Risteilija on vuosisatoja kaytossa ollut sotalaivatyyppi , jonka merkitys on kuitenkin ajan saatossa muuttunut. Purjelaiva-aikana risteilijalla tarkoitettiin itsenaiseen tiedusteluun ja kauppatien valvontaa kykenevaa alusta. ^[1]

Vuoden 1922 Washingtonin laivastosopimuksessa asetettiin risteilijoille tarkka raja, kun tyyppi maariteltiin uppoumaltaan alle 10 000 tonnin alukseksi ja sen paaaseet olivat alle kahdeksan tuumaa (203 mm). Maarittely ei poistanut kuuden tuuman tykiston kayttoa, koska ammusten painon ero tykeilla oli merkittava. Kevyempien tykkien kranaatit painoivat alle 50 kilogrammaa, mika mahdollisti kasin liikuttelun. Raskaammat kahdeksan tuuman kranaatit painoivat paljon yli 100 kilogrammaa, ja risteilijat jaettiin keveisiin ja raskaisiin. Maarittely oli kaytossa aina toisen maailmansodan paattymiseen. Siten taisteluristeilijat jatettiin nimestaan huolimatta maaritelman ulkopuolelle ja laskettiin raskaisiin pinta-aluksiin, kuten taistelulaivatkin. ^[2]

Toisen maailmansodan jalkeen taistelulaivojen poistuttua kaytosta risteilijat olivat suurimpien ja vahvimmin aseistettujen alusten muodostama luokka. Niiden tehtavat vaihtelivat laivastoissa ja sisalsivat usein ilmatorjunnan , kauppamerenkulun hairinnan ja maakohteiden tulittamisen.

Kylman sodan aikana Yhdysvaltain laivastossa risteilijan tehtava oli lentotukialusryhman ilmasuojan luominen risteilyohjuksia vastaan. Neuvostoliiton laivasto loi risteilyohjuksin aseistetun risteilijaluokan, jonka tehtavana oli tuhota vastustajan laivasto-osastot.

Yhdysvallat luokitteli 1950?1970-luvuilla uusia aluksiaan fregateiksi , vaikka ne aseistukseltaan vastasivat lahes aiempia risteilijoita. Vuonna 1974 Yhdysvaltain laivastossa oli kuusi risteilijaksi luokiteltua alusta ja Neuvostoliitolla 19, joskin Yhdysvalloilla oli lisaksi 21 fregattia, joista osa vastasi kooltaan Neuvostoliiton risteilijoita. Fregatti-luokituksesta luovuttiin 1975, jolloin osa aluksista nimettiin risteilijoiksi ja osa havittajiksi .

Nykyisin ainoastaan Yhdysvalloilla ja Venajalla on laivastoissaan risteilijoiksi luokiteltuja aluksia. Samanaikaisesti tapahtunut risteilijoiden ja havittajien valisen rajan hamartyminen on aiheuttanut sen, etta osa havittajista on saman kokoisia tai jopa suurempia ja raskaammin aseistettuja kuin palveluksessa olevat risteilijat.

"Risteilija" nimitys otettiin kayttoon 1600-luvun puolivalissa kuvaamaan itsenaisesti toimivaa sotalaivaa, jolloin sana kuvasi enemman aluksen tehtavaa kuin sen kokoa tai aseistusta. Alustyyppi oli pienempi kuin linjalaivat , jotka soveltuivat huonosti suuren kokonsa vuoksi tehtavaan tai olivat muuten liian arvokkaita hajautettaviksi maailman merille.

