Tahan artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lahteita, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolahteista. Voit auttaa Wikipediaa lisaamalla artikkeliin tarkistettavissa olevia lahteita ja merkitsemalla ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Artikkeli on tarkastettava ja lisattava luotetavat lahteet

MiG-25PD Nato : Foxbat-E
MiG-25
Tyyppi	havittaja
Valmistaja	Mikojan-Gurevit? (MiG)
Miehisto	1
Ensilento	6. maaliskuuta 1964
Mitat
Pituus	23,82 m
Karkivali	14,02 m
Korkeus	6,10 m
Siipipinta-ala	61,4 m²
Voimanlahde
Koneisto	2 x Tumanski R-15BD-300
Teho	2 x 110 000 N jalkipolttimilla
Aseistus
Aseistus	A) 4 x R-40T tai R-40R , kantama 36 km [1] B) 2 x R-23 + 4 x R-60 tai 4 x R-73
Infobox OK

MiG-25 ( Nato-raportointinimi Foxbat ) on neuvostoliittolainen nopea havittaja , joka kehitettiin Yhdysvaltain strategisten yliaanipommikoneiden torjumiseksi. Sita seurasi MiG-31 .

MiG-25 suunniteltiin 1950-luvun lopulla tavoitteena kyky torjua Yhdysvaltain ilmavoimien kaksinkertaisella aanennopeudella lentava General Dynamicsin B-58 Hustler -pommikone seka suunnitteilla ollut viela nopeampi XB-70 Valkyrie .

Ensimmaisen tehtavan suunnitella torjuntahavittaja tyonimeltaan Je-150 , sai OKB-155 (suunnittelutoimisto-155) 1956. Havittajan tuli saavuttaa 20 000 metrin - 25 000 metrin lakikorkeus, huippunopeus 2,5 mach - 3,0 mach ja toimisade 500 km. ^[2] Ongelmaksi muodostui suuren lentonopeuden mahdollistavien moottoreiden puute. Neuvostoliitossa kuitenkin oli risteilyohjushanke Tupolev Tu-121 . Ohjuksen, missa oli KR-15 -suihkumoottori, tarkoituksena oli lentaa 20 000 metrin korkeudessa miltei 2700 km/h. Tu-121 ei paatynyt sarjavalmistukseen, koska ballistisia ohjuksia pidettiin parempina. KR-15 -moottorin toiminta-aika oli vain 15 tuntia. Moottoria uudistettiin ja toiminta-ajaksi saatiin ensin 50 tuntia, sitten 300 tuntia. Lopulta valmistui kehitetty moottori R15B-300 . Prototyyppeina olivat Je-150 ja Je-152 . Molemmat muistuttivat MiG-21 :a. Tila ei riittanyt suurelle tutkalle eika riittavalle maaralle polttoainetta eika ohjattavuus ollut hyva runsaan 2 machin lentonopeudessa. Kimmokkeen kehittamisen suunnalle antoi S-75 -alueilmatorjuntaohjuksella alas ammuttu yhdysvaltalainen tiedustelulentokone U-2 1960. Hanke uudistettiin Je-155 :ksi. Luovuttiin olemassa olleista teknillisista perusteita ja alettiin suunnitella havittaja kokonaan uudelta pohjalta, jotta ohjustorjunnan rinnalla olisi myos riittava havittajatorjunta. ^[3]

Yhdysvaltain nopein lentokone on Lockheed SR-71 -tiedustelukone, eika silla ollut tarvetta mach 3 -nopeudella lentavalle havittajalle. XB-70 sen sijaan pakotti Neuvostoliiton kehittamaan uuden havittajan ja uusia ohjuksia. Kun Yhdysvaltain puolustusministeri Robert McNamara peruutti 1967 hankkeen kahden prototyypin valmistuttua, Neuvostoliitolla ei olisi ollut enaa tarvetta kehittaa vastineeksi miltei kolminkertaisella aanennopeudella lentavaa torjuntahavittajaa . Neuvostoliiton tuon ajan nopea torjuntahavittaja oli Suhoi Su-15 .

Ensimmainen prototyyppi Je-155-R1 (tiedusteluversio) lensi 6. maaliskuuta 1964. Havittajaversion prototyyppi Je-155-P1 lensi 9. syyskuuta 1964. Je-266-nimikkeiset prototyypit tekivat useita lentoennatyksia vuosina 1965, 1966, ja 1967.

Lentokoneen pyrsto suurissa nopeuksissa aiheutti ongelmia: siita olisi pitanyt tehda erittain suuri. Siksi paadyttiin kahteen pyrstoon. Lisaksi R15B-300 ei ollut riittavan voimakas yksin tayttamaan asetettuja vaatimuksia. Taman vuoksi lentokoneeseen asennettiin kaksi moottoria.

