Tahan artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lahteita, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolahteista. Voit auttaa Wikipediaa lisaamalla artikkeliin tarkistettavissa olevia lahteita ja merkitsemalla ne ohjeen mukaan.

Loviisan linnoitus on Augustin Ehrensvardin johdolla Ruotsin vallan aikana vuonna 1748 Degerbyn (nykyisen Loviisan ) kaupunkiin rakennettu rajalinnoitus. Bastionilinnoituksen rakennustyot jaivat kuitenkin kesken. Linnoitus siirtyi venalaisten haltuun Suomen sodan alkaessa vuonna 1808. Se menetti kuitenkin sotilaallisen merkityksensa rajan siirtyessa kauaksi lanteen. Loviisan linnoitus ei koskaan ollut osallisena varsinaisissa taisteluissa.

Linnoitusta kutsutaan myos nimella Loviisan maalinnoitus erotuksena samaan aikaan kaupungin edustalle rakennetusta Svartholman merilinnoituksesta .

Ruotsin revanssihaluisen hattupuolueen johdolla vuosina 1741?1743 Venajaa vastaan kayty hattujen sota paattyi ruotsalaisten taydelliseen tappioon. Suuressa Pohjan sodassa karsityn tappion kostamiseksi kaynnistetty hyokkayssota Venajan nousevaa suurvaltaa vastaan oli jarjeton. Liian heikot, kelvottomasti varustetut ja koulutetut seka taitamattomasti johdetut ruotsalaisjoukot joutuivat peraantymaan lapi Suomen. Itainen maakunta jai nain venalaismiehityksen eli niin sanotun pikkuvihan kouriin.

Sota paattyi vuonna 1743 solmittuun Turun rauhaan , jossa uusi valtakunnanraja piirrettiin kulkemaan Suomenlahdesta Kymijoen lantista haaraa myoten kohti Saimaata . Uuden rajan myota Ruotsi menetti Haminan tapulikaupungin seka Lappeenrannan ja Savonlinnan kauppalat , mutta myos kaupungeissa sijainneet Haminan ja Lappeenrannan rajalinnoitukset seka Olavinlinnan keskiaikaisen linnan. Linnoitusten menettamisen myota uusi itaraja jai taysin vaille pysyvien linnoitusten tuomaa turvaa.

Uuden itarajan olojen jarjestelya ryhdyttiin pohtimaan valittomasti. Kaupallisten olojen jarjestamiseksi perustettiin Degerbyn lahden pohjukkaan vuonna 1745 Degerbyn kaupunki, joka nimettiin vuonna 1752 uudelleen kuningatar Loviisa Ulriikan mukaan Loviisaksi. Kaupunki perustettiin tapulikaupungiksi ja sen toivottiin ottavan haltuunsa itaisen Suomen ulkomaankaupan.

Uuden itarajan puolustuksen jarjestaminen aloitettiin rinnan uuden tapulikaupungin perustamisen kanssa. Katsottiin, etta uusi raja pitaisi varmistaa yhdella tai useammalla Haminan ja Lappeenrannan linnoitukset korvaavalla rajalinnoituksella. Lisaksi Suomeen tulisi rakentaa laajempi paalinnoitus, johon armeijan paajoukot voisivat tukeutua hyokkayksen uhatessa. Paalinnoituksen tulisi sijaita rannikolla, jotta Ruotsista lahetettavat apujoukot voisivat rantautua sen kautta turvallisesti mahdollisen miehityksen alaiseen Suomeen. Paalinnoitukseen voisi tukeutua myos rannikon puolustuksen tukena toimiva rannikkolaivasto . Tallaisen paalinnoituksen rakentamiseen kuningaskunnan rahkeet eivat olleet riittaneet viela ennen hattujen sotaa.

Ensimmaisen Suomea koskevan linnoitussuunnitelman laati everstiluutnantti A. J. Nordenberg . ^[1] Hanen laskelmiensa mukaan suurin uhka ja todennakoisin hyokkays Suomeen kohdistuisi rannikkoa pitkin kulkevaa Suurta rantatieta eli Turusta Viipuriin johtavaa tieta pitkin. Suomen sisamaata ei pidetty ajan sotaoppien mukaisesti alueena, jossa voitaisiin kayda kokonaisen sodan kannalta strategisesti merkittavia taisteluita. Suomen puolustukselle olisi siis erityisen tarkeaa pystya sulkemaan ainut merkittavampi rannikkoa pitkin kulkeva maantie.

