Tassa artikkelissa tai sen osassa aihetta kasitellaan lahinna Suomen tai suomalaisten nakokulmasta . Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin nakokulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisaa tietoa saattaa olla keskustelusivulla .

Rauhanaate eli pasifismi merkitsee sodanvastaisuutta ja pyrkimysta saavuttaa tavoitteet taysin vakivallattomin keinoin ja samalla ennaltaehkaista konflikteja. Absoluuttinen pasifismi hylkaa kaiken vakivallankayton yhteiskunnassa pyrkien saavuttamaan tavoitteensa taysin vakivallattomin keinoin. Osa pasifisteista saattaa hyvaksya jonkinlaiset valtion sisaiset pakkokeinot tai vakivallan itsepuolustuksena. Sodan oikeutusta kasittelee etiikan osa-alue, sodan etiikka .

Sanan merkitys ja historia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Ennen sota oli normaali asioiden tila. Adam Smith asettui tata vastaan teoksessaan Kansojen varallisuus (1776) puolustamalla rauhaa ja valittamalla sodan tuhoista ja kustannuksista ja sen tuottamasta korkeasta julkisesta velasta . Nama liberaalien taloustieteilijoiden ajatukset nostivat sodan kynnysta, tekivat siita epanormaalin, kertoo Stanfordin yliopiston historian professori Priya Satia teoksessaan Empire of Guns . ^{[1] [2]}

Moraalifilosofisen ja valtioteoreettisen tutkielman nykyaikaisen rauhanliikkeen pohjaksi kirjoitti Immanuel Kant vuonna 1795. Teoksessaan Ikuiseen rauhaan Kant hahmotteli sodista vapaan valtioyhteiskunnan ja kansainvalisen jarjestelman rakenteen. Kantin ajattelu ei kuitenkaan suoraan vaikuttanut rauhanliikkeen syntyyn. Sen sai aikaan kristinusko. Ensimmaisen rauhanyhdistyksen perustivat kveekarit New Yorkissa vuonna 1815. Vuotta myohemmin kveekarit perustivat rauhanyhdistyksen myos Lontooseen. Manner-Eurooppaan rauhanliike levisi hitaasti. ^[3]

Vallankumousvuosi 1848 nosti esiin uusia aatteita, myos rauhanaatteen. Vuosina 1848?1851 Euroopassa pidettiin joka vuosi kansainvalisia rauhankongresseja. Vuonna 1856 solmitussa Pariisin rauhansopimuksessa rauhanaate vaikutti jo konkreettisesti, kun sen 23. artikla edellytti sopijavaltioita kayttamaan jatkossa valittajamaita neuvotteluihin ennen sotatoimiin ryhtymista. Vuonna 1867 syntyivat ensimmaiset kansainvaliset rauhanjarjestot: Ligue internationale et permanente de la Paix, jonka kotipaikka oli Pariisi, ja Ligue internationale de la Paix et de la Liberte , jonka kotipaikka oli Geneve . Ne olivat molemmat vahvasti kristillisia jarjestoja, joiden toiminta perustui usein radikaalipasifistiseen ajatteluun, jossa hylattiin taydellisesti kaikki vakivallan kaytto ihmisten valisten suhteiden selvittelyssa. Johdonmukainen lahimmaisen surmaamisen kriminalisointi kaikissa tapauksissa jai rauhanliikkeessa kuitenkin vahitellen taka-alalle ja yha korostuneemman aseman sai sen sijaan ajattelu, jonka tarkoituksena oli sotien poistaminen kansainvalisen oikeuden lujittamisen ja kehittamisen avulla. ^[3]

Vuonna 1889 Itavallan rauhanyhdistyksen perustaja, paronitar Bertha von Suttner julkaisi romaanin Aseet pois! . Se kaannettiin useille kielille ja silla oli suuri heratteita antava vaikutus koko rauhanliikkeelle. Vuonna 1899 Haagissa jarjestettiin Venajan keisarin Nikolai II:n aloitteesta kansainvalinen rauhankonferenssi . Vuonna 1901 perustettiin ruotsalaisen kemistin Alfred Nobelin jalkisaadoksen perusteella erityinen palkinto rauhantyossa ansioituneille. Bertha von Suttner sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1905. ^[3]

Ennen termia pasifismi rauhanyhdistysten ja kansainvalisten rauhanjarjestojen jasenet kutsuivat itseaan ”rauhan tekijoiksi” ja ”rauhan puolestapuhujiksi”, mutta yleisimmin kuitenkin ”rauhan ystaviksi”. Nama nimitykset koettiin hankaliksi ja aktivistit pyrkivat loytamaan liikkeelle kuvaavan nimityksen. Sanan pasifismi otti ensimmaisena kayttoon ranskalainen rauhanaktivisti Emile Arnaud, joka kaytti termia yleisessa mielessa kuvaamaan kansainvalista rauhanliiketta. Termia pasifismi kaytettiin virallisesti ensimmaisen kerran 10. yleismaailmallisessa rauhankokouksessa Glasgow’ssa vuonna 1901 viittaamaan sodanvastaiseen ajattelutapaan. Glasgow’n kongressin jalkeen monet rauhanjarjestojen jasenet alkoivat kutsua itseaan pasifisteiksi . Termin oli maara kattaa kaikki, jotka tyoskentelivat rauhan sailyttamisen ja sodan ehkaisemisen puolesta. Pasifismi merkitsi myos yhteiskunnallista toimintaa ja erottautui nain joitain uskonnollisia lahkoja leimanneesta yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumattomuuden perinteesta. ^[4]