3 machin lentonopeudessa ilmanvastuksesta lentokoneen rungon pinta lampenee 250 °C:een - 300 °C:en. Taman vuoksi alumiini ei kaynyt rungon materiaaliksi. Paras metalli olisi titaani, mutta se on erittain kallis sarjavalmistukseen menevalle lentokoneelle. Alumiini korvattiin paaasiassa ruostumattomalla teraksella, mika muodosti 80% metalleista rungossa. Teras kuitenkin teki havittajasta raskaan.

Sarjavalmistus alkoi tehtaalla № 21 vuonna 1966. Tehdas nimettiin uudelleen uutenavuotena 1967 Горьковский авиазавод им. С. Орджоникидзе :ksi, Gorkin (kaupungin, mika nimettiin myohemmin Ni?ni Novgorodiksi ) S. Ord?onikidzelle nimetyksi lentokonetehtaaksi. Ensimmaisena tuotantovuotta valmistui kaksi MiG-25P:a ja yksi MiG-25R. 1966-1974 oli valmistettu 40 MiG-25P:a ja 35 MiG-RB:a. Tuotantokaudella 1981-1985 valmistettiin kaikkiaan 288 MiG-25:a kaikkina versioita. Neuvostoliittolaisin kustannuksin vuonna 1970 maksoi yksi MiG-25 miltei 3 000 000 ruplaa. Kaikkiaan vuosina 1966-1985 valmistettiin 1 119 erilaista MiG-25:a.

Lokakuussa 1967 otettiin MiG-25R Neuvostoliiton asevoimien varustukseen. ^[4]

MiG-25:n esiteltiin yleisolle 9. heinakuuta 1967 lokakuun vallankumouksen viisikymmenvuotisjuhlien yhteydessa Domodedovon ilmailunayttelyssa. Siihen saakka laajasti salattu MiG-25 julkistettiin yleisolle ensimmainen kertaa. MiG-25 sai lantisessa tiedustelussa aikaan paniikkia silla paalta katsottuna kone naytti erittain suorituskykyiselta ja ketteralta havittajalta monitoimihavittajalta suurien siipiensa vuoksi. ^[5]

Todellisuudessa MiG-25 oli erittain heikko kaartotaisteluominaisuuksiltaan, mita ei pidetty ongelmana silla kone oli suunniteltu vain korkealla lentavien yliaanipommikoneiden torjuntaan eika se olisi ollut edes lentokykyinen ilman suuria siipiaan, koska kone oli valmistettu paaosin raskaasta nikkeliteraksesta , kun taas lansimainen tiedustelu oletti sen olleen valmistettu jonkinlaisesta kehittyneesta, kevytpainoisesta titaanista .

Koneesta puuttui myos tykkiaseistus ja se oli aseistettu vain ilmasta ilmaan -ohjuksilla jotka myos oli suunniteltu vain korkealla lentavien pommikoneiden torjuntaan. Eniten lansimaista tiedustelua kuitenkin huolestutti se, kuinka paljon kone muistutti suunnitteluvaiheissa olevaa uuden sukupolven F-X havittajaa (josta tuli myohemmin F-15 , joka lensi ensi kerran vuonna 1972 ja tuli palveluskayttoon vuonna 1976) ja he pelkasivat lannen jaaneen pahasti jalkeen asekilvassa .

Vuonna 1971 MiG-25 vaikutti lansimaista tiedustelua jalleen kun kaksi MiG-25:ta lensi Siinain niemimaan ylla yli 3 machin nopeudella. Tama kuitenkin vaurioitti moottorit korjauskelvottomiksi.

Luutnantti Viktor Ivanovit? Belenko lensi MiG-25:lla vuonna 1976 Japanin Hokkaidoon Hakodaten kentalle tavoitteenaan loikata Yhdysvaltoihin. Hanen koneensa tutkittiin Yhdysvalloissa, jolloin lannelle paljastui MiG-25:n rajoitettu luonne torjuntahavittajana.

Koska Yhdysvallat oli Viktor Ivanovit? Belenkon , jolle Yhdysvallat myonsi poliittisen turvapaikkaoikeuden, avulla paassyt selville MiG-25:n ominaisuuksista Neuvostoliiton tuli uudistaa kalliisti MiG-25:n jarjestelmat ilmavoimissaan. Uudistuksista syntyi MiG-25PD ^{[6] [7]} Uutta oli myos tutka, Sapfir-25 , mika pystyi tunnistamaan kohteita 120 km:n paasta ja seuraamaan useita kohteita 75 km:n paasta. Myos kyky torjua matalalla lentavia laitteita parani. Tuli myos uusi ohjus, R-60 , minka kantama oli vain 7 km - 10 km. Niita kuitenkin saattoi laukaista kaksi kerrallaan. Lisaksi lampoohjautuva ohjus R-40T ja tutkaohjautuva ohjus R-40R vaihtuivast R-40TD :hen ja R-40RD :hen. Naiden uudistusten jalkeen kehitettiin MiG-25:n pohjalta Mikojan MiG-31 . ^[8]