Uusien linnoitusten sijainteja suunnitellessaan Nordenberg ihastui erityisesti Degerbyn maisemiin. Maasto Degerbyn lahden pohjukassa oli erityisen kivista ja vaikeakulkuista, joten tien varteen sijoitettavan vahvan linnoituksen pitaisi estaa vihollisen etenemisen syvemmalle kuningaskunnan alueelle. Nordenberg oli niin vakuuttunut loytamansa linnoituspaikan erinomaisuudesta, etta ehdotti Ruotsin valtaneuvostolle vuonna 1745 perati Suomeen rakennettavan paalinnoituksen sijoittamista Degerbyn lahden pohjukkaan laheisesta valtakunnanrajasta valittamatta. Paikan etuna oli myos varsin syvan ja siten purjehduskelpoisen lahden ulottuminen aivan suunnitellulle linnoitusalueelle saakka, jolloin apujoukkojen saanti Ruotsista olisi myos turvattu. Linnoituksen etupuolelle aivan rajan tuntumaan Nordenberg olisi sijoittanut pienia suljettuja vallituksia linnoituksen suojaksi.

Nordenbergin suunnitelma ei kuitenkaan tullut hyvaksytyksi, ja seuraavaksi nousi esille everstiluutnantti Augustin Ehrensvardin linnoitussuunnitelma. Ruotsin vuosien 1746?1747 valtiopaiville esitelty suunnitelma ei kuitenkaan unohtanut Degerbyn aluetta. Ehrensvardin laatima suunnitelma sisalsi kaksi maa- ja merilinnoituksesta koostuvaa kaksoislinnoitusta. Tarkoitus oli siis rakentaa kaikkiaan nelja linnoitusta: rajalinnoitus Degerbyn lahden pohjukkaan ja merilinnoitus lahden suulle Svartholman saarelle seka paalinnoitus Helsinkiin ja suurempi merilinnoitus, Viapori , Helsingin edustalle. Valtiopaivat hyvaksyivat Suomen puolustussuunnitelman, ja kuningas Fredrik I siunasi sen lopullisesti. Linnoitustoiden paasuunnittelijaksi ja johtajaksi maarattiin alkuperaisen suunnitelman laatija Augustin Ehrensvard.

Loviisan linnoitus edustaa 1700-luvun loppupuolen ruotsalaista linnoitustekniikkaa. ^[2] Sita suunniteltaessa siita piirrettiin useampiakin luonnoksia, jotka poikkesivat hieman toisistaan. Lopullinen kayttoon otetun Ehrensvardin laatiman suunnitelman mukaan Loviisaan rakennettaisiin erittain saannollinen kuuden bastionin keskuslinnoitus, jonka heikoimpien kohtien suojaksi suunniteltiin rakennettavaksi ulkovarustuksia. Tavoitteena oli rakentaa suurin piirtein Haminan kokoinen linnoitus, jonka puolustamiseksi tarvittaisiin 2 000 miesta, mutta jonne voitaisiin tarvittaessa sijoittaa jopa 8 000 miesta.

Linnoituksen rakennustyot alkoivat vuonna 1748 ulkovarustuksista. Ensimmaisten vuosien aikana rakennettiin linnoitusta pohjoisen puolelta ymparoiva maavalli vallihautoineen . Valli suunniteltiin niin, etta linnoituksen lapi virtaavaa jokea voitaisiin tarvittaessa tulvittaa ja siten vaikeuttaa vihollisen liikkeita linnoituksen edustalla.

