Shayratin ohjusisku
oli
Yhdysvaltojen
toteuttama ohjusisku
7. huhtikuuta
2017
Syyrian
asevoimien kayttamaa
Shayratin lentotukikohtaa
vastaan. Yhdysvaltain laivaston kaksi havittajaa laukaisivat 59
Tomahawk
-
risteilyohjusta
tukikohtaan, jonka karsimat tarkemmat vauriot vaihtelevat eri lahteissa. Ohjusisku tehtiin
Khan Sheikounin kemiallisen iskun
jalkeen. Yli 80 henkiloa oli saanut surmansa kapinallisten hallitsemalla alueella ja eri tahot pitivat iskun toteuttajana Syyrian ilmavoimia, jotka kayttivat
sariinia
tai sen kaltaista kemikaalia. Syyria ja Venaja tuomitsivat Yhdysvaltain ohjusiskun, mutta suuri osa Yhdysvaltain liittolaisista kehui Yhdysvaltojen toimintaa.
Shayratin lentotukikohta sijaitsee
Syyrian
Homsin maakunnassa
noin 25 kilometria
Homsin
kaupungista etelaan. Se koostuu kahdesta kiitotiesta, lentokonesuojista, varastoista ja muista rakennuksista.
Syyrian sisallissodan
aikana
Syyrian ilmavoimat
on operoinut Shayratista muun muassa
Su-22
ja
MiG-23
-lentokoneita. Marraskuusta 2015 lentotukikohtaa kayttivat myos
Venajan ilmavoimat
, jotka olivat sijoittaneet tukikohtaan esimerkiksi
Mi-24
ja
Ka-52
-taisteluhelikoptereita. Myos
Hizbollahin
ja
Iranin
tukemien
iraklaisten
asejoukkojen uskotaan kayttaneen tukikohtaa. Shayratin tukikohtaa kaytettiin myos
kemiallisten aseiden
varastointiin. Kun hallituksen joukkoja oli aiemmin syytetty
sariinin
kaytosta
Damaskoksen
esikaupunkialueella
Ba?ar al-Assad
oli suostunut luopumaan maansa kemiallisten aseiden varastoista.
[1]
Silminnakijoiden mukaan aamulla noin kello puoli kuusi Suomen aikaa
[2]
4. huhtikuuta Syyrian kapinallisten hallitsemaan kaupunkiin
Khan Sheikhouniin
Idlibin
etelapuolella
tehtiin ilmaisku
, jonka jalkeen monet paikalliset alkoivat saada kemiallisten aseiden kayttoon liittyvia oireita, joiden uskottiin johtuvan sariinista tai sen kaltaisesta kemikaalista.
Turkin
terveysministerin mukaan joidenkin Turkkiin tuotujen potilaiden virtsasta havaittiin merkkeja sariinista. Ranskan tiedustelupalvelun mukaan merkkeja sariinista oli myos iskupaikan ymparistosta keratyissa naytteissa. Iskussa sai surmansa arviolta yli 80 henkiloa.
[3]
Iskun jalkeen Syyrian hallitus kiisti viela samana paivana kayttaneensa mitaan kemiallista tai muuten myrkyllista ainetta. Ba?ar al-Assad vaitti myohemmin tapauksen olleen huijaus, jolla oikeutettiin
Yhdysvaltojen
tekema ohjusisku. Syyria ei heti aluksi myontanyt minkaanlaista ilmaiskua.
Venajan
mukaan Syyrian ilmavoimat olivat tehneet ilmaiskun kapinallisten suurta ammusvarastoa vastaan Khan Sheikhounin italaitamilla kello 23:30?00.30 Suomen aikaa. Venajan mukaan varaston lahistolla oli myos rakennuksia, joissa valmistettiin ammuksia kemiallisten aseiden kayttoa varten. Venajan ilmoittama kellonaika ilmaiskulle poikkeaa muista tiedoista usealla tunnilla, mutta eron syyta ei selitetty tarkemmin. Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun mukaan Syyria teki ilmaiskun kapinallisten Haman pohjoispuolella toteuttaman hyokkayksen takia. Yhdysvaltojen mukaan sen tutkat havaitsivat Syyrian ilmavoimien Su-22 -lentokoneiden lahteneen Shayratinin tukikohdasta ja lentaneen kahteen kertaan Khan Sheikhounin yli kello 05.37 ja 05.46 Suomen aikaa.
[3]
Myos
YK:n
tutkijoiden mukaan kemiallisen iskun toteutti Syyrian ilmavoimat.
