Moraali

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tama artikkeli kasittelee kasityksia hyvasta ja pahasta. Myos taistelutahtoa kutsutaan toisinaan moraaliksi.
n   ?   k   ?   m

Moraali on kasityksia ja kayttaytymissaantoja siita, mika on hyvaa ja pahaa , oikein tai vaarin. Moraali-sanaa kaytetaan seka kuvailevasti viittaamaan vallitseviin kasityksiin oikeasta ja vaarasta etta ohjeita antavasti siita, minka tulisi olla moraalisesti hyvaa ja oikeaa toimintaa. [1] [2] [3]

Etiikka on moraalin filosofista tutkimusta. Etiikka pyrkii toisaalta kuvaamaan ja selittamaan moraalisia kasityksia ( deskriptiivinen etiikka ) ja toisaalta perustelemaan, miten yksilon tai yhteison tulisi toimia ( normatiivinen etiikka ). [3]

Etymologia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Sana ”moraali” on johdettu latinan sanasta mos (monikko mores ), joka tarkoittaa tapaa, kayttaytymismallia. Sana ”etiikka” tulee kreikan kielen sanasta ethos , joka tarkoittaa ’tottumusta ja tapaa’. Sanalla etiikka viitataan yleiskielessa usein myos itse moraaliin tai moraalisaantoihin eli eettisiin normeihin. [1] [4]

Moraalifilosofia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaartikkeli: Etiikka

Moraalia koskeva tutkimus on perinteisesti kuulunut filosofian alaan. Filosofiassa etiikka jaetaan normaalisti kolmeen osaan: normatiiviseen etiikkaan , joka tutkii sita, miten ihmisen tulisi kayttaytya, deskriptiiviseen etiikkaan , joka pyrkii kuvaamaan olemassa olevia moraalikasityksia tai selittamaan niita, seka metaetiikkaan , joka tutkii moraalin itsensa tai moraaliin liittyvien kasitteiden merkitysta seka moraalisten kasitysten luonnetta.

Normatiivisen etiikan suuntauksia ovat seurausetiikka , velvollisuusetiikka ja hyve-etiikka . Metaetiikkaa puolestaan edustavat esimerkiksi realismi ja subjektivismi , kognitivismi ja non-kognitivismi seka universalismi ja relativismi .

Suuri osa deskriptiivista etiikkaa tapahtuu nykyaan varsinaisen filosofian ulkopuolella ja empiirisissa tieteissa voidaan pohtia myos metaeettisia kysymyksia. Jotkut eettisen naturalismin kannattajat ovat myos esittaneet, etta myos normatiivinen etiikka voisi perustua empiiriselle tieteelle, vaikka tallaista kantaa voidaan pitaa ja usein pidetaan Humen lakia vastaan rikkovana. Taman periaatteen mukaan tosiasioista ei voi johtaa arvoja ja normeja [5] .

Filosofisen etiikan perinteinen kanta on, etta moraalin tulee olla itsenaista suhteessa sen tuottaneeseen evoluutioon ja sita tukevaan yhteiskuntaan . Jos moraali pyritaan perustamaan jonkin perustavammaksi vaitetyn asian varaan, se ei enaa ole moraalia. Mista tahansa tosiasiasta, mukaan lukien teot ja kayttaytymistaipumukset, voidaan kysya, onko se todella oikein. [6]

Empiiriset tieteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Sosiologit ja antropologit ovat tutkineet ihmisyhteisojen moraalisaantoja. Psykologit tutkivat moraalista kayttaytymista esimerkiksi kehitys -, persoonallisuus -, sosiaali -, evoluutio - tai neuropsykologian nakokulmasta. Biologit ovat tutkineet moraalin evoluutiota , elainten moraalista tai esimoraalista kayttaytymista ja ihmisen moraalisen toiminnan taustalla olevia biologisia taipumuksia. Taloustieteissa esimerkiksi kayttaytymistaloustieteilijat ovat tutkineet ihmisen moraalista kayttaytymista.