Pohjoisen maavallin valmistuttua ryhdyttiin rakentamaan varsinaisia ulkovarustuksia. Linnoituksen itapuolelle kuninkaantien kahden puolen ryhdyttiin rakentamaan bastioninmuotoisia linnakkeita Rosenia ja Ungernia, joiden tehtavana oli ottaa vihollinen ensimmaisena vastaan todennakoisimmasta hyokkayssuunnastaan. Ungernin etelapuolella odottavan Degerbyn lahden ja Rosenin pohjoispuolisten kivikkojen toivottiin pakottavan vihollisen hyokkaamaan linnakkeiden valista maantieta pitkin. Nain varsinaisen linnoituksen puolustukselle saatiin kaivattua syvyytta. Kumpaankin linnakkeeseen rakennettiin 22 tykkikasemattia seka niiden katolla kulkeva ampumatasanne. Linnakkeet saivat nimensa Suomen silloisen kenraalikuvernoorin G. Rosenin ja kenraali von Ungernin mukaan.

Linnoitus varustettiin ulkovarustuksilla myos lanteen pain kuninkaantien suuntaan. Porvoosta Loviisaan johtavan tien suuntaa pidettiin linnoituksen piirittamisen kannalta vaarallisimpana suuntana. Linnoitusalueen lansipuolella sijaitsi nimittain harju, jota miehittava vihollinen pystyisi ampumaan avoimesti suoraan linnoituksen sisalle. Lannesta kohdistuvaa uhkaa torjumaan ryhdyttiin rakentamaan Harjun sarvilinnana tunnettua ulkovarustusta.

Linnoitustyomaa Loviisassa laajeni 1750-luvun alussa, ja uuden linnoituksen rakennustoihin oli komennettu jo 2 000 miesta. Ulkovarustusten ohella ryhdyttiin valmistelemaan myos keskuslinnoituksen rakennustoita kaivamalla bastionien perustuksia. Linnoituksen kuusi bastionia saivat kuningasperheen jasenten mukaan nimet: Adolph Fredric, Lovisa Ulrica, Gustaf, Carl, Fredric Adolph ja Sophia Albertina. Linnoituksesta ulos tyontyvien epasaannollisten nelikulmioiden muotoisten bastionien tarkoituksena oli pystya tukemaan toistensa puolustustaistelua tykkitulella. Bastionien valiin jaavat kurtiinit ovat linnoitusten heikoimpia kohtia, ja niiden suojaksi suunniteltiin rakennettavaksi raveliineja.

Bastionien rakennustoiden alkaessa kohdattiin ensimmaiset suuret vastoinkaymiset Loviisan linnoituksen rakennustoiden aikana. Maapera luoteeseen ja pohjoiseen tahyavien bastionien Fredric Adolphin ja Sophia Albertinan alla osoittautui niin lietteiseksi, ettei se kestaisi suurten linnoitusrakenteiden painoa, joten naiden bastionien rakentamisesta taytyi luopua toistaiseksi. Rakennustoita jatkettiin linnoituksen neljalla etelaisella ja itaisella bastionilla.

Heikoksi osoittautunutta maaperaa suurempi pulman Loviisan linnoituksen rakentajille oli jatkuva raha- ja miehistopula. Kuningaskunnan rahakirstusta riitti kovin vahan varoja itaisen maakunnan puolustuksen lujittamiseen, lisaksi Helsingin edustalle rakennettava Viaporin merilinnoitus nieli leijonanosan kaytettavissa olevasta rahasta ja rakennustoissa kaytetyista armeijan joukoista.

Loviisan, kuten koko Suomen, linnoittaminen keskeytyi vuonna 1757, jolloin Ruotsi vei joukkonsa taistelemaan Pommerin sotaan Preussin Fredrik II:ta vastaan. Sodan aiheuttaman toiden katkeamisen jalkeen ei Loviisan linnoituksen rakennustoita saatu enaa taysipainoisesti kayntiin. Vuosia kestaneiden yritysten jalkeen kuningas Kustaa III maarasi linnoituksen rakennustyot lopetettavaksi vuonna 1775, ja valtakunnan itaraja jai lopulta ilman rajalinnoitustaan. Saman kohtalon koki Helsinkiin suunniteltu maalinnoitus, jonka rakennustyot eivat paasseet varsinaisesti edes alkamaan. Sen sijaan Svartholman ja Viaporin merilinnoitukset rakennettiin jokseenkin valmiiksi saakka.