Termin kayttoonoton jalkeen alkoi keskustelu sen tarkasta merkityksesta ja soveltamisesta. Nakemyserot karjistyivat rauhanliikkeen hajoamiseen ensimmaisen maailmansodan syttyessa vuonna 1914. Valtaosa rauhanliikkeen jasenista lahti sotaan ja vain murto-osa vastusti sotaa edelleen. Sodan jalkeisina vuosina pasifismin merkityksesta kiisteltiin laajasti. Sotaan lahtemista vastustaneet halusivat yksinoikeuden kasitteeseen ja kavensivat sen maaritelman kattamaan vain sodan ehdottoman hylkaamisen. Sodan kauhut olivat saaneet yha useammat ihmiset ehdottoman sodanvastaisiksi ja nain pasifismi sen kapeassa merkityksessa tuli laajemmin hyvaksytyksi. ^[4]

Sosialistinen rauhanaate tai -liike syntyi Venajan pyrkiessa irtautumaan Ensimmaisesta maailmansodasta ensin maailmanlaajuisella sosialistisella vallankumouksella ja lopulta taysin yksipuolisesti. Bol?evikit olivat Venajalla nousseet valtaan ja alkoivat lietsoa voimakkaalla propakandalla sosialistista maailmanvallankumousta. Ulkoasiainkomissaari Leo Trotskin luotsaama prokandajulistus vaikutti saavan aluksi lievaa myotatuntoa keskusvalloissa , mutta erityisen myonteisesti siihen suhtauduttiin Venajalla. Bol?evikkien rauhantahdoksi naamioima maailmanvallankumous ei kuitenkaan kaynnistynyt Trotskin oletusten mukaisesti. Seka keskusvallat ja muut ymparysvallat torjuivat taysin heidan ehdotuksensa, Saksa ryhtyi sotatoimilla uudelleen pakottamaan Venajan kahden keskiseen rauhaan. Ymparysvallat taas katsoivat Venajan pettaneen keskinaisen liittosopimuksen. Prosessin lopputuloksena Saksan sotilasjohtajat sanelivat Brest-Litovskin rauhan maaliskuussa 1918. ^[5]

Suomalaisia pasifisteja [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Liberaali senaattori Leo Mechelin oli tunnettu rauhanaktiivi ja kuuluisa myos johtamastaan passiivisesta vastarinnasta 1800- ja 1900-lukujen vaihteen sortovuosina . Suomen Rauhanliiton saatio on nimetty hanen mukaansa. Mechelin toimi myos kansainvalisen rauhankongressin varapuheenjohtajana ja ajoi kansainvalista lainsaadantoa rauhan takeeksi.

Merkittava suomalainen pasifisti oli Arndt Pekurinen , joka teloitettiin jatkosodan aikana hanen kieltaydyttyaan osallistumisesta maanpuolustustoimintaan. ^[6] Myos Yrjo Kallinen oli kuuluisa suomalainen pasifisti ? jopa maailmanhistoriallisestikin mielenkiintoinen tapaus, silla vaikka oli pasifisti, han toimi vuosina 1946?1948 Suomen puolustusministerina . Professori Felix Iversen toimi pitkaan Suomen Rauhanliiton puheenjohtajana ja on edustanut Suomea Maailman rauhanneuvostossa . Maailman rauhanneuvostossa Suomea ovat edustaneet myos Veikko Svinhufvud , Goran von Bonsdorff , Mirjam Vire-Tuominen ja Olavi Saarinen . Vaino Meltti toimi puheenjohtajana Maailman rauhanneuvoston alaisessa Suomen Rauhanpuolustajat ry:ssa. ^[3]

Katso myos [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Nonaggressioperiaate
• Rauha
• Rauhantyo
• Vakivallaton vastarinta
• Hippiliike
• Kristillinen pasifismi

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Cortright, David:  Rauha: Ajatusten ja liikkeiden historia . (Peace: A history of movements and ideas, 2008.) Suomentanut Eila Salomaa. Esipuhe: Kalevi Suomela. Helsinki: Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-163-0 .

Viitteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kirjallisuutta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Cortright, David:  Rauha. Ajatusten ja liikkeiden historia . (Peace. A History of Movements and Ideas, 2008.) Suomentanut Eila Salomaa. Esipuhe: Kalevi Suomela. Helsinki: Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-163-0 .
• Kallio, Kalle & Metsamaki, Mikko (toim.):  Pasifistin taskukirja . Helsinki: Suomen sadankomitealiitto, 2003. ISBN 951-9372-22-9 .
• Suolahti, Jaakko & Vehvilainen, Olli & Jarvinen, Markku (toim.):  Rauhanajatus historiassa . Porvoo: WSOY, 1970.
• Taipale, Ilkka:  Rauhankirjallisuuden bibliografia . Helsinki: Suomen rauhanliitto, 1987. ISBN 951-9193-05-7 .
• Vaananen, Jouko (toim.):  Rauhaa, peace! Pasifismin klassikoita . Helsinki: Like: Into, 2009. ISBN 978-952-01-0364-4 .

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rauhanaate .

• Pacifism . Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)