Hollannin laivasto luetteloi risteilijansa jo 1600-luvulla, kun taas Englanti ja hieman myohemmin Ranska ja Espanja luetteloivat aluksensa lahinna tykkien lukumaaran ja tehtavan mukaan. Britannian Cruiser and Convoy Actit vuosina 1694, 1708 seka 1741-1742 olivat Parlamentin pyrkimys luoda risteilijoista koottu laivasto kauppalaivaston suojaamiseen ja vihollisen kauppamerenkulun hairintaan ennemmin kuin rakentaa kalliita linjalaivoja ^[3] . 1700-luvulla fregatista tuli risteilijoiden perustyyppi. Se oli pieni, nopea, kykeni toimimaan merella pitkia aikoja. Se oli kevyesti aseistettu alus, jota kaytettiin tiedusteluun, viestien kuljettamiseen ja kauppareittien hairintaan. Toinen alustyyppi tehtavaan oli sluuppi, vaikka monia muitakin alustyyppeja toki kaytettiin.

1800-luvulla hoyrykoneiden kayttoonoton seurauksena laivastot rupesivat kayttamaan termia risteilija joistakin panssarilaivoista seka joukosta panssaroimattomia fregatteja, sluuppeja ja korvetteja, joiden voimanlahteena oli seka hoyrykone etta purjeet.

Ensimmaiset yhdella tykkikannella varustetut panssarilaivat luokiteltiin edelleen fregateiksi, vaikka ne olivat suurempia ja raskaammin aseistettuja kuin monet linjalaivat. Ranskan laivastolle valmistettiin pienempia panssarilaivoja merentakaisiin risteilijatehtaviin. Naista ensimmainen oli Belliqueuse , joka otettiin palvelukseen 1865, ja se oli ensimmainen panssaroitu risteilija.

Useat valtiot valmistivat 1870-luvulta alkaen laivastoilleen panssarilaivoja erityisesti nopeutta vaativiin itsenaisiin partio- ja kaappaustehtaviin. Niista juontavat juurensa panssariristeilijat, joita valmistettiin 1890 edelleen varustettuina taystakiloiduin mastoin.

Panssaroimattomat risteilijat, joita valmistettiin puusta, raudasta, teraksesta tai niiden yhdistelmista, sailyttivat asemansa 1800-luvun loppuun saakka. Panssarointi aiheutti yleensa hoyryvoimalla kuljettavan matkan lyhenemisen, ja siten monet panssarilaivat eivat sopineet toimimaan siirtomaissa. Vastaavasti panssaroimattomat risteilijat, joita olivat muun muassa potkurisluupit ja -fregatit, kykenivat toimimaan siirtomaissa. Vaikka panssaroimattomien alusten aseistus oli moderni, ne eivat kyenneet kohtaamaan panssarilaivoja taistelussa. Tama tuli todistetuksi Kuninkaallisen laivaston HMS Shahin kohdatessa Perun laivaston monitorin Huascarin , joka kesti hyvin 50 tykin osumaa.

Paaartikkeli: Panssarikansiristeilijat

1880-luvulta alkaen laivastojen arkkitehdit aloittivat teraksen kayton valmistusmateriaalina ja aseistuksessa. Teraksiset risteilijat olivat kevyempia ja nopeampia kuin raudasta tai puusta valmistetut risteilijat. Ranskan laivaston oppi niin sanottu Jeune Ecole esitti, etta nopeista panssaroimattomista terasristeilijoista muodostettu laivasto olisi paras mahdollinen kauppamerenkulun hairintaan, kun taas (moottori)torpedoveneet kykenisivat tuhoamaan vastustajan taistelulaivat.

Teras myos mahdollisti risteilijoiden suojan parantamisen taistelukestavyyden parantamiseksi. Teras antoi paremman suojan kuin rauta painoon suhteutettuna. Suojaamalla aluksen elintarkeat osat ohuella teraspanssarilla ja sijoittamalla hiilivarastot pysayttamaan kranaatit saatiin alusten suojaa parannettua hidastamalla niita merkittavasti.

