Oikeuden vaaka
Kansainvalinen oikeus
on
oikeudenala
, joka koskee kansainvalisen oikeuden subjektien toimintaa ja suhteita kansainvalisella tasolla. Kansainvalisen oikeuden merkittavimpia toimijoita ovat
valtiot
ja kansainvaliset jarjestot.
[1]
Kansainvalinen oikeus, kuten muutkin oikeudenalat, jakautuu osa-alueisiin. Kansainvalinen oikeus kasittelee valtioiden valisia suhteita, joita saatelevat
tapaoikeus
ja valtioiden kansainvaliset sopimukset.
Kansainvalisen oikeuden merkittavimpia alueita ovat
valtiosopimukset
, kansainvalinen lainkaytto, kansainvalisen oikeuden kayttaminen kansallisissa tuomioistumissa,
ihmisoikeudet
,
sota
ja
rauha
seka kansainvaliset jarjestot.
[1]
Kansainvalisen oikeuden saadoksia ei ole koottu lakikokoelmaksi, vaan se on osittain tapaoikeutta. Osittain se on muodostunut valtioiden valisista sopimuksista, kuten
Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjasta
ja ihmisoikeussopimuksista.
[2]
Kansainvalista oikeutta ei voi rinnastaa valtionsisaiseen oikeusjarjestelmaan, silla ei ole olemassa valtioiden ylapuolella olevaa tahoa, joka voisi pakottaa tottelemaan sita.
[2]
Kuitenkin esimerkiksi yhteisella painostuksella valtiot voidaan saada noudattamaan kansainvalista oikeutta. Valtiot voivat yhdessa liittoutua ja tuomita kansainvalista oikeutta rikkoneen valtion esimerkiksi talouspakotteisiin. Lisaksi erityisesti ihmisoikeusrikkomuksissa, joissa valtiot eivat valttamatta halua puuttua toisen valtion sisaisiin asioihin, voidaan kayttaa
mediaa
keskittamaan negatiivista huomiota rikkomuksiin, mika herattaa yleensa poliittiset jarjestot tai jopa valtion paattajat puuttumaan asioihin.
[3]
Suvereenit valtaoikeudet on jaettu
osavaltion
ja
liittovaltion
kesken. Osavaltioilla ei ole asemaa kansainvalisessa oikeudessa toisin kuin liittovaltiolla. Sen sijaan liittovaltio yhtena kokonaisuutena on suvereeni valtio kansainvalisen oikeuden mukaan.
[4]
Lahtokohtana kysymykselle kansainvalisen oikeuden
lahteista
toimii Kansainvalisen tuomioistuimen perussaannon 38 artikla, jonka mukaisesta kansainvalisen oikeuden lahteet jaetaan ensisijaisiin lahteisiin, joihin kuuluvat valtiosopimukset, kansainvalinen tapaoikeus ja yleiset oikeusperiaatteet, ja toissijaisiin lahteisiin, joihin kuuluvat tuomioistuinratkaisut ja tutkijain kirjoitukset.
[5]
[6]
Muihin kansainvalisen oikeuden lahteisiin kuuluvat kansainvalisten jarjestojen paatokset, valtioiden yksipuoliset sitoumukset ja
pehmea saantely
.
[7]
Kansainvalisen oikeuden lahdeoppi on sidoksissa teorioihin kansainvalisen oikeuden velvoittavuuden perustasta.
Luonnonoikeudellisesti
suuntautunut lainoppi lukee kansainvalisen oikeudenmukaisuuden tai yleiset oikeusperiaatteet keskeisiksi kansainvalisen oikeuden lahteiksi.
Oikeuspositivistisessa
lainopissa taas sopimukset ja tapaoikeus ovat tarkeimmalla sijalla.
