Positiivinen disintegraatio on yksiloiden persoonallisuuden kehittymista koskeva teoria, jonka puolalainen psykiatri ja psykologi Kazimierz D?browski (1902?1980) kehitti elamantyonsa pohjalta.

D?browskin luoma teoreettinen viitekehys poikkeaa valtavirtapsykologiasta siten, etta siina pidetaan psykologista painetta ja ahdistumista valttamattomana yksilon henkiselle kasvulle. Nama disintegratiiviset prosessit nahdaan siten positiivisena seikkana. Yksilot, jotka eivat kay elamansa aikana lapi positiivista disintegraatiota, pysyvat koko elamansa ensisijaisen integraation tilassa.

D?browskin mukaan osalla ihmisista on niin paljon kehityspotentiaalia, etta he voivat kehittaa yksilollisen persoonallisuuden. Vahva kehityspotentiaali ennakoi yksilon kokevan persoonallisuuden kehitykseen kiinteasti liittyvia henkisia kriiseja. Aistiherkkyys ja keskitasoa voimakkaampi vaste aistiarsykkeisiin liittyy kiinteasti yksilon omaamaan kehityspotentiaaliin, koska D?browskin mukaan huomattavat vasteet arsykkeisiin merkitsevat hermoston keskitasoa suurempaa muovautumiskykya. Hermoston huomattava muovautumiskyky siis mahdollistaa ja edesauttaa yksilon henkista kehitysta.

Teoria poikkeaa useista muista kehityspsykologian teorioista myos sikali, etta siina ei oleteta, etta valtaosa ihmisista etenisi kaikkien tasojen kautta. Positiivisen disintegraation teoria ei ole tasoteoria, eivatka tasot korreloi yksilon ian kanssa.

D?browski kehitti teorian positiivisesta disintegraatiosta elamantyonsa, kliinisen ja akateemisen tyon pohjalta. D?browskin teoria persoonallisuuden kehittymisesta korostaa eraita keskeisia ominaisuuksia:

• Persoonallisuus ei ole synnynnainen, universaali piirre, vaan yksilo vastaa itse sen luomisesta ja muotoilusta, jotta persoonallisuus vastaisi ja heijastaisi yksilon omaa minuutta (persoonallisuuden muotoilu).
• Persoonallisuuden kehittyminen on tulos yksilon kehittymispotentiaalin (hermoston ylisuuri vaste arsykkeisiin ja niin sanottu itseohjautuva tekija) hyodyntamisesta.
• Persoonallisuuden kehittymispotentiaali vaihtelee ihmisilla, eika kaikilla ole riittavaa kehittymispotentiaalia ainutlaatuisen persoonallisuuden luomiseen.
• Kehittymispotentiaali jakautuu vaestossa normaalijakauman mukaisesti. D?browski mallinsi kehitysasteiden ilmentymien jatkumoa vaestossa monitasoisuuden avulla.
• Kehittymispotentiaali aiheuttaa toistuvia kriiseja yksilon kiivetessa ylemmille kehitystasoille. Naita kriiseja leimaavat voimakas ahdistuneisuus ja masennusjaksot eli psykoneuroosit . Kriisit jouduttavat (positiivista) disintegraatiota.
• Jotta yksilon persoonallisuus voisi kehittya, yksilon vaistoihin ja yhteisollisyyteen perustuvien synnynnaisten ja ensisijaisten integraatioiden ? primitiivisiin vaistoihin pohjautuvien ja yksiloa ymparoivalta yhteisolta omaksuttujen arvojen ja ajatusmallien , laajemmin maailmankuvan ? tulee ensin purkautua. Juuri tata prosessia D?browski kutsui positiiviseksi disintegraatioksi.
• Yksilon persoonallisuuden kehittyessa muodostuva hierarkkinen arvopohja (jotkin arvot ovat toisia tarkeampia ristiriitatilanteessa) ja sen aiheuttamat primitiiviset tunnereaktiot ovat kriittinen osa yksilon persoonallisuuden ja autonomian kehittymisprosessia. On huomattava, etta juuri tunteiden keskeinen rooli yksiloa ohjaavana tekijana poikkeaa merkittavasti useimmista muista psykologisista teorioista.
• Tunnereaktiot ohjaavat yksiloa kehittamaan persoonallisuuttaan kohti "ideaalia persoonallisuutta" tai "tavoitetilaa". Ideaali persoonallisuus on yksilolle itseohjautuvasti ja sisasyntyisesti muodostuva standardi. Se kuvaa sellaista persoonallisuuden tilaa, johon yksilo persoonallisuutensa kehittamisella viime kadessa pyrkii.
• Yksilon taytyy itse selvittaa oma minuutensa ja muodostaa olemassaoloaan ja sen tarkoitusta koskevia valintoja, jotka korostavat yksilon minuuden korkeampia ja laheisimpia aspekteja ja vastaavasti vaimentavat minuuden matalampia ja etaisempia aspekteja. Naiden valintojen tulee ilmentaa juuri yksilon ideaalia persoonallisuutta, jotta yksilon persoonallisuus kehittyisi (kohti tavoitetilaa).
• Yksilon tietamyksen ja kokemusten karttuminen ja omapsykoterapia ovat yksilon kehittymisessa olennaisia tekijoita.

