Taman artikkelin tai sen osan muoto tai tyyli kaipaa korjausta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisaa tietoa saattaa olla keskustelusivulla . Tarkennus: Liika tiivistaminen voi aiheuttaa vaarinkasityksia, esim: "Mendelin periytymissaantojen loytyminen vuonna 1900..." Mendel itse loysi ne jo 1865, kolme muuta tutkijaa 1900. DNA:n rakenne selvisi 1953, mutta geneettinen koodi vasta myohemmin.

Tahan artikkeliin tai sen osaan on merkitty lahteita , mutta niihin ei viitata. Ala poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisatty. Voit auttaa Wikipediaa lisaamalla artikkelille asianmukaisia viitteita . Lahteettomat tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa .

Perinnollisyystiede eli genetiikka on perinnollisyytta tutkiva biologian haara. ^[1] Se tutkii geenien eli perintotekijoiden rakennetta, toimintaa, muuntelua ja periytymista.

Nykyisessa muodossaan perinnollisyystiede sai alkunsa Mendelin jo aiemmin loytamien periytymissaantojen uudesta loytymisesta vuonna 1900 seka myohemmin DNA :n rakenteen ja geneettisen koodin selvittamisesta vuonna 1953. Ominaisuuksien periytymista vanhemmilta jalkelaisille ilman ilmion geneettisen taustan tuntemista on kuitenkin kaytetty hyvaksi jo esihistoriallisina aikoina esimerkiksi elainten ja kasvien jalostuksessa .

1980-luvun puolenvalin jalkeen tapahtunut uusien molekyylibiologisten menetelmien synty on avannut mahdollisuuden DNA :n tutkimiseen suoraan ja tieteenalan voimakkaaseen kasvuun. Voimakkaimmin tahan ovat vaikuttaneet erityisesti DNA:n monistamiseen tarkoitetun polymeraasiketjureaktion (PCR) ja DNA:n sekvensointimenetelmien kehitys. Tama on mahdollistanut muun muassa perinnollisia sairauksia aiheuttavien mutaatioiden entista tehokkaamman selvittamisen seka elain- ja kasvijalostuksessa edullisten alleelien tunnistamisen ja lisaamisen. Myos geenitekniikan kehitys on mahdollistanut monia uusia perinnollisyystieteen sovelluksia, tunnetuimpana ehka muuntogeeniset elintarvikkeet ja geeniterapia .

Menetelmiensa ja sovellustensa runsaudesta johtuen geneettinen tutkimus voidaan jakaa osiin usealla eri tavalla. Kenties yleisin jako perustuu siihen, milla organisaatiotasolla perinnollisia ilmioita tutkitaan. Taman jaon mukaan geneettinen perustutkimus voidaan jakaa muun muassa seuraaviin osa-alueisiin:

• molekyylitaso: molekyyligenetiikka ? DNA, geenit, niiden toiminta ja saately, epigenetiikka , mutaatiot , DNA:n evoluutio, geenitekniikka
• solutaso: sytogenetiikka ? solunjakautuminen, mitoosi , meioosi , meioottinen rekombinaatio, sukusolut , kromosomien rakenne ja toiminta, kromosomi- ja kromosomistomuutokset, kromosomievoluutio
• yksilotaso:
  • klassinen genetiikka ? dominoivat ja resessiiviset geenit, niiden ilmeneminen, periytymisen saannot, mendelismi , genotyyppi ja fenotyyppi
  • ihmisgenetiikka , laaketieteellinen genetiikka ? ihmisen perinnolliset ominaisuudet ja sairaudet
• populaatiotaso: populaatiogenetiikka ? populaation yhteinen geenivarasto (geenipooli), geenifrekvenssit, populaation geneettinen tasapaino ja sen muuttuminen, valinta (selektio), geneettinen ajautuminen (random drift), migraatio
• lajitaso: evolutiivinen genetiikka ? lajiutuminen, DNA-sekvenssien erilaistuminen, uusien lajien eriytyminen ja itsenaistyminen, fylogenia , DNA-evoluutio.

Perustutkimusta soveltavampia perinnollisyystieteen osa-alueita ovat muiden muassa

• jalostusgenetiikka ? kasvi- ja elainjalostus , geeniteknologiset sovellutukset, geenimanipulaatio
• geeniteknologia ? molekyyligeneettiset sovellutukset, teknologiset ja kaupalliset sovellutukset, laakkeet, tutkimustuotteet

• Portin, Petter:  Ne geenit! Ne geenit! . Turku: Kirja-Aurora, 2006. ISBN 951-29-3036-6 .

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Perinnollisyystiede .

• Opetus.tv: Biologian etaopiskeluymparisto, Perinnollisyys
• Lamm, Ehud: Inheritance Systems The Stanford Encyclopedia of Philosophy . The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)