Liikakalastus , ylikalastus tai ryostokalastus tarkoittaa kalastusta , jossa kaloja pyydystetaan niin paljon, etta kalakannat eivat ehdi uusiutua. Pahimmillaan liikakalastus voi johtaa kalakantojen haviamiseen ja lajien sukupuuttoon . Nykyisen liikakalastuksen syyna ovat kalan suuri kysynta ja nykyaikaiset pyyntimenetelmat: suurilla, tehokkailla kalastusaluksilla kaloja voidaan pyytaa hyvin syvalta tiheasilmaisilla verkoilla , ja kalaparvet voidaan paikantaa kaikuluotaamalla .

Liikakalastus on vahentanyt kalakantoja siina maarin, etta kalastaminen ei useimmiten ole kannattavaa liiketoimintaa ilman taloudellisia tukia. Kalakantojen vahetessa kilpailu jaljella olevista kalaparvista kiihtyy. Esimerkiksi EU :n kalastuslaivastot ovat siirtyneet etsimaan saalista Afrikan rantavesille. Ongelmana on myos laiton kalastus. ^[1]

Liikakalastuksen haitat eivat rajoitu pelkastaan kalakantojen pienenemiseen vaan uhkaavat kokonaisia meriekosysteemeja . Usein suuri osa saaliista (niin kutsuttu oheissaalis ) heitetaan kuolleena mereen, koska kalateollisuus tarvitsee tasalaatuisia saaliita ja suosii tiettyja kalalajeja. Vuosittain oheissaalista heitetaan pois 20 miljoonaa tonnia ^[2] . Usein oheissaaliin maara on moninkertaisesti halutun saaliin maaraa suurempi. Pyydyksiin tarttuu kalojen lisaksi merinisakkaita ja lintuja. Kalastus on vahentanyt muun muassa valaiden , delfiinien , albatrossien , merikilpikonnien ja haiden maaraa.

Jotkin kalastusmenetelmat ovat erityisen haitallisia meren ja merenpohjan eliostolle. Esimerkiksi niin kutsuttu puomitroolaus, jossa verkkoon kiinnitetty puomi kaapii merenpohjaa, aiheuttaa pohjan ekosysteemeille laajamittaista tuhoa. Kun troolarit ulottavat pyydyksensa yha syvempiin vesiin tayttaakseen verkkonsa, ne voivat hairita herkkia syvanmeren ekosysteemeja. Lisaksi kalakantojen toipuminen voi olla vaikeaa tai mahdotonta, mikali kalojen maara on paassyt liian pieneksi. Esimerkiksi Kanadan itarannikon turskakannat eivat ole toipuneet, vaikka ne rauhoitettiin taysin liikakalastusta seuranneen romahduksen jalkeen. ^[1] Kalakantojen vaheneminen on tuhoisaa myos kalastuksesta riippuvaisille ihmisyhteisoille.

Maailmanlaajuisesti kalastus ja kalankasvatus tuotti yli 130 miljoonaa tonnia kalaa vuonna 2002. Tasta noin 100 miljoonaa tonnia kaytettiin ihmisravinnoksi. Kalankasvatuksen osuus vuoden 2002 kokonaiskalamaarasta oli vajaa kolmannes, ja maara on kasvussa. Kalanpyynnin karkimaita ovat Kiina , Peru , Yhdysvallat , Indonesia , Japani ja Chile . Pyydetyn ja kasvatetun kalan maara on kasvanut tasaisesti viimeisen puolen vuosisadan ajan. Yli 2,6 miljardia ihmista saakin kalasta ainakin viidenneksen elainproteiinistaan. ^[3]

Vuonna 2006 Science -lehdessa julkaistun kansainvalisen tutkimuksen mukaan noin kolmasosa maailman kalakannoista on romahtanut. Romahtamisella tarkoitettiin tutkimuksessa sita, etta kalakannan suuruus on alle 10 % sen suurimmasta havaitusta maarasta. Tutkimuksen mukaan maailman kaikki kalakannat romahtavat alle 50 vuodessa, mikali kalastusta jatketaan nykyiseen tapaan. ^{[4] [5]} Erityisesti uhattuina ovat suuret petokalalajit, kuten hait ja tonnikalat .

Esimerkiksi Perun rannikko on siella tapahtuvan kumpuamisen ansiosta lajistoltaan rikasta ja biologisesti tuottoisaa. Perunsardellin kannat romahtivat siella kuitenkin 1970-luvulla liikakalastuksen ja El Nino -ilmion seurauksena. Perunsardelli oli aikaisemmin tarkea luonnonvara valtiolle: 1960- ja 1970-lukujen taitteessa pyyntimaarat olivat noin kymmenen miljoonaa tonnia vuodessa. Seuraavina vuosina saaliis jai kuitenkin vain noin neljaan miljoonaan tonniin, mika oli kova menetys Perun taloudelle. ^[6]

Paaartikkeli: Tonnikalat

Monet tonnikalalajit ovat pahasti ylikalastettuja. Varsinaisen tonnikalan, isosilmatonnikalan, sinievatonnikalan ja etelantonnikalan kannat ovat merkittavasti vahentyneet. Atlantin tonnikalan suojelemiseksi perustettiin jo vuonna 1969 kansainvalinen suojelujarjesto ICCAT (The International Commission for the Conservation of Atlantic Tunas), mutta kannat ovat jatkaneet laskuaan. WWF:n mukaan Atlantin sinievatonnikala on sukupuuton partaalla ^[7] . Valimeren tonnikalojen ongelma on laiton kalastus: joka kolmas tonnikala pyydetaan siella laittomasti. Lisaksi tonnikalat pyydystetaan usein jo nuorina, ennen kuin ne ovat ehtineet saavuttaa sukukypsyytta.

