Saksan-Ranskan sota
Paivamaara: 19. heinakuuta 1870 ? 10. toukokuuta 1871 Paikka: Ranska ja Preussi Lopputulos: Preussin voitto Aluemuutokset: Elsass-Lothringen Saksalle Vaikutukset: Frankfurtin rauha Ranskan toisen keisarikunnan tuho Ranskan kolmannen tasavallan alku Saksan keisarikunnan synty Saksan yhdistymisen myota.
Osapuolet
Pohjois-Saksan liitto Wurttemberg Baden Baijeri   Saksan keisarikunta (18. tammikuuta 1871 →)	Ranskan toinen keisarikunta (19. heinakuuta ? 4. syyskuuta 1870) Ranskan kolmas tasavalta (4. syyskuuta 1870 →)
Komentajat
Vilhelm I Otto von Bismarck Helmuth von Moltke Fredrik III Fredrik Kaarle Karl Friedrich von Steinmetz Albrecht von Roon	Napoleon III Francois Achille Bazaine Patrice de Mac-Mahon Louis Jules Trochu Leon Gambetta Giuseppe Garibaldi
Vahvuudet
1 494 412 [1]	2 000 740 [1]
Tappiot
144 642 [2]	756 285 [3]

Saksan?Ranskan sota tai Ranskan?Preussin sota ( saks. Deutsch?Franzosischer Krieg , ransk. Guerre franco?allemande ; Ranskassa usein nimella vuoden 1870 sota ja Saksassa 70/71 ) oli Napoleon III:n hallitseman Ranskan toisen keisarikunnan ja Preussin johtaman Pohjois-Saksan liiton valilla 19. heinakuuta 1870 ? 10. toukokuuta 1871 kayty sota, joka johti Ranskan tappion myota Saksan yhdistymiseen ja Ranskan toisen keisarikunnan kukistumiseen. Preussin liittoumassa olivat pohjoissaksalaisten lisaksi mukana myos etelasaksalaiset valtiot Baden , Baijeri ja Wurttemberg , eli todellisuudessa Ranska soti alusta alkaen koko Saksaa vastaan. Saksan keisarikunta perustettiin sodan aikana Versailles’ssa 18. tammikuuta 1871. Sodan paattanyt Frankfurtin rauhansopimus allekirjoitettiin yhdistyneen Saksan ja Ranskan kesken.

Preussin voitto Preussin?Itavallan sodassa vuonna 1866 oli nostanut Preussin saksalaisvaltioiden johtoon ja Preussi alkoi uhata Ranskan asemaa Euroopan johtavana valtiona. Saksan-Ranskan sodan valiton syy oli kuitenkin ruhtinas Leopold von Hohenzollernin ehdokkuus Espanjan kuninkaaksi. Leopold oli sukua Preussin kuningashuoneelle, ja hanta ajoivat kuninkaaksi Preussin kansleri Otto von Bismarck ja Espanjan paaministeri Juan Prim . Hanke huolestutti Ranskaa, joka piti Espanjan ja Preussin mahdollista liittoa uhkana. Leopoldin ehdokkuus peruttiin Ranskan diplomaattisen painostuksen vuoksi. Preussin kuningas Vilhelm I ei kuitenkaan suostunut antamaan Ranskan suurlahettilaalle Vincent Benedettille lupausta siita, ettei Leopold voisi joskus tulevaisuudessa olla uudelleen ehdolla Espanjan kuninkaaksi. ^[4]

Tapaamisen jalkeen Bismarckille lahetettiin sahke Vilhelmin ja Ranskan suurlahettilaan tapaamisesta. Bismarck muokkasi sahkeen tekstia provosoivammaksi ja lahetti sen tiedotteena lehdistolle. ^[5] Bismarck onnistui tavoitteessaan arsyttaa Ranskan hallitusta. Ranskan keisari Napoleon III julistikin sodan Preussille 19. heinakuuta 1870. Napoleon III:n sotilasneuvonantajat olivat vakuuttaneet hanelle, etta Ranskan armeija loisi Preussin ja voitto palauttaisi keisarin laskussa olleen suosion. Ranskalaiset olivat varmoja siita, etta vuonna 1866 toteutettu armeijan uudelleenorganisointi oli tehnyt Ranskan armeijasta ylivoimaisen suhteessa saksalaisiin armeijoihin. Lisaksi ranskalaiset luottivat kahteen aseteknologiseen keksintoon: pulttilukkomekanismilla toimivaan Chassepot-kivaariin ja Mitrailleuse-konekivaariin. ^[4]

