Polaris A-3 laukaisualustalla
Cape Canaveralissa
.
Polaris
oli
sukellusveneesta
laukaistava ballistinen ydinohjus (
SLBM
). Ohjuksessa oli kaksivaiheinen kiinteaa polttoainetta kayttava moottori.
Lockheed
rakensi
kylman sodan
aikana Polariksia
Yhdysvaltain laivastolle
. Se suunniteltiin taydentamaan Yhdysvaltain ydinasearsenaalia laivaston osalta ja korvaamaan Yhdysvaltain laivaston vuosina 1955?1964 kayttaman ydinkarjella varustetun
SSM-N-8 Regulus
-
risteilyohjuksen
.
[1]
Fleet Ballistic Missile (FBM) -nimella tunnetun ohjuksen ensilaukaisu tapahtui
Cape Canaveralissa
7. tammikuuta 1960.
Polaris-ohjuksia kaytettiin myos
Royal Navyn
Resolution-luokan
sukellusveneissa vuodesta 1968 1990-luvun puolivaliin.
[2]
Italian laivastolla on myos joitakin toimintakykykyisia Polaris-ohjuksia varastoituna
La Speziaan
.
lahde?
Poseidon-ohjus korvasi Polariksen Yhdysvaltain laivaston kaytossa vuodesta 1972. 1980-luvulla
Trident
I -ohjus korvasi kummankin ohjuksen.
[3]
Polaris-ohjelma kaynnistyi vuonna 1956. Yhdysvaltain ensimmainen ohjussukellusvene
USS George Washington (SSBN-598)
laukaisi ensimmaisen Polaris-ohjuksen sukelluksissa olevasta sukellusveneesta onnistuneesti 20. heinakuuta 1960. Polaris A-2 oli kaytannossa paivitetty A-1 ja tuli palveluskayttoon vuoden 1961 lopulla; sita kaytettiin 13 sukellusveneessa kesakuuhun 1974. W-47-ydinkarjen kanssa koetut jatkuvat ongelmat saivat laivaston etsimaan vahintaan yhta tuhovoimaista W-47:n korvaajaa. Ratkaisuna oli W-58-ydinkarjen kaytto kolmen ydinkarjen ”
ryvaksena
” Polaris A-3:ssa, lopullisessa mallissa. A-3 korvasi A-1:n ja A-2:n Yhdysvaltain laivastossa ja otettiin kayttoon brittien Polaris-joukoissa. A-3:n kantamaa oli pidennetty 2 500 merimailiin (4 630 km) W-58 ydinkarjen rajahdysvoiman ollessa 200
kT
. A-3 oli monikarkiohjus, jonka kolme ydinkarkea (
MRV
) eivat kuitenkaan kyenneet ohjautumaan itsenaisesti kohteisiinsa. Kolmen ydinkarjen sanottiin vastaavan rajahdysvoimaltaan yhta
megatonnin
ydinkarkea. Myohemmat A-3-ohjukset olivat myos vastustuskykyisia
EMP:ta
vastaan laukaisun kiihdytysvaiheen aikeena. Ne tunnettiin nimella A-3T ("Topsy") ja olivat lopullinen tuotantomalli.
Polaris A-3 laukaistaan
USS ROBERT E. LEE (SSBN-601)
-sukellusveneesta vuonna 1978.
Ensimmaisen version Polaris A-1:n kantama oli 1 000 meripeninkulmaa (1 853 km) ja se oli varustettu yhdella Mk 1 paluukarjella, kuljettaen yhta W-47-Y1 600 kT ydinkarkea
inertiasuunnistus-ohjausmenetelmalla
todennakoisen osumistarkkuuden
ollessa 1 800 m. Kaksivaiheisen kiinteaa polttoainetta kayttavan ohjuksen pituus oli 8,69 m, halkaisija 1,37 m ja laukaisumassa 13 090 kg.
20. heinakuuta 1960 sukellusveneesta suoritettu testilaukaisu oli ensimmainen veden alta tapahtunut ohjuksen laukaisu (lukuun ottamatta saksalaisia kokeiluja toisessa maailmansodassa).
USS George Washington (SSBN-598)
oli ensimmainen strateginen (ydin)ohjusvene (
SSBN
) ja se oli varustettu 16 ohjuksella. 40 muuta strategista ohjusvenetta laskettiin vesille vuosina 1960?1966.
Polariksen tarkoituksena oli toimia strategisessa roolissa ydinasepelotteena ja taydentaa Eurooppaan sijoitettuja keskipitkan kantaman jarjestelmia.
Polaris A-2, A-3 ja B-3 olivat kooltan suurempia, painoivat enemman, ja niiden kantama oli suurempi kuin Polaris A-1:n. Kantaman kasvu oli kaikista tarkein: A-2:n kantama oli 1 500 meripeninkulmaa (2 779 km), A-3:n 2 500 meripeninkulmaa (4 631 km) ja B-3:n 2 000 meripeninkulmaa (3 705 km). A-3:ssa oli kolme samaan kohteeseen ohjautuvaa ydinkarkea (
MRV
). B-3 kehittyi C-3 Poseidon -ohjukseksi.