[8]
Valtiosopimukset ovat nykyaan kansainvalisen oikeuden tarkein lahde ja kansainvalisen yhteison keskeinen instrumentti. Valtiosopimukset jaetaan lakiasaataviin sopimuksiin, jotka asettavat kaikkien tai useimpien valtioiden keskinaisia normeja, ja sopimusluonteisiin sopimuksiin, jotka luovat muutaman valtion valisia jarjestelyja, seka kahdenvalisiin ja monenvalisiin sopimuksiin. Valtiosopimusten tekemista, noudattamista, muuttamista ja patemattomyytta saantelee
valtiosopimusoikeutta koskeva Wienin yleissopimus
.
Kansainvalinen tapaoikeus on valtiosopimusten ohella kansainvalisen tapaoikeuden tarkein lahde. Tapaoikeuden normin on taytettava aineellinen kriteeri, joka liittyy valtiokaytannon yhtenaisyyteen ja jatkuvuuteen, ja psykologinen kriteeri, joka liittyy valtion vakaumukseen kaytannon sitovuudesta (lat.
opinio juris
).
[9]
[10]
Yleisiin oikeusperiaatteisiin on tarkoitus turvautua etenkin aukkotilanteissa, joissa ratkaisua ei loydy valtiosopimuksista tai tapaoikeudesta. Erimielisyyksia on esiintynyt sen suhteen, onko yleisissa oikeusperiaatteissa kyse kansainvalisen oikeuden omista periaatteista vai sellaisista valtionsisaisista oikeusperiaatteista, jotka ovat yhteisia useille kansallisille oikeusjarjestelmille. Kansainvalisen tuomioistuimen perussaannossa puhutaan nimenomaan "sivistyskansojen" tunnustamista oikeusperiaatteista, mutta tallainen kansojen sivistystasojen vertailu ei kuitenkaan sovi nykyiseen valtioyhteisoon.
[11]
[12]
Etenkin
kohtuuden
(eng.
equity
) periaate on ollut tarkeassa asemassa lainsoveltamisessa. Kohtuus on ensisijaisesti tulkintaperiaate, joka soveltuu kaikkiin kansainvalisen oikeuden lahteisiin. Kohtuutta voidaan edellyttaa valtiosopimuksissa, mutta sita voidaan myos yleisemmin soveltaa tapaoikeuden pohjalta "kohtuuttomien" ratkaisujen valttamiseksi.
[13]
[14]
Oikeuskaytanto ja tutkijain kirjoitukset toimivat toissijaisina lahteina, jotka palvelevat olemassa olevien saantojen tulkinnassa ja tarkentamisessa. Koska kansainvalisen oikeuden normit ovat usein yleisluonteisia, niiden tulkintaan ja tarkentamiseen tarvitaan myos toissijaisia lahteita.
[15]
Kansainvalisessa oikeuskaytannossa tuomioistuinratkaisuilla ei tyypillisesti ole
ennakkotapausvaikutusta
. Tasta huolimatta kansainvaliset lainkayttoelimet kayttavat aiempia ratkaisujaan runsaasti hyodyksi ja etenkin
Kansainvalisen tuomioistuimen
arvovaltaisilla kannanotoilla voi olla oikeuskaytantoa merkittavasti ohjaavaa vaikutusta. Oikeuskaytanto voi vaikuttaa myos kansainvaliseen tapaoikeuteen.
[16]
[17]
Tutkijain mielipiteet ja kirjoitukset eli tieteisoppi on nykyaan oikeuskaytantoa vahamerkityksisempi.
[14]
[15]
Tutkijoiden nakemykset voivat huomattavasti vaihdella, eika nykyisesta suuresta, heterogeenisesta ja keskenaan kilpailevasta tutkijajoukosta voida erottua yksittaisia auktoriteetteja, jotka voisivat ohjailla valtioyhteison kansainvalisoikeudellisia nakemyksia. Tutkijoiden mielipiteilla on kuitenkin jatkuvasti tulkinta-arvoa, ja tutkijat voivat myos vaikuttaa kansainvalisoikeudelliseen kaytantoon osallistumalla sopimusten valmisteluun tai riitajuttujen kasittelyyn. Kansainvalisen oikeuden kehityksessa tutkijoiden mielipiteilla on ollut keskeinen asema, ja menneisyydessa tunnetuimpien tutkijoiden mielipiteet saattoivat saavuttaa tapaoikeuteen verrattavan auktoriteetin.