Ranska koki Saksan valtion syntyprosessin uhkana, ja sota Saksan yhdistymiskehitysta johtanutta Preussia vastaan oli viimeinen yritys sailyttaa Ranskan johtava asema Manner-Euroopassa . ^[6]

Bismarck puolestaan naki Ranskaa vastaan kaytavassa sodassa mahdollisuuden yhdistaa Etela-Saksan valtiot Preussin johtamaan Pohjois-Saksan liittoon ja rakentaa niista vahvan Saksan keisarikunnan. Saksalla olisi miesylivoima, mikali Baijeri, Wurttemberg ja Baden pitaisivat Ranskaa uhkana ja liittyisivat Preussin rinnalle. Toinen vahvuus oli Preussin armeijan yleisesikunta, joka hallitsi suurten joukkojen nopean ja jarjestelmallisen siirtamisen taistelukentille. Ylivoimaisen liikkuvuuden ansiosta yleisesikunnan paallikko kenraali Helmuth von Moltke pystyisi hyodyntamaan saksalaisten lukumaaraista ylivoimaa useimmissa sodan taisteluissa. ^[4]

Ranska jai sodassa yksin, silla Preussin ja Ranskan valissa tasapainoillut Italia, katkeroitunut Itavalta ja mannermaan asioista sivussa pysytteleva Iso-Britannia eivat halunneet asettua Ranskan tueksi. Saksan pikkuvaltiot sen sijaan lahtivat Preussin avuksi. ^[7]

Saksa toteutti liikekannallepanon tehokkaasti, kun taas Ranskan toimintaa leimasivat sekaannus ja viivastykset. Saksa kykeni lahettamaan etulinjaan 380 000 miesta vain 18 paivassa liikekannallepanon aloittamisesta 14. heinakuuta 1870. Samaan aikaan Ranskan yksikot saapuivat rintamalle joko myohassa tai puutteellisesti varustettuina. ^[4]

Saksan ja Ranskan valtavat armeijat kohtasivat toisensa ryhmittyneina oikeaan ja vasempaan sivustaan. Ranskalaisten oikea eli etelainen sivusta karsi tappion 6. elokuuta 1870, ja sen komentaja marsalkka Patrice de Mac-Mahon vetaytyi lannen suuntaan. Samana paivana 65 kilometria koilliseen Ranskan vasemman sivustan komentaja marsalkka Achille Bazaine irtautui Saarbruckenin lahistolta ja liikkui Metzin linnoitusta kohden. Saksan oikea sivusta esti ranskalaisten etenemisen ja Bazainen joukkojen oli vetaydyttava Metziin. ^[4]

Sodan ratkaisutaistelu kaytiin Sedanissa . Mac-Mahonin komentama Ranskan oikea sivusta yritti pelastaa Bazainen, mutta saksalaiset piirittivat ja vangitsivat hanet Sedanissa 31. elokuuta 1870. Seuraavan paivana saksalaiset ampuivat tykeilla ranskalaisia joukkoja ymparoivilta kukkuloilta. Sedanin taistelu oli ranskalaisille taydellinen katastrofi. Belgian rajalle loukkuun jaaneet ranskalaiset menettivat ankarassa tykistotulessa 17 000 miesta ja joutuivat antautumaan. ^[4] Sedanin linnoitukseen paennut keisari Napoleon III antoi kaskyn nostaa valkoisen lipun, silla han halusi lopettaa tarpeettoman verenvuodatuksen. Napoleon III neuvotteli sen jalkeen lyhyesti everstiluutnantti Paul Bronsart von Schellendorffin kanssa ja ojensi talle kuningas Vilhem I:lle osoitetun kirjeen, jossa ilmoitti antautuvansa. Napoleon III tapasi seuraavana paivana seka Bismarckin etta Vilhelm I:n. Sen jalkeen hanet vietiin vangiksi Wilhelmshohen linnaan. ^[8] Saksalaisten vangeiksi jai 104 000 upseeria ja sotamiesta. Vankien joukossa oli keisarin lisaksi myos marsalkka Mac-Mahon. Saksa karsi vain 460 upseerin ja 8 500 miehiston jasenen tappiot. Koska Bazainen armeija oli edelleen piiritettyna Metzissa, oli sodan lopputulos kaytannossa selva. ^[4]