D?browski paatteli omien havaintojensa pohjalta, etta enemmisto ihmisista elaa elamaansa ”ensisijaisen integraation” tilassa. Lahinna biologiset impulssit ( ensimmainen tekija ) ja sosiaalisen ympariston vaikutteiden ja asenteiden kritiikiton hyvaksynta ja myotaily ( toinen tekija ) ohjaavat tilassa olevia ihmisia. D?browski nimesi taman tilan ensimmaiseksi tasoksi . Han havaitsi, etta talla tasolla yksilot eivat ilmentaneet ympariston vaikutteista vapaata persoonallisuuttaan aidosti. Tasolle jaaneiden yksiloiden itseilmaisu on siis rajoittunut ja sita ovat muuttaneet ensimmainen ja toinen tekija.

Ensimmainen tekija kanavoi henkilon energian ja lahjakkuuden eri muodot egoistiseen eli itsekkaaseen toimintaan, joka heijastelee vaistoja ja biologista egoa . Ensimmaisen tekijan motivoiman toiminnan painopiste on selviytymisessa ja oman aseman edistamisessa. Henkilo saattaa kayttaa lahjakkuuksiaan epasosiaalisilla tai asosiaalisilla tavoilla ja vastaaviin tarkoitusperiin. D?browskin luokitteli esimerkiksi rikolliset ensimmaisen tason pohjalle jaaneiksi henkiloiksi, koska he ilmentavat tamantyyppista itsekasta kaytosta ja ajavat vain omia etujaan muiden kustannuksella.

Toinen tekija , sosiaalinen ymparisto eli miljoo ja ryhmapaine yhdessa puolestaan rajoittavat yksilollista ilmaisua ja luovuutta siksi, etta ne ohjaavat ryhmaan kuuluvia henkiloita kohti kollektiivista maailmankuvaa, joka sitoo heita yhteen. Toisaalta ne myos vastaavasti hillitsevat yksiloiden valtavirrasta poikkeavia uniikkia ilmaisua ja ideoita.

Toinen tekija ulkoistaa henkiloiden arvot ja moraalin eli omantunnon . Kaytos ja luovuus ohjautuvat kohti muotoja, jotka noudattavat ja tukevat jo olemassaolevaa sosiaalista ymparistoa. Sosiaaliset voimat muotoilevat odotuksia sen sijaan, etta ne paasisivat muotoutumaan vapaasti. "Aitini sanoo, etta meidan pitaa hoitaa pihanurmeamme hyvin, koska haluamme nayttaa ohikulkijoille olevamme kunnon kansalaisia." Koska ihmisen omatuntoa ohjaa ulkoinen, sosiaalisesta ymparistosta kumpuava konteksti, han toimii eettisesti, mikali yhteison normit ovat eettisia. Jos yhteiso kuitenkin turmeltuu, toisen tekijan voimakkaan vaikutuksen alaisiksi jaaneet jasenet eivat kyseenalaista tai vastusta epaeettisia normeja. Tallainen kehitys on erittain vaarallinen, koska se voi johtaa yhteison valtaavaan joukkohysteriaan. Ilmio oli keskeinen muun muassa natsi-Saksan laajoihin kansanmurhiin johtaneessa tapahtumaketjussa.

D?browski naki prosessinomaisen sosialisaation johtavan mekaaniseen ja robottimaiseen yhteiskuntaan ilman yhteison sisalla kukoistavaa yksilollisyytta. Esimerkiksi yleisen systeemiteorian kehittajiin kuulunut Ludwig von Bertalanffy on kuvannut vastaavanlaisen kehityskulun valtavirtaistumisen yhteydessa. Yksilolliset reaktiot eivat ole uniikkeja, vaan ne perustuvat sosiaalisiin asiayhteyksiin (”Itken hautajaisissa ja nauran haissa, koska kaikki muutkin tekevat niin”). Huomattavaa on, etta D?browskin mukaan ensisijaisesti toisen tekijan motivoimana toimivat henkilot edustavat huomattavaa enemmistoa vaestosta.

D?browski nimesi ensimmaisen ja toisen tekijan muodostaman kokonaisuuden ensimmaiseksi tasoksi . Han koki, etta tekijat vaikuttivat laajasti yhteiskunnan toimintaan. Esimerkiksi yritysmaailmassa usein vallitseva kilpailuasetelma tarkoittaa, etta monet toimitusjohtajat toimivat lahinna ensimmaisen tekijan motivoimana ? heidan on oltava valmiita uhraamaan muita edistaakseen omaa (yrityksen) asemaansa. Myos politiikka, koulutusjarjestelma ja media suosivat itseaan aktiivisesti markkinoivia henkiloita, mutta eivat valttamatta kannusta aitoon itsetutkiskeluun tai yksilollisyyteen (= toinen tekija). Myos rikkomuksia saatetaan perustella sosiaalisilla syilla: "Ajan ylinopeutta, koska muutkin tekevat niin." Toisaalta esimerkiksi sotilas voi selittaa tekojaan kertomalla vain noudattaneensa kaskyja. Talloin yhteisolle ulkoistetut arvot ja moraali vapauttavat yksilon henkilokohtaisesta vastuusta.

