Suurkuoron ja orkesterin yhteisesitys.
Kuoro
(
lat.
chorus
) on yksi- tai moniaaninen laulajista koostuva kokoonpano, jossa jokaista aanta laulaa useampi laulaja. Yleisimmassa muodossaan kuoro jakautuu neljaan
stemmaan
:
sopraanoon
,
alttoon
,
tenoriin
ja
bassoon
. Kuoro voi laulaa orkesterin saestyksella tai ilman orkesteria (a cappella). Kuoron taiteellisesta johdosta vastaa
kuoronjohtaja
.
Antiikin Kreikan
klassisessa
draamassa
kuoron tarkoituksena oli seurata ja osallistua naytelman juoneen ja jopa tanssia nayttamon ymparilla. Kirkon hallitsemalla
keskiajalla
kuoron merkitys muuttui ja side tanssiin katosi. Nykyaan tunnetun kuoromusiikin kehitys alkoi
gregoriaanisesta laulusta
. 1500-luvulla italialainen
Giovanni Pierluigi da Palestrina
kehitti kuorolaulusta tarkkaa moniaanista polyfoniaa. Nykyisessa merkityksessaan sanaa kuoro on kaytetty kasitteena 1600-luvulta lahtien. Ennen sita kuoro tarkoitti paitsi lauluyhtyetta myos soitinyhtyetta. 1800-luvulla kirkko menetti valtaansa. Tarkeimmaksi kuorotyypiksi nousi sekakuoro.
Kuoron koot vaihtelevat suuresti pienemmista
kamarikuoroista
yli 100-henkisiin suurkuoroihin. Kuorotyyppien nimeamiseen on monta kriteeria, kuten
- Kokoonpano:
- Sekakuoro
, jossa on seka miehia etta naisia ja kaikki aanialat ovat edustettuina. Tahan kuuluvat myos
poikakuorot
, joissa on tenoreita ja bassoja
- Diskanttikuoro eli naiskuoro tai lapsikuoro
- Mieskuoro
- Koko, kuten kamarikuoro (noin 16-30 laulajaa) tai suurkuoro. Jos jokaista stemmaa edustaa vain kaksi tai vahemman laulajaa, puhutaan
lauluyhtyeesta
.
Kuorot jakautuvat selkeimmin ammattikuoroihin, joihin kuuluvat esimerkiksi
Suomen kansallisoopperan kuoro
, ja amatoorikuoroihin, joita ovat esimerkiksi opiskelijakuorot. Edelleen voidaan erotella vaikka elakelaiskuorot, koulujen kuorot ja kirkkokuorot.
Saveltajat ovat kayttaneet kuoroa instrumenttina hyvin vaihteleviin tarkoituksiin. Kuoromusiikki kasittaakin musiikkia
a cappella
-lauluista orkesterisaestyksellisiin teoksiin (joihin kuuluvat esimerkiksi
oratoriot
). Savellyksissa kaytettyjen tekstien skaala on laaja ja jakautuu suurpiirteisimmin hengelliseen ja maalliseen materiaaliin.
Tyypillisesti kuoromusiikki on neli-, viisi- tai kuusiaanista, mutta poikkeuksia on valtavasti, ja esimerkiksi
Thomas Tallisin
vuonna
1570
saveltama
motetti
Spem in alium on kirjoitettu 40 stemmalle. Yksi tyypillisista kokoonpanoista erityisesti hengellisessa musiikissa on kaksoiskuoro, eli kahdesta neliaanisesta kuorosta koostuva suurkuoro.
Puhekuoro eli lausuntakuoro on puhetta tai sita laheisesti muistuttavaa aanta esittava ihmisryhma, joka voi koostua miehista, naisista tai lapsista.
[1]
[2]
Toisinan kuoron jasenet ovat ryhmittyneet useammaksi osajoukoksi. Kuoro ei valttamatta kayta laulukuoron tavoin tasmallisia savelia, vaan voi seurata tavallisen puheen savelkulkua ja rytmia.
[3]
Puhe voi olla myos moniaanista ja aania voidaan kasitella
polyfonisen
kuoromusiikin tavoin.
[1]
Aikamme musiikissa ja 1900-luvun musiikissa puhekuoron kaytto on varsin tavallinen tekniikka, ja sita kaytetaan myos oopperoissa.
[2]
- ↑
a
b
Otavan iso tietosanakirja
. Osa 6, palsta 1572, hakusana puhekuoro. Helsinki: Otava, 1963.
- ↑
a
b
Korhonen, Kimmo (toim.):
Andante : klassisen musiikin tietosanakirja
, s. 407?408. Helsinki: WSOY, 2002.
ISBN 951-0-27134-9
.
- ↑
Uusi tietosanakirja
. Osa 16, palsta 275, hakusana puhekuoro. Helsinki: Tietosanakirja oy, 1964.
Commons