[18]
Kansainvalisten jarjestojen paatoksentekoprosessit ovat tuottaneet suuren maaran paatoksia, paatoslauselmia, julistuksia ja muita kannanottoja. Osalla on ollut valittomasti sitovaa vaikutusta, mutta suurimmalta osin kysymys on ollut jarjestojen jasenilleen osoittamista suosituksista.
[19]
[20]
Valtiot ovat perinteisia, ensisijaisia ja tarkeimpia kansainvalisen oikeuden subjekteja, joille kansainvalinen oikeus maarittelee oikeuksia ja velvollisuuksia.
[21]
[22]
[23]
Valtion tunnusmerkkeja ovat pysyva vaesto, pysyva valtioalue, hallitus ja kyky yllapitaa suhteita suihteita muiden valtioiden kanssa eli tayttaa kansainvaliset sitoumukset.
[21]
[22]
[24]
Myos sita, etta muut valtiot tunnustavat valtion, on joskus pidetty edellytyksena valtion asemalle kansainvalisen oikeuden subjektina.
[25]
[26]
YK:n peruskirjassa on vahvistettu kansojen itsemaaraamisoikeus paataa omasta poliittisesta asemastaan, mutta "kansan" maaritelma on jaanyt epaselvaksi.
[27]
[28]
[29]
Valtio on
suvereeni
eli taysivaltainen ja tasa-arvoinen muiden valtioiden kanssa.
[30]
[31]
Valtiolla on lainsaadannollinen ja lainkaytollinen toimivalta kaikkiin sen alueella oleviin henkiloihin.
[32]
[33]
[34]
Lisaksi valtion toimivalta voi ulottua alueensa ulkopuolelle kansalaisiinsa, sen kansalaisiin tai siihen itseensa kohdistuviin tekoihin seka tiettyihin koko kansainvaliseen yhteisoon kohdistuviin kansainvalsiin rikoksiin.
[35]
[33]
[36]
Valtiolla on immuniteetti, eli sita ei voida haastaa toisen valtion tuomioistuimeen ilman suostumustaan.
[37]
[38]
Valtio on vastuussa kansainvalisen oikeuden loukkaamisesta.
[39]
[40]
[41]
Valtiovastuu jaetaan ensisijaiseen vastuun, jossa on kyse valtion vastuusta omien elintensa ja edustajiensa loukkauksista, ja toissijaiseen vastuuseen, jossa on kyse valtion vastuusta sen valvontavallan piirissa olevien yksityisten loukkauksista, jos valtio ei ole huolehtinut loukkausten estamisesta.
[42]
[40]
[43]
Valtioseuraannossa
on kyse siita, kun kaksi tai useampi valtiota yhdistyy yhdeksi valtioksi, valtio hajoaa kahdeksi tai useammaksi valtioksi taikka valtion osa irtautuu omaksi valtiokseen tai liittyy osaksi toista valtiota.
[44]
[45]
Hallitustenvaliset kansainvaliset jarjestot
voivat olla kansainvalisen oikeuden subjekteja. Kansainvalisen jarjeston aseman kansainvalisen oikeuden subjektina kriteereina on, etta jarjesto on perustettu valtiosopimuksella, jarjestolla on omat pysyvat toimielimet, jarjesto on ainakin osittain itsenainen ja jarjesto on tarkoitettu toimimaan kansainvalisen oikeuden alaisena.
[46]
[47]
Kansainvalinen oikeus myos maarittelee joitain oikeuksia ja velvollisuuksia yksityisille oikeussubjekteille, kuten ihmisille ja yrityksille.
[48]
Yhdysvallat
vaihtoi
Grenadan
hallituksen kansainvalisen oikeuden periaatteiden vastaisesti vuonna 1983.
[49]
- Hakapaa, Kari:
Uusi kansainvalinen oikeus
. Helsinki: Talentum, 2010.
- Hannikainen, Lauri:
Kansainvalisen oikeuden kasikirja
. Tallinna: Tietosanoma, 2014.
- Mattila, Heikki E.S. (paatoim.):
Encyclopædia Iuridica Fennica VI: Kansainvaliset suhteet
. Helsinki: Suomalainen Lakimiesyhdistys, 1998.
- ↑
a
b
What is international law
WORLDLawDirect.com
.
Arkistoitu
31.8.2010. Viitattu 19.8.2010.
(englanniksi)
- ↑
a
b
Korpela, Jukka:
Kansainvalinen oikeus
jkorpela.fi
. 12.4.2004. Viitattu 19.8.2010.
- ↑
How Is International Law Enforced?
Globalization101.org
. New York: Levin Institute.
Arkistoitu
30.10.2007. Viitattu 19.8.2010.
(englanniksi)
- ↑
Crawford, J. (2006). The Creation of States in International Law. Oxford, Clarendon Press.
- ↑
Hakapaa 2010, s. 25
- ↑
Hannikainen 2014, s. 50
- ↑
Hakapaa 2010, s. 26?27
- ↑
Mattila (paatoim.) 1998, palsta 448
- ↑
Hannikainen 2014, s. 57
- ↑
Mattila (paatoim.) 1998, palsta 406
- ↑
Hakapaa 2010, s. 60?61
- ↑
Mattila (paatoim.) 1998, palstat 450?451
- ↑
Hakapaa 2010, s. 65
- ↑
a
b
Mattila (paatoim.) 1998, palsta 452
- ↑
a
b
Hannikainen 2014, s. 51
- ↑
Hakapaa 2010, s. 62?63
- ↑
Mattila (paatoim.) 1998, palstat 451?452
- ↑
Hakapaa 2010, s. 64?65
- ↑
Hakapaa 2010, s. 27?26
- ↑
Mattila (paatoim.) 1998, palsta 453
- ↑
a
b
Hakapaa 2010, s. 75
- ↑
a
b
Hannikainen 2014, s. 35
- ↑
Mattila (paatoim.) 1998, palsta 894
- ↑
Mattila (paatoim.) 1998, palsta 893
- ↑
Hakapaa 2010, s. 79
- ↑
Hannikainen 2014, s. 36
- ↑
Hakapaa 2010, s. 106?110
- ↑
Hannikainen 2014, s. 99?100
- ↑
Mattila (paatoim.) 1998, palstat 475?476
- ↑
Hakapaa 2010, s. 225
- ↑
Hannikainen 2014, s. 37
- ↑
Hakapaa 2010, s. 225?226
- ↑
a
b
Hannikainen 2014, s. 40
- ↑
Mattila (paatoim.) 1998, palsta 910
- ↑
Hakapaa 2010, s. 229?233
- ↑
Mattila (paatoim.) 1998, palsta 912
- ↑
Hakapaa 2010, s. 279
- ↑
Mattila (paatoim.) 1998, palsta 903
- ↑
Hakapaa 2010, s. 295
- ↑
a
b
Hannikainen 2014, s. 73
- ↑
Mattila (paatoim.) 1998, palsta 943
- ↑
Hakapaa 2010, s. 298
- ↑
Mattila (paatoim.) 1998, palstat 944?945
- ↑
Hakapaa 2010, s. 313
- ↑
Mattila (paatoim.) 1998, palsta 917
- ↑
Hakapaa 2010, s. 117
- ↑
Hannikainen 2014, s. 42
- ↑
Hakapaa 2010, s. 161?165
- ↑
United Nations General Assembly resolution 38/7. United Nations, November 2, 1983.
Viitattu 8.11.2014