D?browski kuvasi myos ihmisryhman, joka ei jaanyt ensimmaisen ja toisen tekijan muodostaman ensimmaisen tason vangiksi. D?browskin mukaan nama ihmiset irtautuvat automaattisesta, mekaanisesta ja ulkolukuun ja ulkoa opetteluun johtavasta sosialisoituneesta elamantavasta, jota han kutsui negatiiviseksi saantelyksi . He kokevat sen seurauksena henkilokohtaisia disintegraatioita (”hajoamisia”). D?browskin mukaan juuri tallaiset disintegraatiot ovat avainosassa persoonallisuutta kehittavassa prosessissa. Henkilokohtaiset kriisit haastavat henkiloiden nykytilan (tai "asioiden tilan") ? status quon ? ja saavat heidat tarkastelemaan ja arvioimaan esimerkiksi itseaan, ideoitaan, arvojaan, ajatuksiaan ja tavoitteitaan.

Mikali kehitysprosessi eli disintegraatioiden sarja jatkuu, nama ihmiset kehittavat lopulta yksilollisen, tietoisen ja kriittisesti arvioidun hierarkkisen arvopohjan. Tata prosessia D?browski kutsui puolestaan positiiviseksi saantelyksi . Talloin ihmiset alkavat kokea maailman kehittamansa arvopohjan lapi, jolloin he irtautuvat lopullisesti kontekstiriippuvaisesta kaytoksesta ja yhteisoille ulkoistetuista arvoista ja moraalista ja alkavat noudattaa ja toteuttaa omaa, ymparistostaan riippumatonta ja sisaltapain kumpuavaa aitoa persoonallisuuttaan. Vakaan arvopohjan muodostuttua ihminen kokee D?browskin sanoin toisen integraation , joka heijastaa talla kertaa taysin autonomista ja sisaltapain kumpuavaa aitoa persoonallisutta.

Irtautuminen ensimmaiselta tasolta ja siirtyminen korkeammille tasoille johtaa usein henkilon muuttumiseen erityisesti ratkaisuja etsivaksi ja luovaksi ihmiseksi. Ympariston ja yksiloiden toisistaan eroavien odotusten aiheuttamien ristiriitojen haviaminen (”sisainen rauha”) vapauttaa energian itse elamiseen ja toimimiseen omien arvojensa toteutumisen puolesta. He alkavat kayttaa kykyjaan ja luovuuttaan arvojensa mukaisesti eri tavoin ? esimerkiksi taiteen ja politiikan valityksella ? ja toteuttavat nyt muodostunutta aitoa persoonallisuuttaan.

Merkittavaa persoonallisuuden kehittymista havaitaan usein ihmisissa, jotka omaavat huomattavasti kehityspotentiaalia. Kehityspotentiaali muodostuu pohjimmiltaan geneettisista ominaisuuksista, jotka ilmenevat vuorovaikutuksessa ympariston kanssa. Kehityspotentiaali pitaa sisallaan monta siihen vaikuttavaa tekijaa, mutta siihen vaikuttaa erityisesti kolme ominaisuutta:

• aisti- ja/tai tunneyliherkkyytena ilmeneva hermoston korostunut vaste arsykkeita kohtaan,
• henkilon erityiset kyvyt ja lahjakkuudet ja
• henkilon voimakas tarve ja pyrkimys kohti yksilollisen, aidon persoonallisuuden kehittamista.

D?browski nimesi viimeisen ominaisuuden kolmanneksi tekijaksi .

Hermoston yliherkkyys on D?browskin mukaan merkittavin tekija, joka ennustaa henkilon persoonallisuuden suurta kehityspotentiaalia. Hermoston yliherkkyys ilmenee korostuneina fysiologisina reaktioina erilaisiin arsykkeisiin, kuten aistiarsykkeisiin ja tunne-elamyksiin. Mita huomattavampi yliherkkyys, sita voimakkaampia henkilon paivittaiset kokemukset ovat.

D?browski hahmotteli viisi erilaista yliherkkyyden muotoa:

• psykomotorinen yliherkkyys,
• aistiyliherkkyys,
• ylivilkas mielikuvitus (vrt. kuvailuun "taivaanrannan maalari"),
• alykkyys ja
• tunneyliherkkyys.

Kaikki yliherkkyyden muodot ? erityisesti kolme viimeisinta muotoa ? saavat henkilon kokemaan paivittaisen elaman syvallisesti ja sen yla- ja alamaet voimakkaina.

D?browski tutki yleisesti esikuvina pidettyja ihmisia ja huomasi, etta korostunut yliherkkyys oli merkittavassa roolissa heidan elamankokemuksissaan ja niita seuranneessa henkisessa kehityksessa. Tallaisten ihmisten omaama, selva ja vahva arvopohja ja tunneyliherkkyydesta kumpuava vahva kyky empatiaan toimivat eraanlaisena perasimena, joka ohjasi heita eteenpain elamassa. Kyky aistia, ymmartaa ja hahmottaa ymparistoaan tarkasti auttoi naita henkiloita muodostamaan vahvan nakemyksen maailmasta ja siita, millainen sen tulisi olla.

