Panssarintorjuntavaunu (lyhennetaan pst-vaunu ) on telaketjuilla liikkuva, panssarintorjuntaan tarkoitettu panssariajoneuvo . Panssarintorjuntavaunut ovat aseistettu panssarintorjuntakanuunalla, nykyisin paaasiassa panssarintorjuntaohjuksin. Vaunujen panssarointi on usein paljon heikompi kuin varsinaisilla panssarivaunuilla, mutta vastaavasti ne ovat paljon halvempia valmistaa. Tykein aseistettuja panssarintorjuntavaunuja kaytettiin paaasiassa toisen maailmansodan aikana ja ne on nykyisin korvattu taistelupanssarivaunuilla .

Panssarintorjuntavaunut tulivat kayttoon toisen maailmansodan aikana. Panssarintorjuntavaunujen paaasiallisena tehtavana oli vedettavien panssarintorjuntatykkien tapaan tuhota vihollisen panssarivaunut. Panssarintorjuntavaunut olivat kuitenkin ratkaisevasti paremman liikkuvuutensa vuoksi soveltuvampia liikuntasodankayntiin ja taisteluun moottoroitujen tai mekanisoitujen joukkojen osana.

Termi panssarintorjuntavaunu ( engl. tank destroyer ) on lahtoisin paaasiassa englanninkielisesta termistosta ja laajentunut kattamaan myos Saksan ja Neuvostoliiton samankaltaiset ajoneuvot. Saksa ja Neuvostoliitto kayttivat panssarintorjuntavaunuja osana panssarijoukkoja. Yhdysvallat taas kayttivat panssarintorjuntavaunuja omina erikoistuneina yksikkoinaan ja toisen maailmansodan aikana panssarintorjuntavaunut olivat oma haaransa Yhdysvaltain asevoimissa .

Brittien panssarintorjuntavaunuista kuuluisin lienee Archer , jossa oli hyvin tehokas 76,2 mm O.Q.F. 17-pounder -panssarintorjuntatykki. Samaa tykkia asennettiin Sherman-vaunuihin , jotta jokaiseen Sherman-joukkueeseen saatiin yksi vihollisen panssareille parjaava Sherman Firefly , joksi 17-naulaisella aseistettuja Shermaneita kutsuttiin. Britit eivat kuitenkaan pahemmin panssarintorjuntavaunuja kayttaneet.

Saksassa panssarintorjuntavaunuina kaytettiin kahdentyyppisia vaunuja. Saksalaisten kayttamien vaunujen esikuvana olivat jo ennen sotaa kehitetyt rynnakkotykkit , joissa ei ollut kaantyvaa tornia. Ensimmaiset rynnakkotykit oli tarkoitettu jalkavaen tukemiseen ja varustettu matalan lahtonopeuden 75 mm tykilla jalkavaen tukitehtaviin. Myohemmin Saksan StuG III -rynnakkotykit varustettiin pitkaputkisilla kanuunoilla panssarivaunuja vastaan. Yleensa panssarintorjuntavaunujen ja jalkavaen tukemiseen tarkoitettujen rynnakkotykkien valille on helppo tehda ero niiden kayttotarkoituksen perusteella, mutta rajatapauksiakin on.

Ensimmaisena panssaritorjuntatarkoitukseen rakennettiin Panzerjager I -vaunuja, joissa jo vuonna 1939 selvasti vanhentuneen Panzerkampfwagen I -vaunun alustalle asennettiin 47 mm ?kodan PaK L/43 -panssarintorjuntatykki. Panzerkampfwagen II -vaunun alustalle asennettiin neuvostoliittolainen 76,2 mm sotasaalistykki, jolloin tulokseksi saatiin Marder II -panssarintorjuntavaunu. Yleisimmaksi vaunuksi tuli Marder III , jossa oli t?ekkilaisen Panzerkampfwagen 38(t) -vaunun alustalle asennettu saksalainen 75 mm PaK 40 -tykki. Raskaimmin aseistettu kevyt pst-vaunu oli 88-millimetrin Pak 43/1 (L/71)-tykilla varustettu Nashorn . Tykki oli kaytannossa sama kuin Tiger II:n KwK 43.

