Pikitippakoe on useita vuosia kestava tieteellinen koe, joka mittaa pien eli bitumin virtausta. Kiintealta aineelta vaikuttava piki virtaa huoneenlammossa, joskin hyvin, hyvin hitaasti.

Koe alkoi, kun professori Thomas Parnell Queenslandin yliopistosta kaatoi pikinaytteen suljettuun lasisuppiloon vuonna 1927. Pien annettiin asettua suppilossa kolme vuotta, minka jalkeen suppilon nokka katkaistiin vuonna 1930. Nain piki alkoi valua alla olevaan astiaan. Yhden pisaran muodostuminen ja putoaminen kestaa noin vuosikymmenen. Kahdeksas tippa putosi 28. marraskuuta 2000. Se mahdollisti pien viskositeetin maarittamisen. ^selvenna Se oli noin 100 miljardia kertaa veden viskositeetin suuruinen. ^[1]

Koetta ei suoriteta missaan erityisesti valvotuissa olosuhteissa, vaan lampotila saa vaihdella normaalin huoneenlampotilan mukaan. Lampotilanmuutokset aiheuttavat muutoksia myos viskositeetissa. Jonkin aikaa vuonna 1988 pudonneen seitsemannen pisaran jalkeen tilaan, jossa koetta sailytetaan, lisattiin ilmastointi. Tasainen lampotila on hidastanut pisaroiden muodostumista. ^[2]

Kukaan ei paassyt todistamaan pisaran irtoamista ennen yhdeksatta. Tekniset ongelmat estivat kahdeksannen pisaran irtoamisen kuvaamisen vuonna 2000. ^{[1] [2]} Koe on yleison nahtavissa sen sailytystiloissa Queenslandin yliopistossa, ja sita voi seurata myos verkkokameran kautta.

Pikitippakoe on paassyt Guinnessin ennatysten kirjaan pitkaaikaisimpana yhtajaksoisena tieteellisena kokeena. Suppilossa arvioidaan olevan tarpeeksi pikea, jotta koe voi jatkua viela toiset sata vuotta. Vaitetaan tosin, etta viela pitkaikaisempia kokeita ovat Oxfordin sahkoinen kello (1840) seka Beverly-kello (1864).

Vuonna 2005 John Mainstone ja edesmennyt Thomas Parnell palkittiin humoristisella fysiikan Ig Nobel -palkinnolla kokeen karsivallisesta suorittamisesta. ^[3]

Yhdeksas pisara kosketti kahdeksatta pisaraa 17. huhtikuuta 2014 kuitenkaan irtoamatta suppilosta. ^{[4] [5]} 24. huhtikuuta kokeen senhetkinen valvoja Andrew White paatti vaihtaa dekantteriastian , missa aikaisemmat kahdeksan pisaraa ovat ennen kuin yhdeksas pisara tarttuu niihin kiinni. Hanen nostaessaan suojaavaa lasikupua alusta tarahti ja yhdeksas pisara irtosi suppilosta. ^[6]

Kymmenennen pisaran pitaisi pudota noin vuonna 2028 . ^[7]

Dublinin Trinity Collegessa Irlannissa on ollut vastaava koe kaynnissa vuodesta 1944 lahtien. Tassakin kokeessa osoitetaan pien viskositeetti. Tata koetta ei valvottu lainkaan vuosikymmeniin ja sen pikipisarat tipahtelivat kenenkaan huomaamatta polya keranneen kuvun alla. ^{[8] [9] [10]} Huhtikuussa 2013, noin vuosikymmen edellisesta pisarasta huomattiin uuden pisaran olevan putoamaisillaan. Koe siirrettiin poydalle verkkokameran linssin alle. Irlantilaiset tutkijat onnistuivat 11. heinakuuta 2013 ensimmaisina maailmassa kuvaamaan videolle pikipisaran putoamisen. ^[11]

Aberystwyth Universitysta Walesista loydettiin vuodelle 1914 paivatty pikitippakoe, joka on siten kestanyt 13 vuotta Queenslandin koetta kauemmin. Mutta koska taman kokeen piki on erittain hidasliikkeista (tai ympariston lampotila kylmempi), koe ei ole tuottanut viela yhtaan pisaraa. Tata vauhtia pisaran muodostuminen kestaa 1 300 vuotta. ^[12]

Glasgow'n yliopiston Hunterian-museossa on kaksi merkittavaa lordi Kelvinin tekemaa pikidemostraatiota 1800-luvulta. Kelvin asetti luoteja kovan pikilevyn paalle ja korkkeja sen alle: ajan mittaan korkit nousivat pintaan ja luodit upposivat.

Lord Kelvin osoitti myos pien virtaavan jaatikoiden tapaan rakentamalla mahongista rampin, jota pitkin piki valui alaspain muodostaen samanlaisia muotoja ja kuvioita kuin Alppien jaavirrat . ^[12]

• The Pitch Drop Experiment -verkkokamera.
  • Vaihtoehtoinen verkkokameraosoite: The Tenth Watch Verkkokamerassa voi seurata 10. pisaran muodostumista, jonka pitaisi tipahtaa noin vuonna 2028
• Kuva kuudennesta pisarasta vahan putoamisen jalkeen Archive.org:ssa.