Vaikka yliherkkyyden eri muodoilla on vankka fysiologinen tausta, yliherkkyydet ilmenevat kuitenkin lahinna psykologisesti henkilon kehittaessa erilaisia rakenteita, jotka heijastelevat esiinnousevaa ympariston vaikutteista riippumatonta persoonallisuutta. Tarkeimpia tallaisista kasitteellistyksista ovat nk. dynamismit (eraanlaiset jatkuvassa muutoksessa olevat rakenteet): biologiset tai henkiset voimat, jotka kontrolloivat kayttaytymista ja sen kehitysta. Vaistot, pyrkimykset ja tiedolliset prosessit yhdistettyna tunteisiin ovat tallaisia dynamismeja. Dynamismit heijastelevat muutosta kohti autonomiaa enenevissa maarin henkilon persoonallisuuden kehittymisen jatkuessa.

Persoonallisuuden kehityspotentiaalin toinen haara, henkilon kyvyt ja lahjakkuudet, ovat taipuvaisia palvelemaan henkilon saavuttaman henkisen tason mukaisia tavoitteita. Alemmilla tasoilla niita hyodynnetaan ensisijaisesti itsekkaiden tavoitteiden saavuttamiseksi, kuten oman aseman parantamiseksi yhteisoissa, kuten tyopaikalla ja yhteiskunnassa. Korkeammille tasoille edenneilla henkiloilla kyvyt ja lahjakkuudet puolestaan kanavoituvat henkiloiden muodostamien arvojen mukaiseen toimintaan ja niita tukevan persoonallisuuden kehittymiseen.

D?browski nimesi henkilon tarpeen ja pyrkimykset kohti autonomiaa ja kasvua yksilona kolmanneksi tekijaksi . Han piti kolmatta tekijaa elintarkeana henkilon persoonallisuuden kehittymiselle, koska se valjastaa henkilon kyvyt ja lahjakkuuden yksilollisen kasvun kayttoon. Toisaalta se myos usein motivoi henkiloita tavoittelemaan yha merkittavampia tavoitteita ja pyrkimaan ylittamaan itsensa.

D?browski ei pitanyt vapaata tahtoa kolmannen tekijan osana. Hanen mukaansa vapaa tahto ei selittanyt yksilon motivaatiota riittavasti, koska henkilo voi elaa taysin vapaan tahtonsa mukaisesti kokematta tarvetta muuttua tai kasvaa yksilona. Kolmas tekija kuvaakin juuri motivaatiota ”tulla omaksi itsekseen”. Tallainen motivaatio onkin usein niin vahva, etta henkilo saattaa jopa tehda uhrauksia kehittaakseen persoonallisuuttaan. Vahvaa tunnetta siita, etta henkilon on ”oltava oma itsensa” erityisesti silloin, kun se tapahtuu ”milla hinnalla tahansa” ja erityisesti silloin, kun henkilo pitaa sita vahvana motivoivana tekijana henkiselle kasvulleen, ei voida pitaa yleista kasitysta vastaavaan vapaaseen tahtoon kuuluvana osana.

Jos henkilon omaama kehityspotentiaali on tarpeeksi korkea, henkilo kay varmuudella lapi disintegratiivisia prosesseja riippumatta niita ehkaisevista ja hillitsevista ulkoisista tekijoista, kuten sosiaalisen lahipiirin tai perheen pyrkimyksista estaa henkilon persoonallisuuden kehittyminen. Toisaalta mikali henkilon omaama kehityspotentiaali on liian matala, henkilo ei mita suurimmalla todennakoisyydella koe disintegraatioita (eika nain ollen myoskaan henkista kasvua) edes niita edesauttavissa olosuhteissa.

Myos erityisherkkaa persoonallisuutta laajasti tutkinut Elaine Aron kuvaili taysin D?browskista riippumatta samantyyppisen ilmion, jossa henkiloilla on synnynnaisesti huomattava kyky persoonallisuuden (ja yleiseen henkiseen) kehitykseen, joka selittyy henkilon hermoston yliherkkyydella (vrt. ensimmainen tekija) ja taipumuksella kehittaa sosiaalisen ympariston asettamista rajoitteista vapaa persoonallisuus (vrt. kolmas tekija) ^[1] . Aronin tulkinta ilmiosta ja sen tarkastelutapa tosin poikkeaa huomattavasti D?browskin versiosta.

D?browski kutsui hermoston yliherkkyytta ”traagiseksi lahjaksi” painottaakseen sita, etta yliherkkyyteen vahvasti taipuvaisen henkilon elama ei ole tasaista tai helppoa. Yliherkkyys on D?browskin mukaan kaksiterainen miekka , koska mahdollisuus kokea syvaa ja kokonaisvaltaista onnea tarkoittaa myos mahdollisuutta kokea vastoinkaymiset yhta perinpohjaisesti. Myos potentiaali luovuuteen kasvattaa vastaavasti todennakoisyytta syviin henkilokohtaisiin kriiseihin ja stressiin. Tallainen stressi johtuu henkilon sisaisista ja sosiaalisen ympariston ja omien arvojen valisista ristiriidoista ja toimii moottorina persoonallisuuden kehityksessa, koska se saa henkilon pyrkimaan kohti ristiriidatonta ja tasapainoista tilaa. On huomattava, etta yliherkka henkilo saattaa kayttaytya itsetuhoisesti tallaisen stressin akuutin vaiheen aikana. Irtautuminen sosiaalisen ympariston asettamista normeista johtaa toisinaan henkilon eristaytymiseen ja eristetyksi tulemiseen, mika kasvattaa henkilon riskia vahingoittaa itseaan.