Kevyiden panssarintorjuntavaunujen ohella valmistettiin myos raskaammin panssaroituja pst-vaunuja, naista ensimmainen oli Jagdpanzer IV , jota valmistettiin Panzerkampfwagen IV:n alustalle 75 mm PaK 39 ja PaK 42-tykeilla. Muut olivat Pantherin alustalle rakennettu Jagdpanther , modifioidulle Tiger II:n alustalle rakennettu, 128 mm Pak 80 (L/55)-tykilla aseistettu, Jagdtiger ja 38(t):n alustalle rakennettu Jagdpanzer 38(t) eli Hetzer , jossa oli 75 mm Pak 39-pst-kanuuna.

Saksan tapaan Neuvostoliiton panssarintorjuntavaunuissa ei ollut kaantyvia torneja. Neuvostoliiton vaunut voidaan kaytannossa jakaa kahteen luokkaan: rynnakkotykit joidenka aseistus perustui kenttatykkeihin ja haupitseihin ja varsinaiset panssarintorjuntatykit joidenka aseistus perustui nopealahtonopeuksisiin tykkeihin.

Neuvostoliiton ensimmainen panssaritorjuntavaunu oli SU-76 , joka oli rakennettu kevyen panssarivaunun T-70:n alustalle ja aseistus perustui vedettavaan ZiS-3 kenttatykkiin. Toinen varhainen vaunu oli 122 mm haupitsilla jalkavaen tukeen tarkoitettu SU-122 .

Vasta verrattain myohaan, Kurskin taistelun jalkeen tulivat kayttoon 85 mm tykilla aseistettu SU-85 ja myohemmin alkuvuodesta 1945 SU-100 , jossa oli tehokkain tuolloin kaytossa ollut neuvostoliittolaisten panssarintorjuntakanuuna, laivatykista kehitetty 100 mm:n D-10S. Molemmat oli rakennettu SU-122:n alustalle, joka perustui T-34-vaunuun. Nama vaunut oli suunniteltu saamaan mahdollisimman nopeasti kentalle tehokas panssarintorjuntatykki samalla kun samaa tykkia varten suunnitellaan tornia, jotta se saadaan asennettua panssarivaunuun. SU-85:n tykkia kaytettiinkin lopulta T-34/85 -vaunussa ja SU-100:n tykkia T-54/55 -vaunussa.

Alkuvuodesta 1943 kayttoon tullut, 152 mm haupitsilla varustettu raskas rynnakkotykki SU-152 , joka oli alun perin tarkoitettu lahinna bunkkereiden tuhoamiseen, osoittautui suuren kaliiperin tykkinsa ansiosta myos tehokkaaksi panssarivaunun tappajaksi, vaikka vaunua ei ollutkaan siihen alun perin tarkoitettu. 152 mm ammuksen suoran osuma ja rajahdys riitti irrottamaan Tigerin tornin vaunusta tai repimaan irti Ferdinandin paallysrakenteen. Taman vuoksi vaunu sai lempinimen Zveroboy , Pedontappaja. SU-152 perustui KV-vaunun runkoon. SU-152:n seuraaja oli 152 mm ISU-152, joka kaytti IS -panssarivaunun osia. Asentamalla siihen IS-2-vaunussakin kaytetty 122 mm tykki syntyi ISU-122. Kurskin jalkeen Neuvostoliitto lopetti kokonaan kevyiden panssarivaunujen kuten T-70:n valmistuksen ja korvasi sen SU-76 -vaunulla, joka kaytti samaa alustaa.

Lyhenne ”SU” tulee sanoista samohodnaja ustanovka , itseliikkuva lavetti.

Yhdysvallat kayttivat panssarintorjuntavaunuja eri tavalla kuin muut ja heidan panssarintorjuntavaununsa eroavat muista jo ulkonaoltaan silla niissa on kaantyva tykkitorni, tosin erittain hitaasti kaantyva sellainen. Tornit kayttavat avointa kattoa.

