Kummi (venajan sanasta kum , ven. кум, кума , lat. sponsor ) on kristillisessa perinteessa kasteessa kirkkoon liitettavan hengellinen ohjaaja, hengellinen vanhempi, jonka tulee paasaantoisesti kuulua samaan kirkkokuntaan kastettavan kanssa. Kummiuden tarkoitus on toisin sanoen kummilapsen uskonnollisesta kasvatuksesta huolehtiminen. Kummeja ei ole niissa kristillisissa ryhmissa, jotka eivat hyvaksy vauvakastetta; toisaalta esimerkiksi evankelis-luterilaisessa kirkossa kummi vaaditaan niillekin, jotka kastetaan aikuisena.

Kummi-sana on laajentunut myohemmin tarkoittamaan myos muutamia taysin maallisia asioita. Kummiin sanana ja kasitteena liittyykin lahes pelkastaan myonteisia mielikuvia.

Henkilon miespuolista kummia voidaan kutsua nimella kummiseta ja naispuolista nimella kummitati .

Kummijarjestelmasta on mainintoja jo toisella vuosisadalta. Kristitty filosofi Justinos Marttyyri kertoo henkiloista, joille kerrottiin kastettavasta. Termit takaaja ja huolehtija olivat 200-luvulla nimitykset kummeista. 200 vuotta myohemmin 400-luvulla rinnalle tulivat termit todistaja ja johdattaja. Aluksi kummien tehtava oli selvittaa, miksi kastetta pyydetaan ja onko sille edellytyksia. Hippotalyksen kirkkojarjestyksessa vuonna 215 kerrottiin myos lapsen kasteesta. Talloin kummi vastasi lapsen puolesta kastajan kysymyksiin. Kummin tehtava oli jo tuolloin johdattaa hanet kristilliseen elamaan ja kertoa uskon asioista. Vuonna 430 Augistinus totesi, etta kummiksi eivat kelpaa kerettilaiset tai julkisyntiset.

Vuodesta 813 saakka on kummeina toimiminen kielletty vanhemmilta. Ensimmaisen vuosituhannen lopulla ylestyi myos kaksi kummia (hengellinen isa ja aiti).

Varhaisella keskiajalla tuli germaanisiin kielin sanat kummiseta (engl. godfather) ja kummitati (engl. godmother), joihin pohjautuu suomen kielen sana kummi. Puhuttiin hengellisesta sukulaisuudesta, ja se oli myos esteena avioliitolle. Ruotsissa 1600-luvulla kummien maara oli 2?3 henkiloa, mutta Suomessa vaihtelua oli suuresti vaihdellen johtuen esim. yhteiskunnallisesta asemasta. Enimmaismaara oli kuusi ja aatelisilla yhdeksan kummia, sukupuolella ei ollut juuri merkitysta.

Uskonpuhdistuksen jalkeen kummien vaatimustaso pysyi lahes ennallaan luterilaisessa kirkossa . Vuonna 1686 Ruotsin kirkkolaissa saadettiin kummien vaatimustasosta. Kummien tuli tunnustaa luterilaisuutta, olla taysi-ikaisia ja mm. katekismuksen osaavia. Rippikirjojen yllapito helpotti kristinopin taitojen seurantaa 1660-luvulta alkaen. Rippikoulutoiminta vakiintui Suomessa 1700-luvulla. Se antoi todistuksen kristinuskon osaamisesta ja valmiuden toimia kummina. Vuodesta 1869 alkaen kummin piti olla Suomessa evankelis-luterilaisen kirkon jasen ja elamassaan nuhteeton. Rippikoulusta ja konfirmaatiosta tuli de facto. ^[1]

Kummiudesta ei ole saadetty Raamatussa , mutta siita on olemassa mainintoja apostolisissa saannoissa ja opetuksissa, kirkkoisien saannoissa ja kirkolliskokousten kanoneissa .

