Osa artikkelisarjaa
Talous
Haarat ja luokittelut Taloustieteen koulukunnat Taloustiede Ekonometria Kansainvalinen talous Mikrotaloustiede Makrotaloustiede
Kasitteet ja teoriat Kansantalouden tilinpito Kokeellinen taloustiede Markkinat Operaatioanalyysi Peliteoria Talousjarjestelma Talouskasvu
Sovellutukset Alue Historia Hyvinvointi Julkinen Julkinen valinta Kauppa Kaupunki Kehitys Koulutus Kayttaytyminen Maantiede Oikeus Onnellisuus Politiikka Terveys Tieto Toimiala Tyo Sosiaalinen Sosiologia Ymparisto
Tunnettuja taloustieteilijoita Francois Quesnay Adam Smith David Ricardo Thomas Malthus John Stuart Mill William Stanley Jevons Leon Walras Alfred Marshall Irving Fisher John Maynard Keynes Arthur Pigou John Hicks Wassily Leontief Paul Samuelson
Lisaa aiheesta Tuotanto Kulutus Pankki Taloudellinen toiminta Hyodyke Kannattavuus Talouskasvu Inflaatio Taantuma Lama Raha Suhdannevaihtelu Pankkikriisi Taloudellinen epatasa-arvo Investointi
n k m

Raha on yleinen vaihdon valine, arvon mitta, omaisuuden muoto seka valuutta . Sen tarkein tehtava on toimia yleisesti hyvaksyttyna maksuvalineena eli sen voi vaihtaa hyodykkeisiin eli palveluihin ja tavaroihin. Raha on myos yhteiseen sopimukseen perustuva arvon sailyttaja ja kirjanpidon yksikko. Talousjarjestelmaa , jossa raha on kaikissa vaihdantatilanteissa yleisesti hyvaksytty maksuvaline, kutsutaan rahataloudeksi. Luontaistalous on talous, jossa ei kayteta rahaa. ^[1] Rahan arvo on taysin sopimuksenvaraista.

Konkreettisena rahana kaytetaan kateisrahaa . Kateisrahaa ovat valtion viralliseksi maarittamat, vaikeasti vaarennettavat setelit ja kolikot . Nykyisin suurin osa rahasta liikkuu kateisen sijasta tilisiirtona pankkitililta toiselle ^[2] .

Etymologia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Suomen sana raha tarkoitti alun perin oravannahkaa, joka aikoinaan toimitti vaihdon valineen virkaa. Raha on tarkoittanut nimenomaan kuivunutta elaimen nahkaa. ^[3] Nykyrahassa yhden tasokkaan oravannahan vaihtoarvo oli noin 500 euroa. ^[4]

Latinan moneta , joka on alun perin Juno-jumalattaren lisanimi, on antanut rahan nimen moniin kieliin, esimerkkina englannin money . Moneta on johdos sanasta monere ('varoittaa'). Rooman tasavallan ensimmainen rahapaja sijaitsi Juno Monetan temppelissa, mista kytkos rahaan on tullut jaadakseen. ^[5] Monissa kielissa raha tarkoittaa samaa kuin hopea tai kulta. Ranskan argent tarkoittaa hopeaa. Myos heprean sanan kesepph merkitys on seka "hopea" etta "raha".

Historia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Usein toistettu teoria rahan synnysta on, etta rahatalous syntyi vahitellen, kun yhteiskunnat kehittyivat monimutkaisemmiksi ja vaihtokauppa eli esineiden yhteismitallinen vaihtaminen toisiin esineisiin kavi epakaytannolliseksi. Esineita alettiin vaihtaa rahaan ja rahaa taas muihin esineisiin. Rahana saatettiin kayttaa monenlaisia tavaroita arvometalleista oravannahkoihin. ^[6] Todisteita sellaisesta rahan syntya edeltaneesta yhteiskunnasta, jossa talousjarjestelma olisi perustunut kertaluontoiseen esineiden ja hyodykkeiden vaihtoon, ei kuitenkaan ole. Rahan todennakoisempi syntyhistoria liittyy muun muassa sumerilaisten kaupunkivaltioiden perimien verojen ja maksujen kirjaamiseen. ^[7]

Metalleja, etenkin kultaa ja hopeaa , kaytettiin laajalti maksuvalineena jo tuhansia vuosia sitten. Kulta- ja hopeakappaleet olivat kuitenkin erikokoisia ja ne oli aina punnittava erikseen kaupanteon yhteydessa. Valtiollinen raha ja rahapolitiikka sai alkunsa, kun metallikappaleita alettiin lyoda tietyn kokoisiksi ja hallitsijat leimasivat ne arvon vakuudeksi. ^[8] Ensimmaiset metallirahat lyotiin Lyydiassa noin vuonna 650 eaa., ja hopearahan lyonti Roomassa alkoi vuonna 268 eaa. Keisariajan Roomassa tarkein rahayksikko oli hopeinen denarius , joka vastasi neljaa sestertiusta . Keisariajan lopulla hopearahan arvo alkoi heiketa ja kultarahoista tuli yleisempia maksuvalineita niiden arvon vakauden ansiosta. ^[8]

Kiinalaiset ottivat kayttoon setelirahan 800-luvulla. Setelit olivat suunnilleen nykyisen A4-arkin kokoisia riisipaperiarkkeja, ja niita kutsuttiin "lentavaksi rahaksi". Vesileima keksittiin 1200-luvulla. ^[9]

Setelit otettiin Euroopassa kayttoon 1600-luvulla, koska kolikot painoivat ja veivat liikaa tilaa. Edellakavijoita olivat ruotsalaiset, jotka olivat kayttaneet jopa 19 kilon painoisia kupariplootuja . Euroopan ensimmaiset setelit laskettiin liikkeelle Tukholmassa vuonna 1661. ^{[10] [10]} Seteleita laskivat liikkeeseen keskuspankit . Aluksi ne sitoutuivat lunastamaan setelit tietylla maaralla hopeaa ja myohemmin kultaa, kun useimmissa maissa siirryttiin kultakantaan .

Yhdysvaltain keskuspankin perustaminen vuonna 1913 [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Ensimmaisen maailmansodan jalkeen pahimmin epaonnistuttiin Saksassa, jossa voimakkaasta rahan painamisesta johtunut vuoden 1923 hyperinflaatio teki rahasta lopulta arvotonta. Kultakantaan palattiin kansainvalisesti 1920-luvun puolivalissa, mutta kansainvalinen valuuttakriisi romautti jarjestelman vuonna 1931 . ^[11] Tapahtumasarja alkoi eraan itavaltalaisen pankin kaatumisesta ja johti kansainvalisen pankkijarjestelman vaikeuksiin, valuuttakriisiin ja lopulta useimpien maiden luopumiseen kultakannasta syksylla 1931. ^[12] . Monet valtiot joutuivat etsimaan uusia ratkaisuja maaritellakseen valuuttansa arvon. Esimerkiksi Suomi liittyi muiden Pohjoismaiden mukana niin sanottuun puntaklubiin eli kytki rahansa arvon Englannin puntaan . ^[13]

Kansainvalisen talouslaman jalkeen syntyi ajatus, etta valtion tulisi ohjata talouden kehitysta ja taata kansalaisten toimeentulo huonompinakin aikoina, ja nain syntyivat suhdanne- ja tyollisyyspolitiikan kasitteet. Taman uuden talouspolitiikan teoreettisen pohjan loi John Maynard Keynes . Lansimaisen yhteiskuntamallin kilpailijaksi nousi keskitetty suunnitelmatalous, joka oli kaytossa Stalinin Neuvostoliitossa. Saksassakin siirryttiin vahitellen keskusjohtoiseen talousjarjestelmaan, kun Hitler nousi valtaan. ^[14]

Vuonna 1944 Bretton Woodsissa pidettiin konferenssi, jossa sovittiin kansainvalisen valuuttayhteistyon periaatteista. Valuuttajarjestelmaa hoitamaan perustettiin Kansainvalinen valuuttarahasto (IMF). Bretton Woods -jarjestelmassa oli kaytossa periaatteessa kiinteat valuuttakurssit, jotka kuitenkin olivat myos korjattavissa. Jarjestelman perustana oli Yhdysvaltain dollari , jolle oli maaratty kiintea kulta-arvo, 35 dollaria unssilta . Jarjestelma kesti 1970-luvun alkuun asti. ^[15]