D?browski puhui henkilon valistamisen yliherkkyydesta ja disintegratiivisista prosesseista ja itsepsykoterapian puolesta, jotta yliherkille henkiloille voitaisiin selittaa asiayhteys, jonka avulla he voisivat ymmartaa voimakkaita tarpeita ja tunteitaan. Han ehdotti myos yliherkkien henkiloiden tukemista heidan ponnisteluissaan kehittaa ja loytaa oma tyylinsa ja tapansa ilmaista itseaan. Niin yliherkkien lasten kuin aikuistenkin on annettava kulkea omia polkujaan senkin kustannuksella, etta he eivat enaa sovi muiden, kuten perheen asettamien raamien sisaan.

Itsepsykoterapian ydin on sen tiedostaminen, etta kukaan ei voi nayttaa toiselle oikeaa polkua, jota hanen on kuljettava. Jokaisen onkin loydettava oma polkunsa itse.

D?browski jakoi vaeston viiteen osaan heidan saavuttamansa persoonallisuuden kehityksen tason mukaan. Tasojen aaripaita, ensimmaista ja viidetta eli viimeista tasoa luonnehtivat psykologinen integraatio, harmonia ja henkilon sisaisten konfliktien puute.

Ensimmaisella tasolla henkilo ei ? hieman yllattaen ? juurikaan koe sisaisia arvokonflikteja, koska talloin kaytannossa jokainen kayttaytymismalli on oikeutettu henkilon nakokulmasta: ne ovat joko hyvaksi henkilolle itselleen (harmoniassa ensimmaisella tasolla vallitsevan itsekeskeisyyden ( egoismin ) kanssa) tai ne ovat oikeutettuja henkiloa ymparoivan yhteison nakokulmasta, jolloin henkilo siis ulkoistaa valintojen teon yhteison vastuulle. Kummassakin tapauksessa henkilo kayttaytyy omasta nakokulmastaan kuin kuka tahansa muu henkilo ja tekee asioita, joita hanen yleisesti ”odotetaan tekevan”.

Viimeisella tasolla henkilo on vapaa sisaisista arvoristiriidoista, koska han on kehittanyt vahvan ja ymparistosta riippumattoman aidon persoonallisuuden, jolloin han toimii aina sisaisen vaistonsa ja muodostamansa arvohierarkian mukaisesti.

On kuitenkin huomattava, etta seka ensimmaisella etta viimeisella tasolla esiintyy luonnollisesti runsaasti ulkoisia konflikteja.

Valissa olevat tasot ? tasot kahdesta neljaan ? kuvailevat vaihtelevantasoisia psyykkisia disintegraatioita ja varsinaista sairautta.

D?browski korosti sita, etta hanen kuvailemansa tasot kuvaavat heuristista mekanismia. Psyyken kehittymisen aikana voi esiintya jopa kahden tai kolmen perakkaisen tason ominaisuuksia yhtaaikaa. On tosin huomattava, etta ne ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Henkilon ilmentamien usean eri tason ominaisuuksien valinen ristiriita ratkeaa, kun yhden tason ominaisuudet ottavat muiden tason ominaisuudet taydelliseen hallintaansa tai jos muiden tasojen ominaisuudet vaistyvat ja haviavat yhden tason ominaisuuksien tielta.

Ensimmaista tasoa kutsutaan ensisijaisen integraation tilaksi. Taman tason ihmiset toimivat usein ensisijaisesti biologisten impulssien ja vaistojen seka sosiaalisen ympariston vaikutteiden ohjaamana. Valtaosa ensimmaisen tason ihmisista on yhdentynyt ymparistonsa tai sosiaalisen piirinsa kanssa. D?browski kutsui heita ”tavallisiksi ihmisiksi”. Monet naista ihmisista kuitenkin toimivat myos seka vaistojen etta opittujen kayttaytymismallien varassa.

D?browski jakoi ensimmaisen tason ihmiset kahteen ryhmaan integraation tason perusteella. Hanen mukaansa ensisijaisen integraation taso on kaantaen verrannollinen henkilon mielen terveyteen ? keskivertohenkilo ilmentaa ensisijaista integraatiota kohtalaisesti, kun taas psykopaatti on vahvasti integroitunut ymparistoonsa.

Ensimmaisen tason ihmisia leimaa usein itsekkyys ja egosentrismi (seka selkea etta piileva) ja he etsivatkin henkilokohtaista tyydytysta ensisijaisesti. Henkilot oikeuttavat toimintansa minakeskeisen ajattelun kautta eli toisin sanoen noudattavat vahvasti paradigmaa ”tarkoitus pyhittaa keinot”, toisinaan jattaen huomiotta keinojen vakavatkin nurjat puolet. Johtajahenkisina pidetyt henkilot ovat usein tallaisia henkiloita.

Suuri enemmisto ihmisista ei koskaan murra ensisijaisen integraation tilaansa tai palaa siihen lyhyehkon disintegratiivisen jakson jalkeen (joka koetaan usein nuoruusiassa). Disintegraatiot voivat johtaa myos henkilon osittaiseen henkiseen kasvuun niin, etta osa henkisista toiminnoista siirtyy korkeammalle tai korkeammille tasoille, mutta osa jaa alkuperaiselle tasolle.

Toisen tason merkittavin ominaisuus on alustava, lyhyehko ja usein intensiivinen ja syva kriisi tai kriisien sarja. Kriisit ovat spontaaneja ja ilmenevat vain yhdella tasolla. Kriiseilla on usein vaihtoehtoja, jotka voivat vaikuttaa erilaisilta, mutta jotka ovat lopulta samalla tasolla.

