Rauman fransiskaanikonventti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Fransiskaanimunkkien rakentama Pyhan Ristin kirkko .

Rauman fransiskaanikonventti oli Raumalla 1400-luvun alkupuoliskolta vuoteen 1538 toiminut fransiskaaniluostari .

Perustaminen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Fransiskaanimunkkien asettumisesta Raumalle ei ole varmaa tietoa. Eraan nakemyksen mukaan he saapuivat kaupunkiin vasta Rauman saatua kaupunkioikeudet vuonna 1442. On kuitenkin mahdollista, etta munkit asettuivat paikkakunnalle jo vuosisadan alkupuolella, jonka jalkeen asutusta alkoi muodostua myos luostarin ymparille. Ensimmainen kirjallinen maininta fransiskaanikonventista on jouluaatolta 1449, jolloin ritari Henrik Djakn lahjoitti sille viljaa ja karjaa. [1]

Luostarin toimintaa

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
1500-luvun alun maalauksia kirkon holveissa.

Luostariyhteiso sijaitsi Vanhan Rauman pohjoispuolella Raumanjoen varrella. Kivikirkkoa paikalle ryhdyttiin rakentamaan 1400-luvun jalkipuoliskolla. Pyhan Ristin kirkko vihittiin kayttoon ilmeisesti vuonna 1512. [2] Tutkija Markus Hiekkasen mukaan paikalla on saattanut olla puukirkko jo 1420-luvulla.

Munkkien toiminta ulottui Rauman ja lahiseutujen lisaksi pitkalle sisamaahan, aina Hameeseen asti, seka myos Pohjanlahden rannikkoa ylospain. Raumalla fransiskaanimunkit organisoivat keskieurooppalaiseen tapaan kaupungin koyhien ja sairaiden hoidon. [2] Luostarin yhteyteen perustettiin myos koulu, Collegium Raumenses. Se lopetti toimintansa luostarin lakkauttamisen johdosta vuonna 1538. [3] Rauman lisaksi fransiskaaneilla oli Suomessa luostarit Viipurissa ja Kokarissa .

Uskonpuhdistus lopettaa luostarin

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Rauman fransiskaanikonventti joutui lopettamaan toimintansa vuonna 1538 Kustaa Vaasan aloittaman uskonpuhdistuksen myota. Samalla munkit karkotettiin Raumalta vakivalloin. Luostarialue muutettiin aluksi luterilaisen seurakunnan pappilaksi ja myohemmin vuonna 1551 kuninkaankartanoksi . Joidenkin lahteiden mukaan Pyhan Ristin kirkosta tehtiin makasiini . Tieto ei valttamatta pida paikkaansa, koska sen lasi-ikkunoita tiedetaan korjatun viela 1580-luvulla.

Pyhan Kolminaisuuden kirkon tuhouduttua tulipalossa vuonna 1640 fransiskaanien kirkko otettiin kayttoon luterilaisena kirkkona, jollaisena se toimii edelleen. Luostarin aikaisista rakennuksista saattaa 1800-luvun alussa laajennetun kirkon lisaksi olla jaljella sen vieressa sijaitseva kirkonkellari, joka on mahdollisesti peraisin 1400-luvulta.

Fransiskaanien perinto nykypaivana

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Nykyaan fransiskaanien muistoa vaalitaan Rauman seurakunnassa monin eri tavoin. Munkkien rakentama Pyhan Ristin kirkko on toiminut kaupungin paakirkkona vuodesta 1640 lahtien. Raumalle perustettiin Suomen ensimmainen diakonin virka 1800-luvulla jatkamaan fransiskaanimunkkien perinteita vahaosaisten auttamisessa. Vuonna 1974 pystytettiin Pyhan Ristin kirkon edustalle munkkiveljeskunnan perustajan Franciscus Assisilaisen patsas.

Rauman seurakunta avasi vuonna 2010 kauppatorin laidalla sijaitsevan Franciscus-talon. Se toimii seurankuntalaisten kokoontumispaikkana ja vapaaehtoistyon keskuksena.