Moraalin sosiologia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Sosiologian klassikko Emile Durkheim naki moraalisten saantojen kumpuavan seka sosiaalisista etta historiallisista tekijoista. Durkheim esitti, etta yhteiskunnat luovat itselleen sellaisen moraalisten arvojen ja maaraysten joukon, joiden tarkoituksena on enemman tai vahemman palvella niiden olemassaolon tarpeita. Nama moraalisaannot voivat olla hyvin erilaisia eri yhteiskunnissa. [7] Durkheim ymmarsi kaikki yksilon ylittavat hanen toimintaansa tavalla tai toisella vaikuttavat yhteiskunnalliset normit (mukaan lukien moraaliset saannot ja kiellot) sosiaalisiksi faktoiksi , [8] ja han vastusti yritysta palauttaa naita esimerkiksi biologiaan, mista han syytti suomalaista sosiologia Edward Westermarckia . Durkheim ei kiistanyt biologian vaikutusta ihmisen kayttaytymiseen, mutta han katsoi, etta esimerkiksi seksuaalimoraalia (esimerkiksi avioliittosaannot) ei voida palauttaa biologisiin taipumuksiin, kuten han katsoi Westermarckin tekevan. [9]

Moraalipsykologia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaartikkeli: Moraalipsykologia

Kehityspsykologisia teorioita moraalista on esitetty ainakin Jean-Jacques Rousseausta alkaen, joka esitti viisivaiheisen mallin ihmisen moraalisesta kehityksesta. [10] 1900-luvun vaikutusvaltaisimpia moraalin kognitiivisia kehityspsykologisia teorioita ovat luultavasti olleet Jean Piaget’n ja Lawrence Kohlbergin nakemykset. Kohlbergin mukaan ihmisen moraalinen kehitys voidaan jakaa kolmeen paaosaan, josta kukin jakautuu kahteen alaosaan muodostaen nain yhteensa kuusi tasoa. Paajaksoja ovat (1) esimoraalinen taso, (2) konventionaalisten rooliodotusten taso ja (3) hyvaksyttyjen moraalisten periaatteiden taso. Viimeisen tason Kohlberg jakoi alempaan sopimusten, yksilollisten oikeuksien ja yleisesti hyvaksytyn lain tasoon, seka ylempaan yksilollisen omantunnon periaatteiden tasoon. [10] Kolmas 1900-luvun tunnettu moraalin kehityspsykologiaa tutkinut psykologi on Martin Hoffman , jonka mukaan jo pienilla lapsilla voisi olla moraalisia tuntemuksia, mika tekisi heista aitoja moraalisia toimijoita.

Alun pitaen Jonathan Haidtin ja Craig Josephin kehittama moral foundations theory esittaa, etta moraalilla olisi ihmisluonnossa kuusi evolutiivisesti kehittynytta perustaa: huolehtiminen, oikeudentunto, uskollisuus, auktoriteetti ja pyhyys. Teoria arvostelee Piaget’n ja Kohlbergin nakemyksia jarjen liiallisesta korostamisesta.

Ihmisten moraalista paattelya on tutkittu myos neuropsykologiassa . On havaittu, etta eksplisiittinen moraalinen pohdinta korreloi aivokuoren ventromediaalisessa otsalohkossa [11] tapahtuvan aivotoiminnan kanssa, missa moraalisissa intuitioissa korostuu ohimo- ja paalakilohkojen liitoksen [12] seuduilla lisaantynyt aivotoiminta. [13]

Moraalista kognitiota on pyritty selittamaan mielen teorialla , jonka oletetaan selittavan, miksi yksilo kokee myos toiset yksilot tietoisiksi olennoiksi. Ajatus on, etta mielen teoria olisi moraalisen kayttaytymisen, empatian ja altruismin ennakkoehto. Peilineuronien toimintaa tutkineet neuropsykologit ovat kuitenkin haastaneet mielen teorian. Esimerkiksi Vittorio Gallesen mukaan empatia ja kyky ”lukea toisten ajatuksia” selittyvat peilisolujen aikaansaamalla jaljittelevalla aivotoiminnalla, ei mielen teorian olettamilla korkeamman tason kognitiivisilla kyvyilla. [14] [15]

