarirakennusten reunustama paaaukio, ja sen sivuilla kasityolaispajojen ja talousrakennusten rajaamat pohjoinen ja etelainen sivupiha. Kokonaisuutta kiertaa kivenjarkaleista muurattu vankka kivilinnoitus. Viisitorninen ja viisikulmainen linnanmuuri on alaosastaan seitseman metrin paksuinen, ja sen sisapuolelle jaa lahes viiden hehtaarin laajuinen alue.
Keskusaukiolla sijaitsevat
Novgorodin tyylinen
Marian kuolonuneen nukkumisen kirkko (1557), Kristuksen kirkastumisen katedraali (1566), kellotorni (1777) ja Pyhan Kolminaisuuden, Sosiman ja Savvatin katedraali (1859).
Paaluostarin lisaksi kokonaisuuteen kuuluu nelja samalla saarella olevaa sivuluostaria seka kolme muuta luostaria saariryhman muilla saarilla: Kolminaisuuden luostari Anserinsaarella, Pyhan Sergiuksen luostari Isolla Muksalmansaarella seka luostarikokonaisuus Isolla Janissaarella.
Luostarin perustivat 1400-luvulla munkit
Savvati Solovetskilainen
ja
Herman Solovetskilainen
. Savvatin kuoltua Herman jatkoi luostarin rakentamista
Sosima
-nimisen munkin kanssa. He asettuivat asumaan saarelle. Vahitellen vakea keraantyi lisaa, ja saarelle rakennettiin Kristuksen kirkastumisen muistolle pyhitetty kirkko.
1500-luvulla saarelle rakennettiin jyhkea linnoitus. Luostari sai tuolloin laajoja valtuuksia Vienanmeren alueen luonnonvarojen kaytossa, ja siita tuli myos alueen taloudellisen toimeliaisuuden keskus. Siella oli muun muassa suolatehtaita, ja se hallitsi kalastusta, turkispyyntia ja osin kaivostoimintaakin. Luostari oli yksi rikkaimpia paaluostareita Venajalla. Se omisti maata Karjalassa ja se rikastui erityisesti Vienanmeren talonpoikien kustannuksella. Silla oli kiinteat suhteet
Moskovan Venajan
keskushallintoon ja muodosti siten keskeisen osan Venajan valtiollista rakennelmaa Pohjois-Venajalla.
[2]
Linnoituksessa oli myos voimakas varuskunta.
Luostarista muodostui ennen pitkaa Pohjois-Venajan kristillisyyden keskus. Solovetskissa jaljennettiin kirjoja 1400-luvulla.
[2]
1600-luvulla luostarissa oli 350 munkkia ja yli 600 muuta tyontekijaa.
Vuosina 1668?1676 Solovetskin luostari oli uskonnollisen ja poliittisen kriisin nayttamo, kun munkit tukivat
kirkon
ja keskusvallan kannalta katsottuna kapinallisia
vanhauskoisia
. Seurauksena oli, etta munkkiveljesto vaihdettiin lahes kokonaan ja luostari alistettiin vasta perustetun
Holmogoryn
arkkipiispanistuimen valvontaan.
Luostarin toiminta lakkautettiin
neuvostoaikana
vuonna 1920. Vuosina 1923?1933 paikka toimi ojennus- ja pakkotyoleirina, jota voi pitaa
Gulag
-pakkotyoleirijarjestelman prototyyppina. Sittemmin leiri muutettiin vankilaksi, joka toimi
talvisodan
alkamiseen 1939 saakka.
Toisen maailmansodan
jalkeen saaret olivat sotilaskaytossa. Neuvostoliiton romahtamisen (1991) jalkeen luostarin toimintaa on ryhdytty elvyttamaan. Vuodesta 1992 luostari on toiminut
museona
, joka on suosittu matkailukohde. Siella toimii myos pieni munkkiveljesto.
Luostarissa on sinne vuonna 1596 tuotu muinainen
Manamansalon kirkon
kello, jonka venalaiset ryostivat 1580-luvulla. Suomalaisten tietoon kellon olemassaolo tuli 1970-luvulla.
[3]