Viime aikoina nuoria tonnikaloja on alettu vangita "kalankasvattamoihin", joissa niita lihotetaan jonkin aikaa ja viedaan sitten Japaniin sushin ja sashimin raaka-aineeksi. Tonnikalaverkkoihin joutuu usein myos delfiineja, jotka hukkuvat takerruttuaan pyydyksiin. Tonnikalan suurkuluttajamaa Japani on luvannut vahentaa tonnikalojen saalismaaria ^[8] .

Paaartikkeli: Turska

Turskan kannat ovat pienentyneet tasaisesti Pohjanmerella . Pohjanmeren turskaa on arvioitu olevan jaljella 30 000?40 000 tonnia, kun kalakannan turvaamiseksi sita pitaisi olla noin kaksinkertainen maara. Jos kanta pienenee liikaa, se voi havita kokonaan. ^[9] Tutkijat ovat suositelleet turskan pyynnin lopettamista, mutta EU on toistaiseksi sallinut pyynnin ^[10] . Myos Itamerella turskan tilanne on huono liikapyynnin vuoksi ja siksi, etta turska vaatii kutemiseensa riittavan hapekasta vetta. Newfoundlandin rannikolla turskakanta romahti jo vuonna 1992 intensiivisen pyynnin seurauksena, ja noin 40 000 ihmista jai tyottomiksi ^[11] .

Kalakantojen suojelemiseksi voidaan asettaa kalastuskiintioita tai kieltaa kalastus kokonaan joillakin alueilla. Rajoitukset eivat kuitenkaan valttamatta tehoa, koska niita on hankala valvoa ja ne yllyttavat laittomaan kalastukseen. Liikakalastusta on myos pyritty estamaan perustamalla mertensuojelualueita ( Marine Protected Area , MPA). Talla hetkella valtamerten pinta-alasta kuitenkin vain 0,6 % on suojeltua ^[12] .

Eras vaihtoehto kestavan kalastuksen saavuttamiseksi olisi vahentaa kilpailua kalastajien kesken. Liikakalastus voidaan nahda eraana esimerkkina niin kutsutusta yhteismaan ongelmasta : kunkin kalastajan etujen mukaista on haalia saalista mahdollisimman paljon ja nopeasti, ennen kuin muut ehtivat tyhjentaa apajan. Islannissa kalastaja voi ostaa kalastuskiintion tiettyyn kalakantaan, jolloin hanen toimeentulonsa on turvattu. Talla tavalla kalastajat saadaan itse vastuuseen kalakantojen hoidosta, koska kalakannan verottaminen tyhjiin ei ole heidan etujensa mukaista. Islannin turskakanta onkin poikkeuksellisen elinvoimainen. Huono puoli jarjestelmassa on se, etta suuret yhtiot voivat haalia kiintioita pienyrittajien kustannuksella. ^[1]

Osmo Soininvaaran mukaan liikakalastus tulee ratkaista huutokaupattavilla kalastuskiintioilla. Hanen mukaansa talloin 98 % kalastuslaivastosta jaa tarpeettomaksi, mutta se on pienempi tehottomuus kuin se, etta nyt 100 % kalastuslaivoista on hyodyttomia 98 % kalastuskaudesta, koska saalista on niin vahan, etta 2 % laivaston tehosta riittaa. ^[13]

Marine Stewardship Council (MSC) on kansainvalinen, voittoa tavoittelematon jarjesto, joka perustettiin vuonna 1997 edistamaan kestavaa kalastusta. Jarjesto on kehittanyt ymparistomerkin , joka myonnetaan kestavan kalastuksen kriteerit tayttaville kalastusalueille ja kalatuotteille.

• FAO Fisheries Department ( Arkistoitu ? Internet Archive), joka julkaisee SOFIA-raportteja ( Arkistoitu ? Internet Archive) (State of World Fisheries and Aquaculture) joka toinen vuosi (englanniksi)
  • State of World Fisheries – yhteenveto FAO:n SOFIA 2004 -raportista, GreenFacts (englanniksi)
• Ryostokalastus ( Arkistoitu ? Internet Archive), WWF Suomi
  • Meren herkkuja, ole hyva! ? WWF:n kalaopas kuluttajalle (pdf)
• Liikakalastus ( Arkistoitu ? Internet Archive), Greenpeace
• Mayell, Hillary (2001): Overfishing Long Ago Tied to Modern Ecosystem Collapse . National Geographic. (englanniksi)
• Fished Out: The Rise and Fall of the North-American Cod Fishery ( Arkistoitu ? Internet Archive), CBC Archives (englanniksi)
• Marine Stewardship Council (englanniksi)
• ^[ vanhentunut linkki Ylikalastus vie geenitkin vedesta] ^{[ vanhentunut linkki ]}