Pariisilaiset olivat tyrmistyneita Sedanin katastrofista ja keisarin toiminnasta. Pariisissa nousi valtaan 4. syyskuuta 1870 uusi tasavaltalainen hallitus, Kansallinen puolustushallitus, jonka keskeisia hahmoja olivat Leon Gambetta ja Jules Favre . Uuden hallituksen tehtavaksi tuli johtaa Ranskan epatoivoista vastarintaa. Muutama viikko Sedanin taistelun jalkeen Saksan joukot siirtyivat Pariisin ymparille ja aloittivat kaupungin piirityksen. Yli kaksi miljoonaa ihmista oli loukussa Ranskan paakaupungissa, jossa alkoi pian nalanhata. Lisaksi Pariisista puuttui kaasua ja muita polttoaineita, ja kaupunki karsi ankarasta kylmyydesta seka pimeydesta. ^{[9] [4]}

Uuden hallituksen ulkoministeri Jules Favre lahti neuvottelemaan Bismarckin kanssa, mutta neuvottelut keskeytyivat, kun Favre tajusi, etta Saksa vaati Alsacea ja osaa Lorrainesta itselleen. ^[4] Favre oli jarkyttynyt Saksan vaatimuksista ja vakuuttui siita, etta Ranskalla ei olisi muuta mahdollisuutta kuin antautua mahdollisimman pian tai muuten rauhanehdot tulisivat viela raskaammiksi. Kokenut poliitikko Adolphe Thiers kavi syys-lokakuussa hakemassa tukea Ranskalle Lontoosta, Wienista, Pietarista ja Firenzesta. Muut maat osoittivat myotatuntoa, mutta eivat olleet halukkaita vastustamaan Saksaa. Thiers tuli samaan johtopaatokseen kuin Favre, Ranskan olisi antauduttava pikaisesti. ^[10]

Leon Gambetta uskoi kuitenkin edelleen Ranskan mahdollisuuksiin voittaa sota. Han pakeni 7. lokakuuta 1870 kuumailmapallolla piiritetysta Pariisista ja perusti paamajansa Toursiin . ^[11] Gambetta alkoi perustaa uusia ranskalaisia joukko-osastoja maaseudulla. Ranskalaiset hyokkasivat, mutta eivat pystyneet voittamaan Saksan joukkoja. Bazaine ja 140 000 sotilaan armeija antautuivat Metzissa 27. lokakuuta 1870, ja Pariisi antautui 28. tammikuuta 1871. Sita ennen Bismarckin suunnitelmat saivat huipennuksensa, kun Preussin kuningas Vilhelm I julistettiin 18. tammikuuta 1871 Saksan keisariksi Versaillesissa , Ranskan kuninkaiden entisessa palatsissa. ^[4]