Alkukirkossa kastettavalla oli vain yksi kummi, myohemmin kummien lukumaara on vakiintunut kahdeksi. Siita poikkeava lukumaara ei ole ortodoksisen perinteen mukaista.

Kummi valitaan kastettavalle tai kirkkoon liitettavalle ortodoksille aina. Kummius ei ole juridinen suhde vaan kristillinen, hengellinen suhde. Kummin tehtavana on kasvattaa kummilastaan hengellisessa elamassa ja tavoissa. Kummin tulee tuntea oma uskontonsa edes perusteiltaan ja perustotuuksiltaan ja pystya siirtamaan nama tietonsa ja taitonsa myos kummilapselleen. Kummius ei ole ortodoksisessa kirkossa pelkastaan kunniatehtava ja kasteen todistajana oleminen, vaan se on paljon monisyisempi ja velvoittavampi. Kummin tehtavana on olla mukana ja avustajana kasteessa myos kasteeseen oleellisesti liittyvien muiden mysteerioiden ( sakramenttien ) toimittamisessa.

Suomen ortodoksisen kirkon kirkkojarjestyksen mukaan kirkon jasenyyteen kastettavalla tulee olla yksi ortodoksinen kummi, ja taman lisaksi hanella voi olla muita kristillista uskoa tunnustavia kummeja. ^[2]

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa kummin tehtava on olla vanhempien apuna lapsen kristillisessa kasvatuksessa. Kummina pitaa olla vahintaan yksi 15 vuotta tayttanyt evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jasen. Kastettavalla tulee olla ainakin yksi kummi, joka on konfirmoitu, evankelis-luterilaista uskoa tunnustavan kirkon jasen. Kummina voi lisaksi olla evankelis-luterilaisen kirkon toimittaman kasteen hyvaksyvaan kristilliseen kirkkoon tai kristilliseen uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva henkilo. ^[3] Kummeja voidaan nykyaan erityisluvalla myohemmin lisata, mutta kummiutta ei voi purkaa. ^[4]

Katolisen kirkon kaste on sailynyt lapi vuosisatojen lahes samanlaisena. Katolisessa kirkossa on uusia kehityksia kummiudessa. Kummeille esim. Ranskassa on ruvettu jarjestamaan kummivalmennuksia. ^[1]

Uskonnottomissa nimiaisissa on muodostunut tavaksi nimeta vauvalle erityisia aikuisia. Kummi-nimen lisaksi naita kutsutaan toisinaan vaikkapa nimella tukiaikuinen, kummeli (joka tarkoittaa merenkulussa reittiopastetta) tai haltijakummi.

Kummi kasitteena on tullut myos kristillista tapaa laajempaan kayttoon. Alakouluissa puhutaan koulukummeista , jotka isompina huolehtivat koulunsa aloittaneista ekaluokkalaisista ja ovat heille tukena ja esimerkkina. Koulukummitoiminta tuli kayttoon 1990-luvulla ja on saanut lasten parissa suuren suosion.

Paaartikkeli: Kummilapsitoiminta

Nykyaan kummi-kasite on laajennettu alkuperaisesta uskonnollisesta merkityksestaan myos kehitysyhteistyohon . Talloin kummilla tarkoitetaan henkiloa, joka lahjoittaa kuukausittain tietyn rahasumman, jolla tuetaan yksittaista kehitysmaassa asuvaa lasta.

• Kummi ja kummius / Ortodoksi.net
• Kummit. Suomen evankelis-luterilainen kirkko ( Arkistoitu ? Internet Archive)
• Suomen ev.lut. kirkko: Aamenesta oylattiin - kirkollinen sanasto: [2] ( Arkistoitu ? Internet Archive)
• Pro-Seremoniat: Kummitodistukset ( Arkistoitu ? Internet Archive)
• Eroamisbuumi aiheutti pakanakummiongelman . YLE Satakunta 17.2.2012.