Michail Tichanoff

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Michail Timofejevit? Tichanoff ( 22. marraskuuta 1816 Viipuri ? 25. helmikuuta 1891 Viipuri) oli kauppias, yrittaja ja kauppaneuvos (1856), aikanaan yksi Saimaan alueen teollisuuden suurhahmoista. [1]

Tichanoffin vanhemmat olivat kauppaneuvos Timofei Tichanoff ja Paraskovia Tichanova ja puoliso vuoteen 1889 Anna Tescheluchin. Erityisesti Enonkoskella Michail Tichanoff oli merkittava henkilo. Han myos pani alulle koululaitoksen Enonkoskella ja rakennutti Hovimaen kartanon . [2] Enonkosken alajuoksulla han johti sahaa ja Kangassaarella vuonna 1850 valmistunutta Koskilan lasitehdasta, jonka oli perustanut siksi, etta sahan tuottamalle jatepuulle olisi kayttoa polttoaineena. Lasitehdas lopetettiin kannattamattomana vuonna 1903 .

Tichanoff auttoi enonkoskelaisia myos monin muin tavoin. Enonkoskelaisilla oli tapana soutaa kirkkoon Kerimaelle , kunnes eraan kerran myrskylla tapahtui kahdeksan henkea vaatinut kirkkoveneonnettomuus. Tichanoff rakennutti vuonna 1859 Enonkoskelle oman kirkon todeten, ettei enonkoskelaisten enaa tarvitse hukkua kirkkomatkalla. [3] Aina vuoteen 1872 saakka han maksoi kirkon toimintakulut seka papin ja opettajan palkat.

Tichanoff aloitti sahaustoiminnan myos Kivijarven pitajan etelaosassa, sittemmin Kannonkoskeksi itsenaistyneen kunnan alueella, Kannonsahalla vuonna 1837 , jonne teollisen toiminnan seurauksena syntyi seudun ensimmainen taajavakinen yhdyskunta kauppoineen, kouluineen, kirjastoineen ja myllyineen.

  1. Kauppaneuvos Michail Tichanoff (1816?1891) Kansallisbiografia . Viitattu 21.10.2021.
  2. Hovimaen kartanon Enonkoskelle 165 vuotta sitten rakennuttanut Michail Tichanoff ansaitsisi patsaan kirkonkylalle Ita-Savo . 2019. Viitattu 21.10.2021.
  3. Enonkosken kirkko Etela-Savon kulttuuriperintotietokanta . Viitattu 21.10.2021.

Aiheesta muualla

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]