Kuningaskunnan kiinnostus ja voimavarat eivat riittaneet ajanmukaisen linnoitusverkoston rakentamiseen Suomeen. Toteutuessaan vuosien 1746?1747 valtiopaivilla hyvaksytty linnoitussuunnitelma olisi taannut Ruotsille mahdollisen sodan syttyessa vahvan aseman vahintaan Suomen etelaisella rannikolla. Loviisan linnoitus olisi valmistuttuaan antanut omalta osaltaan vahvan vastuksen maahan pyrkiville venalaisjoukoille.

Varsinaisen linnoituksen lisaksi Augustin Ehrensvard suunnitteli linnoituksen muurien sisalle myos nuoren kaupungin asemakaavan ja tukun kivirakenteisia taloja. Kaupunkia ei koskaan rakennettu alkuperaisen suunnitelman mukaan, vaan linnoituksen rakennustoiden tyssattya nousi kaupunki Loviisan lahden rantaan linnoitusalueen etelapuolelle. Linnoituksen alueelle nousi rakennustoiden alkuvaiheessa 1750-luvulla kolme kivista rakennusta Ehrensvardin suunnitelmien pohjalta. Vielakin pystyssa olevat rakennukset ovat kaksi nykyisella Itaisella tullikadulla sijaitsevaa kasarmirakennusta seka bastioni Fredric Adolphin edustalle komean muotopuutarhan ymparoimaksi rakennettu komendantintalo. Kaksikerroksisen komendantin talon alakerrassa toimi linnoituksen paallikon kanslia ylakerran toimiessa hanen virka-asuntonaan.

Keskeneraiseksi jaanyt linnoitus ei osallistunut koskaan varsinaisiin sotatoimiin. Kaupunkiin ei myoskaan sijoitettu missaan vaiheessa merkittavaa joukko-osastoa, vaikka keskenerainen linnoituskaupunki olikin venalaisten todennakoisimman hyokkaysuran varrella. Loviisassa majaili tyypillisesti varvatty pataljoona seka hieman kenttatykistoa . Varuskunnan taistelukykya ei muutenkaan voitu pitaa kummoisena. Henki joukkojen keskuudessa oli huono, koulutus ja varustus kehnonlaista ja upseeriston kiinnostukset kohdistuivat ajan tavan mukaisesti sotatoiden sijasta salaseuroihin, politiikan harrastamiseen seka juhlien jarjestamiseen.

Kustaa III:n sodan (1788?1790) aikana Ruotsi oli hyokkaava osapuoli ja taisteluiden painopiste oli Kymenlaaksossa ja Savossa . Nain Loviisan linnoitus sailyi taisteluilta ja kaupunki sodan tuhoilta. Taisteluja johtanut kuningas Kustaa III vietti syksyn 1789 Loviisassa johtaen sotatoimia komendantintalosta kasin.

Suomen sodan syttyessa hyokkaavat venalaiset saavuttivat Loviisan jo ensimmaisena sotapaivana 21. helmikuuta 1808 kenraali F. W. Buxhoevdenin johtamien 24 000 miehen voimin. Kaupungin pataljoonan komentaja everstiluutnantti Munck af Fulkila olisi ilmeisesti ollut halukas kaymaan vastarintaan Rosenin ja Ungernin linnakkeiden suojissa vahaisten joukkojensa voimin, mutta kaupungin tuhoamista pelkaavat asukkaat pyysivat hanta jattamaan puolustuksen sikseen. Loviisan kaupunki ulkovarustuksineen luovutettiin venalaisille taisteluitta. Pataljoona vetaytyi Svartholman merilinnoitukseen , jossa se antautui muutaman viikon piirityksen jalkeen merilinnoituksen puolustajien mukana. Loviisaan sijoitettiin miehitysosastoksi venalainen 1 700 miehen varuskunta.

Suomen sodan jalkeen sotilaallisen merkityksen menettaneet linnoituksen valmiiksi saadut osat jaivat hoitamattomina rappeutumaan vuodenaikojen vaihteluiden ja loviisalaisten rakennustarvikepulan armoille. Aikaa myoten Rosenin ja Ungernin arvo menneisyyden jaanteina tunnustettiin, ja romantiikan aikakaudella 1800-luvun lopulla linnakkeet jatettiin rauhaan enemmilta purkutoilta. Linnoituksesta on nykyisin jaljella linnakkeiden Rosenin ja Ungernin lisaksi pieni katkelma Harjun sarvilinnan muuria, maavallien jaanteita ympari kaupunkia seka komendantintalo ja kaksi linnoituksen rakentamisen yhteydessa valmistunutta kivikasarmia.