Yksitasoinen disintegraatio ilmenee kehityksellisten kriisien, kuten murrosian tai vaihdevuosien aikana, henkiloa rasittavan stressaavan ulkoisen tapahtuman kasittelyn tai psykologisten tai psykopatologisten tilojen, kuten hermostuneisuuden ja psykoneuroosien aikana. Se koostuu prosesseista, jotka sijaitsevat yhdella rakenteellisella ja emotionaalisella tasolla. Yksitasoisen disintegraation aikana esiintyy automaattisia dynamismeja, joita henkilo kykenee tiedostamaan ja kontrolloimaan vain hieman. ^[2]

Samalla tasolla sijaitsevat eli horisontaaliset ristiriidat tuottavat ristiriitaisia tunteita ja hammennysta: moni erilainen, mutta keskenaan samanarvoinen valinta kiinnostaa henkiloa yhta paljon, minka seurauksena henkilo ajautuu paattamattomyyden tilaan. Jos persoonallisuuden kehittymista ajavat voimat ovat tarpeeksi vahvoja, henkilo ajautuu eksistentiaaliseen kriisiin: sosiaaliset perusteet eivat enaa selita henkilon kokemuksia, eika vaihtoehtoisia selityksia ole. Olemassaoloa koskeva epatoivo hallitsee henkilon tunne-elamaa tallaisen jakson aikana. Tilanteen ratkeaminen alkaa, kun henkilon yksilolliset arvot alkavat lopulta korvata sosiaaliselta ymparistolta omaksuttuja, mekaanisen toiston juurruttamia arvoja. Nama uudet, sisaltapain kumpuavat arvot alkavat samalla integroitua henkilon juuri muodostumisensa aloittaneeseen sisaiseen arvojen hierarkiaan. Uudet arvot ovat usein ristiriidassa henkilon aikaisempien arvojen kanssa. Monet ” status quo ” -tyyppiset selitykset asioille (”asiat ovat niin kuin ne ovat”), jotka on omaksuttu aikaisemmassa elamassa, kuten kouluaikana ja ymparoivalta sosiaaliselta yhteisolta, romahtavat ja alistuvat henkilon tietoiseen, yksilolliseen kriittiseen tarkasteluun ja uudelleenarviointiin. Tallainen tutkiskelu aiheuttaa lisaa konflikteja, jotka keskittyvat henkilon analyysiin hanen omista reaktioistaan maailmaan yleisella tasolla ja henkilon omaan ja muiden kaytokseen. Yleiset kayttaytymismallit ja vallitsevien sosiaalisen jarjestyksen ja normien etiikka alkavat nayttaa sopimattomilta, vaarilta tai tekopyhalta. Positiiviset, ympariston normeja kyseenalaistavat sopeutumishairiot alkavat hallita persoonallisuutta.

Tallaiset kriisit ja sopeutumishairiot merkitsivat D?browskin mukaan vahvaa potentiaalia henkiseen kasvuun ja persoonallisuuden kehittymiseen vahvaksi ja eheaksi. Mielenterveys heijastaakin muutakin kuin vain harmoniaa ja myotamielisyytta sosiaalisen ympariston kanssa: siihen kuuluu myos varovainen, henkilokohtainen maailmaan ja omiin arvoihin kohdistuva tutkiskelu, joka johtaa yksilollisen persoonallisuuden kehittymiseen.

Toinen taso on siirtymajakso, jolle ei jaada pysyvasti. D?browskin mukaan toista tasoa seuraa aina siirtyminen eteen- tai taaksepain ? joko uudelleenintegroituminen ymparistoon eli palaaminen edelliselle, rajoittuneen persoonallisuuden tasolle, siirtyminen korkeammille tasoille persoonallisuuden kehityksessa tai ajautuminen psykoosiin tai itsemurhaan . ^[3]

Siirtymiseen talta tasolta seuraavalle tasolle kuuluu perustavanlaatuinen muutos, joka vaatii ilmiomaisen maaran energiaa. Jakso on persoonallisuuden kehityksen kaannekohta, josta on suunta vain joko taantumisen tai kehittymisen suuntaan. D?browskin kuvailemien kolmen tekijan (ensimmainen, toinen ja kolmas tekija) valinen kamppailu heijastelee tata siirtymallista kriisia: ”Seuraanko vaistojani (ensimmainen tekija), minulle opetettua maailmankuvaa (toinen tekija) vai sydameni aanta (kolmas tekija)?” Vastaus on muuttaa henkilon primitiiviset vaistot (automaattiset reaktiot, kuten viha) positiiviseksi motivaatioksi: kayttaa tunteita toimintaa ohjaavana perasimena ja energian lahteena, joiden avulla vastustaa pinttyneita ja ymparistolta omaksuttuja vastauksia, etsii omaa totuuttaan ja kuuntelee omaa sisintaan, mita tulisi tehda.