Moraalin biologia ja evoluutio [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Moraalista kayttaytymista ja moraalin syntya ja kehitysta on pyritty selittamaan biologisesti periytyvilla taipumuksilla, esimerkiksi kyvyilla altruismiin , empatiaan tai vastavuoroisuuteen . Kadellisten ja muiden elainten yhteisoissa esiintyy monia kayttaytymistaipumuksia, jotka muistuttavat ihmisyhteisojen ”moraalisiksi” kuvailtuja toimintoja. [6]

Tutkimusten mukaan simpanssit muistavat, ketka tekivat heille palveluksia ja ketka eivat, ja ovat taipuvia kayttaytymaan vastavuoroisella tavalla. Simpanssit esimerkiksi ovat taipuvaisia jakamaan ruokaa sellaisten ryhman jasenten kanssa, jotka ovat sukineet niita aikaisemmin. [16] Simpanssit eivat ole ainoita sosiaalisia elaimia, joiden on havaittu osoittavan taipumusta vastavuoroisuuteen. Vampyyrilepakot jakavat verta vastavuoroisuuden periaatteiden mukaan, [17] ja myos kapusiiniapinat [18] ja koirat [19] kayttaytyvat tutkimusten mukaan tahan tapaan. Naiden tulosten on katsottu osoittavan, etta nailla ja monilla muilla sosiaalisilla elaimilla on jonkinasteinen reiluutta tai oikeudenmukaisuutta koskeva ymmarrys. Ihminen ei myoskaan ole tutkimusten valossa ainoa empatiaan kykeneva elain; esimerkiksi norsut kayttaytyvat tavalla, joka vaikuttaa todistavan niiden empaattisista tuntemuksista. [20]

Altruismi on kayttaytymista, jossa ryhman toisia jasenia autetaan, vaikka siita ei ole mitaan hyotya tai vaikka siita on suoranaista haittaa auttavalle yksilolle. Altruismin esiintyminen muodostaa haasteen evoluutioteorialle, koska ei ole helppoa nahda, miksi luonnonvalinnan pitaisi suosia tallaista kayttaytymista. Altruismia on yritetty selittaa toisaalta ryhmavalinnalla ja myohemmin William D. Hamiltonin tyohon nojaavalla sukulaisvalinnan teorialla. [21]

Simpanssit elavat ryhmissa, joiden keskimaarainen koko on noin 50 yksiloa. Monet tutkijat olettavat, etta esi-ihmiset ovat elaneet saman suuruusluokan ryhmissa. Nykyisten metsastaja-kerailijoiden yhteisoja tutkimuksen perusteella on paatelty, etta paleoliittisen aikakauden ihmiset olisivat saattaneet elaa 100?200 yksilon ryhmissa. On katsottu, etta sita mukaa kuin yhteison koko kasvoi evoluution myota, ryhmakoheesion tarve lisaantyi. Inhimillinen moraali on saattanut kehittya tallaisissa ryhmissa keinona tuottaa sosiaalista kontrollia, konfliktien ratkaisua. Kadellistutkija Frans de Waalin mukaan inhimilliseen moraaliin sisaltyy tasoja, joita ei esiinny muissa kadellisyhteisoissa. Ennen kaikkea inhimilliset yhteisot sisaltavat voimakkaampia ja yksityiskohtaisempia moraalisia saantoja, joiden noudattamista kontrolloidaan ankarasti palkinnoilla, rangaistuksilla ja maineen kautta.

Jotkut katsovat, etta altruismin tai vahintaan inhimillisen moraalin kehittyminen edellyttaisivat ryhmavalintaa. Esimerkkina voidaan mainita David Sloan Wilson ja Elliott Sober , jotka esittivat vuonna teoksessaan Unto Others: The Evolution and Psychology of Unselfish Behavior (1998), etta ryhmavalinta voi mielekkaalla tavalla selittaa moninaisten moraalisaantojen kehittymisen. He painottivat, etta luonnonvalinnan ei ole pakko suosia kayttaytymista , jossa yksilot toimivat tavoilla, jotka pyrkivat vahvistamaan vain heidan omaa lisaantymismenestystaan. [22]

