Tämä on lupaava artikkeli.

Pitkaevapallopaa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pitkaevapallopaa
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Elainkunta Animalia
Paajakso: Selkajanteiset Chordata
Alajakso: Selkarankaiset Vertebrata
Luokka: Nisakkaat Mammalia
Lahko: Valaat Cetacea
Alalahko: Hammasvalaat Odontoceti
Heimo: Delfiinit Delphinidae
Suku: Pallopaavalaat Globicephala
Laji: melas
Kaksiosainen nimi

Globicephala melas
Traill , 1809

Synonyymit
  • Globicephala melaena (Traill, 1809) [2] [1]
  • Globicephala edwardii (Smith, 1834) [1]
  • Globicephala leucosagmaphora Raynor, 1939 [1]
  • Globicephala intermedius (Harlan, 1827) [3]
Pitkäeväpallopään levinneisyys
Pitkaevapallopaan levinneisyys
Katso myos

  Pitkaevapallopaa Wikispeciesissa
  Pitkaevapallopaa Commonsissa

Pitkaevapallopaa [4] [5] eli pallopaavalas [2] [5] eli pallopaa [6] eli grindvalas [6] eli pallokas [7] ( Globicephala melas , aiemmin G. melaena ) on kookas delfiinilaji , jota tavataan seka maapallon pohjoisilla etta etelaisilla merialueilla. [1] Nisakasnimistotoimikunta on ehdottanut, etta lajin suomenkieliseksi nimeksi vaihdettaisiin evapallopaa . [4]

Koko ja ulkonako

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Pitkaevapallopaalla on musta, jyhkea ruumis ja valkoinen vatsa. Muita tunnusomaisia piirteita ovat iso pallomainen paa, pitka kapeneva pyrsto seka matala leveatyvinen selkaeva, joka osoittaa taaksepain. Naaraat ovat yleensa huomattavasti pienempia kuin koiraat, jotka voivat kasvaa jopa 2 300 kilogramman painoiseksi ja lahes kahdeksan metrin pituiseksi. [8] Pitkaevapallopaan aivokuoressa on enemman neuroneja kuin millaan muulla nisakkaalla (lahes kaksi kertaa enemman kuin ihmisella). [9]

Levinneisyys ja elinymparisto

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Koko suhteessa ihmiseen.

Pitkaevapallopaita esiintyy maapallon viileilla ja lauhkeilla merialueilla, joissa veden lampotila on korkeintaan +25 °C. Aikaisemmin niita tavattiin Tyynenmeren koillisosissa, mutta nykyaan levinneisyysalue rajoittuu pohjoisella pallonpuoliskolla Pohjois-Atlantille mukaan lukien Valimeren lansiosat ( Alboraninmeri ), Pohjanmeri seka Saint Lawrencen lahti . Etelaisella pallonpuoliskolla levinneisyysalue ulottuu Etela-Amerikan, Afrikan ja Australian etelarannikolta 68. leveyspiirin tuntumaan. [1] Pohjoinen ja etelainen kanta eivat nayttaisi olevan yhteydessa toisiinsa, minka vuoksi jotkut meribiologit luokittelevat ne omiksi alalajeikseen, aiemmin myos lajeikseen. Naista G. m. melas elaa pohjoisessa ja G. m. edwardii (etelanpallopaa) etelassa. [1] [6] [10]

Pitkaevapallopaat elavat enimmakseen syvanmeren alueella tai mannerrinteen laheisyydessa, mutta voivat hakeutua myos mannerjalustalle saaliin perassa. Tavallisesti ne pysyttelevat 300?1 800 metrin syvyydessa. [1]

Elintavat ja kayttaytyminen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Pitkaevapallopaat elavat parvissa, joihin kuuluu yleensa 4?6 mutta joskus jopa kymmenia tai satoja yksiloita. Ne karttavat laivoja ja pelkaavat luonnostaan miekkavalaita . Naaraat saavuttavat sukukypsyyden 6?7 vuoden iassa, mutta koiraat vasta noin 12 vuoden iassa. Koska sukukypsia naaraita on enemman kuin sukukypsia koiraita, on laji todennakoisesti polygyyninen . Parittelu tapahtuu helmi?maaliskuussa lauhkeilla merialueilla ja poikaset syntyvat 15?16 kuukautta myohemmin viileilla merialueilla. Poikanen on syntyessaan keskimaarin 1,4 metria pitka ja painaa 110 kilogrammaa. Sen nahka on ruskehtava tai tummanharmaa ja silta puuttuvat hampaat. Emo imettaa sita 21?22 kuukautta. [8]

Pitkaevapallopaa kayttaa saaliinsa paikantamiseen kaikuluotausta . [8] Sen paaasiallista ravintoa ovat kalmarit , mutta lisaksi se syo pieni- ja keskikokoisia kaloja, kuten makrilleja , turskia , piikkikampeloita , silleja ja kummeliturskia . [1]

Laji oli aikaisemmin taloudellisesti merkittava valasoljyn lahde, [8] mutta nykyaan sita pyydetaan enaa Gronlannissa ja Farsaarilla [1] . Sita uhkaa myos ylikalastuksesta johtuva ravinnon vaheneminen seka joutuminen kalastuksen sivusaaliiksi. [1]

Lahteet

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k Minton, G., Reeves, R. & Braulik, G.: Globicephala melas IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-1 . 2018. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 28.3.2020. (englanniksi)
  2. ↑ a b Nuorteva, Pekka; Henttonen, Heikki:  Elaimia varikuvina: Nisakkaat, matelijat, sammakkoelaimet , s. 115. Porvoo: WSOY, 1989. ISBN 951-0-13603-4 .
  3. ↑ Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Globicephala melas Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed) . 2005. Bucknell University. Viitattu 18.11.2010. (englanniksi)
  4. ↑ a b Nisakasnimistotoimikunta: Maailman nisakkaiden suomenkieliset nimet 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 18.11. 2010.
  5. ↑ a b Cajander, Veli-Risto; Simila, Tiu: Tieteellinen englanti-suomi -valassanakirja  (arkistoitu versio) Whale watching web . 1987. Rauno Lauhakangas. Arkistoitu 5.11.2011. Viitattu 27.11.2010.
  6. ↑ a b c Palmen, Ernst & Nurminen, Matti (toim.):  Elainten maailma, Otavan iso elaintietosanakirja. 3. Lepakot?Perhoset , s. 1325. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01530-3 .
  7. ↑ McGhee, Karen & McKay, George:  Maailmamme elaimet , s. 91. Suomentanut Marja-Leena & Pertti Hiltunen. Helsinki: Gummerus, 2007. ISBN 978-951-20-7373-3 .
  8. ↑ a b c d Kuo, Michael: Globicephala melas ? Long-finned pilot whale (html) Animal Diversity Web . University of Michigan, Museum of Zoology. Viitattu 21. toukokuuta 2010. (englanniksi)
  9. ↑ Quantitative relationships in delphinid neocortex (abstract) ncbi.nlm.nih.gov
  10. ↑ Tinker, Spencer Wilkie:  Whales of the World , s. 182. Leiden: E.J. Brill, 1988. ISBN 90-04-08954-3 . Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 3.6.2018). (englanniksi)

Aiheesta muualla

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Globicephala melas
Delphinus melas
Noudettu kohteesta ” https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pitkaevapallopaa&oldid=21420428 ”