Riitta Immonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Riitta Immonen vuonna 1949.

Riitta Immonen ( 13. toukokuuta 1918 Ilomantsi ? 24. elokuuta 2008 Helsinki ) oli suomalainen muotitaiteilija ja suomalaisen muodin uranuurtaja.

Ura [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Immonen oli suunnittelijana alun perin itseoppinut. Talvisodan aikana han perusti muotisalongin, ja salongista kehittyi suomalaisittain merkittava muotihuone. Han suunnitteli vuosikymmenien aikana julkisuuden henkiloiden pukuja ja muun muassa Armi Kuuselan kilpailuasut. Sylvi Kekkonen kuului hanen asiakkaisiinsa.

Immonen oli perustamassa Marimekkoa Armi Ratian ja taman miehen kanssa, ja Marimekon ensimmaisen naytoksen mallisto oli hanen suunnittelemansa. Puuvillavaatteiden suunnittelua han ei sittenkaan pitanyt omana alanaan ja myi osakkeensa pois. Han perusti 1955 suunnittelemiaan valmisvaatteita myyvan Cinderella Oy:n ja sen toiminnan paatyttya ateljeensa yhteyteen 1968 omalla nimellaan toimivan boutiquen. Ateljee oli suurin Helsingin muotisalongeista, ja se tyollisti parhaimmillaan noin 30 henkea. Ateljee toimi vuoteen 1985. [1]

Immonen piti 1954?1966 muodin kysymys- ja vastauspalstaa Eeva -lehdessa. Hanelle myonnettiin taiteilijaelake vuonna 1983. Hanen pukujaan on muun muassa Suomen Kansallismuseon , Designmuseon ja Helsingin yliopistomuseon kokoelmissa. [1]

Riitta Immosen elamakerta (Ritva Koskennurmi-Sivonen) julkistettiin Immosen 90-vuotispaivana 2008 Design-museossa jarjestetyn Immosen pukunayttelyn avajaisissa, joissa Immonen oli lasna. [1] [2]

Immosen poika Ilkka Immonen (s. 1944) on toiminut muotialalla nuoresta pitaen.

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • Koskennurmi-Sivonen, Ritva:  Creating a Unique Dress: A Study of Riitta Immonen’s Creations in the Finnish Fashion House Tradition . Diss. Helsingin yliopisto. Artefakta, 7. Helsinki: Akatiimi, 1998. ISSN 1238-1829 . ISBN 951-97208-7-1 .
  • Koskennurmi-Sivonen, Ritva:  Muotitaiteilija Riitta Immonen: Vaatteita naisille tyohon, juhlaan, vapaa-aikaan . Helsinki: Multikustannus, 2008. ISBN 978-952-468-168-1 .
  • Sykko, Sami: Koko elama muodin palveluksessa. Helsingin Sanomat , 27.8.2008. Artikkelin verkkoversio .

Viitteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. a b c Koskennurmi-Sivonen, Ritva: Muotitaiteilija Riitta Immosen uran vaiheita Helsingin yliopisto. Arkistoitu 29.4.2015. Viitattu 27.8.2008.
  2. Riitta Immonen on kuollut. ( Arkistoitu ? Internet Archive) MTV3.