Aselepo sovittiin 28. tammikuuta 1871, ja siihen sisaltyi vaatimus Ranskan kansalliskokouksen valinnasta, jolla olisi valtuudet solmia lopullinen rauhansopimus. Valirauhansopimuksen neuvottelivat lopulta Ranskan puolelta Adolphe Thiers ja Jules Favre, ja se allekirjoitettiin 26. helmikuuta 1871 seka hyvaksyttiin 1. maaliskuuta 1871. Ranskan hallitusta uhkasi kuitenkin viela kapina Pariisissa, kun tasavaltalaisia vastustavat radikaalit perustivat maaliskuussa oman lyhytikaisen hallintonsa, Pariisin kommuunin . Kommuuni kukistettiin kahden kuukauden kuluttua, ja Frankfurtissa allekirjoitettiin lopullinen ja virallinen rauhansopimus 10. toukokuuta 1871. Frankfurtin rauhansopimuksen ankarat maaraykset pantiin sen jalkeen taytantoon. Saksa liitti Elsassin ja puolet Lothringenia, mukaan lukien Metzin, alueisiinsa. Lisaksi Ranskan oli maksettava viiden miljardin frangin sotakorvaukset ja katettava Saksan miehityksesta Ranskan pohjoisissa maakunnissa aiheutuneet kustannukset silta ajalta, kunnes kaikki sotakorvaukset oli maksettu. ^[4] Ranskan oli myos sallittava Saksan miehitysjoukkojen lasnaolo Ranskan itaosissa kunnes sotakorvaukset olisi maksettu kokonaan. Gambetta, Louis Blanc , Georges Clemenceau seka useat muut tasavaltalaiset erosivat kansalliskokouksesta vastalauseena Frankfurtin rauhansopimukselle. ^[7]

Saksan?Ranskan sodalla oli kauaskantoiset seuraukset. Syntyi kaksi uutta valtiota, Saksan keisarikunta ja Ranskan kolmas tasavalta . Kun Napoleon III ei enaa suojellut Kirkkovaltiota , Italia liitti sen itseensa 20. syyskuuta 1870 ja vei siten Italian yhdistymisen paatokseen. Saksalaisten saavuttama murskavoitto Ranskasta vahvisti heidan uskoaan preussilaiseen militarismiin, joka pysyi Saksan yhteiskunnan vallitsevana voimana aina vuoteen 1945 saakka. Samalla Preussin asevelvollisista koostuva armeija, jota johtivat korkeasti koulutetut yleisesikunnan ammattiupseerit, toimi mallina muille suurvalloille. Tarkea seuraamus oli myos Alsacen ja Lorrainen eli Elsass-Lothringenin menetys, joka aiheutti Ranskassa pitkallisen katkeruuden. Vuodet 1871?1914 merkitsivat epavakaan rauhan aikaa, silla Ranska pyrki maaratietoisesti palauttamaan menetetyt alueet, ja Saksassa puolestaan yltyivat imperialistiset tavoitteet. Naiden maiden keskinainen viha oli sittemmin liikkeellepaneva voima ensimmaisen maailmansodan lansirintaman pitkittyneissa, teurastukseksi muuttuneissa taisteluissa. ^[4]

Sotilaallisessa mielessa Saksan?Ranskan sota osoitti armeijan yleisesikunnan tarpeellisuuden ja keskitetyn sodanjohdon tehokkuuden yhdistettyna rautateiden ja lennattimen luomiin hyviin yhteyksiin ^{kenen mukaan?} . ^lahde?

• Emsin sahke
• Gravelotten taistelu

• Clodfelter, Micheal (2017). Warfare and Armed Conflicts: A Statistical Encyclopedia of Casualty and Other Figures, 1492?2015 (neljas painos). Jefferson, NC: McFarland. ISBN 978-0-7864-7470-7 .
• Grimberg, Carl: Kansojen historia, osa 19. WSOY Porvoo 1984. ISBN 951-0-09747-0 .
• Nolte, Frederick (1884). L'Europe militaire et diplomatique au dix-neuvieme siecle. Paris: E. Plon, Nourrit et Cie. OCLC 4899575
• Kari, Risto: Historian ABC - Kaikkien aikojen valtiot. Osa 4. Kustannusosakeyhtio Tammi 2001. ISBN 951-31-1096-6 .

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saksan?Ranskan sota Wikimedia Commonsissa

• "Keisarinnan sota" , Hakkapeliitta, 31.01.1939, nro 5, s. 20, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot