Kuudennusmies

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kuudennusmies ( ruots. sexman ) ja joissain Suomen pitajissa myos seurakunnan vanhin , kylantarkastaja tai kinkeri - eli yokuntamies [1] oli Suomessa toiminut monipuolisia tehtavia varten valittu seurakunnan luottamusmies.

Valinta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Varhaisimmat maininnat kuudennusmiehista ovat Kustaa Vaasan ajoilta, mutta varsinaisesti instituutiosta on runsaasti mainintoja 1600-luvulta lahtien. Pitajankokouksessa , kirkonkokouksessa, jonka paikkana oli yleensa kirkkohuone ja aika jumalanpalveluksen jalkeen, kirkkoherra ja pitajalaiset valitsivat yhdessa kirkkopitajan kuudennusmiehet, joita oli aina useampi samanaikaisesti tehtaviaan hoitamassa. On myos mainintoja, etta pitajalaiset olivat valinneet kuudennusmiehet karajilla , mutta tama on ollut varmaankin poikkeus saannosta. [2] Kuudennusmiehet valittiin yleensa kinkerikunnittain, eli edustettuina olivat pitajien eri osat. 1800-luvulla kuudennusmiesten tehtavat siirtyivat seurakuntien kirkkoneuvostoille . [3]

Tehtavat [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Aluksi kuudennusmiesten tehtavana oli edustaa omaa kulmakuntaansa kirkollisessa itsehallinnossa, ja toisaalta heidan tuli huolehtia siita, etta heidan oman alueensa asukkaat suorittivat yhteiset velvollisuutensa, elivat Herran nuhteessa ja tottelivat annettuja kaskyja. Keskeista oli myos huolehtiminen papiston kymmenysten ja verojen maksamisesta. Kuudennusmiesten tehtavat muuttuivat kuitenkin ajan myota enemman maallista hallintoa, lahinna kunnanhallintoa, vastaaviksi.

Kuudennusmiesten tuli siksi kantaa myos kirkollisista rikkomuksista langetetut sakot, he toimeenpanivat ulosottoja , ja heilla oli joskus jopa oikeus maan pakkolunastukseen , jos ja kun yleinen etu pakkolunastusta edellytti.

Kuudennusmiesten tehtavien monipuolisuutta kuvaa se, etta heidan piti ilmoittaa papistolle, jos heidan alueelleen pitajassa oli ilmaantunut tarttuvia tauteja, ja he toimittivat sairaanhoitoa tarvitsevat seurakuntalaiset hospitaaleihin . Lisaksi viranomaiset kaantyivat kuudennusmiesten puoleen, kun he tarvitsivat tietoja pitajan vaestosta ja sen asemasta.

Tarkea tehtava oli myos kirkonarkun avaimen sailyttaminen, silla yhdelle kuudennusmiehista lankesi tama tehtava. Kaksi muuta avainta oli kirkkoherran ja kirkonisannan hallussa.

Rakennustoiden ja moraalin valvoja [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Seurakunnat olivat suuria rakennuttajia, silla kirkot, kappelit ja pappilat olivat merkittavia rakennuskohteita. Kuudennusmiesten tehtava oli naissakin hankkeissa hyvin keskeinen, silla he kutsuivat talonpojat koolle kirkkoon ja jakoivat jokaiselle tyoosuuden, ja he myos valvoivat oman alueensa toiden suorittamista osuuksien mukaisesti.

Omassa kinkerikunnassaan kuudennusmies oli yleinen hyvien tapojen ja moraalin vartija; han siis valvoi yleensa kylalaisten elamaa. Heidan tehtavanaan oli myos valvoa kylalaisten kirkossakayntia, varsinkin suurina juhlapyhina. He myos jarjestivat kylalaisten kellonsoittovuorot ja valvoivat tehtavan suorittamista.

Ennen uuden kunnallislaitoksen syntya 1860-luvulla kuudennusmiehilla oli siis paljon maallisia tehtavia. Kuudennusmiehiksi valittiin usein vakavaraisia ja vaikutusvaltaisia seurakunnan jasenia. Yhdessa kirkonisannan kanssa kuudennusmiehet muodostivat eraanlaisen kunnanvaltuuston .

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • Esko Aaltonen; Paikallinen itsehallinto ennen kunnallislaitoksen syntya . Suomen kulttuurihistoria II, WSOY, Porvoo, 1934

Viitteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. Aaltonen 1934, s. 248.
  2. Aaltonen 1934, s. 247.
  3. Peter Bexell:  Kyrkornas mysterium TId- Rum-Liv-Gudstjanst , s. 57. Skelleftea: Artos, 2015. ISBN 978-91-7580-742-3 . (ruotsiksi)