Papabile

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kardinaali Ratzinger oli yksi vuoden 2005 konklaavin ennakkosuosikeista. Hanet valittiinkin Johannes Paavali II :n seuraajaksi, minka jalkeen hanesta tuli paavi Benedictus XVI .

Papabile on epavirallinen italialainen termi, jolla tarkoitetaan mahdollista ennakkosuosikkia paavinvaalissa eli konklaavissa . Yleensa sita kaytetaan henkilosta, jolla epaillaan olevan hyvat mahdollisuudet nousta seuraavaksi paaviksi .

Ennakkosuosikin valintaa paaviksi ei kuitenkaan voida pitaa selvana. Konklaavin kulun ennustaminen on usein vaikeaa, eika konklaavi valttamatta paady ilmiselvilta vaikuttaviin ratkaisuihin. Usein vaali tuottaa jonkinlaisia yllatyksia valinnoissaan, mita kuvaa Roomassa kaytetty sanonta: "joka menee konklaaviin paavina, tulee ulos kardinaalina". [1] Valinnan ennustamattomuutta lisaa paikoin se, etta uuden paavin on saatava kardinaalien kahden kolmanneksen enemmisto puolelleen, ja koska kardinaalikollegio on yleensa paavikysymyksessa jakaantunut, on ennakkosuosikkien vaikea saada tarvittavaa kannatusta kasaan. [1] Erimieliset kardinaalit joutuvatkin usein etsimaan eri osapuolia tyydyttavia kompromissiehdokkaita. [1]

Joissain tapauksissa ennakkosuosikki valitaan paaviksi. 1900- ja 2000-luvulla hallinneista paaveista esimerkiksi Eugenio Pacelli ( Pius XII ), Giovanni Battista Montini ( Paavali VI ) ja Joseph Ratzinger ( Benedictus XVI ) olivat ennakkosuosikkeja ennen konklaavia. Toisaalta konklaavit ovat usein paatyneet myos hyvinkin yllattaviin ehdokkaisiin. Esimerkkeja ovat muun muassa vuoden 1958 konklaavissa paaviksi kohonnut Angelo Roncalli ( Johannes XXIII ), vuoden 1978 ensimmaisen konklaavin valinta Albino Luciani ( Johannes Paavali I ) ja vuoden 1978 toisen konklaavin voittanut Karol Wojtyła ( Johannes Paavali II ).

Esimerkkeja ennakkosuosikeista, jotka valittiin paaviksi

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Esimerkkeja ennakkosuosikeista, joita ei valittu paaviksi

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  1. a b c Simo Heininen:  Ihmista suurempi: paaviuden historia . Edita, 2004. ISBN 951-37-4184-2 . s. 14