Usein uskotaan Yhdysvaltain panssaridoktriinin perustuneen siihen, etta panssarivaunut tukevat jalkavakea ja niiden ei ole tarkoitus taistella vihollisen panssarivaunuja vastaan ja tahan kaytetaan panssarintorjuntavaunuja. Tama uskomus on kuitenkin virheellinen. ^{[1] [2]} Panssarijoukot ja panssarintorjuntajoukot olivat kaksi eri haaraa Yhdysvaltain asevoimissa ja kayttivat omia erillisia doktriinejaan. Lyhyesti kuvattuna panssarijoukot oli tarkoitettu hyokkaykseen kun taas panssarintorjuntajoukot puolustukseen. Jos hyokkaavilla joukoilla tulee vastaan vihollisen panssarivaunuja, kaytannossa minka tahansa paitsi panssarintorjuntavaunun tehtava on tuhota ne.

Panssarintorjuntajoukot luotiin Saksan salamasotaa vastaan, silla taistelussa Ranskasta saksalaiset menivat lapi ranskalaisten puolustuslinjoista keskittamalla valtavat maarat panssareita yhteen pisteeseen kun taas ranskalaiset sijoittivat puolustuslinjoissa panssarintorjuntatykit noin sadan metrin paahan toisistaan. Yhdysvallat paatti kehittaa panssarintorjuntavaunut torjumaan tamankaltaisen hyokkayksen. Kun vihollinen paasee puolustuslinjoista lapi, panssarintorjuntavaunut lahetetaan torjumaan tama hyokkays. Taman vuoksi panssarointi Yhdysvaltain panssarintorjuntavaunuissa on heikko, silla vaunu on vain alusta siirtamaan tykki asemiin nopeammin ja tehokkaammin kuin mita on mahdollista vedettavilla tykeilla ja siten liikkuvuutta pidettiin tarkeampana kuin panssarointia.

Armeijan seka jalkavaki etta tykistohaarat halusivat panssarintorjuntavaunut komennettavakseen, kun taas panssarijoukot eivat halunneet ? panssarijoukkojen tehtava on hyokata, kun taas panssarintorjuntavaunut oli tehty puolustusta varten. Lopulta kuitenkin paatettiin, etta panssarintorjuntajoukoista tehdaan oma erillinen haara armeijassa. Tasta huolimatta panssarintorjuntajoukot liitettiin usein osaksi jalkavakiyksikkoja.

Vaikka panssarintorjuntavaunut tuhosivatkin enemman vihollisen vaunuja kuin niita menetettiin, ne suunniteltiin hyvin tietynlaisia olosuhteita varten, torjumaan suuri keskitetty panssarihyokkays. Yhdysvaltojen tultua mukaan sotaan, saksalaiset olivat muuttaneet taktiikoitaan: valtavia panssarihyokkayksia yhteen pisteeseen, jollaisia toteutettiin Puolassa ja Ranskassa, nahtiin enaa hyvin harvoin. Lisaksi Yhdysvallat oli hyokkayksessa suuren osan aikaa sodasta ja joukot eivat halunneet jattaa taakse panssarivaunun kaltaisia ajoneuvoja silta varalta etta vihollinen aloittaisi panssarihyokkayksen, minka vuoksi panssarintorjuntavaunuja kaytettiin usein tavallisen panssarivaunun tavoin hyokkayksessa. Taman vuoksi panssarintorjuntavaunujen konsepti todettiin tarpeettomaksi ja panssarintorjuntahaara suljettiin vuonna 1946.

Merkittavimmat Yhdysvaltain kayttamat panssarintorjuntavaunut olivat M10 Wolverine , M18 Hellcat ja M36 Jackson . Sodan alkuvaiheessa oli kaytossa myos M3 ja M6 mutta nama olivat puolitelavaunu ja kuorma-auto.

Ensimmaisena naista palveluskayttoon tuli M6, joka oli kuorma-auto jonka takalavalle oli asennettu 37mm:n panssarintorjuntatykki M3. Naiden saavuttua Pohjois-Afrikkaan ne todettiin nopeasti hyodyttomiksi silla 1930-luvulla suunniteltu 37mm:n tykki oli tehoton useimpia Saksan vuonna 1943 kayttamia vaunuja vastaan.

Seuraava naista oli M3, puolitelavaunu, jonka takalavalle oli asennettu 75mm:n kenttatykki. Vaikka M3:a pidettiinkin suurena parannuksena verrattuna M6:een, ei sitakaan viela pidetty ideaalisena rooliinsa ja sita kaytettiin usein epasuoran tulen roolissa ja siita pidettiinkin tassa roolissa enemman kuin sen ensisijaisesta roolista panssarintorjunta-alustana.