Ensimmainen panssarikansiristeilija oli Chilen laivaston Esmeralda , jonka valmisti Armstrongin omistama Elswickin telakka Britteinsaarilla. Aluksesta kehittyi lopulta niin sanottu Elswick-tyyppi, jonka etukansi, perakansi ja puinen paakansi oli korvattu panssarikannella. Esmeraldan aseistuksena oli kaksi 10 tuuman tykkia etu- ja takakannella ja kuuden tuuman tykit keskilaivassa. Alus saavutti 18 solmun nopeuden ja se oli taysin hoyryvoimalla toimiva eli ilman purjeita. Aluksen uppouma oli kuitenkin alle 3000 tonnia. Seuranneiden kahden vuosikymmenen aikana panssarikansiristeilijat loivat perustan ajatukselle yhdistaa raskas tykkiaseistus, suuri nopeus ja pieni uppouma.

Vuosien ajan risteilijat tayttivat aukon pienten ja kevyiden alusten, kuten torpedoveneiden , ja suurten laivastotaisteluihin tarkoittettujen, kuten taistelulaivojen , valissa. Risteilijat olivat tarpeeksi suuria torjuakseen pienempien pinta-alusten hyokkaykset ja kykenevia operoimaan kaukana kotitukikohdista. Taistelulaivat olivat tulivoimaisimpia taistelussa, mutta hitaita ja niiden suuri polttoaineenkulutus aiheutti ongelmia kaukotoiminnalle. Suurimman osan 1800-lukua ja 1900-luvun alkupuoliskon ajan risteilijat olivat laivaston pitkanmatkan voimannayttoaseita ja suuremmat laivat pysyttelivat lahella kotimaata. Risteilijoiden paatarkoitus oli hyokata vihollisen kauppalaivastoa vastaan. Tama strategia nimettiin "risteilijasodankaynniksi." Risteilijat toimivat myos taistelulaivastossa tiedustelutehtavissa : ne purjehtivat laivaston edella etsimassa vihollista.

Kehitys johti pian siihen, etta uudemmat risteilijat olivat aina suurempia kuin edeltajansa. Siirryttaessa purjeista hoyryyn syntyi panssariristeilija, joka kaytannossa oli pieni, nopea taistelulaiva. Kehitys oli niin nopeaa, etta 1800-luvun lopulla uusimmat risteilijat olivat tehokkaampia kuin vain muutaman vuoden ikaiset taistelulaivat.

Risteilijat jaettiin raskaisiin ja kevyihin risteilijoihin . Ensimmaisen maailmansodan jalkeen nama termit maariteltiin tarkasti useissa sopimuksissa, joilla pyrittiin hillitsemaan kilpavarustelua. Kevyen risteilijan aseistuksen maariteltiin olevan 6,1 tuumaa (155 mm) tai pienemmat tykit ja raskaan risteilijan aseistukseksi tuli 8 tuumaa (203 mm), mika oli suurin Washingtonin laivastosopimuksen sallima raskaan risteilijan tykkikoko. Vain viisi risteilijaa on rakennettu tata suuremmilla tykeilla: kolme saksalaista Deutschland-luokan taskutaistelulaivaa ja kaksi yhdysvaltalaista Alaska-luokan "suurta risteilijaa".

Paaartikkeli: Apuristeilijat

Apuristeilija oli sodan puhjetessa pikaisesti varustettu ja aseistettu kauppalaivaston alus, jossa oli pienet tykit eika lahes lainkaan panssarointia. Apuristeilijoiden tarkoitus oli toimia kauppalaivaston pitkilla reiteilla suojaus- ja saattuetehtavissa muille rahtialuksille. Molemmissa maailmansodissa saksalaiset kayttivat myos pienia kauppalaivaston aluksia aseistettuna risteilijaluokan tykeilla yllattaakseen liittoutuneiden kauppa-aluksia. Muutamia suuria linjalaivoja aseistettiin samalla tavalla ja niita nimitettiin aseistetuiksi kaupparisteilijoiksi (AMC). Britit, saksalaisen ja ranskalaiset kayttivat niita ensimmaisessa maailmansodassa kaappareina niiden nopeuden takia (noin 30 solmua tai 56 km/h) ja toisessa maailmansodassa saksalaiset ja japanilaiset kayttivat niita jalleen kaappareina seka britit sodan alussa saattuetehtavissa.