Kolmas taso kuvailee uudentyyppisen ristiriidan: vertikaalinen ristiriita kahden vaihtoehdon valilla, jotka eivat ole vain erilaisia, vaan jotka sijaitsevat myos eri tasoilla. Toinen vaihtoehdoista on ikaan kuin korkeammalla ja toinen sita matalammalla tasolla. Tallaiset pystysuuntaiset ristiriidat syntyvat, kun henkilo tarkastelee ja havainnoi ylempia valintoja elamassaan vasten alempia valintoja. Henkilo ikaan kuin katsoo asioita ”tuhannetta kertaa”, mutta huomaakin yhtakkia tarkastelevansa asiaa eri tavalla kuin aikaisemmin ? kuin uusin silmin, mika saa aikaan muutoksen. Henkilo ei voi enaa vain palata taaksepain elamassa ja nahda asioita samalla tavalla kuin aikaisemmin. D?browski kutsui tata tarkastelun pystysuuntaista ulottuvuutta monitasoisuudeksi. Monitasoisuus kuvastaa henkilon tulemista vahittain tietoiseksi ”ylempien valintojen mahdollisuudesta” ja sita seuraavasta kontrastista ylemman ja alemman valilla elamassa. Tallaiset pystysuuntaiset vertailut usein havainnollistavat alemmalla tasolla sijaitsevan henkilon varsinaisen kaytoksen kontrastia kuviteltuihin ideaaleihin ja tavoitteisiin ja niiden vaihtoehtoihin.

D?browski oli vakuuttunut, etta aidot henkilot pitaisivat selvana juuri ylempien valintojen polun seuraamista, joka taas johtaa edellisella tasolla vallinneiden sekoittuneiden tunteiden ja paattamattomyyden tilan raukeamiseen, koska valinnan vaikeus vaihtoehtojen valilla haviaa. Jos henkilon sita seuraava varsinainen kaytos ei saavuta tavoiteltua tasoa, sita seuraa usein sisainen epaharmonia ja tarve tarkastella ja uudelleenjasentaa elamaa, joka johtaa lopulta ideaalin tason saavuttamiseen. Siksi monitasoisuus kuvaa uudentyyppista ja voimakasta ristiriitaa ? ristiriitaa, joka johtaa kehitykseen .

Pystysuuntaiset ristiriidat ovat kriittisessa osassa prosessissa, joka johtaa ympariston vaikutteista vapaaseen persoonallisuuteen ja sen huomattavaan kehittymiseen. Jos henkilo aikoo saavuttaa korkeamman henkisen tason, muutoksen monitasoisuuteen (ja sen myota pystysuuntaisiin ristiriitoihin) taytyy tapahtua. Jos taas henkilolla ei ole riittavasti kehityksellista potentiaalia siirtya monitasoiselle asteelle, han palaa lopulta kriiseista edelliselle tasolle, josta han palaa edelleen ensimmaiselle tasolle ja uudelleenintegroituu ymparistoonsa. Kun henkilo siirtyy monitasoiselle asteelle, vaakasuuntainen (yksitasoinen), arsyke-vaste-tyyppinen malli elamasta korvautuu pystysuuntaisella ja hierarkkisella analyysilla. Vahitellen syntyva yksilollinen arvopohja ankkuroi pystysuuntaisen nakokulman ja analyysin eri tasoilla sijaitsevien vaihtoehtojen valilla kiinteaksi osaksi henkilon persoonallisuutta, jonka seurauksena han alkaa kokea kaikki tapahtumat suhteessa omiin ihanteisiinsa, joita kohti han pyrkii. Nama henkilokohtaiset ihanteet muodostavat yhdessa ihannepersoonallisuuden: sen, miten henkilo haluaa elaa elamaansa. Koska henkilo suhteuttaa ja vertailee kokemuksiaan monitasoiseen, pystysuuntaiseen nakokulmaan, alempien valintojen suosimisesta tulee mahdotonta, kun ylempi vaihtoehto on saatavilla tai kun se on kuviteltavissa.

Neljannella tasolla henkilo alkaa kontrolloida taysin omaa henkista kehitystaan. Kolmannen tason vastentahtoinen, spontaani kehitys korvautuu tarkoituksenmukaisella, tietoisella ja itseohjatulla tarkastelulla elamasta monitasoisesta nakokulmasta. Tason saavuttaminen merkitsee kolmannen tekijan todellista ilmestymista, jota D?browski kuvaili ”tietoisiksi valinnoiksi ja arvottamiseksi, jonka perusteella henkilo hyvaksyy tai hylkaa asioita ja ominaisuuksia itsessaan ja ymparistossaan”. ^[4] Henkilo arvioi tietoisesti uskomuksiaan ja pyrkii korvaamaan alemmat, automaattiset ja ymparistolta omaksutut nakokulmat, kannat ja reaktiot varovaisesti arviointi- ja lapikayntiprosessin lapikayneilla valituilla ihanteilla. Henkilon kaytos alkaa heijastella naita arvoja enenevissa maarin. Kaytoksesta tulee vahemman reagoivaa, automaattista ja tarkoituksenmukaisempaa, koska myos kaytos alistuu henkilon valitsemien ihanteiden vaikutusvaltaan.