M10 Wolverine oli M4 Sherman -panssarivaunun rungon pohjalle rakennettu panssarintorjuntavaunu, joka kaytti aseistuksenaan kolmen tuuman tykkia M7. Tama oli ensimmainen varsinainen panssarintorjuntavaunu ja tykkinsa ansiosta sopi tahan rooliin paljon paremmin kuin mikaan aiempi panssarintorjunta-alusta. Ongelmana kuitenkin nahtiin se, ettei vaunu ollut paljoa tavallista keskiraskasta panssarivaunua nopeampi. M10 Wolverine oli sodan valmistetuin yhdysvaltalainen panssarintorjuntavaunu.

M18 Hellcat oli 76mm tykilla M1 varustettu panssarintorjuntavaunu, jota pidettiin ideaalisena, silla siina oli panssarintorjuntaan tehokas tykki ja korkea nopeus. 90 kilometrin tuntinopeudellaan M18 Hellcat on yksi kaikkien aikojen nopeimmista panssariajoneuvoista. Samaa tykkia kaytettiin myohemmin myos M4 Sherman-panssarivaunun myohemmissa versioissa.

M36 Jackson oli viimeinen Yhdysvaltain valmistama panssarintorjuntavaunu. Vaunu perustui M10 Wolverinen runkoon ja kaytti aseistuksenaan samaa 90mm tykkia M3, jota kaytettiin raskaassa M26 Pershing -vaunussa. Tykki teki Jacksonista parhaiten aseistetun yhdysvaltalaisen panssarintorjuntavaunun ja kykeni tuhoamaan tavallisilla ammuksilla kohteita, joita M10 ja M18 kykenivat tuhoamaan vain M93 HVAP -erikoisammuksilla. Vaunusta kuitenkin puuttui M18:n hyva liikkuvuus ja ei ollut juurikaan nopeampi kuin M4 Sherman -panssarivaunu. Tasta ja panssarintorjuntahaaran sulkemisesta huolimatta se pysyi palveluskaytossa 1950-luvun loppuun asti ja palveli Korean sodassa , jossa se kykeni tehokkaasti tuhoamaan kaikki Pohjois-Korean kayttamat neuvostovalmisteiset panssarivaunut.

Kehitteilla oli myos 90mm tykilla M3 varustettu vaunu M18 Hellcatin rungolla mutta panssarintorjuntahaaran sulkemisen vuoksi tama ei ikina valmistunut.

Sodan jalkeen panssarintorjuntavaunujen valmistus hiipui uusien taistelupanssarivaunujen kyetessa hoitamaan myos panssarintorjunnan. Viimeinen lantinen panssarintorjuntavaunu oli saksalainen 1960-luvun perua oleva Jagdpanzer Kanone , joka jai kaytosta 1980-luvulla. Neuvostoliitossa valmistettiin laskuvarjojoukkojen kayttoon ASU-57 -rynnakkotykkia 1950-luvulta ja ASU-85 -rynnakkotykkia PT-76 -vaunun alustalle vuodesta 1962. Vaunu oli myos Puolan ja Ita-Saksan laskuvarjojoukkojen kaytossa. Jotkut pitavat ruotsalaista Stridsvagn 103 -vaunua panssarintorjuntavaununa johtuen sen tornittomasta tykista. Ruotsin puolustusvoimat kuitenkin luokittelevat vaunun taistelupanssarivaunuksi.

Panssaritorjuntaohjusten yleistyessa tykeilla aseistetut panssaritorjuntavaunut jaivat tarpeettomiksi. Nykyisin monet rynnakkopanssarivaunut , kuten Neuvostoliiton BMP-1 ja Yhdysvaltain M2 Bradley kantavat panssaritorjuntaohjuksia. Naiden lisaksi on rakennettu vaunuja, joiden ainoana tehtavana oli ohjuslavettina toimiminen. Yhdysvaltain malleja ovat M901 M113 -miehistonkuljetusvaunun alustalle seka M3 Bradley ja Neuvostoliiton monet mallit BRDM-2 -tiedusteluvaunun alustalla.