Kamehameha I

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kamehameha
Ali?i
Havaijin kuningas
Valtakausi 1782 ? 8. toukokuuta 1819
Edeltaja monarkia perustettu
Seuraaja Kamehameha II
Syntynyt n. 1758
Havaiji
Kuollut 8. toukokuuta 1819
Hautapaikka tuntematon, otaksuttavasti Havaijin saarella
Puoliso useita, mm. Ka?ahumanu
Lapset useita ml. Kamehameha II , Kamehameha III
Suku Kamehameha
Isa Ke?ua
Aiti Keku?iapoiwa II
Uskonto Havaijilainen uskonto

Kamehameha I (myos Kamehameha Suuri [1] , noin 1758 ? 8. toukokuuta 1819 ) oli havaijilainen paallikko ja kuningas , joka valloitti Havaijin kaikki saaret. Han perusti Havaijin kuningaskunnan vuonna 1810 ja hallitsi maata yhdeksan vuotta kuolemaansa saakka. [2] Han liittoutui eurooppalaisten ja amerikkalaisten kauppiaiden kanssa, mutta ei antanut naiden omistaa maata saarillaan, ja onnistui sailyttamaan Havaijin itsenaisyyden koko hallituskautensa ajan. Han sailytti perinteisen uskonsa , vaikka maarasikin ihmisten uhraamisen lopetettavaksi.

Tausta ja perhe

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kamehameha syntyi arvioiden mukaan vuonna 1758. Han sai syntymanimekseen Paiea , joka tarkoittaa "kovakuorista rapua". Kertoman mukaan ennen hanen syntymaansa nahtiin kirkas tahti, mika enteili suuren johtajan syntymaa. Tama aiheutti huolta muiden paallikoiden keskuudessa, ja Kamehamehan isoisa, paallikko Alapai, maarasi taman tapettavaksi. Kamehameha saatiin kuitenkin kuljetettua pois ja hanet kasvatettiin salassa. Aikuistuttuaan han otti nimekseen Kamehameha, joka tarkoittaa "han, joka seisoo erillaan". [2] [1]

Viisivuotiaana Kamehameha palasi isansa luo ja sai paallikolle tarkoitetun kasvatuksen, johon kuuluivat muun muassa uskonnolliset asiat, sodankaynti ja suullinen historia. Hanesta tuli isansa kuoleman jalkeen alipaallikko setansa Kalani'opu'un alaisuudessa. [3]

Kamehamehalla oli useita vaimoja, kuten Ka'ahumanu , Ke?p?olani , Kalakua ja Kanekapolei . Naista ensimmaisen kanssa Kamehameha ei saanut lapsia, mutta muiden kanssa kuusi lasta, joista kaksi nousi Havaijin kuninkaiksi. [4]

Havaijin saarten yhdistaminen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Setansa kuoleman jalkeen Kamehamehasta tuli sodan jumalan patsaan vartija. Kamehamehan serkku, Kiwala'? , sen sijaan peri maallisen vallan, mika ei miellyttanyt Kamehamehaa. Tama johti sotaan, jossa Kiwala'? sai surmansa ja Kamehameha otti haltuunsa koko Havaijin saaren (toiselta nimeltaan Iso saari ). [5]

Vuonna 1786 saarten poliittinen tilanne oli se, etta Mauin kuningas Kahekili hallitsi Mauin lisaksi O‘ahun , Kaho‘olawen , Moloka‘in ja Lana‘in saaria. Lisaksi Kaua‘i ja Ni‘ihau olivat kaytannossa hanen alaisuudessaan, koska naita hallitsi hanen velipuolensa Ka‘eokulani . Vuonna 1790 Kahekili joutui lahtemaan O‘ahulle kukistamaan kapinaa, jolloin Kamehameha kaytti tilaisuutta hyvakseen ja hyokkasi Mauille. Vaikka Kamehamehan joukot saivat mauilaiset peraantymaan, Kamehameha joutui palaamaan Havaijin saarelle, koska hanen serkkunsa Ke?ua nousi kapinaan. Palattuaan takaisin Kamehamehan joukot ajoivat Ke?uan joukot saaren lansirannikolle. Tulivuorenpurkaus tappoi osan Ke?uan joukoista, minka vuoksi Kamehameha voitti ja koko Havaijin saari paatyi hanen alaisuuteensa. [3]

Huhtikuussa 1795 Kamehameha hyokkasi O‘ahulle ja ajoi puolustajat Nu‘uanun laaksoon, jossa Kamehamehan joukot saavuttivat voiton. Siten kaikki Havaijin saaret Kaua‘ita ja Ni‘ihauta lukuun ottamatta olivat hanen hallinnassaan. [6] Samana vuonna Kamehameha antoi maarayksen, jonka mukaan eurooppalaisten ja amerikkalaisten kanssa ei saanut kayda vaihtokauppaa, elleivat nama vaihtaisi tavaraa aseisiin tai ammuksiin. Maarayksen noudattamatta jattamisesta seurasi kuolemanrangaistus. Tavoitteena oli kerata mahdollisimman paljon tarvikkeita Kaua‘in valloitusta varten. [7]

Vuonna 1804 Kamehameha siirsi paakaupungin Lahainasta Honoluluun. Kuusi vuotta myohemmin viimeinen itsenainen paallikko Kaumuali'i , joka hallitsi Kaua'in ja Ni'ihaun saaria, alistui Kamehamehan vasalliksi. [8]