Katso myos [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. ↑ a b moraali. Kielitoimiston sanakirja . Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
  2. ↑ Teravainen, Juha:  Johdatus filosofiaan , s. 98. Helsinki: Kirjapaja, 1982. ISBN 951-621-381-2 .
  3. ↑ a b Fieser, James: Ethics The Internet Encyclopedia of Philosophy . (englanniksi)
  4. ↑ Hartikainen, Erkki (toim.): Siveys ja todellisuus: Peruskoulun elamankatsomustieto 7 Viimeksi paivitetty 21.10.2008. Suomen ateistiyhdistys ry. Viitattu 21.1.2017.
  5. ↑ Selin, Risto:  Ihmeellinen maailma. Skeptikon tietosanakirja . Helsinki: Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4 . Teoksen verkkoversio (viitattu 16.1.2017).
  6. ↑ a b Pihlstrom, Sami: Tiede ja edistyksen myytti (PDF) Tieteessa tapahtuu . 1/2005. Arkistoitu 6.2.2007. Viitattu 13.9.2007.
  7. ↑ Carls, Paul: Emile Durkheim Internet Encyclopedia of Philosophy . Viitattu 16.1.2017. (englanniksi)
  8. ↑ Durkheim, Emile:  Sosiologian metodisaannot . (Las regles de la methode sociologique, 1895.) Suomentanut Seppo Randell. Helsinki: Tammi, 1982. ISBN 951-30-5579-5 .
  9. ↑ Roos, J. P.: Durkheim vs. Westermarck: an uneven match mv.helsinki.fi . Viitattu 21.1.2017. (englanniksi)
  10. ↑ a b Matthews, Gareth & Mullin, Amy: The Philosophy of Childhood The Stanford Encyclopedia of Philosophy . 2002, paivitetty 2014. Viitattu 21.1.2017. (englanniksi)
  11. ↑ Ventromediaalinen prefronaataalinen korteksi, VMPC.
  12. ↑ Englanniksi tempero-parietal junction , TPC.
  13. ↑ Harenski, C. L. & Antonenko, O. & Shane, M. S. & Kiehl, K. A.: A functional imaging investigation of moral deliberation and moral intuition. NeuroImage , 2010, 49. vsk. Tiivistelma (PDF) . (englanniksi)
  14. ↑ Gallese, Vittorio & Goldman, Alvin: Mirror neurons and the simulation theory of mind-reading (PDF) Trends in Cognitive Sciences . 12.1998. Viitattu 21.1.2017. (englanniksi)
  15. ↑ Gallese, Vittorio: The Roots of Empathy: The Shared Manifold Hypothesis and the Neural Basis of Intersubjectivity. Psychopathology , 2003, 36. vsk. (englanniksi)
  16. ↑ Hockings, Kimberley J.: Chimpanzees Share Forbidden Fruit Plos One . 2007. Viitattu 21.1.2017. (englanniksi)
  17. ↑ Wilkinson, Gerald S.: Reciprocal food sharing in the vampire bat. Nature , 8.3.1984, nro 308, s. 181?184. Artikkelin verkkoversio (PDF) . Viitattu 21.1.2017. (englanniksi)
  18. ↑ Markey, Sean: Monkeys Show Sense Of Fairness, Study Says National Geographic . 17.9.2003. Viitattu 21.1.2017. (englanniksi)
  19. ↑ Range, Friederike ym.: The absence of reward induces inequity aversion in dogs. PNAS Online , 8.3.1984, 106. vsk, nro 1, s. 340?345. Tiivistelma . Viitattu 21.1.2017. (englanniksi)
  20. ↑ Morell, Virginia: It’s Time to Accept That Elephants, Like Us, Are Empathetic Beings National Geographic . 23.2.2014. Viitattu 21.1.2017. (englanniksi)
  21. ↑ Fehr, E. & Fischbacher, U.: The Nature Of Human Altruism. Nature , 2003, nro 425. (englanniksi)
  22. ↑ Sober, Elliott & Wilson, David Sloan:  Unto Others. The Evolution and Psychology of Unselfish Behavior . Cambridge: Harvard University Press, 1998. ISBN 0-674-93046-0 . (englanniksi)

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Moraali .

 

Noudettu kohteesta ” https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Moraali&oldid=21524997 ”