Martin Bormann
(
17. kesakuuta
1900
Wegeleben
,
Saksa
? luultavasti
2. toukokuuta
1945
Berliini
,
Saksa
) oli
Saksan kansallissosialistisen tyovaenpuolueen
puoluekanslian johtaja valtakunnanministerin valtuuksin seka
Adolf Hitlerin
yksityissihteeri.
[2]
Vuonna 1941 Martin Bormann antoi Hitlerille syntymapaivalahjaksi
saksanpaimenkoiran
,
Blondin
.
Kansallissosialistisen puolueen
10.
puoluepaivat Nurnbergissa
6.?12. syyskuuta 1938. Bormann edessa lahinna kameraa.
Martin Bormann oli postivirkailijan poika, joka keskeytti koulunsa ja meni toihin maatilalle
Mecklenburgiin
. Palveltuaan lyhyen aikaa
ensimmaisen maailmansodan
lopussa Bormann liittyi
Freikorps
Mecklenburgiin. Bormann oli naimisissa
Gerda Bormannin
kanssa, joka oli puoluetuomari Walter Buchin vanhin tytar. Avioliitosta syntyi yhdeksan lasta, joista yksi tosin kuoli jo lapsena.
Maaliskuussa 1924 Bormann tuomittiin vuodeksi vankilaan yhdessa
Rudolf Hossin
kanssa entisen opettajansa
Walther Kadowin
murhasta. Bormann selvisi vuodella, Hossin tuomio oli kymmenen vuotta. Vapauduttuaan han liittyi pian kansallissosialistiseen puolueeseen. Hanet nimettiin paikalliseksi lehdistoupseeriksi ja vuonna 1928 puolueen vakuutusyhtion johtajaksi huolimatta puutteellisista kyvyistaan ja karkeista kaytostavoistaan. Myohemmin Bormann laajensi vakuutusyhtion puolueen apukassaksi ja sai nain laajaa taloudellista vaikutusvaltaa.
Hitler nimitti Bormannin myos henkilokohtaisen omaisuutensa hoitajaksi; palkkatulojen lisaksi Hitlerilla oli miljoonatulot kirjansa
Taisteluni
(
saks.
Mein Kampf
) myynnista. Bormann myos valvoi Hitlerin kayttaman Kehlsteinhaus- eli Kotkanpesa-kesaasunnon rakennustoita
Obersalzbergissa
Berchtesgadenissa
. Loma-asunto valmistui Hitlerin 50-vuotissyntymapaivaksi.
Lokakuussa 1933 Bormannista tuli kansallissosialistisen puolueen
Reichsleiter
eli valtakunnanjohtaja seka marraskuussa
valtiopaivien
jasen. Heinakuusta 1933 vuoteen 1941 han toimi
Rudolf Hessin
yksityissihteerina. Hessin lennettya
Skotlantiin
Bormann siirtyi puoluekanslian (
Parteikanzlei
) paallikoksi valtakunnanministerin valtuuksin toukokuussa 1941.
Bormann sai 12. huhtikuuta 1943 virallisen arvonimen ”Johtajan sihteeri”. Tehtavan edellinen hoitaja Rudolf Hess oli siirtynyt Britanniaan. Bormannista tuli Hitlerin luottomies, joka oli vastuussa Fuhrerin paperitoista ja tapaamisista. Han valvoi kaikkea materiaalia, jonka Hitler sai nahtavakseen, ja hanella oli taysi valta siihen, kuka paasi Hitlerin puheille. Ilman Bormannin tahtoa ei tapahtunut paljon, ja vastoin hanen tahtoaan ei kaytannossa mitaan. Samalla Hitlerin vanhat luottomiehet
Hermann Goring
ja
Joseph Goebbels
menettivat asemiaan.
[2]
Koska Hitler sodan kuluessa siirtyi yha enemman johtamaan sotatoimia, Bormann sai yha enemman vastuuta siviiliasioista. Bormann oli puhdasoppinen
kansallissosialisti
, joka suunnitteli ja oli vastuussa monista natsien sodan aikana tekemista tuhotoista. Bormann oli ateisti
[1]
ja suhtautui erityisen vihamielisesti juutalaisuuden lisaksi kristinuskoon. Hanen mielestaan uskonto ja kansallissosialismi eivat olleet yhteensopivia, ja han tuki voimakkaasti kristittyjen vainoamista
[3]
ja natseja vastustaneen piispa
Clemens von Galenin
hirttamista, mika ei kuitenkaan toteutunut, silla Hitler tahtoi, etta ”ongelma” ratkaistaisiin vasta sodan jalkeen. Lisaksi Bormann oli yksi
holokaustin
paasyyllisista. Han allekirjoitti 31. toukokuuta 1941 saadoksen, joka laajensi
Nurnbergin lait
koskemaan myos Saksan idassa miehittamien alueiden juutalaisia.
[4]
Hanen 9. lokakuuta 1942 antamassaan maarayksessa todettiin, etta muun muassa slaaveja ja juutalaisia koskeva ”
lopullinen ratkaisu
” tulisi hoitaa ”idan erityisleireilla” eli
tuhoamisleireilla
.
[4]
Bormannin 1. heinakuuta 1943 allekirjoittamassa saadoksessa
Adolf Eichmann
sai taydet valtuudet kaikkia juutalaisia kohtaan.
[4]
Vuoden 1944 lopulla Hitler maarasi Bormannin varvaamaan kuusi miljoonaa poikaa ja miesta
Volkssturm
-joukkoihin. Suunniteltu kuuden miljoonan miehen jasenmaara ei kuitenkaan koskaan tayttynyt, ja Volkssturm on jaanyt historiaan huonosti koulutettuna ja varusteltuna joukkona. Se lahetettiin itarintamalle, missa yli 150 000 sen jasenta sai surmansa hidastamatta etenevaa puna-armeijaa juuri lainkaan.