Havaijin kuninkaana Kamehameha avasi Havaijin maailmalle. [5] Havaijista tuli tarkea valipysahdyspaikka kauppalaivoille Kiinan ja Yhdysvaltain valilla. Havaijilla kasvavasta santelipuusta tuli tarkea vientituote. [9] Lisaksi han teki santelipuusta kuninkaan omaisuutta ja asetti kapun nuoremmille puille, jotta santelipuuta voitaisiin kerata kestavasti. [10]

Kuningaskunnan avautumisen myota Kamehameha maarasi, etta Havaijille taytyy suunnitella oma lippu. Vuonna 1816 otettiin kayttoon lippu, jossa on kahdeksan puna-valko-sinista raitaa, jotka kuvaavat Havaijin kahdeksaa paasaarta. Brittilainen Union Jack lisattiin ylakulmaan todennakoisesti siksi, etta Kamehameha saattoi luulla brittien suojelevan Havaijia. [11]

Han pitaytyi havaijilaisessa uskossa ja pyrki johtamaan esimerkilla tyoskentelemalla muun muassa taaroviljemilla . [12]

Kamehameha oli hallitsijana melko autoritaarinen sailyttaen muun muassa kapu-jarjestelman kovat rangaistukset, mutta lopetti kuitenkin ihmisten uhraamisen. Han myos nimitti jokaiselle kuningaskunnan paasaarelle kuvernoorin. [2]

Yksi Kamehamehan tarkeimmista saadoksista oli niin sanottu hajonneen melan laki . Sen mukaan suojattomat ihmiset ja tiella kulkijat ovat valtion suojeluksessa eika heita saa uhata. Kertoman mukaan Kamehameha oli nuoruudessaan hyokannyt kahden kalastajan kimppuun, mutta hanen jalkansa jai jumiin kallion rakoon ja toinen kalastajista loi Kamehamehaa melalla niin, etta se hajosi. Kalastajat osoittivat kuitenkin armoa, eivatka tappaneet Kamehamehaa. Hajonneen melan laki on edelleen osa Havaijin osavaltion perustuslakia (art. IX § 10). [9] [13] [14]

Viimeiset vaiheet ja perinto

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kevaalla 1819 Kamehameha sairastui vakavasti ja papisto suositteli ihmisuhria. Kamehameha kuitenkin kieltaytyi ja halusi, etta uhreiksi tarkoitetut miehet elaisivat mieluummin hanen poikansa Liholihon alamaisina. Kamehameha kuoli 8. toukokuuta 1819 Isolla saarella. [4] Kertoman mukaan kuninkaan viimeiset sanat olivat: [15]

?E oni wale n? ?oukou i ku?u pono ?a?ole e pau. Loputon on se hyva, jonka olen teille nautittavaksi antanut.

Hanen vanhin poikansa Liholiho peri kruunun ja otti hallitsijanimekseen Kamehameha II . [4] Perinteiden mukaan Kamehamehan uskotut miehet, Hoapili ja Ho‘olulu, piilottivat maalliset jaanteet salaiseen paikkaan Havaijin saarelle. Jaanteet piilotettiin, jotta kukaan toinen paallikko ei paasisi kasiksi Kamehamehan manaan . [16]

Kamehamehaa juhlitaan vuosittain 11. kesakuuta , joka tunnetaan Kamehameha-paivana , ja se on yleinen vapaapaiva Havaijilla. [17] Kamehamehalle on pystytetty patsaita Havaijilla ja yksi Washington DC:ssa. [4]

  1. a b King Kamehameha I 2022. americaslibrary.gov. Viitattu 29.5.2022. (englanniksi)
  2. a b c Kamehameha I Encyclopedia of World Biography . Viitattu 21.9.2021.
  3. a b Kamehameha the Great U.S. National Park Service . 2023. Viitattu 9.2.2023. (englanniksi)
  4. a b c d King Kamehameha the Great 2022. Royal Family of Hawaii Official Website. Arkistoitu 22.5.2022. Viitattu 29.5.2022. (englanniksi)
  5. a b Kamehameha I Statue, U.S. Capitol for Hawaii 2022. Architect of the Capitol. Viitattu 29.5.2022. (englanniksi)
  6. Williams s. 76
  7. The Army And Navy Of Kamehameha I U.S. Naval Institute . 1.11.1945. Viitattu 9.2.2023. (englanniksi)
  8. Williams s. 91
  9. a b Kamehameha I 2022. Hawaii History. Arkistoitu 11.8.2022. Viitattu 29.5.2022. (englanniksi)
  10. Williams s. 100
  11. Williams s. 102
  12. King Kamehameha I 2022. Department of Accounting and General Services. Viitattu 29.5.2022. (englanniksi)
  13. Ke K?n?wai M?malahoe 2022. William S. Richardson School of Law. Arkistoitu 14.5.2022. Viitattu 29.5.2022. (englanniksi)
  14. State Constitution 2022. Legislative Reference Bureau. Viitattu 29.5.2022. (englanniksi)
  15. Williams s. 109
  16. Williams s. 110
  17. King Kamehameha Day Hawaii.com . Arkistoitu 20.5.2022. Viitattu 17.5.2022. (englanniksi)