Ilma-ase muutti toisessa maailmansodassa taydellisesti merisodankaynnin luonteen. Nopeinkaan risteilija ei pystynyt pakenemaan lentokonetta, joiden kyky hyokata yli aavan meren parani. Upotussodassa puolestaan sukellusvene nousi tarkeimmaksi aseeksi. Tama muutos johti itsenaisesti toimivien laivojen tai pienten alusryhmien operaatioiden loppumiseen ja 1900-luvun toisella puoliskolla laivasto-operaatiot perustuivat erittain suuriin laivastoihin, jotka pystyivat torjumaan lahes kaiken kokoiset ilmahyokkaykset. Taman takia useimmat merivoimat muuttivat laivastojensa kokoonpanoa yleiskayttoon tarkoitetuista sotalaivoista tiettyyn tarkoitukseen suunniteltujen alusten suuntaan, kuten esimerkiksi sukellusveneiden torjuntaan tai ilmatorjuntaan. Vain Yhdysvaltain , Venajan ja Perun laivastot operoivat viela risteilijoilla. Naista kaksi ensimmaista maata ovat varustaneet ydinkayttoisia risteilijoita.

Neuvostoliiton laivastossa risteilijat muodostivat taisteluosastojen perustan. Sodan jalkeen neuvostoliittolaiset rakensivat suurilla tykeilla aseistettuja laivoja, mutta korvasivat nama hyvin pian monilla merimaali- ja ilmatorjuntaohjuksilla varustetuilla laivoilla. Uusimmat tallaiset laivat olivat nelja Kirov-luokan ohjusristeilijaa, jotka rakennettiin 1970- ja 1980-luvulla, mutta suurin osa on poistettu kaytosta. Viimeinen palveluksessa olevan Kirov-luokan risteilija Pjotr Veliki ("Pietari Suuri") palasi satamaan maaliskuussa 2004 ydinreaktoriongelmien takia. Alus palasi telakoinnin jalkeen palvelukseen myohemmin samana vuonna.

Yhdysvaltain laivaston taisteluryhmat toisen maailmansodan jalkeen keskittyivat lentotukialuksien ymparille. Aikaisemmin jokaista lentotukialusta oli tarkoitus seurata ydinkayttoinen risteilija, joka kykeni samaan nopeuteen eika ollut riippuvainen huoltoaluksista, mutta naista risteilijoista on luovuttu virallisesti niiden korkeiden kayttokustannusten takia. Nykyiset Ticonderoga -luokan ohjusristeilijat, jotka on rakennettu 1980-luvulla, oli alun perin suunniteltu ja tarkoitettu havittajaluokan aluksiksi tarkoituksena mahdollistaa hyvin tehokas ilmatorjunta lentotukialusryhmalle. Alun perin luokka nimettiin vaarin julkisuuskuvan vuoksi, mutta nykyaan kun laivoja on nykyaikaistettu ja niiden sukellusveneen torjuntakykya on parannettu seka niihin on asennettu maamaaleja vastaan BGM-109 Tomahawk -ohjukset, joten ne ovat risteilijaluokkaa. Kuten venalaisia vastaavantyyppisia aluksia, myos nykyisia Ticonderoga-luokan risteilijoita voi kayttaa kokonaisen taisteluosaston perustana.

• Whitley, M. J.:  Cruisers of World War Two - an international encyclopedia . Lontoo: Arms and Armour, 1996. ISBN 1-86019-874-0 . (englanniksi)
• Rodger, N. A. M.:  The Command of the Ocean A Naval history of Britain 1649-1815 . Suffolk: Penguin Books, 2004. ISBN 978-0-141-02690-9 . (englanniksi)
• Niklander, Tauno:  Meidan panssarilaivamme . Gummerus, 1996. ISBN 952-90-7775-0 .

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta risteilija Wikimedia Commonsissa