Nixonin ?okki: kultakannasta luopuminen [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Bretton Woods -jarjestelma ajautui vaikeuksiin 1970-luvun alussa, kun Yhdysvaltain maksutaseen alijaama oli kasvanut muun muassa Vietnamin sodan takia ja Yhdysvaltain dollareita oli alkanut kasautua ulkomaalaisten haltuun. Keskuspankit pelkasivat dollarin devalvoitumista ja alkoivat vaihtaa dollarimaaraisia saataviaan kultaan. Lopulta Yhdysvaltojen oli pakko elokuussa 1971 keskeyttaa dollareiden lunastaminen kullalla. Taman jalkeen kiinteita valuuttakursseja yritettiin viela pitaa ylla keskuspankkien valisilla sopimuksilla, mutta vuodesta 1973 keskeisimpien valuuttojen keskinaiset kurssit maaraytyivat kellunnan perusteella. ^[16]

Kun Bretton Woods -jarjestelma romahti, useimmat EY-maat sopivat keskinaisesta valuuttakurssiyhteistyosta. Kaytannossa tama tarkoitti sita, etta muut valuutat sidottiin Saksan markkaan . Vuonna 1979 perustettiin Euroopan valuuttajarjestelma (EMS). Valuuttayhteistyo tiivistyi ja valmisti tieta yhteiselle rahalle, josta sovittiin Maastrichtin sopimuksella 1992. ^[17]

Euroopan talousyhteisossa oli suunniteltu yhteista rahaa jo 1970-luvun alussa, ja vuonna 1989 EY:n asettama Delorsin komitea ehdotti talous- ja rahaliiton toteuttamista. Asiasta sovittiin yhteison jasenmaiden kokouksessa Maastrichtissa 1991. Tavoitteena oli helpottaa kauppaa ja matkailua, poistaa valuuttakurssivaihtelu ja lujittaa yhteisoa poliittisesti. Suunnitelma oli kolmivaiheinen, ja siihen kuului muun muassa paaoman liikkeiden vapauttaminen ja keskuspankkien itsenaisyys. Yhteinen raha otettaisiin kayttoon viimeisessa vaiheessa. ^[18]

Eurooppaan luotiin yhteinen keskuspankkijarjestelma, jonka paatavoite oli hintavakauden yllapitaminen. Jarjestelmaan kuuluvat Euroopan keskuspankki EKP ja EU-maiden kansalliset keskuspankit, ja se alkoi toimia heinakuussa 1998. Yhteinen rahapolitiikka alkoi vuoden 1999 alusta, jolloin rahaliittoon liittyi 11 maata. EKP ja euroalueeseen liittyneiden maiden keskuspankit alkoivat hoitaa yhteista rahapolitiikkaa. ^[19]

Euro otettiin kayttoon tilivaluuttana vuonna 1999, jolloin rahaliiton 11 jasenmaan rahayksikot lukittiin peruuttamattomilla muuntokursseilla yhteiseen rahayksikkoon euroon . Vuoden 2002 alusta eurosta tuli myos kateisraha ja virallinen maksuvaline kaikissa euroalueen maissa. ^[20]

Mihin rahaa tarvitaan? [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Rahalla on kolme paatarkoitusta. Ensinnakin se on vaihdon, kaupankaynnin , valine. Toisaalta sita kaytetaan arvon mittaamiseen. Raha on myos erittain hyva arvon sailyttajana, ellei inflaatio vallitse. Viimeisessa tehtavassa se kilpailee paikasta muun muassa kiinteistojen tai taiteen kanssa. Koska useimmiten rahan arvo ei heittele yhta paljon kuin esimerkiksi osakkeiden, sita pidetaan hyvana arvon sailyttajana.

Taloustieteen teorioissa raha ja hintamekanismi nahdaan keskeisena talouden suunnannayttajana, jonka ohjaamina vapaat markkinat saatelevat tuotteiden ja palveluiden, seka myos itse rahan, kysyntaa ja tarjontaa. Suunnitelmatalouksissa rahan merkitys on ollut pienempi kuin markkinatalouksissa .

Rahan maara [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Historioitsija Niall Ferguson on laskenut, etta vuonna 2006 maailman tuotanto olisi voitu mitata rahassa 47 000 miljardin dollarin arvoiseksi ja maailman porssien yhteenlaskettu arvo oli 51 000 miljardia. Johdannaisiin oli sidottu "laskennallista mielikuvitusrahaa" perati 473 000 miljardin dollarin summa. Kansainvalinen jarjestelypankki (BIS) on puolestaan arvioinut, etta maailman johdannaissopimusten nimellisarvo oli suurimmillaan vuoden 2008 kesakuussa, 684 000 miljardia dollaria. ^[21]

Raha lansimaissa nykyaan [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Rahan olemus: raha on velkaa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Nykyisin raha on paaosin aineetonta, ”numeroita pankkien tietokoneissa”. Raha on velkaa , jota voi kayttaa maksuvalineena . Raha on pohjimmiltaan luottamusta siihen, etta joku lopulta vastaa maksusitoumuksesta. ^[22]

Rahan syntymekanismi [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Raha syntyy nykyisin valtaosin siten, etta talletuspankki myontaa luottoa asiakkaalleen. Nain ostovoimaa syntyy tyhjasta. ^[22]

Taloudessa olevan rahan maara riippuu luottojen kysynnasta. Yleisesti kaytossa olevia valuuttoja pyritaan hallitsemaan keskuspankkijarjestelman avulla. Keskuspankit eivat talla hetkella suoraan kontrolloi kierrossa olevaan rahan maaraa. ^{[23] [24] [25] [26]} Yksityisomisteisilla liikepankeilla on nykyisessa rahajarjestelmassa keskeinen rooli, jota on myos kritisoitu erityisesti talousdemokratiaa kannattavien suunnasta.

Tutkija Lauri Holapan mukaan keskuspankit korvasivat 1980-luvun kokeilujen jalkeen rahamaaratavoitteen inflaatiotavoitteella, josta lahtien rahan tarjonta on ollut sisasyntyinen eli endogeeninen prosessi. Endogeeninen prosessi tarkoittaa, etta kierrossa olevan rahan maara on seurausta luottojen kysynnasta. Yksikaan ulkopuolinen taho ei voi asettaa rahan maaraa. ^{[24] [23] [25] [26]}

Rahan kysyntaa lisaavat siis esimerkiksi asuntolainojen, yrityslainojen, valtionlainojen jne. kysynta. Kun pankki myontaa lainoja, kierrossa olevan rahan maara lisaantyy. Kun lainapaaomaa lyhennetaan, kierrossa olevan rahan maara vahenee kahdenkertaiseen kirjanpitoon perustuvien saantojen mukaan. Lainaan mahdollisesti liittyvat korot on mahdollista maksaa kierrossa olevalla rahalla.

Holapan mukaan nykyisessa rahajarjestelmassa keskuspankit yrittavat saavuttaa inflaatiotavoitteensa saatelemalla ohjauskorkoa, jolla viitataan keskuspankkirahasta perittavaan korkotasoon. Ohjauskorolla saadellaan pankkien valisia rahamarkkinakorkoja, koska kaikki pankkien valiset transaktiot selvitetaan keskuspankkirahalla. Holapan mukaan ohjauskoron nostaminen johtaa siihen, etta pankit nostavat omista lainoistaan perimiaan korkoja sailyttaakseen entisen voittomarginaalinsa. Ohjauskoron laskeminen aiheuttaa pankeille paineita laskea antamiensa lainojen korkoja ^[24] . Holapan mukaan nykyjarjestelmassa liikepankit voivat hankkia keskuspankkirahaa joko suoraan keskuspankin diskonttoikkunasta tai pankkien valisilta tukkumarkkinoilta. Keskuspankki voi maarittaa diskonttoikkunan koron suoraan, mutta tukkumarkkinoiden korkotaso maaraytyy keskuspankkirahan kysynnan ja tarjonnan myota liikepankkien valisilla rahamarkkinoilla. ^[24] Holappa toteaa, etta jarjestelma edellyttaa kuitenkin sita, etta keskuspankki pidattaytyy pyrkimyksista rajoittaa yksityisten pankkien luotontarjontaa, koska jos keskuspankki estaisi joidenkin liikepankkien paasyn diskonttoikkunaansa, ohjautuisi tama pankkien keskuspankkirahan kysynta liikepankkien valisille tukkumarkkinoille, joka kohottaisi tukkumarkkinoiden korkotasoa ja nain estaisi keskuspankkia saavuttamasta inflaatiotavoitettaan. Liikepankit voivat nykyisessa rahajarjestelmassa myontaa siis niin paljon lainoja kuin haluavat, eika keskuspankit voi rajoittaa liikepankkien luotonlaajennusta keskuspankkirahan tarjontaa kiristamalla, vaan keskuspankit voivat ainoastaan saadella keskuspankkirahan hintaa, ja talla tavalla vaikuttaa lainojen kysyntaan. Liikepankkien asiakkailtaan keraamat talletukset eivat myoskaan muodosta minkaanlaista rajoitetta yksityisten liikepankkien luotonannolle (esim. asuntolainat), vaan talletukset ovat seurausta jonkun aiemmin ottamasta velasta. ^[24]

Rahan syntymekanismi teoriassa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Oppikirjoissa rahan syntymekanismi esitetaan keskuspankin lainaushalukkuuden seka yksityisten liikepankkien kaytettavissa olevan vahimmaisvarantojarjestelman prosessina ^[27] , joka ei kuitenkaan kuvaa hyvin rahan maaran kehittymista nykyaan ^{[23] [24] [25] [26]} . Teorian mukaan keskuspankki lainaa liikepankeille paattamansa summan edesta ”rahaa” ja liikepankeille on asetettu reservivaatimus. Jos reservivaatimus on esimerkiksi 10 prosenttia, voi liikepankki lainata keskuspankilta saamastaan 1 000 euron summasta 900 euroa asiakkailleen. Asiakkaat (tai asiakkaiden asiakkaat) tallettavat saamansa varat takaisin pankkiin. Taman jalkeen pankin on jalleen otettava 10 prosenttia saastoon saamastaan 900 eurosta: se voi siis lainata eteenpain 810 euroa. Luotonlaajennusprosessi jatkuu niin pitkaan, kunnes pankilla ei ole enaa asiakkailta kerattyja saastoja, joita se voisi lainata eteenpain. Keskuspankin lainaama 1 000 euroa 10 prosentin reservivaatimuksella mahdollistaa sen, etta uutta rahaa voidaan liikepankkijarjestelmassa siis luoda enintaan 9 000 euroa. Tassa tilanteessa liikepankki tarvitsee lisarahoitusta keskuspankilta voidakseen antaa uusia lainoja. Prosessissa liikepankit luovat siis uutta rahaa, jonka maara riippuu reservivaatimuksesta ^[27] . Prosessia kuvataan termilla eksogeeninen rahan syntymekanismi, jossa keskuspankki siis aktiivisesti osallistuu rahan tarjonnan saatelyyn.

Lauri Holappa ^[28] selvittaa kansantajuisessa blogikirjoituksessaan siirtymisesta eksogeenisen rahan syntymekanismista endogeenisen rahan syntymekanismiin. Hanen mukaansa useiden keskuspankkiirien luottamus eksogeenisen syntymekanismin ja perusrahan maaran saantelyyn romahti 1980-luvulla, jolloin Yhdysvaltain keskuspankki ( FED ) otti rahapolitiikan tavoitteekseen perusrahan maaran saantelyn. Kokeilun aikana havaittiin, etta positiivinen korrelaatio perusrahan maaran ja inflaation valilla havisi, joka johti siihen, etta FED myos toistuvasti epaonnistui rahatavoitteensa saavuttamisessa, eli pankit myonsivat joko Fedin tavoitteita enemman tai vahemman luottoja. Kokeilu saadella rahan maaraa lopetettiin ja keskuspankki otti rahan tarjonnan saatelytavoitteen sijaan inflaatiotavoitteen ^[24] . Esimerkiksi EKP:n inflaatiotavoite, jonka toteuttaminen on keskeinen EKP:n tehtava, on keskimaarin alle 2 prosenttia vuodessa, mutta yli 0 prosenttia ^[29] .

Valuutta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Valtion rahaa kutsutaan valuutaksi . Valuutan arvo toisiin valuuttoihin nahden voi maaraytya eri tavoin. Se voi esimerkiksi olla kiintea tai vapaasti vaihtuva. Vaihdettavuudeltaan valuutta voi olla vapaasti tai rajoitetusti vaihdettava, tai ei lainkaan vaihdettava. Muun muassa suunnitelmatalouksissa saattaa olla kaytossa kaksi valuuttaa, joista toinen on vaihdettava ja toinen ei.

Rahan arvo maaraytyy rahajarjestelman perusteella. Valuuttojen keskinaisen arvon maaraytymista kutsutaan valuuttajarjestelmaksi .

Yksityinen raha [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Suurimmassa osassa maailmaa yksityinen raha on kiellettya. Esimerkiksi Australiassa vuoden 1910 setelilaki kaytannossa kielsi kovalla verotuksella yksityiset rahat. Lahes kaikissa muissa maapallon maissa on samanlaisia lakeja. Isossa-Britanniassa ei valtiolla ole yksinoikeutta painaa rahaa ja siksi muun muassa Skotlannilla on oma puntansa ja maassa monia pienempia yhteisoja, jotka kayttavat omaa rahaansa.

Kryptovaluutta ja bittiraha [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaartikkeli: Kryptovaluutta

Suurin osa eurovaluutankin varannoista on olemassa vain lukuina pankkien kirjanpidoissa. Raha onkin etenevissa maarin siirtymassa pelkastaan sahkoiseen muotoon. ^lahde? Nykyaan voidaan jo puhua virtuaalitaloudesta , joka toimii reaalitalouden rinnalla.

Kryptovaluutta on kryptografiaan perustuva digitaalinen valuutta. Tunnetuin ja ensimmainen hajautettu kryptovaluutta on vuonna 2009 luotu Bitcoin . ^[30] Bitcoinin lisaksi on olemassa useita satoja erilaisia kryptovaluuttoja, joita yleensa kutsutaan vaihtoehtovaluutoiksi ( ”altcoins” ). Useimpien vaihtoehtovaluuttojen kaytto on hyvin marginaalista. 

Raha ja kulttuuri [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Omaa rahaa on pidetty keskeisena kansallisvaltion luomisen projekteissa. Suomessa autonominen suuriruhtinaskunta otti jo 1860-luvulla kayttoon markan omana rahayksikkona. Oman rahan tuottaminen on tunnusomaista esimerkiksi itsenaistyville valtioille siina kuin lipun ja kansallislaulunkin kayttoonotto.

Uskonnoista kristinuskossa Jeesuksen mukaan ihminen ei voi palvella yhta aikaa Jumalaa ja mammonaa, ja Paavalin mukaan ”rahanhimo on kaiken pahan alku ja juuri” ( 1. Tim. 6:10 ( Arkistoitu ? Internet Archive)). Kritiikki ei talloin kohdistu rahaan sinansa. Tosin protestanttinen kristinusko, erityisesti kalvinismi , liitetaan usein kapitalismin syntyyn; aihetta on tutkinut esimerkiksi Max Weber . Islamissa on koronottokielto. ^[31]

Katso myos [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Fiat-raha
• Paikallisvaluutta
• Rahan historia Suomessa
• Rinnakkaisvaluutta
• Vaihtoehtoiset valuutat

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kirjallisuutta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Ferguson, Niall:  Rahan nousu: Maailman rahoitushistoria . (The Ascent of Money: A Financial History of the World, 2008.) Suomentanut Kimmo Pietilainen. Helsinki: Terra Cognita, 2009. ISBN 978-952-5697-24-7 .
• Ruckenstein, Minna & Kallinen, Timo (toim.):  Rahan kulttuuri . Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2009. ISBN 978-952-222-112-4 .
• Glyn Davies: A History of Money - From Ancient Times to the Present Day (University of Wales Press, 2002; uusintapainos 2005; alun perin 1994)

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Google Video ( Arkistoitu ? Internet Archive) Money As Debt (englanniksi)
• Google Video The Money Masters (englanniksi)
• Kirjastokaista-video Rahan kulttuuri -teoksen esittely (suomeksi)
• Suomen Pankin julkaisu mita raha on? ( Arkistoitu ? Internet Archive)
• Yliopisto-lehti 5/2013: 6 myyttia rahasta ( Arkistoitu ? Internet Archive)