[4]
Yhdysvallat teki ohjusiskun Shayratin lentotukikohtaan aamulla 7. huhtikuuta. Iskun aikana
Yhdysvaltain laivasto
laukaisi 59
Tomahawk
-risteilyohjusta havittajilta
USS Porter
ja
USS Ross
Valimerella
. Ohjusten kohteita olivat lentokoneet, lentokonesuojat, varastot, ammusvarastot ja ilmapuolustus tukikohdan alueella.
[5]
Ohjukset osuivat tukikohtaan noin kello 03.40 Suomen aikaa. Paatoksen iskun toteuttamisesta teki Yhdysvaltain presidentti
Donald Trump
. Trump sanoi pitamassaan tiedotustilaisuudessa iskun tarkoituksena olevan estaa ja ehkaista kemiallisten aseiden kayttoa ja leviamista. Yhdysvaltain ulkoministeri
Rex Tillersonin
mukaan presidentin paatokseen vaikutti kemiallisen iskun seurausten nakeminen. Tillerson sanoi myos uhkana olleen kemiallisten aseiden kayton yleistyminen, mikali Yhdysvallat ei olisi toiminut mitenkaan.
[6]
Yhdysvaltojen mukaan tukikohtaa kayttaneita Venajan joukkoja varoitettiin iskusta etukateen ja myos Venaja vahvisti ennakkoon annetun varoituksen.
[7]
Puolustusministeri
James Mattis
kommentoi iskun tuhonneen noin 20 % Syyrian ilmavoimien lentokonekalustosta ja Syyrian kyvyn taydentaa lentokoneidensa polttoainetta tai ammuksia lentotukikohdassa heikentyneen merkittavasti. Syyrian asevoimat kuvailivat vahinkoja merkittaviksi. Venajan puolustusministerion mukaan kuitenkin vain kuusi MiG-23 lentokonetta oli tuhoutunut ja laukaistuista ohjuksista vain 23 oli osunut Shayratiin.
[8]
Yhdysvaltojen mukaan ohjuksista kaikki yhta lukuun ottamatta osuivat tukikohtaan.
[7]
Syyrialainen Homsin maakunnan kuvernoori sanoi iskun jalkeen seitseman henkilon haavoittuneen. Viranomaiset ilmoittivat lisaksi kuolleita olevan viisi, heista kolme sotilaita ja kaksi siviilia.
Syrian Observatory for Human Rights
-jarjesto (SOHR) uutisoi neljan sotilaan saaneen surmansa.
[9]
SOHR:n mukaan Syyrian ilmavoimien koneita nousi tukikohdan kiitoteilta vain muutamia tunteja iskun jalkeen.
[10]
Syyrian hallinto kommentoi Yhdysvaltojen iskun olleen harkitsematon ja edesvastuuton, seka sen vaikeuttavan toimia terroristeja vastaan. Oppositioryhmat pitivat iskua tervetulleena. Venaja tuomitsi iskun pitaen sita kansainvalisten lakien vastaisena aggressiona itsenaista valtiota vastaan. Yhdysvalloissa ja johtajat suurimmassa osassa muuta maailmaa pitivat kovaotteisia toimia Syyriaa vastaan oikeutettuna kemiallisen iskun jalkeen.
Republikaanit
John McCain
ja
Lindsey Graham
tukivat iskua julkisesti.
Demokraattien
entinen presidenttiehdokas
Hillary Clinton
kommentoi iskun olleen toimiva vastaisku Assadille ja etta han kannattaisi myos laajempia iskuja muita Syyrian lentotukikohtia vastaan. Demokraatit
Elizabeth Warren
ja
Tim Kaine
kommentoivat puolestaan, etta Assadia oli pidettava vastuussa, mutta etta laajempi sotilaallinen sekaantuminen Syyriassa olisi hyvaksyttava ensin kongressissa.
[7]
Yhdysvaltain liittolaismaat
Israel
,
Egypti
,
Jordania
ja
Turkki
kehuivat Yhdysvaltojen paatosta toteuttaa isku.
[11]
Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto
piti iskun jalkeen hatakokouksen
New Yorkissa
. Yhdysvaltojen YK:n lahettilas
Nikki Haley
toisti Yhdysvaltojen kannan iskun tarpeellisuudesta ja syytti Venajaa ja Irania Assadin tukemisesta selvien rikosten jalkeen. Han totesi myos Yhdysvaltojen olevan valmis myos lisatoimiin, mutta toivoi iskun olevan tarpeeksi. Venajan lahettilas
Vladimir Safronkov
piti iskuja lainvastaisina.
[12]
Turvallisuusneuvosto aanesti pakotteista Syyriaa vastaan kemiallisen iskun takia, mutta Venaja ja
Kiina
kaatoivat ehdotuksen veto-oikeudellaan.
[13]