RMS Lusitania

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
RMS Lusitania
RMS Lusitania.
RMS Lusitania .
Tyyppi linjalaiva
Lippuvaltio   Yhdistynyt kuningaskunta
Kotipaikka Liverpool
Omistaja Cunard Line
Rakennustelakka John Brown and Company , Clydebank
Rakennusnumero 367
Kolinlasku 9. kesakuuta 1904
Vesillelasku 7. kesakuuta 1906
Neitsytmatka 7. syyskuuta 1907
Status uponnut Saksan keisarikunnan laivaston sukellusveneen U-20:n torpedoimana 7. toukokuuta 1915
Tekniset tiedot
Kansien maara 9
Pituus 239,9 m
Leveys 26,5 m
Korkeus 50,3 m
Syvays 10,2 m
Uppouma 44 767 t
Bruttovetoisuus  (GT) 31 550
Koneisto 25 × Scotch-kattilaa
4 × Parsons-hoyryturbiinia
Koneteho 57 000 kW
Nopeus 46,3 km/h
Nopeus 25  kn
Matkustajia 2 198
Miehisto 850

RMS Lusitania oli brittilainen matkustajahoyrylaiva, jonka saksalainen sukellusvene U-20 upotti torpedoimalla ensimmaisen maailmansodan aikana 7. toukokuuta 1915 Irlannin edustalla. Alus oli matkalla New Yorkista Liverpooliin .

Rakentaminen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

1900-luvun alussa Cunard Linen alukset olivat tulleet vanhanaikaisiksi. Varustamo oli menettanyt asiakkaita erityisesti saksalaisille varustamoille, kuten Norddeutscher Lloydille (NDL) ja Hamburg-Amerika-Linielle (Hapag). Niiden alukset olivat suurempia, nopeampia ja ylellisempia kuin Cunard Linen.

Cunard Line tilasi aluksen John Brown and Companylta Clydebankista Skotlannista . Aluksen suunnitteli Leonard Peskett. Aluksen koli laskettiin 6. kesakuuta 1904, ja alus laskettiin vesille 7. kesakuuta 1906. [1] Aluksen kummina kastettaessa oli lady Mary Inverclyde. Valmistuessaan alus oli maailman suurin valtamerihoyrylaiva. Lusitanialla oli myos sisaralus RMS Mauretania . [2] Alus lahti neitsytmatkalleen 7. syyskuuta 1907.

Tietoa laivasta

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
RMS Lusitania . Lahde: Francis A. March, "History of the World War", 1919, Chicago, s. 258

Alus oli 785 jalkaa (239,27 m) pitka ja 88 jalkaa (26,82 m) levea, ja sen bruttopaino oli 33 200 tonnia. [1] [2] Aluksen paakoneina oli nelja Parsons- hoyryturbiinia , jotka pyorittivat neljaa pronssipotkuria. Aluksen huippunopeus oli 26,7 solmua (49,5 km/h), normaali matkanopeus 25 solmua (46.3km/h) joten alus oli Titanicia nopeampi. Mastoja oli kaksi ja savupiippuja nelja.

Matkustajapaikkoja laivalla oli seuraavasti:

  • 1. luokka: 563
  • 2. luokka: 464
  • 3. luokka: 1 138 (yleensa 3. luokka oli siirtolaisluokka, steerage )
Saksan Washingtonin suurlahetyston julkaisema varoitus matkustamisesta Lusitanialla sota-aikana.

RMS Lusitania upposi Saksan keisarikunnan laivaston sukellusvene U-20:n laukaistua torpedon laivan kylkeen toukokuussa 1915. Onnettomuudessa kuoli 1 198 matkustajaa ja miehiston jasenta. Alus upposi 18 minuutissa, ja vain kuusi pelastusvenetta ehdittiin laskea. Titanicin haaksirikon jalkeen myos Lusitanialle oli lisatty pelastusveneita. Viimeisella matkallaan aluksella oli yhteensa 48 pelastusvenetta , joista 26 oli ns. laskosveneita (kyljet purjekankaisia). Tilaa veneissa oli 2 605 hengelle. Lisaksi pelastusliiveja oli 2 325. Suurin osa pelastuneista oli naisia ja lapsia.

Saksa vaitti Lusitanian kuljettavan sotamateriaalia Yhdysvalloista Isoon-Britanniaan ja piti siten aluksen upottamista oikeutettuna. Britannia kiisti sotamateriaalin kuljetuksen. Aluksen upotus kaansi Yhdysvaltain yleisen mielipiteen entista myonteisemmaksi Britanniaa kohtaan ja oli osaltaan vaikuttamassa maan liittymiseen ensimmaiseen maailmansotaan ymparysvaltojen puolelle. Yli 90 vuotta uppoamisen jalkeen saksalaisten vaitteet saivat tukea, kun sukeltajaryhma loysi aluksen hylysta noin nelja miljoonaa kivaarinpatruunaa. [3]

Aluksen viimeisella matkalla paallikkona oli merikapteeni William Thomas Turner . Tutkinnassa hanesta yritettiin tehda paasyyllista onnettomuuteen. Tutkintaa johtanut lordi Mersey huomasi kuitenkin ristiriitaisuuksia lausunnoissa ja vapautti kapteenin kaikesta vastuusta. Mersey lisaksi kieltaytyi taman jalkeen kaikista oikeudenjakoon liittyvista tehtavista vastalauseenaan tapaukseen liittyville poliittisille juonitteluille. [4]

Lusitanian viimeisen matkan kuuluisimpia matkustajia olivat amerikkalaisen teraspohatan poika Alfred Vanderbilt , newyorkilainen teatterituottaja Charles Frohman , arkkitehti Theodate Pope , suffragetti lady Margaret MacWorth seka taman isa suurliikemies David Thomas .

Vuonna 2007 sai ensi-illan brittilais-saksalainen dokumenttidraamaelokuva Lusitanian uppoaminen ( engl. The Sinking of the Lusitania: Terror at Sea ).

Viimeinen Lusitanialta elossa selvinneista, laivan upotessa vain parin kuukauden ikainen Audrey Lawson-Johnston (s. helmikuussa 1915), kuoli 95 vuoden iassa 11. tammikuuta vuonna 2011.

Lusitanian pelastusveneet

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  • Nro 1 saatiin lasketuksi mukanaan vain kaksi merimiesta. Vene palasi uppoamispaikalle nostamaan veden varaan joutuneita.
  • Nro 2, 4 ? vene nro 4 saatiin lasketuksi, mutta samaan aikaan laskettu vene nro 2 murskasi koko veneen ja sen matkustajat. Samassa onnettomuudessa vene nro 2 kaatui.
  • Nro 3, 7, 9 upposivat laivan mukana taynna matkustajia.
  • Nro 5 vaurioitui torpedon iskeytyessa alukseen eika ollut laskukelpoinen.
  • Nro 6, 8, 10, 18 upposivat laivan mukana.
  • Nro 11, 13, 19, 21 saatiin laskettua turvallisesti mereen taynna matkustajia ja paasivat pakenemaan uppoamispaikalta.
  • Nro 12, 20 putosivat mereen laskettaessa matkustajineen.
  • Nro 14 saatiin laskettua mutta kaantyi kumolleen.
  • Nro 15 saatiin laskettua taynna matkustajia. Veneesta siirrettiin osa matkustajista veneeseen nro 1, ja sen jalkeen nro 15 palasi uppoamispaikalle nostamaan vedessa olijoita.
  • Nro 17 saatiin laskettua mereen, mutta vene upposi matkustajien painosta.
  • Nro 22 laskettiin mereen ilman matkustajia. Veden varaan joutuneet nousivat siihen.

Koottavien pelastusveneiden vaikea kasiteltavyys, joka tuli nyt hyvin selvaksi, lienee ollut eras merkittava tekija sen takana, etta niita ryhdyttiin nopeasti korvaamaan Carley-lautoilla , jotka saatiin laskettua vesille huomattavan paljon yksinkertaisemmin ja joissa ei ollut erityisen hankalia koottavia osia.

  1. a b Lusitania telakalta. Turun Sanomat , 15.7.1906, nro 458, s. 4. Kansalliskirjasto . Viitattu 25.3.2016.
  2. a b Maailman suurimmat hoyrylaiwat. Lansi-Suomi , 30.6.1906, nro 72, s. 4. Kansalliskirjasto . Viitattu 25.3.2016.
  3. Secret of the Lusitania: Arms find challenges Allied claims it was solely a passenger ship. Daily Mail 20.12.2008.
  4. Kuohuva vuosisata , numero 1, s. 24, artikkeli ”Lusitanian tuho”.

Kirjallisuutta

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  • Bruun, Staffan: Lusitanias hjalte raddade hundra liv. Hufvudstadsbladet , 6.5.2015, s. 28?29.
  • Hoehling, Adolph A. ? Hoehling, Mary:  The Last Voyage of the Lusitania . New York: Holt, 1956.
  • Larson, Erik: Kuoleman vanat, Lusitanian viimeinen matka. Pen & Paper, Espoo 2015 ISBN 978-952-294-147-3
  • Wetterholm, Claes-Goran:  Lusitanias undergang . Stockholm: Prisma, 2005. ISBN 91-518-4438-9 .

Kertomakirjallisuudessa

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Agatha Christien vuonna 1922 ilmestyneessa romaanissa The Secret Adversary (suom. Salainen vastustaja ) tapahtumat saavat alkunsa Lusitanian uppoamisesta. Kirjan mukaan laivaan oli osunut kaksi torpedoa ja kello kaksi iltapaivalla pelastustoimet olivat kaynnissa. Laivan kerrotaan kallistuneen oikealle.

Aiheesta muualla

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]