Alttosaksofoni
Saksofoni
on metallirunkoinen
puhallinsoitin
.
Adolphe Sax
, alun perin
belgialainen
keksija, rakensi ensimmaiset saksofoninsa vuoden 1841 ja 1846 valilla Pariisissa, ja patentoi saksofonin vuonna 1846. Keksinnossaan Sax yhdisti yksilehtisen
puupuhaltimen
, kuten
klarinetin
, aanenmuodostuksen
oboen
kartiomaiseen putkirakenteeseen ja lappajarjestelmaan. Tama tuotti aivan uudenlaisen soinnin. Vaikka saksofonin runko on metallista, se luetaan puupuhaltimiin aanen tuottamistavan vuoksi.
[1]
Saksofonia on valmistettu ainakin 16 eri tyyppia, joiden viritys ja
savelkorkeus
vaihtelevat koon mukaan. Vaikka joidenkin viritykset ovat lahella toisiaan, niiden sointivarit eroavat kuten ihmisen
aanialat
. Yleisimmat ovat:
Erilaisia saksofoneja: sopraano, altto, tenori ja baritoni.
- sopraanosaksofoni (B♭-vire)
- alttosaksofoni (E♭-vire)
- tenorisaksofoni (B♭-vire)
- baritonisaksofoni (E♭-vire)
Muita kaytossa olevia saksofoneja ovat mm. sopraninosaksofoni (E♭-vire), bassosaksofoni (B♭-vire) ja kontrabassosaksofoni (E♭-vire).
Bassosaksofonin soittaja.
Perinteisten saksofonien lisaksi saksalainen soitinrakentaja
Benedikt Eppelsheim
rakentaa saksofoneja, joiden nimet ovat
soprillo
ja
tubax
. Soprillo on B♭-vireinen piccolosaksofoni. Tubaxista on kaksi versiota, E♭-kontrabassosaksofoni ja B♭-subkontrabassosaksofoni. Ero normaaleihin saksofoneihin on kapeampi poraus, jolloin saadaan helpommin hallittavissa oleva soitin, joka kuluttaa vahemman ilmaa. Kun normaalia kontrabassosaksofonia soitetaan bassosaksofonin suukappaleella, E♭-tubaxia soitetaan baritonisaksofonin suukappaleella ja B♭-tubaxia soitetaan joko baritoni- tai bassosaksofonin suukappaleella.
Soprillon aaniala on
pienesta
B♭:sta
kolmiviivaiseen
E♭:aan ja se soi pienta septimia kirjoitettua korkeammalta. E♭-tubaxin aaniala on sama kuin kontrabassosaksofonin ja B♭-tubax on oktaavia matalampi soitin kuin bassosaksofoni. B♭-tubax kilpailee aanialassa
kontrafagotin
kanssa, jonka aaniala ulottuu
subkontra
B♭:hen, tubaxin yltaessa soivaan subkontra A♭:aan tai "a-lapalla" venytetyissa malleissa subkontra G:hen.
C-vireinen tenorisaksofoni oli yleinen 1920-luvulla. Nykyaan uusiseelantilainen Aquilasax teettaa c-tenorisaksofoneja Kiinassa. C-vireisia sopraanosaksofoneja valmistettiin myos 1920-luvulla. Aquilasax aloitti syksylla 2009 uusien c-sopraanosaksofonien valmistuksen.
Kaikille saksofoneille kirjoitetaan
G-avaimelle
joko E♭:lle tai B♭:lle transponoituna. Sama kirjoitettu aani soitetaan kaikilla saksofoneilla samalla sormituksella. Sopraanosaksofonille kirjoitettu yksiviivainen C soi suurta sekuntia alempaa, alttosaksofonille kirjoitettu yksiviivainen C soi suurta sekstia alempaa, tenorisaksofonille suurta noonia alempaa jne.
Saksofonien normaaleiden rekistereiden aanialat
Saksofonisti Candy Dulfer esiintymassa Imatra Big Band -festivaaleilla 2012
Saksofonia kaytetaan useissa sinfoniaorkesterille savelletyissa teoksissa. Saksofonisektio kuuluu
puhallinorkesterien
ja
big bandien
vakiokokoonpanoon.
Puhallinorkestereiden
kokoonpano kasittaa yleensa kaksi alttoa (tai sopraanon ja alton), tenorin ja baritonin.
Big bandeihin
kuuluu kaksi alttoa, kaksi tenoria ja baritoni.
Yleisin pelkastaan saksofoneista koostuva kokoonpano on saksofonikvartetti (sopraano, altto, tenori ja baritoni). Kokoonpanolle on savelletty mittava maara repertoaaria.
Erityisesti korkeaaanisempia saksofoneja kuten tenori- ja sopraanosaksofonia on suosittu myos rock-henkisemmassa musiikissa.
Solistina
Orkesterissa
Muussa
Commons