Meksikonaavikkokettu
Uhanalaisuusluokitus
Elinvoimainen [1]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Elainkunta Animalia
Paajakso:	Selkajanteiset Chordata
Alajakso:	Selkarankaiset Vertebrata
Luokka:	Nisakkaat Mammalia
Lahko:	Petoelaimet Carnivora
Heimo:	Koiraelaimet Canidae
Suku:	Ketut Vulpes
Laji:	macrotis
Kaksiosainen nimi
Vulpes macrotis Merriam , 1888
Levinneisyysalue kartalla
Katso myos
Meksikonaavikkokettu Wikispeciesissa   Meksikonaavikkokettu Commonsissa
Infobox OK Nimi-testi OK IUCN-testi OK

Meksikonaavikkokettu ^[2] ( Vulpes macrotis ) on osissa Yhdysvaltoja ja Meksikoa tavattava kettulaji . Kansainvalinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on maaritellyt sen elinvoimaiseksi lajiksi .

Meksikonaavikkoketun kuvaili tieteelle Clinton Hart Merriam vuonna 1888. Lajia on ajoittain pidetty kissakettuna ( Vulpes velox ). Sittemmin lajia meksikonaavikkokettua on kuitenkin pidetty omana lajinaan. Sen jako eri alalajeihin on muuttunut samaan tapaan. Aikanaan lajilla on kuvailtu olleen jopa kahdeksan eri alalajia. Nykyisin se jaetaan yleensa kuitenkin vain kahteen alalajiin, V. m. macrotis ja Kalifornian San Joaquinin laakson alueen alalajiin V. m. mutica . ^[1] Meksikonaavikkokettu voi risteytya kissaketun kanssa. ^[3]

Meksikonaavikkokettu on suhteellisen pieni kettulaji. Naaraat ovat hieman uroksia kevyempia, mutta eivat juuri muuten poikkea kooltaan. Urosten paino on 1,5-2,5 kg ja naaraiden 1,6-2,2 kg. Urosten ruumiinpituus on 47-52 cm ja naaraiden 45,5-53,5 cm. Korkeus on 30-32 cm. Turkin varitys on paalta kellertavan harmaa muuttuen vaaleammaksi kyljilla. Ruumiin alapuoli on valean keltainen tai valkoinen. Paassa kuono on kapea ja korvat suhteellisen suuret. Kuonon sivuilla onmustaa karvoitusta. Alahuulet ovat mustat tai ruskeat. Hanta on pitka ja tuuhea. Hannanpaa on musta. ^[3]

Meksikonaavikkokettu on kooltaan huomattavasti pienempi kuin kettu . Kissaketusta sen erottaa esimerkiksi suuremmista korvistaan. Harmaakettu on hieman suurempi ja pienempikorvainen. ^[3]

Meksikonaavikkoketun levinneisyysalue kasittaa osia Yhdysvalloista ja Meksikosta . Yhdysvalloissa sita tavataan Utahin , Teksasin , Oregonin , New Mexico , Nevada , Idahon , Kalifornian , Arizonan ja Coloradon osavaltioiden alueella. Meksikossa levinneisyysalue kasittaa osia Coahuilasta , Baja Californiasta , Baja California Surista , Chihuahuasta , Sonorasta , San Luis Potosista , Nuevo Leonista , Durangosta ja Zacatecasista . ^[1]

Meksikonaavikkoketun elinymparisto kasittaa kuivia tai puolikuivia alueita aavikkopensaikoilta ruohikkoalueille. Se suosii alueita ilman tiheaa kasvillisuutta ja valttelee hankalakulkuista maastoa. Lajia tavataan myos maatalouskayttoon otetuilla mailla ja etenkin puutarjoilla. Harvinaisempi se on varsinaisilla kaupunkialueilla. ^[1]

Meksikonaavikkokettu esiintyy yleensa lisaantyvina pareina, jotka voivat pysya yhdessa useampia vuosia. Laji on paaasiassa yoaktiivinen ja aktiivisimmillaan aamu- tai iltahamarassa. Paivat se viettaa yleensa pesakolossaan tai sen vierella lepaillen. Reviirilla on kokoa 2,5?11,6 km². Eri parien reviirit saattavat olla osittain paallekkaisia ja ne merkitsevat alueitaan hajumerkein. Meksikonaavikkokettu aantelehtii muristen, haukahdellen, vingahdellen ja hyristen. ^[3]

Meksikonaavikkokettu kayttaa ravinnokseen paaasiassa elaimia. Sen saaliselaimiin lukeutuvat esimerkiksi jyrsijat, janikset, selkarangattomat, linnut, matelijat ja kaarmeet. Jyrsijoista saaliiksi joutuvat esimerkiksi kengururotat , taskuhyppyrotat , preeriakoirat ja maaoravat . Selkarangattomia saaliselaimia ovat kovakuoriaiset ja sirkat. ^[1] Ne voivat syoda myos katusten hedelmia, seka ihmisten jatteita. Ylimaaraista ravintoa ne voivat varastoida myohempaa varten. Meksikonaavikkoketun vihollisia ovat kojootti , kettu, punailves ja koira . ^[3] Petoelaimet muodostavat yleisimman kuolinsyyn ja erityisen monet jaavat kojoottien saaliiksi. ^[1]

Pariutumattomat urokset ja naaraat pariutuvat yleensa lokakuun ja marraskuun valisena aikana. Lisaantyminen tapahtuu joulukuun ja tammikuun valilla. Tiineys kestaa 49?55 paivaa. Pentuja on 1?9 ja keskimaarin 4. ^[1] Emo imettaa poikasiaan 90 paivaa ja ne kasvavat pesakolossa. Ne kaivavat kolonsa joko itse, tai kayttavat mayrien tai muiden elainten valmiiksi kaivamia koloja. Samaa koloa voi kayttaa useampi sukupolvi. Pennut alkavat tulla kolosta ulos 4?5 viikon ikaisina ja seuraavat emoaan metsastysretkille 3?5 kuukauden ikaisina. Suurin piirtein lokakuun paikkeilla ne lahtevat omille teilleen ja sukukypsaksi ne kasvavat vuoden ikaisina. Ne elavat luonnossa 4- ja tarhaolosuhteissa 12-vuotiaiksi. ^[3]

Kansainvalinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on maaritellyt lajin meksikonaavikkoketun elinvoimaiseksi lajiksi . Lajin kannan koko vaihtelee vuosittain olosuhteiden mukaan. Yleisesti ottaen kannan uskotaan olevan laskussa. Lajia uhkaa etenkin sen elinymparistojen ottaminen maatalous-, asutus- ja teollisuuskayttoon. Etenkin Meksikossa lajia myydaan myos laittomasti lemmikeiksi. Sita metsastetaan paikoitellen Yhdysvalloissa turkkinsa takia. ^[1]

Meksikonaavikkokettu ei ole osa CITES -sopiumsta. Se on luokiteltu Meksikossa vaarantuneeksi lajiksi . Yhdysvalloissa alalaji V. m. mutica on maaritelty uhanalaiseksi lajiksi liittovaltion tasolla. Laji on myos suojeltu useissa osavaltioissa. ^[1]