Rappeutuneiden linnakkeiden restaurointityot alkoivat 1960-luvulla, jolloin Ungernin muurit peruskorjattiin. Kunnostuksen jalkeen linnakkeesta sai hyvan kuvan sen alkuperaisesta asusta. Linnakkeesta jaivat kuitenkin puuttumaan sen puurakenteet seka tykkikasemattien paalla kiertanyt ampumatasanne. Osasta romahtaneista tykkikasemateista jatettiin jaljelle vain perustukset. Ungernin viimeiset restaurointityot valmistuivat vuonna 1993. Linnakkeen suojissa toimi Loviisan kesateatteri, joka paloi vuonna 2013. ^[3]

Viereisen pahemmin sortuneen Rosenin linnakkeen perusteellinen restaurointi on edelleen tekematta. Rosenilla on suoritettu ainoastaan pienia entista pahempia sortumisia ehkaisevia toita. Esimerkiksi osa linnakkeen yha pystyssa olevista tykkikasemateista varustettiin sateelta suojaavalla katoksella. Museovirasto pyrkii ympariston kannalta vaarallisen linnakkeen korjaustoiden aloittamiseen jo vuoden 2006 aikana. ^paivitettava

Loviisan linnoitusajalta periytyvat kivirakennukset komendantintalo (Puistokatu 2) ja kaksi kivikasarmia (Itainen tullikatu 17 ja 19) ovat edelleen kaytossa. Kasarmeista loytyy Loviisan terveyskeskuksen seka sosiaalitoimiston tiloja ja komendantintaloon majoittui 1960-luvulla Loviisan kaupungin museo. Komendantintalo on sailyttanyt hyvin alkuperaisen asunsa, mutta kasarmeihin on tehty enemman muutoksia vuosien varrella. Esimerkiksi niiden alkuperaiset mansardikatot on korvattu yksinkertaisemmilla harjakatoilla. Komendantin talon taustalle rakentamattomaksi jaaneen bastioni Fredric Adolphin sisalle suunniteltiin ja toteutettiin aikoinaan saannollisen muotoinen komendantin puutarha, jonka uudistettiin alkuperaista puutarhaa mukaillen vuonna 1998.

Linnoituksen ymparilla kiertaa Ehrensvardinpolku , jossa kerrotaan luonnon lisaksi linnoitushistoriasta. ^[4]

• 
  Bastionien Rosen ja Ungern rakenteet koostuvat 22 takaa avoimesta tykkikasematista, joihin sijoitetuilla tykeilla linnoituksen vaki saattoi valmistautua vastaanottaman luvattomat vieraat.
• 
  Sama linnoituksen ulkopuolelta kuvattuna. Kasematista pilkottaa muurin ulkopuolelle vain pieni ampuma-aukko tykille.
• 
  Bastioni Rosen on ajautunut vuosien saatossa huomattavasti huonompaan kuntoon kuin naapurinsa bastioni Ungern.
• 
  Osa bastioni Rosenin osittain sortuneista kasemateista suojattiin katoksella vuonna 1979.
• 
  Ulkovarustuksiksi rakennettujen bastionien rakenne nakyy selvasti bastioni Rosenin romahtaneessa kasematissa.
• 
  Taidokkaasti muurattu oviaukko johtaa bastionin kulmassa sijaitseviin tykkikasematteihin.
• 
  Bastioni Fredric Adolphin edustalle vuonna 1755 rakennettu komendantintalo toimii nykyaan Loviisan kaupungin museona.
• 
  Kaksi Itaisella tullikadulla sijaitsevaa kivikasarmia. Keltaisen kasarmin paaty on vino, jotta rakennus olisi mahtunut linnoituksen kurtiinin sisaan.

• Loviisan maalinnoitus, bastionit Rosen ja Ungern. Museovirasto restauroi