[5]
Sodan loppuvaiheessa Bormann jai ihailemansa Hitlerin luo piiritettyyn ja tuhoutuneeseen
Berliiniin
. Han oli toinen Hitlerin avioliiton todistajista, samoin han todisti oikeaksi
Hitlerin poliittisen testamentin
. Testamentissaan Hitler nimitti Bormannin, ”uskollisimman puoluetoverinsa”, puolueministeriksi eli puolueen ylimmaksi johtajaksi. Hitlerin
tehtya itsemurhan
Bormann lahti
Fuhrerbunkerista
1. toukokuuta 1945 yhdessa SS-laakari
Ludwig Stumpfeggerin
kanssa. Kumpikaan ei selvinnyt hengissa, ja on melko varmaa, etta Bormann teki pian bunkkerista poistuttuaan itsemurhan yritettyaan paasta tuloksetta lanteen
puna-armeijan
saartorenkaan lapi. Toisen teorian mukaan han kuoli puna-armeijan tulituksessa. Kolmannen teorian mukaan Bormannista tehtiin viimeinen havainto
Spreejoen
ylittavalla sillalla, jossa
panssarivaunu
rajahti juuri hanen vieressaan, eika kukaan enaa nahnyt Bormannia.
[2]
Hitler-Jugendin
komentaja
Arthur Axmann
sanoo tormanneensa kahteen ruumiiseen, jotka han tunnisti Bormanniksi ja Stumpfeggeriksi, paetessaan Hitlerin bunkkerista kohti laheista
Stettiner Bahnhofin
asemaa.
[6]
Nurnbergin oikeudenkaynnissa
Bormann tuomittiin poissa olevana kuolemaan lokakuussa 1946. Hanelle maaratty asianajaja yritti perustaa epatavallisen puolustuksensa siihen, ettei Bormannia voi tuomita, koska tama oli jo kuollut, mutta epaonnistui.
Seuraavien vuosikymmenien aikana Bormannista vaitettiin tehdyn useita silminnakijahavaintoja
Euroopassa
ja eri puolilla
Etela-Amerikkaa
. Huhujen mukaan Bormann oli lapikaynyt epaonnistuneen
plastiikkakirurgian
ja hanen kasvonsa olisivat vaurioituneet. Adolf Eichmannin poika vaitti Bormannin sukkuloineen Etela-Amerikassa eri maiden valilla ja tavanneen myos isaansa silloin talloin. Asialle ei kuitenkaan loytynyt pitavia todisteita.
Heinz Linge
kuitenkin sanoi nahneensa Bormannin ja Stumpfeggerin kuolleen
Weidendammerin sillan
luona
kasikranaattiin
, joka oli heitetty panssarivaunun sisaan heidan astuessaan sen kyytiin. Berliinista rakennustyomaalta vuonna 1972 loydetyt luurangot tunnistettiin virallisesti Stumpfeggerille ja Bormannille kuuluviksi, ja
Saksan liittotasavallan
Korkein oikeus julisti Bormannin kuolleeksi huhtikuussa 1973. Bormannin perheen pyynnosta tunnistus vahvistettiin
DNA-testilla
vuonna 1998.
- Beevor, Anthony (suom. Kinnunen, Matti):
Berliini 1945
. WSOY, 5. Painos 2003.
ISBN 951-0-28347-9
.
- Overy, Richard:
The Dictators: Hitler’s Germany and Stalin’s Russia
. Penguin, 2005.
ISBN 978-0-14-191224-0
.
- Speer, Albert:
Diktaattorin tyokaluna
, 1969
- Venajan nykyhistorian valtionarkiston asiakirja nro.462a, kanta 5, luettelo 30. NKVD ISBN 139789522100849
- ↑
a
b
Overy s. 465
- ↑
a
b
c
Drakenlordh, Rikard:
Toisen maailmansodan avainhenkilot
, s. 23-24. Suomentanut Kortesuo, Petri. Karisto, 2005.
ISBN 951-23-4674-5
.
- ↑
Speer s. 175
- ↑
a
b
c
Miller, Michael (2006).
Leaders of the SS and German Police, Vol. 1
.
ISBN 978-93-297-0037-2
. s. 152.
- ↑
Kershaw, Ian
(2008).
Hitler
. s. 858?859.
- ↑
Beevor, Berliini 1945, 2003, sivut 416-433
|
|---|
| | Puoluejohto
| | Puheenjohtajat
| |
|---|
| | Varajohtajat
| |
|---|
|
|---|
| | Organisaatio
| | Tehtavat
| |
|---|
| | Toimistot
| |
|---|
| | Julkaisut
| |
|---|
| Puolisotilaalliset
joukot
| |
|---|
| | Jarjestot
| |
|---|
|
|---|
| | Muuta
| |
|---|
|
|
|---|
| | Kuolemaan tuomitut
| |
|---|
| | Vankeuteen tuomitut
| |
|---|
| | Syyttomiksi todetut
| |
|---|
| | Muut
| |
|---|
|
- ↑
Oikeudenkaynti
in absentia
, oli todellisuudessa jo kuollut.
- ↑
Teki itsemurhan ennen tuomion taytantoonpanoa.
- ↑
Syytteista luovuttiin korkean ian ja huonon terveyden vuoksi.
- ↑
Teki itsemurhan ennen oikeudenkaynnin alkua.
|
|
|
|---|
| | Kansainvaliset
| |
|---|
| | Kansalliset
| |
|---|
| | Tieteilijat
| |
|---|
| | Henkilot
| |
|---|
| | Muut
| |
|---|
|