Janelle Monae
(oik.
Janelle Monae Robinson
, s.
1. joulukuuta
1985
Kansas City
,
Kansas
) on
yhdysvaltalainen
laulaja-lauluntekija
,
musiikkituottaja
ja nayttelija. Han on julkaissut nelja studioalbumia, joista ensimmainen,
The ArchAndroid
, ilmestyi vuonna 2010. Monae on saanut kahdeksan
Grammy
-ehdokkuutta.
[1]
Monae syntyi
afroamerikkalaiseen
, tyovaenluokkaiseen perheeseen
Kansas Cityssa Kansaksessa
vuonna 1985.
[2]
Monae oli taiteellinen jo nuoresta pitaen; han muun muassa esiintyi paikallisissa musikaaleissa ja kirjoitti naytelmia seka musikaaleja.
[2]
High schoolista valmistuttuaan Monae sai stipendin ja lahti opiskelemaan esittavia taiteita
American Musical and Dramatic Academy
-oppilaitokseen
New Yorkiin
.
[2]
Han jatti koulun kuitenkin kesken, koska halusi kirjoittaa omaa tuotantoaan sen sijaan etta nayttelisi vanhoja hahmoja.
[2]
Muutettuaan
Atlantaan
Monae julkaisi omakustanteisen demolevyn
The Audition
vuonna 2003.
[3]
Han tutustui
OutKastin
toiseen jaseneen
Big Boihin
ja lauloi yhtyeen vuoden 2006
Idlewild
-albumin kappaleilla "Call the Law" ja "In Your Dreams".
[2]
[4]
Big Boi esitteli Monaen
Bad Boy Recordsin
omistajalle
Sean Combsille
. Combsin Bad Boy Records ja Monae solmivat levytyssopimuksen. Vuonna 2007 ilmestyi Janelle Monaen ensimmainen EP,
Metropolis: Suite I (The Chase)
.
Monaen ensimmainen studioalbumi
The ArchAndroid (Suites II and III)
julkaistiin 18. toukokuuta 2010. Albumi menestyi kriitikoiden silmissa, muun muassa
The Guardian
valitsi sen vuoden 2010 levyksi. Albumi sai myos kaksi
Grammy-ehdokkuutta
.
Billboard 200
-listalla
The
ArchAndroid
nousi parhaimmillaan sijalle 17
[5]
ja Saksan albumilistalla sijalle 12.
The
ArchAndroid
on
Metropolis: Suite I (The Chase)
-EP:n tavoin
scifi
-henkinen
konseptialbumi
, joka kertoo Monaen
alter egosta
Cindi Mayweatherista, epaoikeudenmukaisuutta vastaan taistelevasta messiaanisesta
androidista
. Cindi Mayweather symboloi myos sorrettuja "
toisia
", kuten etnisia ja seksuaalisia vahemmistoja.
[6]
[7]
[8]
[9]
Monae esiintyi Suomessa
Flow-festivaalilla
vuonna 2011 ja
Pori Jazzissa
vuonna 2012.
[10]
[11]
The Electric Lady
ja muita projekteja (2013?2017)
[
muokkaa
|
muokkaa wikitekstia
]
Monaen toinen studioalbumi
The Electric Lady
julkaistiin vuonna 2013. Levy sai positiivista palautetta kriitikoilta ja nousi sijalle 5.
Billboard 200
-listalla.
[12]
[13]
The Electric Lady
on Monaen aiempien levyjen tavoin konseptialbumi, jonka paahenkilona on Monaen alter ego Cindi Mayweather.
[9]
Monae aaninaytteli vuoden 2014 animaatioelokuvassa
Rio 2
.
[14]
Samana vuonna han myos esiintyi kolmatta kertaa Suomessa Flow-festivaalilla.
[15]
Vuonna 2015 Monaen
Wondaland Records
-levy-yhtio aloitti yhteistyon
Epic Recordsin
kanssa.
[16]
Myohemmin samana vuonna levy-yhtio julkaisi EP-levyn
Wondaland Presents: The Eephus
, jossa Monae oli mukana esiintymassa.
[17]
Vuonna 2016 Monae naytteli elokuvissa
Moonlight
ja
Hidden Figures ? varjoon jaaneet
, joista jalkimmaisesta Monae palkittiin
parhaan nayttelijakokoonpanon SAG
-palkinnolla.
16. helmikuuta 2018 Monae julkaisi trailerin kolmannesta studioalbumistaan
Dirty Computer
.
[18]
22. helmikuuta han julkaisi levylta kaksi singlea: "Make Me Feel" ja "Django Jane".
[19]
Albumin kolmas single "Pynk" julkaistiin 10. huhtikuuta 2018 ja neljas single "I Like That" ilmestyi 16. huhtikuuta.
[20]
[21]
Dirty Computer
julkaistiin 27. huhtikuuta 2018
[19]
ja levy sai positiivisia arvosteluja.
[22]
|
---|
| Kansainvaliset
| |
---|
| Kansalliset
| |
---|
| Taiteenala
| |
---|
| Henkilot
| |
---|
| Muut
| |
---|
|