Lastenkirjainstituutti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lastenkirjainstituutti (LKI) on vuonna 1978 perustettu Tampereella toimiva suomalainen asiantuntijaorganisaatio ja erikoiskirjasto . Sen tavoitteena on edistaa lasten - ja nuortenkirjallisuuden seka lastenkirjan kuvitustaiteen tuntemusta ja tutkimusta. Perustamisestaan vuoden 2010 loppupuolelle asti Lastenkirjainstituutti toimi nimella Suomen Nuorisokirjallisuuden instituutti (SNI).

Lastenkirjainstituutti jarjestaa erilaisia kirjallisuusaiheisia tilaisuuksia, esimerkiksi vuosittaisen yleisolle avoimen Kirjakori-seminaarin, joka esittelee uusinta lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Instituutti auttaa lasten- ja nuortenkirjallisuuskurssien jarjestamisessa ja alan opinnaytetoiden ohjauksessa. Tiedon keraamisen ja valittamisen lisaksi Lastenkirjainstituutin toimintaan kuuluu yhteyksien luominen ja yllapitaminen lasten- ja nuortenkirjallisuuden piirissa toimiviin henkiloihin ja yhteisoihin Suomessa ja ulkomailla.

Lastenkirjainstituutin kirjasto on valtakunnallinen lasten- ja nuortenkirjallisuutta ja sen tutkimusta tallentava erikoiskirjasto, joka sijaitsee Tampereella. Kirjastossa on noin 65 000?70 000 lasten- ja nuortenkirjaa ja 5 500 alan tutkimusta, hakuteosta tai opinnaytetta seka merkittavia erikoiskokoelmia. Instituutin kokoelmiin kuuluu kuvituskokoelma, joka sisaltaa muun muassa Camilla Mickwitzin , Maija Karman ja Riikka Juvosen alkuperaiskuvituksia. Kirjastoon tulee noin sata erilaista lasten- ja nuortenlehtea seka yli 50 alaan liittyvaa kotimaista tai kansainvalista ammattilehtea. Kaikkiaan kokoelmissa on yli 700 lehtinimiketta vuodesta 1854 alkaen.

Lastenkirjainstituutti julkaisee nelja kertaa vuodessa ilmestyvaa kulttuurilehti Onnimannia . [1] Se jakaa Onnimanni-palkintoa yksilolle tai yhteisolle, joka on ansioitunut lasten- ja nuortenkirjallisuuden aseman edistajana seka Punni-palkintoa esikoisteokselle tai rohkealle avaukselle lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. [2] Lastenkirjainstituuttia yllapitaa voittoa tavoittelematon ja yleishyodyllinen Lastenkirjallisuuden kannatusyhdistys ry. Toimintaa rahoittavat Suomen opetus- ja kulttuuriministerio ja Tampereen kaupunki. [3]

Vuonna 2015 Suomen Messusaatio myonsi instituutille Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinnon pitkajanteisesta tyosta lasten ja nuorten lukemisen edistamiseksi. [4]

  1. Onnimannin tiedot ja mediakortti Lastenkirjainstituutti. Viitattu 28.10.2021.
  2. Palkinnot Lastenkirjainstituutti. Viitattu 28.10.2021.
  3. Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistys ry Lastenkirjainstituutti. Viitattu 28.10.2021.
  4. Rak­kau­des­ta kirjaan -tun­nus­tus Las­ten­kir­ja­ins­ti­tuu­til­le Kaleva.fi . 22.10.2015. Viitattu 28.10.2021.

Aiheesta muualla

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]