Rauman lyseo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rauman lyseon peruskoulu oli 1800-luvun lopulla perustettu raumalainen ylakoulu. Sen toiminta lopetettiin kevatlukukauden 2013 paatteeksi. Koulu sijaitsi kaupungin keskustassa samassa rakennuksessa Rauman kansalaisopiston kanssa, Rauman kaupungin kirjastoa vastapaata. Sittemmin rakennusta on kaytetty Uotilan ala-asteen ja Uotilanrinteen peruskoulun vaistotilana. Koulussa oli vimeisena vuonna 430 oppilasta.

Historia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Raumalla toimi 1880-luvulla kaksiluokkainen reaalikoulu pojille, ja sen lopetettua toimintansa tilalle tuli kaksiluokkainen alkeiskoulu. Lisaksi kaupungissa oli seka ruotsin- etta suomenkielinen kolmiluokkainen tyttokoulu . Nama kaikki koulut toimivat valtion, kaupungin ja yksityisten avustusten varassa. Koulut olivat kuitenkin niin sanottuja valmistavia kouluja ja vastasivat oppikoulujen alimpia luokkia. Tama ei enaa 1800-luvun lopussa tyydyttanyt sen ajan sivistystarpeita. Lisaksi tytoille alettiin vaatia mahdollisuutta opiskella yliopistoon saakka. Valtio lakkauttikin Rauman alkeiskoulun vuonna 1893, ja kaupunki perusti tilalle viisiluokkaisen "lyseen" poikia ja tyttoja varten.

Lyseo oli kunnallinen koulu, mutta se sai valtionapua toimintaansa varten. Kolmena ensimmaisena toimintavuotenaan koulu sijaitsi alkeiskoulun talossa kirkkoa vastapaata Raumanjoen varrella. Niin sanottu kirkkokoulu oli pieni lyseon tarpeisiin, joten lyseolle paatettiin rakentaa uusi koulurakennus Tarvonsaareen. Piirustukset laati August Helenius, ja uusrenessanssityylinen lyseotalo otettiin kayttoon syksylla 1897. Valtuusto paatti samalla laajentaa koulun kahdeksanluokkaiseksi. Vuonna 1898 koulussa aloittikin toimintansa kuudes luokka. Taman jalkeen koulun virallisena nimena oli Rauman yhteislyseo.

Lyseorakennus tuli kuitenkin oppilasmaaran kasvaessa ahtaaksi. Taman johdosta valtuusto teki paatoksen uuden koulutalon rakentamisesta Wivi Lonnin piirustusten mukaan. Uusi jugendtyylinen rakennus valmistui Valtakadun varrelle vuonna 1914.

Rauman yhteislyseo toimi kunnallisena kouluna vuoteen 1928 saakka, jolloin se muuttui valtion kouluksi.

Koulu muutti vuonna 1969 uusiin tiloihin Aittakarinkadulle. Vanha jugendlyseo purettiin vuonna 1972. Peruskoulu-uudistuksen myota Rauman yhteislyseo jakaantui Sinisaaren ylaasteeksi ja Sinisaaren lukioksi. Nimet eivat kuitenkaan tuntuneet sopivilta koululle, jolla oli pitka historia, joten nimet muutettiin melko pian Lyseon ylaasteeksi ja Lyseon lukioksi.

Vuonna 2000 oppilasmaaran vahennyttya Rauman Lyseon lukio ja Aronahteen lukio yhdistettiin Rauman Yhteislyseon lukioksi, joka toimi nykyisen Rauman Lyseon lukion tiloissa Nummenvahella. Nain vain ylaaste jai toimimaan Aittakarinkadun kiinteistoon.

Rauman lyseon peruskoulu lakkautettiin vuonna 2013, joten Nummenvahella toimineen Rauman lukion nimi muutettiin Rauman Lyseon lukioksi jatkamaan 120-vuotiaan koulun perintoa.

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]