Persoonallisuudessa vallitseva tietoinen sisaistamisprosessi tarkastelee sosiaalisia normeja ja hyvaksyy niista ne, jotka tuntuvat henkilosta oikeilta ja sopivilta. Vastaavasti sopimattomaksi arvioidut normit hylataan ja/tai korvataan itse havainnoiduilla ylemmilla vaihtoehtoisilla arvoilla. Sosiaalinen asennoituminen heijastelee syvaa vastuun tunnetta, joka perustuu seka alyllisiin etta tunteellisiin tekijoihin. Korkeimmilla tasoilla ”henkilot tuntevat syvaa vastuuta siita, etta oikeus toteutuisi ja etta ihmisia suojeltaisiin harmeilta ja vaaryyksilta, ja tallainen vastuun tunne valtaisi lahes kaiken elamassa”. ^[5] Tallainen nakokulma on tulos elaman kokemisesta suhteessa henkilon sisaiseen arvohierarkiaan (monitasoiseen katsantoon) ja sita seuraavaan arvostukseen sen potentiaalista, millaista elama voisi olla, millaista sen tulisi olla ja millaista se on. Eriava nakokulma asioista alemmille tasoille jaaneiden kanssa ilmenee intohimoisina ja vahvoina tekoina ihanteellisen maailman saavuttamisen puolesta.

Koska korkeamman tason saavuttaneilla henkiloilla on aito nakemys asioista, he nostavat myos ymparistonsa tasoa. Sosiaalisuus ei tassa yhteydessa tarkoita vain jo olemassaolevan sosiaalisen jarjestyksen tukemista. Jos sosiaalinen jarjestys ilmentaa alempia arvoja, sen tukeminen olisi sen heijastelua ja nain ollen D?browskin mukaan ”negatiivista saantelya”, joka on ensimmaisen tason ominaisuus. Tassa yhteydessa sosiaalisuus onkin hienovaraista sosiaalisten suhteiden kehittamista ylempien arvojen pohjalta. Sen myota syntyneet asemat ja tilat ovat usein ristiriidassa alempia arvoja toteuttavan yhteison kanssa (positiivinen saantelysta irtautuminen). Toisin sanoen irtautuminen tallaisen yhteison arvoista on positiivinen ominaisuus.

Viidennella tasolla henkilo uudelleenintegroituu ymparistoonsa, mutta ei omaksukaan vaikutteita silta, vaan hanen kehittamansa sisainen harmonia ja yksilollinen, tietoisen ja varovaisen jatkuvan tarkastelun ja arvioinnin alla oleva sisainen arvojen hierarkia toimivat edelleen perasimena ja energianlahteena. Henkilon kaytos vastaa hanen tavoittelemaansa ihannetilaa, jonka seurauksena sisaisia konflikteja ei juurikaan esinny ja henkilo saavuttaa "sisaisen rauhan".

Viidetta tasoa kuvaa luova ilmaisuvoima. Henkilon energia suuntautuu vahvasti luovaan ongelmanratkaisuun ja taiteeseen, ja han ilmentavaa mita jaloimpia ja hienoimpia ominaisuuksia ja vahvuuksia. Henkilon mahdollisesti harrastama taiteellinen ilmaisu vangitsee taiten hienoimmatkin vivahteet henkilon sisaisessa rikkaassa tunne-elamassa ja perustuu syvaan empatiaan ja kykyyn ymmartaa kohdetta lapikotaisesti. Teokset kasittelevat usein ihmisten karsimysta ja uhrauksia. Ne saattavat olla myos hyvin visionaarisia, uniikkeja ja hienostuneita, koska henkilot ovat taysin vapaita ympariston rajoitteista eivatka he eparoi paneutua ja uhrautua elamantehtavansa puolesta.

Tason saavuttaneet henkilot sateilevat energiaa ja etenevat ymparistossaan ja yhteiskunnassa esimerkiksi politiikan, filosofian, uskonnon ja tieteen saroilla. He ovat vahvoja, aitoja ihmisia, jotka ovat kehittaneet persoonallisen nakemyksen elamasta ja toteuttavat sita intohimoisesti vuorovaikutuksessa ymparistonsa kanssa.

• "Psychological Basis of Self Mutilation" (1937). Genetic Psychology Monographs 19 : 1?104.  
• D?browski, K. (1964). Positive Disintegration . Boston, Mass.: Little Brown..  
• "The Theory of Positive Disintegration" (1966). International Journal of Psychiatry 2 : 229?44.  
• D?browski, K. (1967). Personality-shaping through Positive Disintegration . Boston, Mass.: Little Brown..  
• (1970) Mental Growth Through Positive Disintegration . London: Gryf..  
• D?browski, K. (1972). Psychoneurosis Is Not An Illness . London: Gryf..  
• (1973) The dynamics of concepts . London: Cryf..  
• D?browski, K. (1996). Multilevelness of Emotional and Instinctive Functions . Lublin, Poland: Towarzystwo Naukowe Katolickiego Uniwersytetu Lubelskiego.  
• "Personal Growth: An Empirical Study Using Jungian and D?browskian Measures" (1983). Genetic Psychology Monographs 108 : 267?320.  
• "The Concept of Developmental Potential" (1986). Roeper Review 8 (3): 190?97. doi : 10.1080/02783198609552971 .  
• "Assessing Developmental Potential in Gifted Children: A Comparison of Methods" (1995). Roeper Review 17 (3): 176?80. doi : 10.1080/02783199509553654 .  

• Teoria positiivisesta disintegraatiosta (Kazimierz D?browski)
• Kazimierz D?browskin elamantyolle omistettu verkkosivu (puolaksi)

Tama artikkeli tai sen osa on kaannetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperainen artikkeli: en:Positive Disintegration