1987 Yhdysvaltain SR-71 suoritti Itamerella tiedustelua. Sen toinen moottori vikaantui, ja sen lentonopeus vaheni huomattavasti. Neuvostoliitto lahetti nopeat, mutta kunnossa olevaa SR-71 :a hitaammat MiG-25 :t peraan. Avuksi tulivat Ruotsin ilmavoimat Saab 37 Viggeneilla saatoksi, ja SR-71 paasi laskeutumaan Tanskaan. ^[9]

Vaikka MiG-25:ta valmistettiinkin yli tuhat, se osoittautui lahes tarpeettomaksi silla XB-70 Valkyrie ei ikina valmistunut prototyyppivaihetta pidemmalle silla uskottiin etta Neuvostoliiton ilmatorjuntaohjusten kehittymisen ansiosta korkealla lentava yliaanipommikone ei ole niin mahdotonta ampua alas kuin ennen luultiin. Taman vuoksi Yhdysvallat siirtyivat korkealla lentavista yliaanipommikoneista matalalla lentaviin tutkaa ja ilmatorjuntaa valtteleviin yliaanipommikoneisiin kuten Rockwell B-1 Lancer , jota vastaan MiG-25 toimisi huonosti, silla sen tutka oli suunniteltu vain havaitsemaan korkealla lentavia kohteita mahdollisimman kaukaa, ja siten se ei havaitse matalalla lentavia kohteita. ^{[10] [11]}

Lentokoneella saavutettiin joitain ennatyksia:

• A. V. Fedotov lensi 16. maaliskuuta 1965 1000 km:n matkan keskinopeudella 2 319 km/h
• P. M. Ostapenko lensi saman matkan 27. lokakuuta 1967 2 921 km/h

1977 MiG-31 saavutti 37 650 metrin lentokorkeuden. ^[12] Lentokoneen laskunopeus on suuri, 290 km/h - 310 km/h, ja se tarvitsi laskuun 1 200 metrin kiitoradan, jarruvarjoilla 800 metria - 900 metria. ^[13]

Koneen yllattavia yksityiskohtia olivat muun muassa se, etta siina valtaosaltaan kaytettiin transistorien sijasta perinteisia elektroniputkia seka se, etta koneen runko oli hitsattu kasin. Tumanski R-15D-300 -moottorit olivat niin tehokkaat, etta lentokone oli enemman raketti kuin lentokone (lentajia oli kielletty yleensa ylittamasta 2,5 Machia (2 655 km/h) ja punainen raja lentonopeusmittariin oli asetettu 2,8 Machin (3 000 km/h) kohdalle). Koneen taistelusade oli 300 kilometria.

Ilman jalkipoltinta kone saattoi lentaa suoralla lennolla vain 1 200 kilometria. Koneen lentokorkeus, kahdella ohjuksella varustettuna, oli 24 000 metria ja neljalla ohjuksella 21 000 metria. Ilman ohjuksia koneen lentokorkeus saattoi olla jopa 27 000 metria.

MiG-25:n tutka ei paljastanut alle 500 metrin korkeudessa lentavaa lentokonetta. Tama oli perusteltua, koska kone oli suunniteltu korkealla nopeasti lentavien koneiden tuhoamiseen. Yhdysvaltojen ilmavoimat oli kuitenkin 1970-luvulla siirtanyt ydiniskuvoimaansa osin matalalla lentaviin F-111 - ja tuleviin B-1 -pommikoneisiin.

MiG-25:n kaarto-ominaisuudet eivat kestaneet kuin 2,2 G:n kiihtyvyyden taysilla polttoainesailioilla. Myos lahes tyhjilla sailioilla 5 G:n kiihtyvyys saattoi olla vaarallinen. Konetta ei ollut sarjavalmistettu erittain kalliista titaanista vaan teraksesta , vaikkakin korkean lampotilan kestoa vaativissa kohdissa oli kaytetty titaanilevyja. Tiukoissa kaarteissa saattoivat ohjukset irrota siivista. MiG-25:n etsinta- ja jaljitystutka ulottui vain 50 kilometrin paahan.

• Venaja
• Ukraina
• muut IVY-maat
• Algeria
• Bulgaria
• Intia
• Irak
• Libanon
• Syyria

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta MiG-25 .

• Suomessa yksityisomistuksessa oleva MiG-25RBS
• Perusteellinen artikkeli MiG-25:sta (venajaksi)
• http://www.saunalahti.fi/halle/planes/rus/mig-25.htm (suomeksi)